Selaat arkistoa kohteelle Venäjä.

Yön sudet -jengi uhkaa jatkaa Berliinin-matkaansa – harkinnassa jopa Helsinki ja Ruotsin-laiva

29.4.2015 Oikeusjärjestelmä, Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Yön sudet -jengi uhkaa jatkaa Berliinin-matkaansa – harkinnassa jopa Helsinki ja Ruotsin-laiva

 

”Ryhmä sanoo haluavansa ajaa Euroopan halki Berliiniin kunnianosoituksena neuvostosotilaille, jotka taistelivat toisessa maailmansodassa natsi-Saksaa vastaan.”

 

Kunniaa niille neuvostosotilaille, jotka natsien jo kukistuttua ja Saksan tuhouduttua raiskasivat kaikki saksalaiset tytöt ja naiset, vanhuksia myöten, jotka vain kiinni saivat ja omalla valvonta-alueellaan saivat kaikki kiinni.

Kunniaa niille neuvostosotilaille, jotka tekivät tarpeetonta tuhoa jo hävitetyillä alueilla ja liittivät  ison osan Eurooppaa vasten tahtoaan omaan valtapiiriinsä. Uutta sotaa Putinin johdolla rakenneltaessa. Kunniaa, sieg heil!

Taitaa muuten olla myös niin, että mikäli Schengen-maan viisumia ei ole asiallisesti haettu ja saatu, Puola on aivan oikein estänyt saapumisen alueelle. Jos lupa on evätty viisumin haltijalta, sille lienee kirjattu Schengen-järjestelmään syy, ja mikään muu alueen maa ei sitä voi muuttaa eli pääsyä ei ole koko Schengen-alueelle.

 

PS. Aikuiset miehet perustavat puumajakerhon Yön sudet. Voi hellanlettas.

 

”Suomen venäläisten mielialat pitäisi selvittää”

20.3.2015 Ihmisoikeudet ja ihmisarvo, Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

”Suomen venäläisten mielialat pitäisi selvittää”

 

Miksi pitäisi?

Mitään tutkimisia ei tarvita, koskapa Suomessa asuvilta venäläisiltä ei edes Venäjä kysy mitään, kun päättää käyttää heitä keppihevosena sodalle. Eiköhän tämä pähkääminen saisi jo riittää. Venäjä on osoittanut käyttävänsä mitä tahansa verukkeita sodanlietsontaan, joten: kaikki Venäjän kansalaiset ulos maasta, kaksoiskansalaisuudelle loppu (Venäjä ei vastusta tätä kuulemma), kaikki ne kaksoiskansalaiset jotka haluavat valita Suomen kansalaisuuden joutuvat antamaan uskollisuusvakuutuksen (ei olisi hullumpi juttu ylipäänsä) ja hakemus Natoon. Se ei ole välttämättä ollenkaan kiinnostunut Suomen saamisesta jäseneksi ja vastustukseen riittää vaikkapa kettuuntuneen Kreikan ääni, mutta yrittää pitää. Mieluummin Naton kanssa kuin ilman, Venäjä pyrkii kimppuun joka tapauksessa.

Onneksi eivät ole enää isovanhemmat eikä vanhemmat hengissä. Tämä meininki heidät viimeistään tappaisi.

 

Putin allekirjoitti uuden sotilasopin: Venäjän pahin ulkoinen uhka on Nato

27.12.2014 Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Putin allekirjoitti uuden sotilasopin: Venäjän pahin ulkoinen uhka on Nato 26.12.2014 HS

 

