Selaat arkistoa kohteelle Uutiset.

Loppusuora häämöttää Indycar-sarjassa

26.8.2019 Uutiset

Pohjois-Amerikan Indycar-sarja jatkui peräkkäisinä viikonloppuina Poconon ja Gatewayn ovaaleilla. Molemmilla kisoilla oli suuri vaikutus syyskuussa ratkaistavaan Indycar-sarjan mestaruuteen.

Poconon 500 mailin kisa alkoi rajulla avauskierroksen joukkokolarilla, kun Takuma Sato siirtyi oikeasta reunasta yllättäen vasemmalle toiseen mutkaan tultaessa. Sato osui yhteen Ryan Hunter-Reayn kanssa, minkä seurauksena molemmat ajautuivat radan vasemmasta reunasta radan poikki yli, jolloin Alexander Rossi, James Hinchcliffe ja Felix Rosenqvist ajautuivat samaan läjään. Rosenqvist lensi rajusti päin verkkoaitaa, mutta hänet päästettiin myöhemmin samana päivänä ulos sairaalasta. Muut kolarissa mukana olleet pääsivät ratasairaalasta jo aiemmin pois.

Useat kuskit syyttivät aika rajustikin Satoa kolarin aiheuttamisesta, mutta tuomaristo totesi joukkokolarin kilpailutilanteeksi. Omasta mielestäni kolari oli oikeastaan nykyaikaisten autojen ongelma. Ennen kisaa varikolla pelättiin, että ohittaminen tulisi olemaan Poconossa haastavaa, joten kuskit pistivät kaikki paukkunsa lähtöön. Myös erittäin suuri sateen uhka saattoi entisestään lisätä kuljettajien aggressiivisuutta.

Lopulta ukkonen keskeyttikin kisan, kun kisasta oli noin kaksi kolmasosaa ajettu. Team Pensken Will Power julistettiin voittajaksi, joten Power on nyt voittanut kisan jokaisella kaudella sitten kauden 2007. Australialaiskuskin voiton avaimena oli pitkä bensapysähdys ennen ukkosrintaman saapumista rata-alueelle. Scott Dixon oli toinen ennen Indy 500-voittaja Simon Pagenaudia. Dixon ja Pagenaud kutistivat piste-eroaan viidenneksi sijoittuneeseen Josef Newgardeniin.

Saton uskomaton nousu voittoon

Gatewayn 1,25 mailin ovaali tarjosi huikean näytöksen iltavaloissa. Rata oli ajolinjan ulkopuolelta erittäin pölyinen ja liukas, jonka kisan alkupuolella sai Power todeta päättäessään kisansa ulosajoon. Eturivistä lähtenyt Sebastien Bourdais ajautui myös ajonlinjan ulkopuolelle ja rikkoi seinäkosketuksessa ripustuksensa.

Bourdaisin ulosajo muutti rajusti tuloslistaa, sillä kärkikuskit olivat pysähdyksensä aikana pudonneet kierroksen päähän myöhemmin pysähtyneistä, joten nämä kärjen ulkopuolella olleet kuljettajat saivat ilmaisen pysähdyksen. Näin kovasti kritisoitu ja pahimmillaan kierroksen kärkeä perässä ollut Sato nousi kärkipaikalle eikä enää suostunut luovuttamaan sitä muille, vaikka Ed Carpenter tuli japanilaisen takapuskurissa kiinni ruutulipulle. Satolle siis kauden toinen osakilpailuvoitto. Tony Kanaan oli myös yksi turva-auton aikana pysähtyneistä, joten sympaattinen brasilialainen ajoi ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle sitten kauden 2016 Teksasin ovaalikisan.

Pagenaud nousi viidenneksi, kun viimeisellä kierroksella sarjakärki Newgarden pyörähti taistelussa neljännestä sijasta tulokaskuski Santino Ferruccin kanssa. Newgarden oli ruutulipulla lopulta seitsemäs. Muille mestaruuskandidaateille Gateway ei ollut nousujohteinen, sillä Rossi jäi 13:nneksi ja Dixon teknisten ongelmien vuoksi vasta 20:s, joten kova kolaus molempien kuljettajien mestaruushaaveille.

