Selaat arkistoa kohteelle ystävät.

Mun Silmin vai Sun Silmin?

21.10.2016 ajattelu, Monikulttuurisuus, Tytöt ja pojat, ystävät

Voiko oma näkemys asioista joita ennen on pitänyt tavallisena, muuttua omien kokemusten myötä? Siis toki voi, mutta mietin että onko syy enemmän omassa moraalissa vai puolisolta opituissa tavoissa? Voiko toiselta oppia tapoja ”huomaamatta” vaikka itse olisi elänyt toisin ennen?

Tänään kollegani kanssa tälläistä mietimme kotimatkalla, josta on tullut meille sellainen puolentunnin happihyppely sekä kokemusten ja näkemysten jakamisaika jokapäiväisten töiden jälkeen.

Suomessa, ja laajalti Euroopassa on tavallista että ihmiset, tytöt ja pojat ovat kavereita keskenään. Jopa parhaita kavereita. Voivat nukkua samassa sängyssä vaikka keskenään ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Näin ehkä olen itsekin tehnyt nuorena ja sinkkuna ollessa. Ulos meneminen miespuolisten ystävien kanssa on täysin normaalia. Kun taas jossain päin maailmaa, ei nainen edes puhuttele kuin omaa miestä.

Kuitenkin tänään mietimme että onko se, että on parisuhteessa tehnyt noista asioista meille vähemmän normaalia ja läheisyys vastakkaisen sukupuolen kanssa ihan ystävänäkin on alkanut tuntua vaivaannuttavalta. Vai onko kyse siitä, että meidän kummankaan puolison maassa tälläinen ei ole normaalia. Ei ole uskonnoista riippuva, vaan tavoista.

Voiko oma näkökyky ”sumentua” ja kaventua sen mukaan millaisiin tapoihin puoliso on tottunut ja joista on tullut osa meidänkin arkea? Vai onko se vain sitä, että ei koeta oikeaksi koska ollaan jo suhteessa?

Sitä on ehkä vaikea sanoa, koska toki on eriasia olla läheisiä miespuolisten ystävien kanssa kun on sinkkuna. Näin avioliiton aikana se on jäänyt.. toki ne muutamat parhaat ystävät, mutta heidän kanssa en ole koskaan halaillut tai ollut fyysisesti kovin läheinen.

Osaksi se varmaan johtuu siitä, että mieheni ei koe, että vastakkaiset sukupuolet voisivat olla ystäviä. Hänellä ei ole naispuolisia ystäviä eikä hän koskaan voisi kuvitella ”hengaavansa” tyttöjen kanssa. Eikä hän oikein ymmärrä sellaista, edes pitkän Suomessa olon jälkeen vaikka siellä on kaikentasoinen kaveruus tullut nähtyä.

Paljon on asioita joita on itsekin alkanut pohdiskelemaan ja ehkä tietyt arvot jopa vähän muuttuneet kun kotimme on kahden kulttuurin sekoitus. Vähän hyvää molemmista. Mutta se kaikkien tärkein kysymys meille molemmille kollegani kanssa jäi avoimeksi, että onko se vain sitä että suhteessa ei koe oikeaksi ”flirttailla” muiden kanssa, vai opittu tapa puolisolta?

Syksyn loppumista

16.10.2016 harrasteita, luovuus, neulominen, postia, tuunaus, ystävät

Syksy on lopuillaan, sillä lehdet ovat pian putoilleet puista ja aamulla alkaa jo olemaan kuuraa ja pikkupakkasta. Vielä kun tulisi lunta, niin kaikki näyttäisi puhtaan valkoiselta. Tosin itse olen ennustanut ensilumenkin tulon vata kuukauden kuluttua satavaksi elikkä 14.11.2016. Katsotaan miten käy…

***
Ystävä pääsi onneksi jo sairaalasta kotiin ja tänään joimme pullakahvit -kai- sen kunniaksi. Asettelimme myös Ystävälle ensimmäiset Joulu-valot roikkumaan keittiönsä oven päälle. Toivottavasti ovat pysyneet paikoillaan, kun maalarinteipillä laitoimme kiinni.

***
Huivi on edistynyt mulla -ja Ystävällä sukka-, mutta muut ovat jääneet ufoiksi…

***

Toinen tilaamani paketti on vielä saapumatta ja kolmannenkin tilasin -Ellokselta- jopa. Odottelen niitä saapuviksi.