Maksumies kirjoitti

Vihollisen nimeäminen on puhtaasti poliittinen teko eikä varsinaisesti mikään doktriini eli oppi sotilaallisten resurssien käyttötavasta. Pohjois-Altantin liitto on puolustusliitto, joka ei lainkaan aktiivisesti ”laajennu”, vaan se ottaa käsiteltäväkseen siihen hakeutuvien demokraattisten valtioiden täysin vapaaehtoisia jäsenhakemuksia. Jokainen puolustusliitto Natoon liittynyt jäsenvaltio voi halutessaan erota siitä, vaikka tähän mennessä yksikään jäsenmaa ei ole sellaista halunnut. Putin allekirjoittama asiakirja on lähinnä tyhjänpäiväinen parkaisu, joka osoittaa vainoharhaisen Venäjän keinojen olevan vähissä sen ajautuessa yhä syvempään kriisiin omien valintojensa seurauksena, mm. turvautumisestaan raakaan sotilaalliseen voimaan naapurimaansa Ukrainan valtioalueen kaappaamiseksi, joka on tehnyt siitä hylkiövaltion maailman silmissä. Venäjälle tämän jälkeen ”eivät ole uhkia” ainoastaan ne valtiot, jotka Venäjä aikoo vallata ennemmin tai myöhemmin (sillä Naton jäsenmaita se ei pysty valtaamaan jäädessään niihin nähden alivoimaiseksi). Suomen olisi viisasta ottaa Naton turva ensi tilassa, koska Venäjän hyökkäyksen jo alettua jäsenhakemustamme ei enää voida hyväksyä. Eipä tule ainakaan puutetta aiheista Tasavallan Presidentille uuden vuoden puhetta valmistellessaan.

 

Hauskaa, että ajattelet Suomen vain voivan ”ottaa” Natosta turvaa itselleen. Voi hyvä ihminen sentään. Tämän Putinin julistuksen jälkeen, ihanko todellakin kuvittelet Naton haluavan Suomea jäseneksi? Ettei yksikään Naton jäsenvaltio äänestäisi vastaan? Kas kun päätöksen on oltava yksimielinen…  Liekö tämä tällainen kielenkäyttö ja ajattelutapa juurikin sitä ylimielisyyttä josta presidentti Niinistö taannoin meitä suomalaisia varoitteli? En usko hetkeäkään, että Suomi edes hakee jäsenyyttä, koska nyt on jo tullut viestiä sekä idästä että aivan varmasti lännestä, ettei kannata. Ja tässä sitä taas ollaan, yksin ja maito maassa. PRKL

 

Adoptiot Venäjältä Suomeen voivat tyrehtyä avioliittolain hyväksymisen jälkeen

29.11.2014 Ihmisoikeudet ja ihmisarvo, Sosiaalisektori, Venäjä

Adoptiot Venäjältä Suomeen voivat tyrehtyä avioliittolain hyväksymisen jälkeen 29.11.2014 HS     Seahorse kirjoitti

On sangen ”mielenkiintoinen” näkökulma, että meidän pitäisi säätää lakimme siten että itänaapurimme olisi siihen tyytyväinen? Mikäli meillä on tarvetta suurempaan adoptiotoimintaan, voidaan sitä tarkastella sisäisenä ongelmana ns. kohtaamattomuuden kautta. Suomessa on valtava määrä lapsia lastensuojelun tarpeessa, joita yritetään pitää biologisten vanhempiensa ”hoidossa” lähes keinolla millä hyvänsä. Kuitenkin adoption myötä lapsella on mahdollisuus pitää yhteyttä myös biologisiin vanhempiinsa, ei suomalaislasten adoption pitäisi olla minkäänlainen ongelma. Sensijaan itänaapurimme on ilmoittanut että se tulee ”puolustamaan” kansalaisiaan missä tahansa maansa rajojen ulkopuolella. Itse en haluaisi ottaa sitä riskiä että itänaapuri tulisi puttumaan asioihini, millään muotoa. Päivi Räsänen oli tämän päivän kommeteissaan sitä miletä että meidän pitää toimia itänaapurin, ei oman väestömme enemmistön tahdon mukaan ja hän vielä kannustaa vastustamaan kaikilla tasoilla asiain edistymistä. Oikeusministeriltä taisi nyt mennä uskottavuus hoitaa tehtäviään.

