Selaat arkistoa kohteelle Treenipäiväkirja.

Startti blogille: Surffausta Hangossa tänään

12.12.2014 Treenipäiväkirja

Tervehdys, arvoisa lukijani! Nimeni on Kimmo Nurmi. Olen 32-vuotias. Alunperin Raumalta. Myyn riippumattoja työkseni ja asun Helsingissä.

Miksi aloitan kirjoittamaan blogia? Lähinnä omaksi huviksi. Homma voi myös lähteä lapasesta ja alan kirjoittamaan monista päivittäisistä asioista. Jos joku teksteistä saa jotain, se on hyvä.

Ehkä suurin motiivi on se, että haluan kirjata treenit ylös ja myöhemmin arvioida mahdollista kehitystä. En ole koskaan ennen kirjannut ylös harjoituksia. Ehkä nyt on korkea aika, saatan jopa oppia jotain. Olen kuntoillut ja teini-iästä lähtien, mutta en koskaan kilpatasolla. Salilla olen treenannnut säännöllisen epäsäännöllisesti melkein 20 vuotta. Liikun kohtuullisen monipuolisesti.

Tänään 11.12 oli tämän blogin ensimmäinen treeni! Ajettiin frendien kanssa 110km Hankoon Tulliniemeen ja oltiin surffaamassa lähes 0-asteisessa vedessä. Vedessä oltiin noin 2,5 tuntia ja kokoajan jonkin verran liikkeessä. Siihen päälle noin 20min ripeää kävelyä spotille ja takaisin. Surffaus on yllättävän rankkaa ja vaativaa. Kroppa mukavasti muhjuna! Hyvä aerobinen yleisharjoittelu koko kropalle. Huomenna edessä erittäin old school-tyylinen rintapäivä salilla.

See you tomorrow

-KimbleSurfing Hanko