Luulin

9.10.2016 harrasteita, jämätyöt, neulominen, Virkkaus, Yleinen, ystävät

Luulin viikonloppuna, että viikon tapauhtumat olisivat ”pulkassa”. Mutta ”ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa”.

***

No se on ainakin hyvä puoli, että sain myytyä kaikki Moda-neuleohjelehteni Huuto.netin kautta pois.

***
Virkkasin viikonloppuna sipulipussukoita tai mihin käyttötarkoitukseen nyt kukin niitä käyttää. Minulla on jonkin verran virkkauslankoja ja niistä tulee nyt noita pussukoita jatkossa.

***

Montaa käsityötä ei ole kesken, mutta Henkäillen-paita edelleen. Eka hiha on puolessa kohta.

Pitkästä aikaa kirkossa

2.10.2016 Minä, perheeni ja elämäni eläimet, neulominen, Yleinen, ystävät

Kävimme tutustumassa viikolla paikallisen kirkon urkuihin paikallisen kanttorin opastuksella. Siitä varmaankin innostuneena ystäväni pyysi minua kanssaan sunnuntaina eli tänä aamuna kirkkoon. Lähdimme polkupyörillä ajoissa polkemaan kohti kirkonkylää ja mäellä olikin jo perheitä menossa kirkkoon. Oli teemana enkelikirkko ja messua. Vähän oli jotain muuttunut sitten viime käynnistä, mutta ei kaikki. Mutta tämä olikin perhekirkon teemalla. Kirkonmenojen jälkeen kumpikin osti maitoa, että pääsimme koteihimme kirkkokahville. Mieltä ylentävä tapaus. Kirkossa hoksasin, että Jeesus taitaakin tarkoittaa ”jeesausta elikkä auttamista”.

***

Mikään neule ei ole oikein edistynyt sitten viimenäkemän. Mietin, että vähään aikaan en taida edes tehdä vlogia, kun kyllästyttää koko homma jo. Joskus sitten kun hotsittaa, voisin taas jatkaa ko. harrastusta.

***
Sain torstaina toiselta ystävältä tv:n lahjaksi ja sitä onkin sitten tullut katseltua oikein urakalla. Jee! Kanavia näkyy yli 10 ja on siinä katsottavaakin. Mutta onneksi näin sunnuntaipäivisin vähemmän, niin ehdin tännekin  raapustamaan muutaman rivin teidän lukijoiden iloksi.

Kuukausi vaihtunut

3.8.2016 Virkkaus, Yleinen, ystävät

On taas pian syksyn aika koittava. Liivi on edistynyt mukavasti eteenpäin virkaten silmukoita laskien. Taka- ja etukappaleiden alalosat valmiina ja ensimmäistä etukappaletta teen. Lankana on Novitan Aalto ja Eco cottonit. Eco cotton on vaan niin kuluvaa, että jo kolmas kerä on menossa. Onneksi oli tuota Aaltoa lisäksi. Muuten ei olis langat riittäneet. Liivin hinnaksi tulee n. 10 euroatekoaineista. En ole sitä myymässäkään, mutta arviolta tuo määritelmä onkin. Katselin netistä samanlaisia liivejä, niin maksavat 20-60 euroa.

Naapurin mummeli oli kylässä äsken ja päivitteli kasvaneita puita, kun oli joskus asunut 10 vuotta samassa asunnossa, jossa minä olen jo 13 vuotta. Talossa ollut 14 vuotta, mutta tässä tuon ajan. Ihana paikka asua ja enlähtis kulumallakaan pois täältä, koska tämä on palveluasumismuotoa nykyään ja palvelut ovatkin hyvät.

Kiva päivä!

23.7.2016 harrasteita, jämätyöt, luovuus, neulominen, projekti, purkua, Yleinen, ystävät

Tänään on kiva päivä! Se vaan on niin kiva että!

***
Viikonloppuna sain tehtyä viimeiset 20 tilkkua Afrikankukka-peittoon. Ne ovat vielä kiinnittämättä, mutta muuten valmiina. Jippii! Peitto pian valmis!

***
Aloitin sukkia uudesta langastani ja teen ne poikittain eli L:n muotoisesti. Tulee kai kivat niistä.

***

Hippia-neule on vielä kans keksen ja päätin sittenkin purkaasen pinkkioranssin villatakin kokonaan ja tehdä niistäkin langoista jotain muuta.