Edellä mainittujen erinomaisten argumenttien lisäksi tässäkin keskustelussa on kokonaan unohtunut kansainvälisten adoptioiden todellisuus. Ei se nimittäin tähänkään mennessä ole ollut mahdollista kuin hyvin pienelle joukolle: tarpeeksi varakkaille. Ei edes keskiluokkaisilla tahdo olla varaa siihen, on se niin hirveän hintavaa. Eikä adoptiokuluihin voi saada lainaa pankista ja pikavipeillä ei hommaa myöskään hoideta. Olisi siis aika erikoista jos kansalaisten suuren kansalaisten mielipide ja tahto ohitettaisiin pienen vähemmistön tarpeen takia, etenkin kun kyseessä ei ole perusoikeus. Sinänsä olisi suotavaa että mahdollisimman moni lapsi saisi rakastavan kodin ja vanhemmat, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Minskin hymypoika Putin mennä ryskyttää

28.8.2014 Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Minskin hymypoika Putin mennä ryskyttää 28.8.2014 HS

 

On erittäin ikävää ja uskomatonta, että lännen johtajat eivät ole ymmärtäneet, että Putin on neuvostokansalainen karvoineen päivineen eikä muuksi muutu. Hänen korkein tavoitteensa on palauttaa Neuvostoliitto tavalla tai toisella (nimestä viis) ja päästä itse neuvosto-tsaariksi. Aivan loogista toimintaa ja uskon vakaasti, että herralla on ollut jo vuosikymmenen ihan selvä strategia kaikille toimilleen. Pelottava epatto.

Ja toimensa on todellakin fasismia, siinäkään ei käärepaperilla ole väliä, yhtä pahalta se sisus haisee.

Yhdysvallat pidätti venäläispoliitikon pojan verkkorikoksista – Venäjä syyttää sieppauksesta

9.7.2014 Oikeusjärjestelmä, Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Yhdysvallat pidätti venäläispoliitikon pojan verkkorikoksista – Venäjä syyttää sieppauksesta 8.7.2014 HS

 

Johannes Apostata kirjoitti

Ehkäpä kannattaisi miettiä hiukan sitä, minkälaisesta rikosepäilystä on kysymys.

Maksuliikenteen ja luottokorttijärjestelmien tietoinen vahingoittaminen ovat rikoksia, jotka koskevat kipeimmin tavallisia ihmisiä ja yrityksiä. Haittaohjelmien käyttämisestä luottokorttitietojen varastamiseen jää aina jälkiä, joita voidaan seurata – vaikeaa se varmasti on työlästä. Varkauksien selvittäminen on kaikkien ihmisten etu kansallisuudesta riippumatta. Tässä tapauksessa ei ilmeisesti ole ollut kysymys mistään pikkunäpistyksestä tai satunnaisesta kiusanteosta. Kysymyksessä näyttää olevan ammattirikollisen toiminta- ja käyttäytymismalli.

 

”Kysymyksessä näyttää olevan ammattirikollisen toiminta- ja käyttäytymismalli”

Niinpä, eikä se että isukki on duumaedustaja tee pojan oletetusta rikoksesta yhtään vähemmän todennäköistä…. ehkä pikemmin toisinpäin, kun nyt ottaa huomioon millaisia velikultia sinne duumaan on tunkenut.

Yhtä asiaa en käsitä; miksi isukin tarvitsisi saada yhteys 30-vuotiaaseen poikaansa joka tiettävästi on ihan täysivaltainen aikuinen ja vastuussa omista tekemisistään?

On muuten perinjuurin intresanttia, kuinka samankaltainen reaktio venäläisillä ja eri maiden muslimeilla on ”omiensa” tekemiin rikoksiin. Näiden ihmisryhmien mielestä ”heikäläiset” eivät mitenkään, koskaan eikä etenkään länsimaissa oleskellessaan kykene tekemään rikoksia, vaan kaikki epäilyt ja syytökset ovat aina länsimaista hapatusta ja salajuonia. Hohhoijaa.

