Selaat arkistoa kohteelle Yleinen.

Luistelukelit 4.12

4.12.2018 Yleinen

Muuratjärvi

02.12.2018

2.12.2018 Yleinen

Katsoin juuri ikkunasta ulos.

Siellä on:

LUNTA!

ENERGIAPÄIVITYS – UNIVERSUMI PUHUU MEILLE, MUTTA KUUNTELEMMEKO?

1.12.2018 Yleinen

Kirjoittanut Kim Semetis (divinewarriorgoddess.com)

23.11.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Huh, miten voimallinen viikko tämä onkaan ollut ja edelleen on, ja se tuo mukanaan hyvin paljon taianomaisia ja mystisiä kokemuksia. On vähättelyä sanoa, että DNA-päivitykset, mallien uudelleenkirjoittaminen ja kaikki muu ovat epätavallisia. Eilisen 22-11-koodit olivat käännekohta niille, jotka ovat valinneet polun korkeampaan tietoisuuteen. Samaan aikaan kun on ehkä ollut tai ollut olematta haastavien fyysisten ongelmien viikko riippuen siitä, missä kohtaa on matkallaan, sitä se oli tosiaankin meille. Meillä on ollut massiivisia käpylisäkeaktivointeja, kallon laajentumista ja koko kehon, mutta erityisesti pään, hermoratapäivityksiä.

Tuntuu siltä, että kivut joiden luulimme lähteneen, ovat yhtäkkiä ilmestyneet takaisin tyhjästä. Minulle kerrottiin, että tämä olisi vain tilapäistä, kun tätä massiivista päivitystä tapahtuu, ei ainoastaan eilisen koodien, vaan myös tämän päivän voimakkaan täysikuun vuoksi. Emme aina puhu siitä fyysisestä kivusta, joka tulee ylösnousemuksen mukana, kuitenkin tunnemme, että siitä täytyy puhua tässä.

Varhain tänä aamuna meidät herätettiin kiduttavaan kipuun alaselässä, lonkassa ja jalassa. Täysikuu kutsui meitä tulemaan kommunikoimaan, ja sen teimme. Saimme monia viestejä, jotka jaetaan ajan kuluessa joko videona tai kirjoitetussa muodossa, kun ne olivat keskustelunaiheita. Meitä kehotettiin kylpemään kuunvalossa kivun helpottamiseksi, ja se hävisi suurelta osin puolessa tunnissa. Silloin kun universumi, meidän universumimme, haluaa saada huomiomme, se menee pitkälle saadakseen sen. Todellinen kysymys on: ”Kuuntelemmeko?” Kun avaamme sydämen ja mielen, saamme monia viestejä, vaikkei se ehkä ole sitä, mitä haluamme tuntea tai tehdä. Saamme KAIKKI näitä valokoodattuja viestejä universumiltamme joka päivä. Kuitenkin useimmat antavat niiden vain luiskahtaa ohi silmänräpäyksessä ja ne unohdetaan, koska siinä ei ehkä ole loogista järkeä ihmismielellemme.

Korkeammissa ulottuvuuksissa kaikki on vastakkaista kaikelle sille, mitä olemme tienneet. Missään siitä ei ole järkeä ensin, kuitenkin tulee olemaan oikealla hetkellä. Kuitenkin tunnemme kutsun, nykäisyn sydämessämme, resonanssin, jota ihmismielemme saattaa pitää vain hölynpölynä. Korkeampaa tietoisuutta ei voi ymmärtää ihmismielellä, kuitenkin se tuntuu tietämisenä sydämessä.

Tämä viikko alkoi hyvin tyynenä ja seesteisenä energeettisesti. Energia oli erittäin hienoa ja edelleen on. Sitten tiistai-iltapäivänä alkoi vyöryä käpylisäkeaktivointeja – ensin pehmeästi, sitten siitä tuli hyvin voimakasta yön alkaessa laskeutua, ja siihen mennessä kun menimme nukkumaan, olimme täysillä massiivisissa ja voimakkaissa käpylisäkeaktivoinneissa ja myös kallon laajentumisessa. Tämä aiheutti tilan, jota voi kuvata vain koko pään räjähtämisenä, mikä synnytti uusia sisäisiä galakseja. Saatoimme tuntea hermoratojen kiireisenä kirjoittavan mallejamme uudelleen enemmän, kuin koskaan. Jokainen alue jossa valo ”jumiutui”, oli erittäin kipeä, kun se yritti päästä läpi ja luoda uusia väyliä koko päähän.

Myös plasmaenergia iski voimakkaasti tällä viikolla, tuoden mukanaan äärimmäistä kylmyyttä kehoon – oli melkein mahdotonta lämmetä. Tämä alkoi vähän viime viikolla, kuitenkin iski täysillä tällä viikolla. Meillä tätä oli enimmäkseen keho alaosassa, kun taas yläosa koki sielun/aurinkoaktivointien tuovan äärimmäisiä kuumuusaaltoja, mikä sai koko pään jyskyttävän vielä lisää. Kun fyysisen astian alaosa oli äärimmäisen kylmä, valo kulki hermoratoja alas selkärankaan, alaselkään, lonkkiin, sääriin ja jalkoihin. Kylmä plasma näytti estävän valoa, synnyttäen äärimmäistä kipua myös noihin paikkoihin ja saaden meidät polvilleen.

