Selaat arkistoa kohteelle suru.

Jos vaan voisin nukkua 24/7. Todellisuus on syvältä…..

24.11.2015 Kaunsta ja ihanaa, Kyynelet, suru, Vuodatus, Yleinen

Moi.

Oottekos huomanneet että välillä unissa elämä on parempaa kuin todellisuudessa?

No mulla on käynyt tämä asia harvinaisen selväksi jo muutamana peräkkäisenä yönä, unissani on paljon kaunista ja ihanaa ja hyvää, mikä voisi kylläkin tapahtua myös tosielämässäkin, eipä vaan mulle tietenkään… :-(

Joka päivä odotan iltaa ja yötä innolla että pääsisin taas pakoon todellisuutta niihin kauniisiin uniin joita olen nähnyt jo hetken peräkkäisinä öinä, jos olis vaan mahdollista ettei tarvitsis herätä niistä unista… Se olisi tämän hetken toiveeni, aina kun herään ja alan tekemääm aamutoimia todellisuus iskee vasten kasvoja todella kipeästi, aina jossain vaiheessa silmiini kirpoaa todella tuskaiset ja karvaat kyyneleet.. Ja vain sen takia että olen herännyt unestani oikeaan maailmaan.. :-(

Ehkäpä ne ovatkin enneunia? Ainakin toivon niin, aina kun näen niitä niin ne voisivat olla hyvinkin mahdollisia tapahtumaan tosielämässä, ne ovat niin todentuntuisia; Koska unissani tunnen kosketukset, tuoksut, maut, ja ne tunteet joita tunnen unissani, eli ne siis todellakin tuntuvat ihan kuin ne tapahtuisivat oikeasti, kaikki täsmää, jopa tämänhetkinen tilanteeni, eikä minun tai kenenkään ulkonäkö ole muuttunut unissani hetkeen ( välillä itse tuppaan tai joku muu näyttämään unissani ”hiukan” erilaiselta.)

Oliskohan siinä se mahdollisuus että näkisin enneunia? Kyllä…Ei..Eikun joo…Eikun ei voi sittenkään… Eikun siis AAAaaaaarrrgghhh!!!!..

Tuolla äskeisellä mietinnällä tulos on kohta se että multa tippuu hiukset päästä..

Ainiin huomasinpas yöllä herättyäni vessaan että tein unissani sellaista mitä en ole ennen tehnyt, koska ei ole ollut tarvetta.. Olin unissani käärinyt peittoni viereeni ja herätessäni huomasin halaavani sitä hemmetin peittoa…. Tällä hetkellä ainut näköjään kaiken perusteella peitto on ainut halauksen kohteeni ja tukijani.. Eilen illalla oli todella surullinen, ehkä hiukan ahdistunut ja tyhjä olo, olisin tarvinnut sitä tukea ja halausta enemmän kuin milloinkaan ennen… Enpäs vaan tietenkään sitä saa, edes halausta… Jotenkin ehkä tuntuu että olen vajonnut todella säälittävälle tasolle… Sääli on sairautta enkä todellakaan sitä halua! mutta silti hei camoon, miettikääs pikkusen, normi ihminen varsinkin naispuolinen menee ja halaa ystävää tai miestään kun tarvitsee kauluksen ja olkapään mihin kyynelehtiä, tää ottaa ja menee makuuhuoneeseen ja halaa ja itkee rullattua peittoa vasten… Jep tuntuu kyllä todella alhaiselta toiminnalta, mutta hei minkäs voit, ukosta tulossa avioero ja olet yksin paikkakunnalla, josta en tunne porukkaa kuin pienen pienen murto-osan, ja näistäkin kukaan ei ole tavoitettavissa edes puhelimitse, eivätkä kyllä nekään ystävät jotka asuvat kauempana…

Piti siis taas itkeä yksin valtameri tähän asuntoon, laulaa surullisia biisejä tuskaansa, halata peittoa ja nukahtaa kyyneliin. :-(

Unet ovatkin tällä hetkellä varmastikkin ne jotka pitävät minut pystyssä ja saavat minut uskomaan edes johonkin hyvään, vaikka olen vasta hetki sitten herännyt, en millään malta odottaa taas seuraavaa yötä että pääsisin niihin kauniisiin hetkiin joissa olen unissani ollut, en tiedä ovatko enneunia vai eivät, senhän päättää vaan elämän vuoristorata yhdessä luontoäidin kanssa. Kahvinkeitin huokaili juuri äsken yhtä syvään kuin itsekkin, se keitin vaan huokailee kutsuen juomaan päivän ensimmäiset kahvit, jos hyvin käy niin ne uneni olisivat enneunia ja jos eivät ole niin sillehän en voi mitään, koska asia ei ole käsissäni tai minun päätettävissä.

Pidetään sormet ja varpaat kuitenkin ristissä ja toivotaan parasta.