 

Suomenvenäläiset: Suhtautuminen on muuttunut epäluuloisemmaksi

22.3.2014 Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Suomenvenäläiset: Suhtautuminen on muuttunut epäluuloisemmaksi 21.3.2014 HS

 

Clyde kirjoitti:

 Turha tästä kriisistä on Suomen venäläisiä syyttää.

Suomessa asuvat venäläiset ovat muuttaneet tänne siksi, että eivät halua asua Venäjällä. Suurin osa heistä vastustaa Putinin politiikkaa.

 

Ikävä vain, että Putin tai joku muu riivatun imperialisti (tulipas epäilyttävän 70-lukuinen olo) käyttää heitä joka tapauksessa tekosyynä jollekin toimelleen. En enää kannata kaksoiskansalaisuuksia, koska näemmä kaikki tämän maailman isokenkäiset eivät tajua käyttäytyä ihmisiksi. Olisi parempi, että jos asettuu Suomeen asumaan ryhtyy myös ahkeriin kieliopintoihin ja hakee kansalaisuutta. Ei se mistään kotoisin ole, että ollaan yksi koipi tuolla ja toinen täällä. Varsinkin kun täällä asuvaa maahanmuuttajaväestöä käytetään jopa sodan keppihevosena. Vaarallistahan tämä nykymeno on. Ja maiden ja kiinteistöjen myyminen venäläisille. Toivottavasti ne jotka ovat myyneet ymmärtävät hävetä nyt.

Toisaalta en ole kuullut yhdenkään Suomessa asuvan venäläisen tuominneen Putinin toilailuja. Hieman merkillistä sekin.

 

Maksumies sanoi sen vieläkin paremmin:

Pahin skenario suomalaisille on, että henkilökohtaisista näkemyksistään riippumatta suomenvenäläisiä käytettäisiin keppihevosina oikeuttamaan Suomen-vastiaisia poliittisia toimia Putinin hallinnon taholta, vaikka venäläisvähemmistöllämme on toisenlainen muuttohistoria Suomeen kuin paikoilleen jääneillä venäläisillä entisissä neuvostotasavalloissa Neuvostoliiton romahtaessa.

 

Lyijykynän loistava analyysi:

En tiedä, onko kyse kielellisistä ongelmista, mutta mielenkiintoista tässä haastattelussa oli se, miten asioista puhuttiin.

Ukrainalaisen puheenvuoro tiivisti tämän koko haastattelun: Ongelma on mielipiteenmuodostuksessa. Verkottuneessa maailmassa ei tarvitse olla tiedonvälityksen uhri. Mielipiteen voi muodostaa ihan itse ymmärtämällä historiaa ja yrittämällä etsiä tietoa niin riippumattomista lähteistä kuin mahdollista. Kaikille se tietenkään ole mahdollista ja heille värittyneen tiedon välittäminen on astetta helpompaa.

Venäläisillä haatateltavalla oli jotenkin sellainen ajattelutapa, että Putinin toimia ei voi ymmärtää, koska hänen ajattelunsa olisi jotenkin tavallisten kuolevaisten yläpuolella. Tuollaisella asenteella on helppo joutua propagandan uhriksi. Jos lähtökohtaisesti luulee tilanteen ymmärtämisen mahdottomaksi, niin silloin annettu totuus on hyväksyttävä.

Toinen korvaan särähtänyt asia oli tämä vankkumaton käsitys siitä, että muut maat käyvät jonkinlaista propagandasotaa Venäjää kohtaan. Venäjän ulkopuolisen uutisoinnin erilainen lähestymistapa ei ole automaattisesti propagandaa – kyse on eri näkökulmasta.