Kallokipu laantui kaksi päivää sitten, kuitenkin alaselkä-, lonkka- ja jalkakipu jatkuu, kuten myös plasmaenergia ja jäätävä kylmyys alaraajoissa, erityisesti jalkaterissä. Meille kerrottiin, että tämä laantuu pian eikä kestä kovin kauan, mikä oli erittäin tervetullut viesti universumiltamme.

Kun kehomme tekee siirtymää hiilipohjaisesta valokehoon, meillä saattaa olla valtava määrä fyysisiä ongelmia, kun koko järjestelmäämme muokataan. Tämä ei ole helppo tehtävä, kun ihmisastiaamme ei tehty sisältämään tuollaista valoa. Olemme uuden Maan edelläkävijöitä, ja tähän ilmoittauduimme. Koko sisäistä verkkotyötä kirjoitetaan uudelleen, kun olemme verkonvartijoita. Tämä tehtävä ei ehkä ole helppo, kuitenkin se tulee helpommaksi edetessään. Meidän täytyy muistaa, että mitä enemmän taistelemme tätä siirtymää vastaan, sitä vaikeampaa siitä tulee. Kun ANTAUDUMME tälle prosessille ilman perinteisten allopaattisten lääkkeiden apua, työskentelemme valomme kanssa – emme yritä taistella sitä vastaan tai korjata sitä. Kun alamme kuunnella korkeampaa itseämme ja käyttää niitä luonnollisia keinoja, joita se kehottaa meitä käyttämään, autamme prosessia estämisen sijasta. Kun rentoudumme siihen luottaen ja tietäen, että tämä on uskomaton transformaatio, joka meillä on KUNNIA kokea auttaaksemme KAIKKIA korkeampaan tietoisuuteen, niin siitä kaikesta tulee helpompaa. Olemme uuden Maan tiennäyttäjiä, olemme portinvartijoita ja verkonvartijoita.

Meillä kaikilla on kyky kuulla korkeampi itsemme, kun alamme kuulla korkeampien maailmojen kimeitä taajuuksia, joihin ”viritymme” emmekä ehkä käsitä sitä. Tämä ei ole tinnitusta, kuten meidät johdatettiin uskomaan. Tässä todellinen luontomme kuuntelee kosmosta, universumiamme ja multiversumiamme sen koko laajuudessa. Yllytämme sinua kuuntelemaan enemmän, kuin koskaan, mikä johtaa meidät korkeampaan kutsumukseemme siinä, miten meidän on tarkoitus palvella. Emme palvele ainoastaan omaa kehoamme tänä siirtymäaikana, vaan myös valoa sillä tavalla, miten meitä kehotetaan. Myös kirjoittaessamme tätä valokoodattua artikkelia, olemme sumuisen tokkurainen, kun olemme siirtyneet lineaarisesta epälineaariseen olemistapaan. Toimimme hyvin eri tavalla täällä – paljon hitaammin kuin ennen, kun toimimme nyt kvanttitasolla. Ymmärrämme enemmän ja enemmän, miten kaikki se toimii, kun punomme enemmän valoa fyysiseen astiaan.

Miten siunattu ja kaunis tilaisuus meillä onkaan myötävaikuttaa kaikilla uusilla tavoilla, kun laajennumme pitkälle ihmiskokemuksen yli. Valomme kertoo meille tapoja vähentää kipua, jos sitä tarvitaan. Se kertoo meille, mitä luonnollisia asioita ottaa. Se kertoo meille, milloin meidän täytyy mennä makuulle ja levätä tai nukkua. Se kertoo meille, mitä ruokia syödä ja olla syömättä tietyllä hetkellä. Tälle matkalle ei ole opaskirjaa, sillä olemme oma oppaamme tässä ja nyt. Vastaus on aina sisällä, kun etsimme. Puhu universumillesi, pyydä, mitä se tarvitsee, ja mikä tärkeintä, KUUNTELE ja sitten noudata kuulemaasi, sillä tämä on viesti meiltä ja meille auttaaksemme meitä kaikin tavoin. Tämä on SINÄ, tämä on MINÄ, tämä on KAIKKI. Sitten kun todella alamme LUOTTAA UNIVERSUMIIMME, joka olemme me, AVAUDUMME sen AUTUUDELLE ja TAIALLE, kuka todellisuudessa olemme.

Lähetämme sinulle hyvin paljon rakkautta ja kiitollisuutta kaikesta, mitä olet ja teet/panostat koko kollektiivin puolesta.

Rakkautta, Kim

Meidän täytyy myös lisätä tähän, että kun käsittelemme tunnetuskaa tai -traumaa ja tunneohjelmia, joita tulee esiin koko tämän prosessin ajan, sallimme lisää tilaa kvanttivalon kiitämiselle fyysisessä astiassamme. Ratkaisemattomat tunnekivut, -ohjelmat ja -mallit tekevät tästä siirtymästä paljon vaikeamman, ja teemme uutterasti työtä kaiken sen käsittelemiseksi ja poistamiseksi, mitä on sisällä. Ego taistelee tätä prosessia vastaan matkan joka askeleella, ja meidän täytyy pysyä vahvempana kuin ihmisego ja kysyä aina korkeammalta itseltämme, kuka puhuu – ego vai sydän/korkeampi mieli – ja meistä tulee hyvin taitava tietämään, kuka puhuu kullakin hetkellä.

