Selaat arkistoa kohteelle Vuodatus.

Jos vaan voisin nukkua 24/7. Todellisuus on syvältä…..

24.11.2015 Kaunsta ja ihanaa, Kyynelet, suru, Vuodatus, Yleinen

Moi.

Oottekos huomanneet että välillä unissa elämä on parempaa kuin todellisuudessa?

No mulla on käynyt tämä asia harvinaisen selväksi jo muutamana peräkkäisenä yönä, unissani on paljon kaunista ja ihanaa ja hyvää, mikä voisi kylläkin tapahtua myös tosielämässäkin, eipä vaan mulle tietenkään… :-(

Joka päivä odotan iltaa ja yötä innolla että pääsisin taas pakoon todellisuutta niihin kauniisiin uniin joita olen nähnyt jo hetken peräkkäisinä öinä, jos olis vaan mahdollista ettei tarvitsis herätä niistä unista… Se olisi tämän hetken toiveeni, aina kun herään ja alan tekemääm aamutoimia todellisuus iskee vasten kasvoja todella kipeästi, aina jossain vaiheessa silmiini kirpoaa todella tuskaiset ja karvaat kyyneleet.. Ja vain sen takia että olen herännyt unestani oikeaan maailmaan.. :-(

Ehkäpä ne ovatkin enneunia? Ainakin toivon niin, aina kun näen niitä niin ne voisivat olla hyvinkin mahdollisia tapahtumaan tosielämässä, ne ovat niin todentuntuisia; Koska unissani tunnen kosketukset, tuoksut, maut, ja ne tunteet joita tunnen unissani, eli ne siis todellakin tuntuvat ihan kuin ne tapahtuisivat oikeasti, kaikki täsmää, jopa tämänhetkinen tilanteeni, eikä minun tai kenenkään ulkonäkö ole muuttunut unissani hetkeen ( välillä itse tuppaan tai joku muu näyttämään unissani ”hiukan” erilaiselta.)

Oliskohan siinä se mahdollisuus että näkisin enneunia? Kyllä…Ei..Eikun joo…Eikun ei voi sittenkään… Eikun siis AAAaaaaarrrgghhh!!!!..

Tuolla äskeisellä mietinnällä tulos on kohta se että multa tippuu hiukset päästä..

Ainiin huomasinpas yöllä herättyäni vessaan että tein unissani sellaista mitä en ole ennen tehnyt, koska ei ole ollut tarvetta.. Olin unissani käärinyt peittoni viereeni ja herätessäni huomasin halaavani sitä hemmetin peittoa…. Tällä hetkellä ainut näköjään kaiken perusteella peitto on ainut halauksen kohteeni ja tukijani.. Eilen illalla oli todella surullinen, ehkä hiukan ahdistunut ja tyhjä olo, olisin tarvinnut sitä tukea ja halausta enemmän kuin milloinkaan ennen… Enpäs vaan tietenkään sitä saa, edes halausta… Jotenkin ehkä tuntuu että olen vajonnut todella säälittävälle tasolle… Sääli on sairautta enkä todellakaan sitä halua! mutta silti hei camoon, miettikääs pikkusen, normi ihminen varsinkin naispuolinen menee ja halaa ystävää tai miestään kun tarvitsee kauluksen ja olkapään mihin kyynelehtiä, tää ottaa ja menee makuuhuoneeseen ja halaa ja itkee rullattua peittoa vasten… Jep tuntuu kyllä todella alhaiselta toiminnalta, mutta hei minkäs voit, ukosta tulossa avioero ja olet yksin paikkakunnalla, josta en tunne porukkaa kuin pienen pienen murto-osan, ja näistäkin kukaan ei ole tavoitettavissa edes puhelimitse, eivätkä kyllä nekään ystävät jotka asuvat kauempana…

Piti siis taas itkeä yksin valtameri tähän asuntoon, laulaa surullisia biisejä tuskaansa, halata peittoa ja nukahtaa kyyneliin. :-(

Unet ovatkin tällä hetkellä varmastikkin ne jotka pitävät minut pystyssä ja saavat minut uskomaan edes johonkin hyvään, vaikka olen vasta hetki sitten herännyt, en millään malta odottaa taas seuraavaa yötä että pääsisin niihin kauniisiin hetkiin joissa olen unissani ollut, en tiedä ovatko enneunia vai eivät, senhän päättää vaan elämän vuoristorata yhdessä luontoäidin kanssa. Kahvinkeitin huokaili juuri äsken yhtä syvään kuin itsekkin, se keitin vaan huokailee kutsuen juomaan päivän ensimmäiset kahvit, jos hyvin käy niin ne uneni olisivat enneunia ja jos eivät ole niin sillehän en voi mitään, koska asia ei ole käsissäni tai minun päätettävissä.