Tänäänkin voisi

19.6.2016 kyh2016, Leivonta, luovuus, Ruoka, Virkkaus, Yleinen, ystävät

Tällekin päivälle voisi tehdä kirjoituksen, sillä valmista on taas tullut.

Kyh2016#16

Kässypussukka: Kyh2016#16

Tehty: 18.-19.6.2016 välisenä aikana

Ohje: Novita talvi 2014 malli 58

Koukku: 5 mm

Langat: mm. Novitan Isoveli, Nalle ja 7 veljestä

Pakersin tuota koko eilisen päivän ja lisäksi vähän sunnuntain vastaisena yönäkin pikkasen yli puolenyön.

***

Asiasta kukkakeppiin, sillä tein ruoaksi tänään uunikalaa ja uusia perunoita. Njam! Lisäksi leivoin pullapitkon. Kaverikin sanoi, että oli hyvää, kun oli kahvilla hän.

***
Niin ja sunnuntainkin uurastus on palkittu:

Pyöräkorin kukat Kyh2016#17

Pyöräkorin kukat Kyh2016#17

Voi jei mikä vauhti mulla on!

2.6.2016 harrasteita, kyh2016, neulominen, ystävät

Tänään on vasta toinen kesäkuuta ja mulla on hullutus täydessä käynnissä. Kaksi on jo valmistunut, elikkäs sukat tadaa eilisen avainnauhan lisäksi:

Kuva0475

Tehty: 1.- 2.6.2016 välisenä aikana

Ohje: Oma Lollypop-sukat

Puikot: 3,5 mm pyöröt

Lanka: Drops Fabel väri Candy 40 g

…niin nää sukat menee lahjoiksi elokuussa…

***
Lisääkin olen aloittanut elikkä tiskirätykkää elikkä -kukkaa vihreästä puuvillalangasta. Puolet siitäkin jo tehtynä. Valmistuu oletettavasti liian aikaisin elikkä tänään. Huomenna kun ei ehdi aloittaa eikä paljoa tekemäänkään mitään. Siksiehkä olenkin etuajassa.

Kuva0476

Aloitin ja lopetin ja taas aloitin

1.6.2016 jämätyöt, kyh2016, luovuus, neulominen, Virkkaus, ystävät

Elikkäs aamusella alkoi teko ja valmistui tämmönen avainnauha, jee uusi sellainen kaulaan.

Kuva0474Ketjusilmukoita on 200, joiden ympärille virkkasin yhden kerroksen siis molemmille puolille niin kiinteitäsilmukoita. Lankaa meni kai 5 -10 g ja tehty aamusella siis tänään, kun alkoi KYH2016. Langat ovat jämiä, niinku usein mun töissä.

***
Uuttakin aloitin, eli kyhiin liittyen sukkia 3,5 mm pyöröpuikoilla Dropsin Fabelin langasta väri Candy. Teen ne, kun muistin että eräs ystävä tarvii pian sukat, niin synttärilahjaksi elokuulle. On pyytänyt sukkia, mutta langan osto vain jäänyt. Nää sukat tuollaväsillä on ihan hyvät. Ohjekin on oma Ravelryssä ja täältä blogistakin löytyy, eli Lollypop-sukat.

Juhlat juhlittu!

2.5.2016 Jalmari, lehdet, luonto, Yleinen, ystävät

Tappara voitti Suomen mestaruuden ja vappuhumustakin selvitty! Onneksi oli viikonloppu aikaa levätä: kutomattakin ja virkkaamattakin meni koko sunnuntaipäivä. Tarviikin ottaa perinteeksi tuo tapa. Lenkillä en käynyt, mutta ulkona olin kylläkin nauttimassa kauniista ja lämpimästä ilmasta. Kävin ystävällä kylässä ja Jalmari vietti vielä eilen 4-vuotisjuhlaa syömällä uusia ruokiakin.

Nyt voisi vähäksi aikaa huokaista juhlien osalta helpotuksesta ja palata sunnuntain jälkeen taaskutomisten ja virkkuiden pariin.

Ainiin ja perjantaina oli postilaatikkoon saapunut uusi Neulo-lehti. Seuraava ilmestyy jo pian tässä kuussa. Omituista! Viime vuonna tuo lehti ilmestyi 4 kertaa, eli olisin odottanut seuraavaa lehteä vasta syksyn puolella.