Tätä artikkelia saa jakaa vain kokonaisuutena.

Kim Semetis – Jumalainen jumalatarsoturi

https://www.adonai.fi/

Your higher self wants you healed

1.12.2018 Yleinen

01.12.2018

1.12.2018 Yleinen

Se on joulukuu nyt!

Tulin juuri äitin luota syömästä riisiä. Kiitos äitille, oli oikein hyvää! Laitoin soimaan Alli Varpun musiikkia Spotifystä ja aloin kirjoittaa tätä. Alli Varpu on melko uusi artisti ja tykkään hänen musiikistaan. Tuolla jossakin alla tulee olemaan ehkä hänen ensimmäinen ja paras kappaleensa Sudet. Youtubesta voi etsiä lisää hänen biisejään, mutta Spotifystä löytyy vähän enemmän. Alli Varpu on sattumalta muuten kämppäni edellinen asukas. Ainakin muistaakseni.

Olen tässä viime aikoina yhä lukenut paljon ja välillä pelannut videopelejä. Sähly on nyt vähäksi aikaa jäänyt pelaamatta, mutta kai sinnekin tässä eksyy taas jossain vaiheessa. Suosikkipelejäni tällä hetkellä ovat Grid 2 (PC), Overwatch (PC) ja Gran Turismo (PS4). Lenkkeilyn voisin nimetä myös harrastukseni, haluan melkein joka päivä kävellä sellaisen vajaan tunnin lenkin. Nyt kylmillä säillä se ei tunnu niin kivalta, mutta kohtahan se on taas kesä! :)

Overwatchissa olen edennyt jo tasolle 23 ja mielestäni olen kehittynyt pelissä. Pikku hiljaa alan päästä jyvälle meiningeistä. En siis vielä ole kovin kauan pelannut peliä, vasta 14 tuntia. Ensimmäinen hahmo, jolla pelin aloitin on Tracer, jolla pelasin 3 tuntia. Sitten löysin Bastionin ja tykästyin siihen ja sitä käytän yhä edelleen, jo 6 tunnin edestä. Kuitenkin myös Soldier: 76:lla pelaan, sillä olen räiskinyt 3 tuntia. Bastion on siitä helppo hahmo käyttää, että sillä voi vain olla paikallaan käyttäen sen erikoisasetta ja myös parantaa itsensä (robotti kun on). Soldierilla on myös sama ominaisuus ja varmaan juuri tästä syystä ne ovat minun suosikkejani. Muutamia muita sankareita olen myös harjoitellut vähän, mutta en juuri pelannut. Olen pelannut peliä vain botteja vastaan ja quick play:tä, jossa tappoja on kertynyt 348 ja kuolemia 358. Luulen, että en ole silti pelissä kovin taitava. Kerrankin eräs joukkuetoveri kirjoitti, että ”worst team ever”. Tavoitteena on pelata peliä lisää. Omistan pelin myös PS4:lle, mutta sillä olen pelannut peliä paljon vähemmän.

Overwatchista on tavallaan olemassa myös ilmaisversio – aika paljon samanlainen peli, nimeltä Paladins. Sen olen ladannut Pleikkarille ja Switchille. Switchillähän pelit voi viedä ihan minne vaan, kun on sekä TV-pelikonsoli että käsikonsoli. Switchillä Fortnitea ja Paladinsia voi pelata ihan ilmaiseksi, toisin kuin käsittääkseni muita nettimoninpelejä. Mario Kartia tykkään pelata Switchillä myös.

Haaveena minulla on ollut tässä jonkin aikaa uusi tietokone. Uudet pelit alkavat jo vaatia vähän enemmän tehoja. Overwatchkin taitaa toimia hyvin vain pienellä resoluutiolla. Edelleen odottelen myös uutta Counter-Strikeä, koska CS:GO on jo kuutisen vuotta vanha peli.

Tietokoneen lisäksi on tähtäimessä eräs toinenkin suuri ostos. Omistan veljeni kanssa jo kaksi virtuaalitodellisuusvehjettä, jotka molemmat ovat mielestäni mainioita, mutta haluamme myös ostaa ensi vuonna ilmestyvän Oculus Questin. Kirjoitan kai siitä vielä sitten, kun olen saanut sen! VR-lasit ovat kiva juttu, niillä voi tehdä kaikenlaista. Olen mm. katsonut ekan Mr. Bean -leffan Oculus Go:lla ja olihan se mukava kokemus ja hyvä leffa! Jos on vähän ylimääräistä rahaa, voin suositella virtuaalitodellisuutta!

Tapanani on kuunnella kotonani musiikkia kaiken aikaa, myös pelatessani. Luultavasti pelit sujuisi paremmin ilman musiikkia, mutta se ei olisi niin hauskaa. Olen tehnyt Spotifyyn jopa oman pelisoittolistani. Sitä voi mukavasti kuunnella klikkaamalla tätä linkkiä!

Minulla oli pitkän aikaa tosi kallis kosketinsoitin käyttämättömänä. Nyt löysin sille hyvän paikan asunnostani ja varmasti tulee taas soitettua. Iskältä pitää vielä hakea sen kaiutin ja jotain nuottikirjoja, että pääsee taas harjoittelemaan. Musiikkia olen myös sävellellyt – tosin viime aikoina hyvin harvakseltaan.