Kyse on myös sävyeroista. Mustaa vasten jopa harmaa saattaa näyttää valkoiselta. Venäjällä tiedonvälitys on typistetty palvelemaan yhtä totuutta. Demokraattisissa länsimaissa vastaavan tekeminen on mahdotonta. Meidän ’totuuttaamme’ ei pääsääntöisesti väritä mikään muu kuin usko tietynlaiseen yleisesti hyväksyttyyn yhteiskuntajärjestelmään. Tuon järjestelmän ytimessä on se yksilötason toive, ettei meidän tarvitse koskaan enää nähdä maailmansotien aiheuttamia kauhuja. Venäjän toiminta iski kuin märkä rätti vasten tuota toivetta.

Suomalaisilla on kollektiivisessa lähimuistissa ymmärrys siitä, mihin tuollainen vahvemman oikeuden käyttäminen vääjäämättä johtaa. Eli tämä elokuva on jo nähty. Se ei ollut kovinkaan hyvä, joten emme halua katsella sitä enää uudelleen.

 

 

 

Salolainen: Venäjällä kuvitellaan, että heillä on erikoisintressi Suomeen

19.3.2014 Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Salolainen: Venäjällä kuvitellaan, että heillä on erikoisintressi Suomeen 19.3.2014 IS

 

Perustellummat erikoisintressit Ruotsilla Suomen suhteen on ja suoraan sanottuna, jos kahdesta peevelistä on valittava, niin ennemmin Ruotsi… ja sittenhän Suomi voisi esittää erikoisintressinsä Ruotsin suomalaisvähemmistön takia. Hohhoijaa.

Muutoin olen sitä mieltä, että Suomen on oman turvallisuutensa nimissä harkittava, olisiko syytä tehdä maassamme asuville venäläisille tarjous: joko maan kansalaisuus (ei kaksoiskansalaisuutta) tai maasta ulos. Venäläisten maakaupat on peruttava, uudet estettävä, huoneistoja voi ostaa muttei kiinteistöjä. Vuokrata saa, mutta rajalliseksi ajaksi.

Putinin perusteluilta on vietävä pohja etukäteen, eikä uikutettava jälkikäteen.

Tässä alkaa olla henki kyseessä – meillä.

Putin: Haluan lopun hysterialle ja puheille uudesta kylmästä sodasta

18.3.2014 Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Putin: Haluan lopun hysterialle ja puheille uudesta kylmästä sodasta 18.3.2014 HS

 

”Haluan lopun hysterialle ja puheille uudesta kylmästä sodasta.”

 

Jospa Mister Putin itse lopettaisi kuuman sodan ja ihmisten pelkojen lietsonnan ja muiden maiden alueiden ryöväämisen. Jos kaikki maat alkaisivat vaatia joissakin historian käänteissä menetettyjä alueitaan takaisin, sille ei tulisi koskaan loppua ja maapallo tuhoutuisi sellaisten toimien aiheuttamien kansainvaellusten takia.

 

”Krim ei koskaan tule kuulumaan uusnatseille.”

 

Vitsikäs veikko tämä Putin; samaan aikaan Venäjällä on ihan virallinen natsipuolue, jossa on jo valtava määrä rekisteröityjä jäseniä. Ja kun nyt ajattelee, mitä Saksa sai aikaan Venäjän sotaretkellään venäläisväestön kimpussa….

Näyttää siltä, että Venäjän kansan enemmistö haluaa ja tarvitsee diktatuuria, eikä demokratiaa. On kummallista, että tsaarien ja neuvosto-tsaarien orjuuttama, rääkkäämä ja hyväksikäyttämä kansa ei millään näy oppivan, että Suuret Johtajat vievät aina kansansa suureen kärsimykseen.