Indycar-sarja siirtyy nyt Yhdysvaltain itäosista länsirannikolle, kun sarja jatkuu jo ensi viikonloppuna Oregonin osavaltiossa sijaitsevalla Portlandin moottoriradalla. Oregonista sarja siirtyy Kalifornian Laguna Secaan, jossa taistellaan kauden päätösviikonloppuna mestaruustaistelun kannalta tärkeistä tuplapisteistä.

Toni Vilander dramaattisesti palkintokorokkeelle Le Mansissa

18.6.2019 Uutiset

Katsaus viime viikonlopun tärkeimpiin moottoriurheilutapahtumiin. Luvassa on katsaus Le Mansista, Sardinian MM-rallista ja Australian Supercars-sarjasta.

Toni Vilanderin autokunta nousi GTE Am-luokassa palkintokorokkeelle sunnuntaina päättyneessä Le Mansin 24 tunnin kestävyyskisassa, kun luokkavoittajan suoritus hylättiin sääntörikkomuksen seurauksena. Vilander on aiemmin ajanut Ferrarin ratissa kahdesti GTE Pro-luokan voittoon sekä suomalainen on ollut alemmilla korokkeilla kolmesti.

GTE Am-luokan voittoon yltänyt Keating Motorsportsin autokunta, jonka Fordilla ajoivat Ben Keating, Felipe Fraga ja Jeroen Bleekemolen, rikkoi kahta sääntöpykälää kisan aikana. Ensimmäinen rike oli varikkopysähdysten minimipituus, joka määrättiin ennen kisaa 45 sekuntiin. Tästä 0,6 sekunnin minimirajan alituksesta tuomittiin aikasakko, joka nosti Porschen Jorg Bergmeisterin, Egidio Perfettin ja Patrick Lindseyn luokkavoittajiksi.

Kisan jälkeinen katsastus lisäksi paljasti, että Fordin bensatankki ylitti 96 litran rajan vaivaisella 0,1 litralla, mistä seurasi hylkäys kestävyyskisasta. Näin ollen JMW Motorsportin Ferrarilla ajaneet Rodrigo Baptista, Jeff Segal ja Wei Lu nousevat toiseksi ennen Vilanderin autokuntaa, johon kuuluivat suomalaisen lisäksi Cooper MacNeil ja Robert Smith.

GTE Pro-luokassa nähtiin Jesse Krohn, jonka autokunta oli parhaana BMW:nä 11:s. Krohnille kyseessä oli ensimmäinen kestävyyskisa Le Mansissa, minkä suomalainen selvitti mallikkaasti ja kokemusta kertyi rutkasti tulevia koitoksia varten. GTE Pro-luokan voittoa juhli Ferrarin autokunta, jonka kuskeina olivat Alessandro Pier Guidi, James Calado ja Daniel Serra.

Alonsolle toinen Le Mans-voitto

Kaksinkertainen formula ykkösten maailmanmestari Fernando Alonso pääsi juhlimaan toista peräkkäistä Le Mansin 24 tunnin kokonaiskilpailun voittoa, kun kestävyyskisaa aina viimeiselle tunnille asti johtanut Toyota #7 kärsi kaksi rengasrikkoa. Tarkemmat analyysit osoittivat, että sensorivirhe väärässä renkaassa aiheutti ylimääräisen varikkopysähdyksen. Toyota-tiimi päätyi #8-autoonsa vaihtamaan vain yhden renkaan varikkopysähdyksen aikana, jos he olisivat vaihtaneet välittömästi kaikki neljä rengasta, niin Mike Conway, Kamui Kobayashi ja Jose Maria Lopez olisivat juhlineet ensimmäistä voittoaan. Alonson lisäksi voittoa pääsivät juhlimaan toisena vuotena peräkkäin Sebastien Buemi ja Kazuki Nakajima.