Olen jouluihminen. Tapanani on katsella joulua odotellessani The Joulukalenteri DVD:iltä. Nythän The Joulukalenteri tulee TV:stäkin, joka päivä kello 18:30. Olen jonkin verran ostanut jo itselleni lahjoja, mutta vielä haluaisin ostella jotakin. Mielestäni jouluun kuuluu olennaisena osana myös ostelu, ruokienkin. Toivotaan, että tästä joulusta tulee hyvä kaikille! Kannattaa kuunnella myös joulumusiikkia, niin tulee tunnelmaa. Esimerkiksi Juulia Haverisella on kivaa joulumusiikkia, joka soi kun klikkaa tätä!

TYRÄJÄRVEN TYRSKYSTÄ MAAILMANMESTARIKSI

30.11.2018 Yleinen

TYRÄJÄRVEN TYRSKYSTÄ MAAILMANMESTARIKSI

Juhani Eskolan ja Tapio Räisäsen yhteistyössä kirjoittama kirja mäkihypyn maailmanmestarista Tapio Räisäsestä julkistettiin Päätalo-keskuksessa. Minä, Tapsa syntyi viime kevään ja syksyn aikana. Kirjan vanhimmat tarinat ovat vuodelta 1907 kun Vattu-Paavo lähti Amerikkaan. Uusimmat tarinat ovat tämän vuoden kesältä. Minä, Tapsa on kirja unelman toteutumisesta. Kirja perustuu Tapio Räisäsen muistiinpanoihin, valokuviin ja neljänkymmenen vuoden takaisista huippuhetkistä ja niiden taustoista kertomiseen. Tapio Räisänen on ensimmäinen suomalainen suurmäen maailmanmestari. Hän hyppäsi voittohyppynsä Lahden MM-kisoissa vuonna 1978. Voittohypyt nähtiin videolta kirjan julkistamistilaisuudessa. Lisäksi kuultiin veljesten Asko ja Tapio Räisäsen musisointia.

–Tapio on kirjoittanut suuren osan teksteistä joita muokkasin kirjaan omannäköisikseni, esikoiskirjailija, toimittaja Juhani Eskola sanoo. – Kirjoitusprosessin aikana olin unissanikin mäkihyppytornissa, mutta sitä voittohyppyä en kuitenkaan hypännyt, Juhani Eskola kertoo eläytymisestään kirjan tapahtumiin. –Tapsan maailmanmestaruus oli kova juttu, siitä kertoo muun muassa se, että suuret mediat ovat kiinnostuneita tästä kirjasta 40 vuotta maailmanmestaruuden jälkeen. Tätä kirjaa ei tehty turhaan. Kirjaa tehdessämme olen tajunnut kuinka monipuolinen Tapsan urheilu-ura on ollut. Kymmenottelussa hänen ennätyksensä oli 5500 pistettä. Viime vuonna olisi sillä pistemäärällä tullut 12. sija Kalevan kisoissa, Juhani Eskola ihailee.

Tapio Räisänen kertoo kehittymisestään mäkihyppääjäksi. –Aloitin hyppäämisen seitsemänvuotiaana. Valde-isäni omistaman Tyrävaaran sekatavarakaupan takapihalla oli navetta, joka oli varastona. Tein laudasta ja lumesta navetan katolle hyppyrin, josta hyppäsin muutamia satoja hyppyjä ensimmäisen talven aikana. Rakensimme Tyrävaaran poikien kanssa useammankin hyppyrin kotikylälle, usein myös järvelle päin. Kerran emme huomanneet purkaa hyppyriä ladulta, jota pitkin kyläläiset kulkivat kalalle. Eräs isäntä siinä sitten katkaisi suksensa. Koviovaaralle tehtiin isompi mäki. Sitä tehdessämme huomasimme että Siekkisen Pentti oli kaivinkoneineen läheisellä suolla. Pyysimme häntä tasoittelemaan maastoa. Siitä mäestä hyppäsin yhden talven. Meitä oli kymmenkunta poikaa Tyrävaaralla jotka hyppäsimme. Perustin Taivalkosken Kuohun alaosaston, Tyräjärven Tyrskyn. Järjestin yleisurheilu- ja mäkihyppykilpailuja, joiden osallistumismaksu oli 50 penniä. Niillä rahoilla ostin suksivoidepurkkeja ja palkintoja isän kaupasta. Esimerkiksi kerran mäkihypyn ykköspalkintona oli omena.

Menin keskikouluun 12-vuotiaana ja asuin kirkolla. Katselin kun minusta kolme-neljä vuotta vanhemmat pojat, Erkki Alaloukusa, Härmän pojat, Nevalan Osmo ja Eero hyppäsivät Taivalvaaralla. Itse en uskaltanut hypätä Taivalvaaran 50 metrin mäestä. Teimme Hannu Härmän kanssa oman mäen jossa hyppäsimme aina pimeään asti. Sain kokeilla Hannun mäkisuksia. Ensimmäisen hypyn jälkeen päätin hankkia itsellenikin oikeat mäkisukset. Tilasin keltaiset mäkisukset Karhulta kysymättä isältä ja äidiltä. Nehän tulivat Tyrävaaran postiin jossa Aira-äitini oli postihoitajana. Äiti sanoi ettei puhuta asiasta isälle mitään vaan laitetaan sukset takaisin. Niin tehtiin.

