Selaat arkistoa kohteelle Ville Niemi puhdistaa.

Roskisdyykkäri

19.11.2014 Ville Niemi puhdistaa, Yleinen

Niemen Ville, ainakin sillä nimellä joku hänet tunsi. Keräili roskia jokaisena päivänä, arkisin ja sunnuntaisin aina kun vaan kerkisi. Kukaan häntä ei tuntenut sen paremmin. Ja sitäkään ei kukaan tiennyt, että oliko Ville Niemi hänen oikea nimi. Oli sitä nimeä monet häneltä kysyneet mutta vastaukseksi tuli vain valkoisten silmämunien pyörähdys kysyjää kohden hänen mustilta kasvoiltaan. Puhetta ei kukaan saannut hänen suustaan tulemaan. Eikä hän kuurokaan ollut kun kerran reakoi kysyjien kysymyksiin silmien pyörähtämisellä.

Kuitenkin tämä Niemen Ville keräsi kylän raiteilta kaikki roskat pois. Niin puista pudonneet oksat, kaiken paperisilpun, pullot ja mitä nyt kiireiset ihmiset pudottivat käsistään teille ja niityille. Hän teki siis korvaamatonta työtä muiden kuntalaisten parhaaksi.

Mutta ihmiset kuitenkin olivat julmia. Aina oli joku kysymässä hänen nimeään ja mitä hän näillä roskilla oikein tekee. Eikä kaiketi tämä Villekään siitä tykännyt. Niinpä hän alkokin keräilemään roskia tutummilta seuduilta öisin. Kyläläiset luulivat jo hänen kuolleen kun miestä ei missään näkynyt. Pojan vintiöt lähtivät vakoilemaan Villen asunnolle joka sijaitsi sankan metsän siimeksessä. Kyllä Ville pojat huomasi kun päitä näkyi välillä ikkunan takaa vilkuilevan Villen asuntoon. Kukas tuollaisesta oikein tykkää. Niinpä Ville otti vanhan haulikon ja meni aina välillä kiertelemään taloa ja läheistä metsää. Oli tähtävinäänkin pojan vintiöitä ja siitä saikin pojat kiireen lähteä kotiinsa.

Nyt sai taas Ville olla rauhassa ainakin hetken ja suorittaan hänelle niin rakasta tehtävää. Jopa alkoivat kyläläiset häntä pelkäämään kun Ville tuli täyteen ahdatulla pyörällään heitä vastaan. Metsään juoksevat miehet ja naiset, saatika sitten pojan vintiöt jotka häntä kävivät härnäämässä. Katumusta tunsivat kylän miehetkin. He olivat soittaneet poliisinkin katsomaan Villen asunnolle kun pyssyllä oli heidän poikiaan peloitellut. Kävihän poliisi Villen pihassa ja oli Ville heille pyssyn näyttänytkin. Poliisi oli pyssyä tarkkaan tutkinut ja oli todennut se aivan asialliseksi pyssyksi joka oli museopyssyksi rakennettu. Toisin sanoen, pyssyn piiput oli valettu umpeen niin sillä ei voinut ampua. Isältään oli Ville aikoinaan tämän pyssyn saannut. Mutta kun Ville oli vain hermostunut lasten kiusaamisesta niin ajatteli, että peloitellaan poikia vähän.

Polisiit olivat Villen kanssa tehneet sopimuksen, että piippujen umpeen juottamisesta ei puhuta kenellekkään. Kun kuitenkin tässä oli Villekin oikeassa, asiattomasta hänen pihallaan kiusan tekemisestä. Ja näin olivat poliisit eräälle kansalaiselle kertoneet, että parempi on pysyä Villen pihasta pois jos ei osata tulla asiallisesti tietä pitkin. Ja koputtaa ovelle jos kerran on jotain asiaa. Oli tämä kansalainen vielä koittanut Villestä ja hänen tekemisestään kysellä mutta poliisit eivät siihen mitään kertoneet. Jokainen vain saa tehdä sitä mistä itse tykkää ja eikös täällä ole siistin näköistä kun edes yksi ihminen koittaa pitää kylää puhtaana toisten roskaamisen takia. Niin oli kansalaisen suu mennyt kiinni. Eipäs hän päässytkään tässä asiassa niskan päälle.
Asia laukesi tältä osin ja lopulta poliisit pääsivät lähtemään muihin tehtäviin.