Pidetään sormet ja varpaat kuitenkin ristissä ja toivotaan parasta.

Vaikka uneni ovat tällä hetkellä ainut tukipilarini (sen peiton lisäksi) niin uskon tai ainakin toivon että todellisuuskin joskus voisi hymyillä minullekkin ja aurinko paistaa ja pudotella onnenmuruja ja kultahippuja tähänkin risukasaani missä nyt olen…

Taas päivän askareisiin ja iltaa ja nukkumaanmenoa tällä hetkellä odotellen innolla :-)

-PartyShaker-

8f5b08089f4142f089c8e152dce037c5 beautiful-blue-cute-dream-dreams-Favim.com-267825 beautiful-dreams-friends-love-love-is-in-the-air-Favim.com-452150 beautiful-dreams-photogarphy-photography-quote-favim-com-265726_large feather-dream-text-beautiful-cute-Quotes gold img_sleep-dream sadness

:-( :-) <3

kolme viikkoa ja kaksi päivää

9.5.2015 Saikulla, Vuodatus

37.2, Tämä ihana desimaali, joka on minua piinannut kolme viikkoa ja kaksi päivää. Pääsykokeisiin pystyin lukemaan 20 sivua, jonka jälkeen pää uhkaili räjähtämisellä, ellen lopeta. Väänsin siinä sitte vihannesmehut (mehulinkoa käyttäen ja lisäten kurkkua appelsiinia, inkivääriä ja omenaa ja sitruunamehua) ja menin katsomaan telkkaa.

Kolmessa viikossa kotona olen oppinut:

– Mainokset ulkoa

– ruuanlaittoa

– erilaisten mehujen salaisuudet

– särkylääkkeiden mahan ärsytyksen voiman

– suunnattoman epätoivon kylmimmän totuuden neljän seinän sisällä

 

Normaali elämä ois suurin toive. Onko liikaa vaadittu tavallinen ARKI PERKL!

Riittää jo

23.4.2015 Saikulla, Vuodatus

Okei oon tulossa hulluks.. Mä en kestä olla enää kotona tekemättä muuta ku istua sohvalla ja kattoo telkkaa.. Mä en tykkää.. Kuudes päivä putkee.. Hermot kireellä kuumeilun takia yhdistettynä nikotiiniriippuvuuteen ei ole paras mahdollinen yhdistelmä.

Päivän saavutukset:

1. Lääkäri

2. O.C. 1. Tuokkari loppuun, 1. Jakso 2. Tuokkaria.

3. Vilin kynsien leikkuu.

4. Vilin aresti parvekkeella. Joha loppu hyppely.

5. Wormsin taso läpi. Seuraavassa tasossa räjäytin itseni kranaatilla. Sokka irti jej!

6. Kaupassa  ja apteekissa käynti ja syönti

7. Vittuuntuminen

 

Saikulla edelleen

22.4.2015 Saikulla, Vuodatus

Terveppä terve. Paskaisissa tunnelmissa jatketaan. Huomenna lääkäriaika klo 8 jippii.. Mikähä ihme mua vaivaaaa tell meee..    Anyway. Tämän päivän saavutukset:

1. O.C. – tuokkari melkeen loppuun (katoin varmaa 10 jaksoa putkeen.)

2. Worms pelissä taso läpi, huomenna jatkuu

3. Kaupassa käynti. (Sima on hyvää)

Onki käyny niin päin että Masa on joutunu kysymää että saako hänkin pelata jossai vaiheessa. Haha oon ominu pleikkarin kolmeks päiväks lol. Harvoin näin käy. Taidan mennä syömään. Heippa

.worms-team17worms_visual_2

sima                                                  OC

Kerran kuussa kuumetta

21.4.2015 New home, Terveellisempi elämä, Vili ja uusi maailma, Vuodatus

Noniin hellou vaan. Ollaan kotiuduttu masan ja kissan kanssa hienosti uuteen kämppään ja osataa pitää tää siistinä! Me intoilijat siivotaan kahden päivän välein ja joskus joka päivä.

Oon ollu nyt viis päivää kuumeessa ja mulla todettiin imusolmuketulehdus.. ”Se olla yleensä visurperäinen mutta aloita antibiootti jos kuume nousee..” No.. kuume ei nouse 37.5 ylemmäs mutta vituttaa niin paljon. Oon saikulla vielä huomisen ja katotaa pitääkö pyytää lisää ”lomaa”

En vaan keksi mitään tekemistä enää.. Mä on tänää siivonnu ja syöny ja kattonu O.C.:ta <3 ja taas syöny ja kattonu O.C:ta.. On vielä yks asia tekemättä. SUIHKU jee.. siinä vasta mullstava tekeminen.. Tää kotona hilluminen ei oo mun juttu.