Ensimmäiset mäkisukseni sain 16-vuotiaana. Siihen asti olin harrastanut kaikkia muitakin urheilulajeja. Keskikoulussa opettaja Yrjö Huttunen opetti telinevoimistelua, sitä kävin esittämässäkin juhlissa. Ohjelman rekkiliikesarja kesti 12 sekuntia, tein sen kahdesti pidentääkseni ohjelmanumeroa. -Valitsin mäkihypyn lajikseni 17-18-vuotiaana Sen jälkeen olen elänyt mäkihypyn ehdoilla. Muutot täältä Ouluun, Lahteen, Kajaaniin, kaikki muutokset olen tehnyt sen ehdoilla että voin kehittyä hyppääjänä. Motivaattorina on ollut hyppääjänä kehittyminen. -Valittuani lajikseni mäkihypyn tulin linja- tai postiautolla Matkakestiin ja siitä lähdin sukset olalla Taivalvaaraan. Kuljin Jalavan pihan läpi ja ostin mäkisuksilakkaa. Päiväni saattoi olla sellainen että lähdin Tyrävaaralta postiautoon kello 7.15, hyppäsin päivän Taivalvaaralla ja illalla taas menin postiautolla kotiin. Olin samalla rahastajana autossa mennen tullen. -Lähdin sitten Lahteen opiskelemaan rakennuspiirtäjäksi. Siinä vaiheessa olin jo hypännyt Taivalvaaran 50 metrin mäestä. Kun opitaan hyppäämään aluksi pienestä mäestä, taitojen ja itseluottamuksen kasvaessa tuntuu turvalliselta hypätä suuremmasta ja yhä suuremmasta. Lopulta suurmäki tuntuu yhtä luotettavalta kuin pikkupoikana tuntui kymmenen metrin mäestä hyppääminen. Kun itseluottamus on hyvä, ei tarvitse pelätä.
Lahdessa oli 80 metrin mäki ja ajattelin että onneksi minun ei tarvitse hypätä tuosta mäestä. Kuukauden kuluttua hyppäsin. –Silloin hypättiin hiihtohousut jalassa, pipo päässä tai avopäin ja villapaita päällä. Itävaltalaiset alkoivat kehittää hyppypukuja ja voittivat suurin piirtein kaikki kisat, Suomessa alettiin käyttää pukuja kaksi vuotta myöhemmin.
Lahden MM-kisoissa hypättiin ensimmäisen kerran joukkuekilpailu. Itävalta voitti, Suomi oli toisena. Yksi asia jäi harmittamaan. En päässyt Innsbruckin olympialaisiin vuonna 1976 vaikka näyttöjä oli. Olympialaisten jälkeen olin paras mäkihyppääjä Suomessa, Tapio Räisänen kertoo vaiherikkaasta urastaan mäkihypyn maailman huipulla.

LA RESUMETO ESPERANTE

Taivalkoskia sportisto, skisaltisto Tapio Räisänen publigigis la libron Mi, Tapsa kiun li verkis kune kun j´urnalisto Juhani Eskola. En la libro estas rakontoj de la jaro 1907 kiam la avo de Tapio las´is al Usono. La plej aktualaj rakontoj estas de la lasta somero. La libro rakontas pri la revo kiun la knabo de malgranda vilag´o havis, kaj kiel la revo realig´is. Denove kaj denove Tapio krimpis al la monteto Taivalvaara kaj flugis per la skisaltadskioj malsupren. Fine okazis ke li plej longen la ambauajn partojn de la mondchampionkonkurso saltis. Okazis tiu en la jaro 1978 en Lahti. Komence de la libropublikado oni reiris al la jaro 1978 kaj rigardis la saltadojn pri kiuj Tapio Räisänen estas vaste konata en Finnlando kaj ankau eksterlande en la rondoj de vintrosportado. Nuntempe en Taivalvaara situas La Skisaltadcentro de Tapio Räisänen, kie oni arang´as la naciajn kaj internaciajn skiado- kaj skisaltadokonkursojn.

Aini Vääräniemi 30.11.2018

Töiden rytmitys ensi vuonna

28.11.2018 Yleinen

Vielä parisen viikkoa työaikaa ennen lomalle jäämistä ja hyvässä tahdissa tuntuvat työt etenevän :)

Tanssillisen voimistelun joukkueen puvut tulevat tällä viikolla valmiiksi viimeistä sovitusta varten ja ensi viikolla alkaa yksittäisten asiakastöiden jonon purku (pahoittelut, että toimitusajoissa on nyt ollut viivettä!). Säpinää on pitänyt koko syksyn, josta kiitos kuuluu teille hyvät asiakkaat! On ollut joukkuetilauksia, yksittäistä korjausompelua, verhojen ja vaatteiden ompelua ja jopa nahkatöitä! Monipuolinen vuosi jälleen kerran käymässä päätökseensä. Kuvamateriaalia on vielä tulossa Galleriaan tämän vuoden puolella mm. noista joukkuetilauksista :) Olkaapas siis silmät tarkkana!