Asia oli käsitelty vaikkakin kyläläiset siitä puhuivatkin. Aina kun kaksi ihmistä tapasi toisiaan, puhuttiin Villestä. Mutta Ville ainakin sai olla rauhassa ja siivota oman kylän teiden varsia jonne toiset kansalaiset olivat omat roskansa heittäneet.

Asiat sujuivat nyt kuitenkin rauhallisesti. Eikä tarvinnut Villen enään yöllä siivoiskeikkojaan tehdä. Eikä häntä mitenkään harmittanut vaikka ihmiset Villen nähdessään metsään juoksivatkin. He kuulemma luulivat, että Villellä on pyssy mukanaan sidottuna pyöräänsä kiinni. Arvaamattomaksi häntä luultiin kuitenkin. Välillä Villeä oikein hymyillyttikin kansalaisten metsään juokseminen. Mutta eihän sitä hymyilemistä kukaan pitkän parran takaa nähnyt. Mutta paikat pysyivät siistinä, jopa vanhemmat oikein lapsiaan neuvoivatkin siisteyteen. Ehkä he samalla lapsiaan opettaen joutuisivat harvemmin itsekkin metsään juoksemaan.

Kevät asteli kesää kohden ja ilmat alkoivat lämpiämään. Oli ennustettu, että tästä kesästä tulee erittäin lämmin. Lapset heittivät talvivaatteet äidille pesuun ja laittoivat lyhkäiset koltut tai polvihousut jalkaansa. Lähellä Villen asuntoa kulki matala joki. Vesi oli siinä kirkasta kun olisi lähteestä nostettu. Kyläläiset olivat joskus kauan sitten lapiolla kaivaneet jokeen levennyksen jossa lapset saattoivat hyvin uida ja vilvoitella. Ja oli sinne joskus aikuinenkin kansalainen pulahtanut. Joen ranta oli tässä kohtaan aivan valkoista pehmeää hiekkaa. Kansalaiset olivat oikein roskalaatikonkin hiekka-alueen reunaan laittaneet. Koskaan ei ollut hiekalla tai saatika roskalaatikossa roskia. Ville oli tämän asian hoitanut jokaisena päivänä. Siihen oli kylältä oikein kansalainenkin valittu. Ja kävihän tämä kansalainen kesäisin rannalla keräämässä roskat pois mutta koskaan hän ei ollut siellä roskia nähnyt. Hän pyysikin kylätoimikunnalta vapautusta tästä tehtävästä.

Kuuma kesä porotti ja lämmintä oli. Läheiselle kioskille oli kerääntynyt lapsia juomaan limskaa. Ja oli siellä aikuisiakin tuulettumassa. Kioski oli lähellä suurta peltoaluetta jossa sattui joskus näinkin kuumalla pieni tuulen vire käymään vieraisilla. Linja-auto pysähtyi pysäkille aivan kioskin viereen. Sieltä astui vaalea kaunis nuori neito ulos lyhkäisissä housuissaan. Kioskilla miesten puheet loppuivat ja kaikki alkoivat seuraamaan tyttöä. Kuljettaja kävi vielä hakemassa takaluukusta matkalaukun jonka nuori tyttö otti käteensä. Vanhemmat miehet nostivat jo pyrstöjään penkiltä mutta vaimot nykäisivät miehet takaisin istumaan. Tyttö tuli aivan kioskin luukun eteen ja pyysi lomonaadia pullon. Kioskilla oli täysin hiljaista, kaikki katsoivat vaaleaa tyttöä aivan hiljaa. Lopulta tämä kaunis tyttö kysyi miehestä joka roskia keräilee täällä. Kansalaiset katsoivat toisiaa ymmällä, onkohan hän saannut auringonpistoksen. Miten sillä miehellä voisi olla noin kaunis tyttö.
Lopulta erän mies kansalainen uskalsi avata suunsa. ”Tuolla kolmensadan metrin päässä sellainen mies asuu”.