LMP2-luokan voittoon ajoivat Signatech Alpinen autokunta, johon kuuluivat Nicolas Lapierre, Pierre Thiriet ja Andre Negrao.

Teemu Suninen toiseksi Sardiniassa

Rallin MM-sarja jatkui Sardinian MM-rallilla, jonka voitto ratkesi dramaattisesti viimeisellä Power Stage -erikoiskokeella. Toyotan Ott Tänak menetti varman voiton teknisestä viasta johtuen viimeisellä erikoiskokeella. Näin ollen Hyundain Dani Sordo ajoi voittoon ennen Fordin Teemu Sunista, joka vaihtoi kartanlukijaa ennen Sardinian rallia. Andreas Mikkelsen kruunasi Hyundain päivän kolmannella sijallaan.

Tänak putosi kokonaistilanteessa viidenneksi Fordin Elfyn Evansin taakse. Evans kävi sunnuntaina kovan sekuntitaistelun Mikkelsenin kanssa, mutta walesilainen joutui taipumaan neljänneksi vain 0,9 sekunnin erolla. Thierry Neuville oli kuudes ennen Esapekka Lappia ja Kris Meekeä.

Sebastien Ogier ja Jari-Matti Latvala keskeyttivät jo perjantaina, mutta ajoivat loppurallin ralli 2-säännön avulla. Ogierille neljä pistettä ja Latvalalle kaksi pistettä mukaan viimeiseltä erikoiskokeelta. Juho Hänninen ajoi Toyotallaan testimielessä eikä osallistunut viimeiselle erikoiskokeelle, joten suomalainen merkittiin keskeyttäneeksi.

Skodan Kalle Rovanperä vuorostaan ajoi WRC2 Pro-luokan voittoon jo kolmatta kertaa peräkkäin, mikä entisestään parantaa nuoren suomalaisen asetelmia sopimusneuvotteluissa WRC-tallien kanssa ensi kautta ajatellen.

MM-rallien osalta lähdettiin Sardiniasta viettämään ansaittua kesätaukoa. Seuraava ralli on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettava legendaarinen Jyväskylän MM-ralli.

Team Pensken voittokulku jatkui Darwinissa

DJR Team Pensken Scott McLaughlin kasvatti pistejohtoaan ajamalla paalulta sekä lauantain että sunnuntain lähdöissä voittoon Supercars-sarjan Darwinin kisaviikonloppuna.

Pahin haastaja oli Erebus-kuski David Reynolds, joka oli lauantaina kolmas ja sunnuntaina peräti toinen. Tickfordin Chaz Mostert oli lauantaina toinen, mutta valahti sunnuntaina kuudenneksi.

McLaughlin ero tallikaveri Fabian Coulthardiin on jo yli 300 pistettä, kun yhden viikonlopun aikana voi saada maksimissaan 300 pistettä pois lukien syksyllä ajettavissa endurance-kisoissa.

Sarja jatkuu heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun sarjan pisteistä ajetaan Townsvillen katuradalla, Queenslandin osavaltiossa.

Toyota otti vihdoinkin Le Mansin voiton!

18.6.2018 Uutiset

Japanilainen autonvalmistaja Toyota pääsi vihdoinkin juhlimaan legendaarisen Le Mansin 24 tunnin kestävyyskisan voittoa sunnuntaina. Toyota otti suorastaan näytöstyyliin kaksoisvoiton ilman varteenotettavia uhkaajia. Tämä on ensimmäinen kerta sitten Mazdan ja vuoden 1991, kun japanilaisvalmistaja voittaa Le Mansin yleiskilpailun.

Toyota #8 juhli siis voittoa Le Mansin radalla kuskikolmikolla Fernando Alonso-Sebastien Buemi-Kazuki Nakajima. Samalla japanilaisvalmistaja pyyhki vuoden 2016 ikävät muistot pois mielestään tällä ikimuistoisella voitolla.