Ensi vuonna pyrin rytmittämään vuottani vielä paremmin joukkuetilauksien osalta eli työstän kerrallaan aina yhden joukkueen pukuja. En siis ota vastaan ”päällekkäisbuukkauksia” ihan siitä syystä, että pystyn keskittymään kunnolla toteutukseen (se on reilua sekä asiakkaita että itseäni kohtaan) ja jää sitten aikaa yksittäisille asiakastöille, tuotesuunnittelulle ja myös osa-aikatöilleni :) . Mutta näinpä sitä vain tekemällä oppii ja hoksaa ne omat tavat tehdä töitä: mikä toimii omalla kohdalla parhaiten. On tärkeää löytää rytmi, jossa saa hyvin aikaan asioita, mutta jossa jää aikaa myös lepoon ja palautumiseen. Tätä minun on pitänyt tässä pari vuotta opetella ja luulen, että nyt alkaa olla haisu siitä mikä on minulle hyvä tahti tehdä töitä :)

Innolla jo ensi vuotta odottaen! Pari joukkuetilausta on jo tullut kevään kisoihin :)

Masennuspäiväkirja, osa 9: Diagnoosista diagnoosiin

25.11.2018 Yleinen

Nyt kun olen lähtenyt itseni tutkimisen tielle ja hakenut apua oireiluuni, olen väistämättä joutunut lähestymään asioita, joiden en haluaisi edes olevan olemassa. Asioita, jotka olen halunnut unohtaa, mutta jotka ovat kuitenkin vaikuttaneet minuun koko ajan. Asioita, jotka on pakko käydä läpi, jos haluan yrittää hallita niiden aiheuttamia oireita sen sijaan, että ne hallitsevat minua.

Minua todella pelottaa kirjoittaa tätä. Pelottaa siksi, että mieleen tulvii ikäviin muistoihin liittyviä ahdistavia asioita, mutta myös siksi, että mielensä sisältöjen avaaminen muille on usein melkoista uhkapeliä. Löytyy ehkä niitä, jotka tunnistavat tai luulevat tunnistavansa itsensä ja ymmärtävät, ainakin jollain tasolla. Löytyy niitä, jotka suhtautuvat myötuntoisesti, vaikka eivät ymmärtäisikään. Mutta löytyy myös niitä, jotka eivät ymmärrä, eivätkä edes yritä, tai niitä, jotka ymmärtävät väärin. Mutta siitä huolimatta otan riskin.

Olen nyt reilun vuoden verran käynyt säännöllisesti juttelemassa eri ammattilaisten kanssa. Olen käynyt myös luennoilla, tutustunut monenlaiseen teoreettiseen ja kokemusperäiseen tietoon sekä osallistunut vertaistukiryhmän toimintaan. Olen pyöritellyt asioita mielessäni ja paperilla. Olen saanut paljon hyvää perspektiiviä ja tietoa, tukea sekä keinoja selvitä oireiden kanssa arjessa. Vähitellen olen alkanut ymmärtää – ja samalla armahtaa – itseäni enemmän. Mutta tieto lisää myös tuskaa. Välillä oireet pahenevat ja minusta tuntuu, ettei piina lopu koskaan, vaikka yritän kaikkeni.

Mistä aloittaisin? Ehkä on lähdettävä liikkeelle traumaattista kokemuksista. Itse olen ajatellut, että traumoja on vain yksi, mutta keskusteluissa ammattilaisten kanssa on käynyt ilmi, että traumatisoivia tapahtumia on ollut useita jo lapsuudessa. Myös tuon nuoruudessa tapahtuneen yksittäisen traumatapahtuman jälkeen olen joutunut kokemaan asioita, jotka ovat syventäneet traumaa ja pahentaneet oireita entisestään. Masennus on ollut seuralaisenani jo pitkään, suojaamassa näiden kokemusten haavoittavilta vaikutuksilta, mutta myös rampauttamassa toimintakykyäni.

Uutena diagnoosina minulle on esitelty PTSD (engl. post-traumatic stress disorder) eli traumaperäinen stressihäiriö. Aikaisemmin minulla on epäilty esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta oireet selittyvätkin traumakokemuksen aiheuttaman suojareaktion pitkittymisellä. Aivoni ja kehoni ovat siis jääneet ikään kuin jatkuvaan hälytystilaan. PTSD aiheuttaa minulle vaihtelevasti ylivireystiloja, joihin liittyy pelkoa ja ahdistusta, jopa paniikkikohtauksia, sekä alivireisyyttä, joka yhdessä masennuksen kanssa saa minut tuntemaan väsymystä ja jähmettyneisyyttä. Kärsin myös ajoittain painajaisista ja takaumista. Traumaperäiseen stressihäiriöön liittyy myös välttämiskäyttäytymistä eli sellaisten asioiden ja tilanteiden välttämistä, jotka voivat muistuttaa tapahtumasta tai herättää siihen liittyviä tuntemuksia, mikä väistämättä kaventaa ja rajoittaa elämää.