Laukkua kantamaankin oli tämä kansalainen valmis lähtemään, mutta vaimo potkaisi miehnsä nilkkaan, mies hiljentyi. Vaimon mielestä menköön tyttö vaan itse sen miehen luo. Kovasti kyselivät miehet vielä miehen nimeä mutta tyttö vaan hymyili kysilijöille.

Tyttö oli linskapullon saannut tyhjäksi ja lähti kävelemään Villen asuntoa kohden. Tyttö kun oli päässyt sen verran pitkälle ettei enään puheensorina hänelle asti kantanut, alkoivat kylän kansalaiset puhumaan ja ihmettelemään tytön tulemista sellaisen likaisen miehen luo. Kuka nyt tuollaisesta miehestä välittää. Kyllä tuo tyttö sieltä äkkiä lähtee pois. Uudet jourut taas kiersivät kylää riuskin ottein. Mutta ei mitään kummempaa selvitystä kansalaisille tullut.

Tyttö oli päässyt matkallaan siihen kohtaa josta piti tämän roskaakeräävän miehelle kääntyä. Tyttö jatkoi pihatietä metsän siimekseen ja saapui ehkä hiukan rähjäisen talon pihalle. Hän koputti ovelle ja jäi odottelemaan, aukaisiko kukaan ovea. Lopulta ovi avautui ja mies tukka pörröllään astui esiin. Tyttö katseli miestä, viimein hän uskalsi sanoa ”Isä”. Ville oli vetämässä ovea kiinni mutta tuli kuitenkin esiin rappusille. ”Mikäs isä mä sulle olen”. Tyttö lähestyi miestä, otti likaisesta kädestä kiinni ja sanoi uudelleen ”Isä, oletko sä mun isä”. Ville alkoi katsomaan tyttöä tarkemmin, ja hän kysyi, ”Oletko Aliisan tyttö”. Tyttö nyökytteli iloisesti hymyissä suin isälleen.

Isä jörrikkä oli aivan ihmeissään. Hän istahti pihalle ja pyysi tytön kertomaan miksi hän on tänne tullut. Tyttö jonka nimi oli Liisa asettui isänsä viereen ja alkoi kertomaan omaa elämäänsä.

Asuin äidin kanssa. Kävin koulua ja äiti oli yksinäinen. Joskus hän kertoi sinusta, ettei olisi saannut sinua ajaa talosta pois. Äidillä oli paha olla, hän alkoi juomaan. Minua hän ei päästänyt mihinkään, etten vaan löydä pahaa miestä itselleni. Äiti vaan joi ja joi ja lopulta kuoli viinaan. Asuin vuoden vielä siinä talossa ja hain kaikkia tietoja sinusta. Mutta en löytänyt mitään merkintää, en edes valokuvaa. Jostain tiesin sinun asuvan täällä, ehkä äiti oli mulle joskus sen kertonut. Sitten päätin lähteä sinua hakemaan. Vaikeaa se oli kun kukaan ei sinua nimeltä tuntenut. Siksi aloinkin kyselemään miehestä joka kerää roskia niin melkein heti sinut tunnettiin. Ja tässä minä nyt sitten olen.

Ville katseli tyttöään ja oli aivan sanaton, hellyys antoi pientä tuntumaa silmiin jotka päästelivät kosteutta ulos. Ville koitti puhua mutta ääni ei vain tahtonut pyörähtää ulos asti. Viimein hän sai sanottua, ”En mä ole kenellekkään nimeäni sanonut, siksi kyläläiset sitä jatkuvasti jahtaavatkit.