Tää sairastelu käy niin hermoon että mä päätin lopettaa tupakoinnin terveisin nikotiinipastillia syövä ihmisperse. Sain motivaation yhdeltä asiakkaalta joka kertoi että alotti 19v tupakoinnin ja yli 30v huomasi joka aamu herätessään tunkkaisen olon keuhkoissa. En halua samaa kohtaloa. Hän sanoikin että kannattaa lopettaa vielä kun se on ”helppoa”. Aika hassua, sillä heti kun läheiset ei enää toitota tupakan vaaroista, niin asiakas saa mut motivoitumaan. Ei huono :D Mun pää ei ookkaa nii umpiluusta kun kuvittelin;D

Heti kun mun kaveri on vapaalla töistään niin me mennään kattomaan pikku kisuleita! Jos mulla ensi kuussa tai kesäkuussa olis pikkunen tallustaja lisää kotona, olisin onnellinen <3  Vili sais kaverin ja mun ei tarvis hypätä enää ovelta sänkyyn peläten että ”kohta se hyökkää” :’D Ne kaks sais sitte retuuttaa toisiaa nii paljon ku lystää ja mä voin laittaa OVEN KIINNI! Maumau.

Näihin paskaisiin tunnelmiin, se on moi.

Ei se haittaa, vai haittaako?

2.12.2014 Vuodatus

Ajatusvirtaa riittää. En vaan saa kaikkea haluamaani ulos vaikka tahtoisin. Useinmiten tuska tulee itkuna ja raivo sisäisenä paineena, ei sanoina, vaan tuskana ,joka ei koskaan purkaudu ulos. En halua räjähtää tai olla kenellekään ilkeä. Mietin moneen otteeseen mitä sanon, miten sanon, millä äänen sävyllä sanon sekä miten ilmehdin. Sanat ovat kielen päällä, mutta ne eivät tule ulos. En uskalla purkautua. En tahdo olla ilkeä vaikka joissakin elämäntilanteissa se olisi välttämätöntä. Ehkä?  En vain osaa. Sitä päivää odotellessa, kun kaikki vuosien raivot purkautuu samalla kerralla. Toivottavasti ketään ei ole silloin paikalla…

Olen sitä mieltä että ihmisen pitäisi miettiä mitä sanoo, tottakai, mutta kaikella rajansa.

Pyydän anteeksi muiden puolesta ja syytän usein itseäni muiden virheistä. Vaikka tiedän, että en ole tehnyt väärin, saatan pyytää siltikin anteeksi. Voisin oppia jonkin muun sanan tämän tilalle.. minkä?

Olen pohjimmiltani onnellinen. Minulla ei toistaiseksi ole hätää, sillä tiedän etten jää tyhjän päälle. Minulla on ihania ystäviä (joita pitäisi ehkä nähdä vähän useammin. Olen pahoillani siitä. Yllättäen. Olen pahoillani.)

Kun kerran en pysty purkamaan tunteitani oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Olenko sitten valehtelija? ”Ei mua haittaa” tai sitten olen vaan tuppisuuna ja nielen sanat takaisin., nii justiinsa. Eikö nyt saatana tästä ihmisestä löydy munaa kertomaan rehellistä mielipidettä. Tietysti kaikki joutuvat joskus valehtelemaan tai esittämään erilaista ihmistä. Mutta minä en jaksaisi tehdä sitä enää näin useasti.

Odotan sitä päivää kun saan rohkaistua itseäni ja sanomaan kaiken mitä tunnen. EI ilkeästi, mutta rehellisesti. Kuinkakohan moni minut tuntee läpikotaisin. Sellaisena, kun sanon että ”KYLLÄ SE HAITTAA”. Uskon että ne ovat vanhempani. Tai oikeastaan tiedän. Pelkään että menetän ihmiset ympäriltäni, jos olen”liian” rehellinen.

Piste i:n päälle puuttuu

3.11.2014 Vuodatus

Sitä on tullu aikuistuttua paljon vuosien varrella ja tajuttua mistä on puute ja millä sen vois täyttää.

Paniikkikohtauksia on tullu muutama edellisen jälkeen. Kun vaan uskaltais olla niin vahva kun haluais olla ja niinku tuntee sisällä. Kaikella on hintansa ja sitä pohtii mikä on sen arvosta. Kaikki on sen arvosta mitä sydän sanoo. Oma sydän. Mun sydän. Mä haluun vielä tehdä unelmista totta.

Stressin pelkotila

25.10.2014 Vuodatus

En enää salaile sen enempää. Mulla on paniikkihäiriö. Ollut jo jonkin aikaa.