Traumatietouden ja keskustelujen myötä on tullut esiin sellainen käsite kuin dissosiaatio ja myös dissosiaatiohäiriön mahdollisuus on otettu kohdallani puheeksi. Vielä en oikein tiedä, mitä mieltä itse olen siitä. Dissosiaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä siis mielen puolustuskeinoa tai sopeutumisreaktiota, jonka traumaattinen kokemus aiheuttaa. Dissosiaatiossa traumaattiseen tapahtumaan liittyvät tunteet, muistot ja stressi erotetaan tietoisuudesta. Tämä selittää esimerkiksi sen, etten muista itse traumatapahtumasta juuri mitään. Usein tuntuukin siltä kuin se ei olisi tapahtunut minulle, vaan jollekin toiselle.

Kaikki tämä on ollut sekä helpottavaa että sekavaa ja ahdistavaa. Huomaan välillä miettiväni, mikä oikein johtuu mistäkin ja onko tämä nyt sitä tai tätä tai tuota. Toisaalta, kuten eräs ihminen minulle sanoi, diagnoosit ovat lopulta kuitenkin vain yritys selittää mielen ilmiöitä. Tärkeintä on kartoittaa oireita, lievittää niitä mahdollisimman paljon ja oppia selviytymään jokapäiväisestä elämästä. Tähän asti olen selvinnyt, jopa vuosikaudet ihan yksin ilman minkäänlaista apua tai tukea, jota onneksi olen vihdoin saanut ja uskaltanut pyytää. Miksipä en siis selviäisi jatkossakin.

KIRJEET AURINGOLTA TOIVAT NAPERO FINLANDIAN 2018 VOITON

16.11.2018 Yleinen

KIRJEET AURINGOLTA TOIVAT NAPERO FINLANDIAN 2018 VOITON

Vuoden 2018 Napero Finlandia –sadunkirjoituskilpailun pääpalkinnon voitti oululainen Kiona Teye kilpailutyöllään Kirjeitä auringolta. Kirjeissä kuvataan muun muassa autistisen lapsen ajatuksia. –Kirjeiden syntymisen taustalla on yksinäisyyttä ja surullisiakin asioita. Kiona Teye kertoo.

Hotelli Herkossa pidettyyn palkintojenjakotilaisuuteen oli saapunut toistakymmentä kilpailussa menestynyttä alakoululaista hakemaan palkintoja ja kunniamainintoja. Kilpailun päätuomarina toiminut kansanedustaja, lääkintöneuvos ja satusetä Niilo Keränen, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas sekä lapsia hauskuuttamaan saapunut vatsastapuhuja Sari Aalto jakoivat palkinnot.

-Kilpailua on nyt järjestetty 26 kertaa. Päätuomari Niilo Keränen on ollut mukana alusta saakka. Kilpailun taustalla on kirjailija Kalle Päätalon halu kannustaa lapsia ja nuoria kirjoitusharrastuksen pariin. Kiitokset kilpailun pitkästä historiasta kuuluvat Niilolle, Kallelle, lasten vanhemmille, isovanhemmille, opettajille ja kaikille, jotka olette kannustaneet lapsia kirjoittamaan. Kilpailusta tiedotetaan alkuvuonna ja kilpailutöitä otetaan vastaan Päätalo-instituutissa vuosittain huhtikuun loppuun saakka. Satujen arviointityö tehdään Oulun yliopiston ja Päätalo-instituutin yhteistyönä. Kesällä ajoinkin Ouluun auto täynnä satuja. Kirjallisuuden opiskelijat Myry Voipion johdolla toimivat satujen arvioinnissa esiraatina. Kaikissa kolmessa sarjassa oli sama esiraati. Heidän ehdottamistaan palkintosaduista Niilo Keränen on valinnut voittajasadut ja ratkaissut satujen paremmuusjärjestyksen. Vuosien mittaan kilpailuun saapuneista noin 64500 sadusta jokaikinen on arkistoituna tänne Taivalkoskelle ja ne ovat tutkijoiden käytössä. Tänä vuonna kilpailuun saapui 2500 satua joiden kirjoittajista 25 palkitaan tänään, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas kertoo kilpailun kulusta.

Palkintojuhlaan saapuneessa Myry Voipion tervehdyksessä kiitellään kaikkia kilpailuun osallistuneita kuinka he ovat kuljettaneet esiraatia tarinoiden matkassa maagisiin maailmoihin, scifitarinoihin, aikakoneen kyytiin sekä hurjiin ja pelottaviinkin seikkailuihin, joita piti lukea valot päällä. – Raadilla oli arvio saduista sijoittuisivatko ne palkinnoille, kunniamaininnoille vai jäisivätkö ne palkittavien ulkopuolelle. Kolme kolmossarjan satua olivat niin tasaväkisiä, että mikä tahansa niistä olisi voinut olla voittaja. Kirjeitä auringolta nousi kuitenkin voittajaksi, päätuomari Niilo Keränen kertoo satujen arviointityöstä.

Naperoviikolla on järjestetty kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi muun muassa konsertteja, discoja, näyttelyitä, elokuvia, nukketeatteria, origami-käsityötekniikkaa, biisinikkarointia, Raamattuun tutustumista, liikuntaa, naamiotyöpajoja sekä salaisten maailmojen karttojen tutkimista ja uusien luomista.

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIVIIKON, NAPEROVIIKON TAIDENÄYTTELY PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Osana Naperoviikkoa Päätalo-keskuksessa pidettiin kuvaamataitoa valinnaisaineena opiskelleiden yläkoulun oppilaiden serigrafiaa ja taidevandalismia sisältävä näyttely. Näyttelyyn kuului myös lukiolaisten tekemä aurinkokello.