Siirryttiin sisälle ja laitettiin kahvivesi lämpiämään. Tyttö katseli isän keittiötä joka ei ollut aivan puhtauden kärkipäästä. Mutta joi kuitenkin kahvia vaikka pannu olikin musta, tai oikeastaan pikinen.
Sitten alkoi isä puhumaan kun tyttö sitä vaati.

Äiti oli miestään niin paljon häpenyt että ajoi miehensä pois kodistaan. Isä oli sielläkin kerännyt roskia ja puita, kaikkea sellaista joka ei teiden varsille kuulunut. Muuta työtä ei se paikkakunta hänelle tarjonnut. Pulloista ja metalleista sain jonkin verran rahaa. Junien härkävaunuissa tänne matkustin ja aloitin samat hommat. Tietenkin kävin tekemässä muutosilmoituksen ja siihen liittyvät muutkin asiat kuntoon. Nyt elelen näin ilman naista ja ilman mitään. Mutta onhan mulla nyt kaunis tyttö seuranani.

Tyttö oli ihastunut muuten paikkaan kunhan vain tupa ensin siivotaan. Uimapaikkakin oli lähellä. Isä sanoi tytölle, että jos nimeäni kysyvät niin sano vaikka Ville Niemeksi, sitä nimeä he käyttävät nytkin. Ja ole sinä vaikka mun vaimokokelas niin löytyyhän siinä kyläläisillä ihmettelemistä pitkäksi aikaa.

Tyttö olikin toimelias. Hän puuhasi ensin isänsä asunnossa ja laittoi paikat niin hienoon kuntoon, että ei edes isä uskaltanut tulla sisälle. Vaatteet hän vaihtoi aina eteisessä puhtaampiin ja oli silloin vasta valmis astumaan sisälle. Tyttö kyseli, ”Onko tällä kylällä mitään toimintaa mihinkä hänkin voisi mennä”. ”Kylätoimikunta on mutta aika hiljaista niillä on ollut. Olen oikein toivonutkin jotain kesäjuhlia, että saisin parempaa tienistiä välillä”.

Tyttö meni kioskilta kyselemään, onko mitään toimintaa tässä kylässä. Sieltä hän sai kuulla, että kylätoimikunta kokoontuu huomenna kioskilla. Häntäkin oli pyydetty mukaan toimintaan.

Niin alkoivat kaikki asiat etenemään. Syksyn alussa pidetään kyläjuhlat ja jotain ohjelmaakin sinne järjestetään. Tyttö oli laittanut asiat viriämään eteenpäin ja isä oli riemuissaan.

Tytöstä valittiin kylätoimikunnan puheenjohtaja. Juhlien aika tuli josta löytyi runonlausuntaa, oli eräällä miehellä haitarikin ja osasi jopa soittaakkin sillä, laulua ja tanssia nurmikolla. Monet osallistuivat järjestelyihin ja hauskaa tuntui heillä olevan. Jopa isällekkin tuli korviin sellainen tieto, että avoin kaatopaikka rakennetaan aika lähelle Villen kotia. ”Nyt alkaa tosi hommat kun työpaikka on noin lähellä”. Kyläläiset olivat tietenkin kaatopaikkaa vastaan. Hajuhaittaa ja vesien likaantumisesta he vain puhuivat. Mutta ville oli iloinen, eihän tarvitse enään ajella pitkin teitä ja keräillä karkkipapereita.

Pieni kylä sai vipinää kun Liisa alkoi järjestelemään asioita. Myöskin Ville tuli Villenä myöskin puuhiin mukaan. Kyläläiset huomasivat hänen olevan viksu ja työtä pelkäämätön mies. Myöskin Villen kotia laitettiin välillä kuntoon. Kyläläisiltä löytyi kaikkea tarvikkeita, että Villen koti näytti aivan uudelta ulkoa päin. Kaikki tuntui muuttuvan hyväksi. Ville sai kaatopaikan ja oman tyttärensä lähelle. Tytär sai taas toimintaa oman kylän kehittämisessä mikä vahvisti häntä.

piki