Kieltämättä demokratia on vaativa laji. Kansalaisten on otettava osaa valtionsa asioiden hoitoon, eikä vain odotettava valmista huttua. Demokratiassa on myös ikäviä piirteitä; jos et osallistu, tee osaasi, on myös turha valittaa. Demokratia vaatii työtä, osallistumista ja vaivannäköä sekä asioiden kyseenalaistamista ja tiedon hankintaa. Kaikki tämä näyttäisi olevan täysin tuntematonta venäläisille. Miksi? Onko Venäjän historia tehnyt heistä alistujia, jotka eivät halua nähdä vaivaa?

Demokratiakaan ei ole täydellinen systeemi; ei mikään ihmisen kehittämä ole sitä. Mutta heikoinkin demokratia on takuulla parempi järjestelmä kuin paraskaan diktatuuri.

Ihmetyttää myös, että mihin venäläiset tarvitsevat noin valtavaa maata? Väestö sen kun vähenee, koska miehet juopottelevat ja naiset myyvät itsensä ulkomaille avioliittoihin. Tietenkin, jos ensin saastuttaa oman maansa asumiskelvottomaan kuntoon, niin tottahan sitä lebensraumia pitää hakea muualta.

En siltikään pysty ymmärtämään, mikseivät venäläiset osaa elää rauhassa naapuriensa kanssa? Pitääkö näiden maiden kieltää lailla venäläisiä muuttamasta maahansa, jotta vältytään edes tänään nähdyltä tekosyyltä? Samalta, jonka perusteella nostettiin äläkkä Suomen lainsäädännöstä lapsiasioissa. Perustuslainkin mukaan lain on oltava kaikille sama, eikä venäläisille voida väkrätä omaa lainsäädäntöä. Samassa pesuvedessähän uitettaisiin vaikkapa sharia-laki tänne. Ovatko venäläiset muka niin heikkoja ja kyvyttömiä, että Venäjän heitä pitää erikseen suojella kaappaamalla naapurimaat valtansa alle? Mitäpä herra Putin on ajatellut USAssa asuvien venäläisraukkojen auttamiseksi? Siellä heitä sentään on merkittävästi enemmän kuin yhdessäkään Euroopan maassa.

 

Kauniiksi lopuksi tarjoilemme herra Putinille lahjapaperiin käärittynä Machiavellia in English:

Wars begin where you will, but do not end where you please.

 

Mister Putin, take your Machivelli a little bit more seriously, please.

 

 

Suomen asemaa ei päätetä eikä ilmoiteta Suomessa

13.3.2014 Politiikka ja yhteiskunta, Venäjä

Suomen asemaa ei päätetä eikä ilmoiteta Suomessa 13.3.2014 HS

 

On aika erikoista, että keskustelu mm. Nato-jäsenyydestä jatkuu aina vaan, ikään kuin kukaan ei olisi huomannut Naton keskustelusävyn muuttuneen viime aikoina. Sieltä on viestitty ihan suoraan jopa, että Suomen ei ehkä todellakaan ”kannata” harkita Nato-jäsenyyttä.

Meitä on ennenkin myyty Venäjälle / Neuvostoliitolle – meille unohdettiin kertoa ja sitten tapeltiin tuulimyllyjä vastaan. Se taitaa ikävä kyllä olla niin, että noissa lehmänkaupoissa Suomi on aina käypää kauppatavaraa ja meillä on vain yksi ostaja. Kannattaisi lopettaa turhat unelmat. Yksin me olemme aina. Ja yksin kaadumme. Ikävä kyllä.

 

lainatkaamme wanhaa kunnon Machiavellia:

Älä luota liittolaisiin tai palkkasotilaisiin, vaan perusta  toimintasi maan omista kansalaisista koottuun armeijaan. Koska taistelutahto ja  yksimielisyys ovat tärkeitä, kannattaa perustaa oma voimansa sellaisiin, joilla  näitä ilmenee. Liittolaisten mieli on ailahtelevainen ja palkkasotilas ei halua  uhrautua.