Alonsolle voitto tuli heti ensimmäisellä yrityksellään, mikä tarkoittaa espanjalaiselle F1-tähdelle toista kiinnitystä moottoriurheilun epäviralliseen Triple Crowniin. Ainoa kuljettaja, joka on voittanut siis Le Mansin 24 tunnin kisan, Monacon GP:n sekä Indianapolisin 500 mailin ajon, on Graham Hill. Alonsolta puuttuu tästä voittoluettelosta enää tuo Indy 500.

Toiseksi yleiskisassa ajoi Toyota #7 kuskikolmikolla Mike Conway-Kamui Kobayashi-Jose Maria Lopez. Yleiskisan palkintokorokkeen täydensi vielä Rebellion #3 kuskikolmikolla Thomas Laurent-Gustavo Menezes-Mathias Beche.

LMP2-luokkavoittoon ajoi venäläistiimi G-Drive Racing kuskikolmikolla Roman Rusinov-Andrea Pizzitola-Jean-Eric Vergne. GTE Am-luokan voittoon ajoi yhdysvaltalaisnäyttelijä Patrick Dempseyn tiimi kuskikolmikolla Matt Campbell-Christian Ried-Julien Andlauer.

Porsche juhli kaksoisvoittoa GT Pro-luokassa, kun voittoa juhli kuskikolmikko Michael Christensen-Kevin Estre-Laurens Vanthoor. Toni Vilanderin autokunnalla oli tyytyminen oman luokkansa kuudenteen sijaan, kun suomalainen yhdessä Pipo Deranin ja Antonio Giovinazzin kanssa nostivat autokuntansa 15:nnestä lähtöruudusta luokkansa parhaimmaksi Ferrariksi.

Bottakselle vuoden jatkopesti Mercedeksen kanssa

13.9.2017 Uutiset

Loistavan alkukauden ajanut Valtteri Bottas sai tänään palkinnon ahkerasta työnteostaan, kun Mercedes-talli julkisti keskiviikkona yksivuotisen jatkosopimuksen suomalaisen kanssa.

Bottas ajaa ensimmäistä kauttaan Mercedes-tallissa, jonne hän siirtyi viime talvena hallitsevan maailmanmestarin Nico Rosbergin lopetettua uransa.

– On kunnia jatkaa työskentelemistä Mercedeksen kanssa. Minulla on kuitenkin vielä varaa nostaa suoritustasoani, sillä en ole vielä osoittanut koko potentiaaliani, Bottas totesi Mercedes-tallin julkaisemassa tiedotteessa.

Bottas on juhlinut tällä kaudella kahdesti osakilpailuvoittoa. MM-pisteissä suomalainen on tukevasti kiinni kolmannessa sijassa. Eroa MM-sarjaa johtavaan tallikaveri Lewis Hamiltoniin on 41 pistettä ennen seitsemää viimeistä osakilpailua.

MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna, kun ajetaan historian 10:s iltavaloissa ajettava Singaporen osakilpailu.

Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös 2018!

22.8.2017 Uutiset

Kimi Räikkönen on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Ferrarin kanssa, tiedottaa Ferrarin F1-talli kotisivuillaan tiistaina.

Räikkönen on edelleen Ferrarin viimeisin maailmanmestari vuodelta 2007. Kahden Lotuksella vietetyn kauden jälkeen Räikkönen palasi takaisin maranellolaisten riveihin kaudeksi 2014.

Räikkönen on MM-pisteissä tällä hetkellä viidentenä, kun F1-kauden jälkimmäinen puolisko käynnistyy tulevana viikonloppuna Belgian Spassa.

Esapekka Lappi kaasutteli voittoon Jyväskylässä

31.7.2017 Ralli, Uutiset

Esapekka Lappi on voittanut sunnuntaina päättyneen rallin MM-sarjaan kuuluvan Neste Rally Finlandin. Suomalaisia oli lopputuloksissa peräti kolme neljän parhaan joukossa.