Se alkoi joskus yhtäkkiä.. Aloin saamaan kohtauksia tyhjästä. Tai niin mä luulin. Huomasin, että sama asia vaikutti kohtausten syntyyn: stressi.
Stressi siitä että mua ei hyväksytä. Stressi siitä että mä olen vääränlainen ihminen. Stressi siitä että mä en kuulu tänne, että mä olen heikko. Liian heikko.
Ahdistumiskohtaus on pelkotila jota ei voi hallita. se vie joskus jopa jalat alta ja tajun sun olemassaolosta. Hengitys kiivastuu ja ympärillä alkaa heilua. Usein pelkään että kaikki tuijottaa. Siitä se miettiminen sitten lähteekin..
”Toi kattoo mua, onks mulla outoja ostoksia. Onks mun hiukset jotenki oudosti tai onks mulla vääränlaiset vaatteet. Voi ei, mun kengistä kuuluu ääni kun mä kävelen. Nyt kaikki ajattelee että mä haen huomiota näillä mun kengillä…”, tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Jos asioita kertyy liikaa, sekin voi aiheuttaa kohtauksen.
Ne ei oo vaarallisia. Ne vaan pysäyttää. Ainakin mut. Mä oon yliherkkä ihminen ja ehkä jopa liian kiltti. En halua kenellekään pahaa ja yritän että kaikilla olis hyvä olla samaan aikaan. Unohdan tärkeimmän; itseni.
Tuomitsen itseni ja mietin ensin muiden parasta. Sen avulla elän päiviä eteenpäin, ja se on raskasta.

Mä sain paniikkikohtauksen viimeksi eilen. Sitä ennen kohtauksia on tullut erittäin harvoin enkä edes muista milloin viimeksi. Luulin että mä oon jo selättäny kohtaukset ja pystyn täysillä hallitsemaan itseäni. Käytin joskus tähän lääkkeitäkin mutta lopetin. Halusin oppia tuntemaan itseni ja kontrolloimaan kohtauksia.

Tunsin jossakin sydämen syvyyksissä paineen, henkisen paineen mutta jätin sen omaan arvoonsa. Yhtäkkiä kyyneleet alkoivat tulla väkisin ulos. Hengitys vaikeutui mutta sinnittelin edelleen. Lähdin ajamaan autoa. Hengitin ääneen. Se peitti radion äänenkin. Parkkeerasin pihaan ja juoksin kotiin. Ajatukset olivat jumittuneet paikoilleen ja olin lukossa. tuijotin. Tuntui yliluonnolliselta. En saanu otetta ajatuksista, joten ahdistuin lisää. Lopulta Essi rauhotti mut ja laittoi mut nukkumaan. Ajatukset jäi. Tunsin raivoa. Pettymystä. Olin hävinnyt itselleni.

Tänä aamuna oli tosi säikky olo ja stressi-joka-asiasta- syndrooma iski.
Mä oon normaali mutten oo. Aloin pelkäämään uutta kohtausta ja pelkään edelleen.

Paniikkihäiriötä epäillään, pelätään tai ei välttämättä uskota. Mä pystyn kohtausten ohella normaaliin elämään vaikka ne onki ihan p*****stä. Mä vaan ajattelen liikaa eikä se tee musta epänormaalia vaikka siltä se tuntuu. Mä en ole paha ihminen enkä koskaan halua sellaiseksi tulla.

Aikuisuus?

26.4.2014 Vuodatus

Mun opinnot on nyt ohi. On ollu nii paljo menoo ja meinkinkiä (myös pääni sisällä) etten oo taaskaan kirjotellu.

oon aikuisuuden kynnyksellä. En ees tiedä mitä se tarkottaa ja elän sitä silti. Koulua ei enää oo ja pitäs keskittyy töihin mutta on vähä luistanu tää pikkutarkkuus käsistä. Okei, on hyvä olla tarkka muttei överi. Tarkotan sitä että et luota omii päätöksii ja tekoihin vaikka oot varma ja tiedät sen. Silti et tiedä. Mitä?

elätän ite itteni ja kissani jolla on kaiken lisäks nyt ripuli. Anyway.

stressaan kaikesta mahdollisesta mitä teen, miten elän. Ja vain siksi

koska opettelen elämään hetkessä. en ymmärrä miksen oo tätä aikasemmin opetellu koska nyt tää on vaikeempaa ku ikinä. Haluun olla onnellinen koska mulla on siihen täysi oikeus ja mahdollisuus.

Oon liian ankara itelleni. Diktaattori. Telottaja. Joka kerta ku mokaan, suljen itteni selliin. Katkasen käteni. Aivan ku mä luovuttaisin mun ajatusteni ruumiillistuman jonkun toisen käsiin. Tähän on tultava loppu. Mä opin vielä. Elämään täysillä.

Muistattehan lukea tämän vertauskuvallisesti.