Vaikka uneni ovat tällä hetkellä ainut tukipilarini (sen peiton lisäksi) niin uskon tai ainakin toivon että todellisuuskin joskus voisi hymyillä minullekkin ja aurinko paistaa ja pudotella onnenmuruja ja kultahippuja tähänkin risukasaani missä nyt olen…

Taas päivän askareisiin ja iltaa ja nukkumaanmenoa tällä hetkellä odotellen innolla :-)

-PartyShaker-

8f5b08089f4142f089c8e152dce037c5 beautiful-blue-cute-dream-dreams-Favim.com-267825 beautiful-dreams-friends-love-love-is-in-the-air-Favim.com-452150 beautiful-dreams-photogarphy-photography-quote-favim-com-265726_large feather-dream-text-beautiful-cute-Quotes gold img_sleep-dream sadness

:-( :-) <3

Rakkaalle enkelille❤️

13.7.2015 Rakkaus, suru, Yleinen

Kaunis kulta kultainen suo mä täällä ihailen Kuinka kaunis oletkaan ja myös raikastan tosi tosi paljon Täällä vaan mä makoilen ja sinua koko ajan ajattelen hyvää yötä rakas pikkuinen.♥♡♥♡♥ Kun sä tulet viereeni niin sinua vaan rakastelen omistettu rakkaalle sanna jäälinnalleimage

Flashbackejä ja ajatuksenjuoksua

9.12.2014 avioero, oma historia, suru

lyhtyViikonloppuna oli rappukäytävässä vilskettä. Ovet paukkuivat ja portaissa tömisi. Ulko-oven edessä oli jatkuvasti auto, johon kannettiin tavaraa laukuissa ja jätesäkeissä. Naapurin kaikissa ikkunoissa oli sälekaihtimet visusti kiinni. Viimeiseksi ala-aulassa oli muutama jätesäkki, sitten nekin katosivat ja tuli hiljaisuus. Naapurissa erottiin.

Mieleeni tulivat muistot siitä, kuinka minun tavaroitani kannettiin milloin farmariauton tavaratilaan, milloin peräkärryn uumeniin. Ja kuinka minäkin laitoin sälekaihtimet kiinni, ettei naapureiden tarvinnut kilvoitella liikaa uteliaisuutensa kanssa. Rivitalossa näkee asiat niin helposti. Ja kuulee.

Tunnemuisti on pitkä ja vahva. Eikä siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkä aika edes ole. Jätesäkeistä ja pahvilaatikoista. Nyssäköistä ja laukuista. Ja siitä valtavasta väsymyksestä, joka koko ajan haittasi keskittymistä ja vei voimavaroja oleellisesta. Pakkaamisesta. Lähtemisestä. Pakenemisesta. Turvaan menemisestä.

Viiikonloppuna olin ajatuksissani paitsi naapureiden tukena, myös siellä omassa historiassani. Miten raskasta onkaan lähteä ja miten raskasta säilyttää kasvonsa, kun joutuu tunnustamaan epäonnistumisensa näin julkisesti. Kaikki katsovat, vaikka eivät haluaisikaan. Ja kaikki muodostavat asiasta oman vahvan mielipiteensä, vaikka siinä ei olisi edes hitusta totta ja oikeaa.

Kuinkahan monta kertaa vielä hätkähdän, kun näen muuttokuorman? Kuinkahan monta kertaa toivon ajatuksissani näille muuttajille kaikkea hyvää ja kaunista? Ja montako korjaavaa kokemusta ihminen tarvitsee, että yksi painajainen saa rauhan?

 

minä olen

27.11.2014 elämänilo, itsetunnon vahvistaminen, suru, valoa pimeydessä, voimaantuminen

syyslehtiäKuinka syvällä surussa ihmisen täytyy käydä, jotta oppisi näkemään selvemmin?

Kuinka rikki ihmisen täytyy mennä, jotta oppisi tuntemaan syvemmin?

Kuinka paljon ihminen voi syventyä ja ymmärtää?

 

Suru on jotenkin muuttanut minua. Onnekseni se ei ole muuttanut minua katkeraksi, mutta se on koko ajan läsnä, jopa ilossani. Joitakin asioita olen oppinut näkemään selvemmin. Esimerkiksi: jonkun toisen ihmisen surun. Joskus jopa silloin kun ihminen itse ei sitä haluaisi paljastaa. Ja sitten olen oppinut näkemään selvemmin valon. Jopa keskellä pimeyttä ainakin pienen pilkahduksen, sen pilven taakse yrittävän tähden. Olen oppinut näkemään selvemmin myös ääriviivoja, ikänkuin hahmottamaan ympärilläni olevaa vähän paremmin.

Kun menee tarpeeksi rikki ja joutuu aloittamaan itsensä kanssa kaiken ihan alusta, on kuin kaikki aistit terästyisivät. Selitän vähän: Rikki mennessään ihmistä ei enää kiinnosta turha ja tarpeeton. Merkitystä on vain yksinkertaisilla, tärkeillä asioilla. Kuten esimerkiksi elämisellä itsellänsä. Tai sillä, kun jaksaa aamulla käydä suihkussa ja voi tuntea lämpimän, puhtaan veden laskeutuvan pitkin vartaloa päästä varpaisiin. Voi sulkea silmänsä ja tuntea veden, ei vain nopeasti suorittaa peseytymistä. Eikä auringonpaiste enää ohita minua huomaamattani. Pysähdyn ja haluan tuntea sen lämmön kasvoillani.

Kuinka paljon ihminen voi syventyä? Koska tulee pohja vastaan kovana ja läpäisemättömänä? Vai tuleeko se koskaan? Mikä on ihmisen raja? ja  missä se raja ylitetään ja mennään ihmeen puolelle?

Minä olen kokenut ihmeen. Surusta nousemisen ihmeen. Ajoittaisen ymmärtämisen ihmeen. Ja tuntemisen ihmeen. Ihmeitä on ja niitä tapahtuu.

Minä olen.