Lappi nousi voittoon, kun Toyota-tallikaveri Jari-Matti Latvala joutui lauantaina keskeyttämään teknisen vian takia Ouninpohjassa. Lappi piti hermonsa ja toi Tommi Mäkisen johtamalle sekä Puuppolasta käsin toimivalle tallille himoitun Jyväskylän MM-rallin voiton.

Suomalaisten kolmoisvoiton tielle nousi M-Sportin Elfyn Evans, joka nousi viimeisellä pätkällä toiseksi. Ford-kuskille kyseessä oli toinen palkintosija tällä kaudella. Juho Hänninen otti WRC-uransa ensimmäisen palkintosijan ollen kolmas. Vasta toista MM-ralliaan ajanut Teemu Suninen oli neljäs. Suninen pyörähti viimeistä edellisellä erikoiskokeella, mikä pudotti suomalaisen ulos taistelusta palkintosijasta.

Suomalaisjuhlia vietettiin myös WRC2-luokassa, kun Jari Huttunen ajoi debyytissään luokkavoittoon.

Perjantaina ulosajoon keskeyttänyt Sebastien Ogier on nyt tasapisteissä Jyväskylässä kuudenneksi sijoittuneen Thierry Neuvillen kanssa. Latvala putosi MM-pisteissä neljänneksi, kun Ott Tänak nousi seitsemännen sijansa sekä viiden Power Stage-pisteen ansiosta suomalaisen ohi kolmanneksi.

Jyväskylän nopeilta sorateiltä siirrytään kolmen viikon kuluttua ajettaville Saksan kapeille asvalttiteille.

Latvala palasi voittokantaan Ruotsissa

12.2.2017 Ralli, Uutiset

Jari-Matti Latvala on voittanut Ruotsin MM-rallin. Latvalan voittoa Toyotan ratissa voidaan pitää sensaationa, sillä japanilaismerkki ajaa vasta ensimmäisiä kisojaan MM-sarjassa sitten kauden 1999.

Latvalalle avautui sauma voittoon, kun Ruotsin rallia ylivoimaisesti johtanut Hyundain Thierry Neuville ajoi ulos ja joutui keskeyttämään lauantain viimeisellä yleisö-erikoiskokeella.

Latvala aloitti sunnuntain kahdella kovalla pohja-ajalla, jotka pudottivat Fordin Ott Tänäkin ulos voittotaistelusta. Toyotan suomalaiskuski ei kuitenkaan löysäillyt viimeiselläkään erikoiskokeella, sillä hän ajoi pohjat Power Stagelle ja otti tärkeät viisi MM-pistettä. Tänäk oli maalissa toinen ennen tallikaveri Sebastien Ogieria, joka menetti voittomahdollisuutensa sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella, jossa hän pyörähti heti pätkän alussa.

Latvala siirtyi MM-sarjan kärkeen neljän pisteen erolla Ogieriin. Seuraavan kerran MM-pisteistä taistellaan Meksikossa maaliskuun alussa.

WRC2-luokassa voittoa juhli kotiyleisönsä edessä Skodan Pontus Tidemand. Teemu Suninen täydensi loistavaa suomalaispäivää olemalla hienosti luokkansa toinen.

Shokkiuutinen: Nico Rosberg lopettaa uransa maailmanmestaruuteen

2.12.2016 Uutiset

Formula ykkösten maailmanmestaruuden viime viikonloppuna voittanut Nico Rosberg on ilmoittanut perjantaina lopettavansa välittömästi F1-uransa.

Vasta viime heinäkuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa solminut Rosberg ei tule ajamaan sopimuskauttansa loppuun.

– Haluan käyttää tämän tilaisuuden ilmoittaakseni, että olen päättänyt lopettaa F1-urani. On vaikea selittää tätä, mutta kun aloitin jo kuusivuotiaana, niin minulla oli selkeä unelma, ja se oli, että minusta tulisi maailmanmestari joku päivä, Rosberg avasi Wienissä pidetyn lehdistötilaisuutensa.

