Selaat arkistoa kohteelle Ulkoilu.

Latuhiihtoa vaan

26.3.2016 Ulkoilu

Merenjäät meni tammikuussa vesisateitten takia ulkoilukelvottomiksi jo parin viikon jälkeen ja siitä asti on joutunut lounaisrannikolla tyytymään pelkkään latuhiihtelyyn. Tykkilumella tehtyjä vissiin on nuokin pohjat. No kaipa tästäkin kuntopohjaa sai vähän kasvatettua ”oikeaa” retkeilyä varten. Suunnitelmia tälle vuodelle olisi vaikka millaisia melontaan ja Ruotsin tuntureille, mutta katsotaan mitä onnistun toteuttamaan.

Luistelua merellä

23.1.2016 Ulkoilu

Harvinaista herkkua on ollut tarjolla viime aikoina lounaisrannikolla, kun meri jäätyi aivan sileäksi ja luistelu on ollut mahdollista. Mikään varustefriikki en (ainakaan vielä) ole, joten kaivelin ikivanhat kaunarit kaapista ja jää oli tosiaan niin sileää, että hyvin niilläkin pääsi menemään. Lunta jäällä oli paljon, joten ihan mistä vain ei päässyt luistimilla, mutta onneksi aurattuja baanoja riitti kilometritolkulla hauskasti saarien ympäri. Aurinko piileskeli kameraa, joten vähän harmaita nuo kuvat.