-Serigrafiatekniikassa tekstit kirjoitetaan ensin tietokoneella, sen jälkeen ne leikataan tarkasti paperiveitsellä. Kuvat ja tekstit painetaan paperille seulan avulla samoin kuin kankaanpainannassa. Serigrafiatöissä käytimme akryylivärejä, kuvaamataidon opettaja Tuula Turpeinen kertoo. -Näyttelyn taidevandalismiosioon idea on saatu sosiaalisesta mediasta, jossa eräällä sivustolla tunnettuja taideteoksia on käsitelty. Tässä näyttelyssä taulujen yhteyteen on lisätty lauseita, jotka ovat lähellä oppilaita ja nykypäivää.


-Lukiolaisten aurinkokello syntyi uraa uurtavalla kurssilla Maailma havainnolliseksi. Kurssilla yhdistettiin kahden opettajan ohjaamana kuvaamataitoa sekä kemiaa ja fysiikkaa. Oppilaat oppivat aurinkokellon periaatteita, suunnittelivat kellon ja toteuttivat suunnitelman ulkona, opettaja Tuula Turpeinen esittelee teoksen syntyä kulttuuriohjaaja/tuottaja Heli Paaso-Rantalalle.

LA RESUMETO ESPERANTE

Tradicie en oktobro okazis la kultura semajno de infanoj kaj gejunuloj. En Päätalo-centro oni vidis la ekspozicion kiu konsistis serigrafiateknike faritajn artaj´ojn kaj artvandalismon de 7-9-klasanoj. En la dua parto de la ekspozicio estis la sunhorlog´o kiun la liceanoj preparigis dum la nova kurso kie oni miksadis arton, h´emion kaj fisikon.
La c´efa programero de la semajno estis la premiado de la venkintoj de la fabelkonkurso por infanoj en 1-6-klasoj. La premion Napero Finlandia venkis ouluano Kiona Teye per sia fabelo La leteroj el la suno. C´i-jare pli ol 2500 fabeloj estis senditaj al la konkurso arang´ita de Päätalo-instituto.

Aini Vääräniemi 16.11.2018

Masennuspäiväkirja, osa 8: Mitä kuuluu?

14.11.2018 Yleinen

Olen väsynyt. Minua ahdistaa. En saa nukuttua, ja jos nukun, näen painajaisia tai heräilen kauhun tunteeseen. Itken paljon, jos pystyn itkemään. Tuntuu kuin minua revittäisiin sisältä rikki ja kuitenkin olen samaan aikaan turtunut kipuun. Olen liian paljon yksin, vetäydyn kuoreeni. Tsemppaan ne hetket, kun olen ihmisten kanssa – ja romahdan, kun hetki on ohi.

Kyllähän ihmiset kyselevät, mitä kuuluu. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Mutta kuinka monelle voi sanoa, mitä ihan oikeasti kuuluu? ”No kuule, ihan paskaa kuuluu ja välillä haluaisin vaan kuolla, mutta joudun tässä nyt vältellen lätisemään jotain ympäripyöreää, ettet säikähdä.” En halua huolestuttaa – ja toisaalta samaan aikaan en pysty uskomaan, että ketään todella kiinnostaa. Pelkään hylkäämistä ja samalla hylkään itse itseni.

Itse kuitenkin toivon rehellistä vastausta ainakin niiltä, joista välitän syvimmin. Toisaalta ymmärrän, omasta kokemuksesta, ettei aina jaksa sanoa suoraan, koska ei jaksa selittää, eikä jaksa ottaa vastaan toisten reaktioita. Niinpä sitä päätyy suojelemaan itseään ja muita rumalta totuudelta. Siltä, että käy läpi todella kipeitä ja raskaita asioita. Kuorii sipulia, josta vaikuttaa löytyvän aina vain uusia kerroksia, ja niistä jokainen kirvelee edellistä pahemmin. Ja siltä, että se väistämättä karkottaa useimmat ihmiset.

En useinkaan pysty olemaan rehellinen edes niille harvoille ihmisille, joita pidän läheisimpinä. En välttämättä pysty sanomaan suoraan tai kertomaan kaikkea edes hoitaville tahoille, vaikka heille nimenomaan ainakin pitäisi. En haluaisi myöntää kaikkea, en tahtoisi pettyä itseeni taas, enkä halua, että minuun petytään. En myöskään kestä sitä, että minua yritetään pakottaa ”menemään eteenpäin” tai ”päästämään irti”. Kukaan ei tunnu uskovan sitä työmäärää, jonka olen jo tehnyt itseni kanssa. Mutta teen sen omassa tahdissani, vaikka se on tahti, jota en edes itse voi määrätä. En voi itsekään pakottaa itseäni – kokeiltu on.

Mitä minulle siis kuuluu? Kerron, vaikket haluaisi tietääkään. Välillä kuuluu ihan kohtalaisen hyvää. Useimpina päivinä ei niin kovin hyvää. Joinakin päivinä en todellakaan jaksaisi olla edes olemassa. Silloin, kun jaksan ottaa askelia, kuljen välillä kaksi askelta eteenpäin ja kolme taaksepäin. Mutta onneksi välillä myös kolme eteen ja vain yhden tai kaksi taakse.

Mitä sinulle kuuluu?