Selaat arkistoa kohteelle Sananvapaus.

Suomessa saa vielä sanoa, ettei Jumalaa ole – mutta kauanko?

9.1.2015 Ihmisoikeudet ja ihmisarvo, Sananvapaus, Uskonnot

Suomessa saa vielä sanoa, ettei Jumalaa ole – mutta kauanko? 8.1.2015 NYT

 

”Kun sieluun sattuu” kirjoitti

Sananvapauden ongelma tuntuu olevan myös vapaus-vastuu riippuvuuden höllentyminen. Moni suomalaisessakin lehdessä painettu totuus uskonnosta sattuu syvälle yhteiskuntamme heikkoja, jotka oikeasti joutuvat turvautumaan Jumalan armoon, kun mikään muu ei enää tunnu auttavan. Heitä ei lohduta se, että kauppatieteen maisteri pitää uskontoon hurahtaneita ihmisiä tyhmänä, ja lohdutusta epätoivoon tuovaa satuolentona. Syöpää sairastava, oman kuolinpäivänsä tietävä, kivuista kärsivä ja lähimmäistensä luopumisen tuskan näkevä ihminen ei ehkä vain oikeasti jaksa enää omalla järjellään käsitellä tulevaa. Olkaa heille armollisia. Antakaa heidän rukoilla. Antakaa heidän uskoa.

 

No siksihän meillä on perustuslain takaama uskonnonvapaus. Ei kukaan voi muutenkaan estää, mitä joku ihminen itse tykönänsä uskoo tai rukoilee.

Luulenpa että Suomessa yksi suurin syy uskonnonvastaisuuteen löytyy Räsäsen kaltaisista vallankaappaajista, jotka OMIEN uskomustensa varjolla haluavat estää muiden elämisen omien arvojensa mukaan. Sekään ei ole oikein.

Olen kirjoittanut ajatuksiani joihinkin keskusteluosioihin eri lehdissä ja aivan viime aikoja lukuunottamatta ateismista puhumista ja uskonnonvastaisia ajatuksia on pyritty sensuroimaan toimitusten taholta, joskus aivan käsittämättömälläkin tavalla. Kyllä sekulaarit tässäkin maassa ovat ennemminkin niitä joita jahdataan, eivät uskovaiset. Mieluummin lopetettaisiin jahti ja aloitettaisiin todellinen keskustelu. Olen vain huomannut, että uskontoonsa sitoutuneet ihmiset eivät halua edes kuulla muiden ihmisten ajatuksia tai harkita sitä, että uskonnoilla ihmisten hallitseminen pitäisi lopettaa. Sehän ei tarkoita muuta kuin politiikan ja uskonnon erottamista toisistaan, joka muuten on ainoa apu ja turva ääriuskonnollisia liikkeitä vastaan.

Kritiikkiä suuntaan ja toiseen pitää voida esittää, mutta itsetarkoituksellisesta pilkasta en olisi aina ihan varma.

 

 

Paris 7.1.2015

7.1.2015 Ihmisoikeudet ja ihmisarvo, Oikeusjärjestelmä, Politiikka ja yhteiskunta, Sananvapaus

je suis charlie

Je voudrais exprimer mon inquiétude et ma sympathie à l’égard du peuple de la France, qui gère à présent ces événements de manière admirable et résolu.

Vive la liberté d’expression!