Rosberg kiitti lähimmäisiään siitä tuesta, minkä hän on saanut hänen uransa aikana.

– Nyt olen saavuttanut sen. Olen lyönyt kaiken peliin 25 vuoden ajan kilpa-autoiluun, ja onnistuin tänä vuonna vihdoinkin saavuttamaan sen ympärilläni olevien ihmisten, fanien, tiimini, perheeni ja ystävieni tuella. Kokemus on uskomaton, ja muistan sen ikuisesti, Rosberg jatkoi.

Rosberg paljasti, että edellisten kausien tappiot tallikaveri Lewis Hamiltonille iskivät lujasti saksalaisen henkiselle puolelle.

– Hamiltonia vastaan kilpaileminen on ollut erittäin rankkaa. Hävisin kahdella edellisellä kaudella, siinä on ollut valtavat koettelemukset, jotka ovat ladanneet akkuni, jolloin pystyin nousemaan hetkinä, joista tuntui olevan mahdotonta nousta takaisin, ja lopulta saavuttaa unelmani, Rosberg avasi päätöksensä taustoja.

Rosbergin shokkipäätös tarkoittaa sitä, että Mercedekseltä avautuu kuskipaikka auki. Mediassa uskotaan vahvimmin, että joko Valtteri Bottas tai Pascal Wehrlein korvaa saksalaisen ensi kaudella hopeanuolen ratin takana.

Volkswagen vetäytyy rallin MM-sarjasta!

3.11.2016 Ralli, Uutiset

Saksalainen automerkki Volkswagen ilmoitti keskiviikkona vetäytyvänsä rallin MM-sarjasta jo kuluvan kauden päätteeksi.

Volkswagenin päätöksen taustalla on viimevuotisen päästöskandaalin aiheuttamat miljoonatappiot. Viime viikolla samaan konserniin kuuluva Audi ilmoitti vetäytyvänsä kestävyysautoilun (WEC) MM-sarjasta myös kuluvan kauden päättyessä.

Volkswagenin vetäytyminen tarkoittaa sitä, että hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier, Jari-Matti Latvala sekä Andreas Mikkelsen menettävät samalla ensi kauden ajopaikkansa. Toyotan tallipäällikkönä toimiva Tommi Mäkinen on ilmaissut kiinnostuksensa erityisesti Ogierin ja Latvalan palveluksista.

Volkswagen tuli mukaan MM-ralleihin vuonna 2013. Neljän vuoden aikana saksalaistiimi putsasi palkintopöydät, sillä Volkswagen juhli neljästi sekä kuljettajien että autonvalmistajien maailmanmestaruuksia.

Tulokaskuski sensaatiomaiseen voittoon legendaarisessa formulakisassa

30.5.2016 Uutiset

Yhdysvaltain Alexander Rossi juhli voittoa sunnuntaina ajetussa legendaarisessa Indy 500 -kilpailussa. Legendaarinen formulakilpailu järjestettiin tänä vuonna 100. kerran.

Rossi voitti kisan loistavan varikkotaktiikan ansiosta, jonka myötä hän onnistui ajamaan ruutulipulle asti ilman pysähdystä, kun pahimmat kilpakumppanit joutuivat pysähtymään vielä muutama kierros ennen loppua bensan takia.

Toiseksi sijoittui Kolumbian Carlos Munoz ennen Yhdysvaltain Josef Newgardenia. Rossi ajoi viime kaudella viisi F1-osakilpailua Manor Marussialla ennen siirtymistään täksi kaudeksi takaisin kotimaahansa, ja ajamaan ensimmäistä kauttaan Indycar-sarjassa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tulokaskuski voitti sitten vuoden 2001 ja Helio Castronevesin. Puolustava Indy 500 -voittaja ja entinen F1-kuski Juan Pablo Montoya joutui keskeyttämään ulosajoon jo kilpailun alkupuolella.

Legendaarisessa kilpailussa ei tänäkään vuonna nähty yhtään suomalaista lähtöruudukossa.