Selaat arkistoa kohteelle Runoja.

Pessimismimaa kadottanut aitoutensa

9.4.2016 Runoja

OOOOOOOOOOOOO

Käskyjä kymmenestä yksitoista

Optimisti pakenee pessimismimaasta

Irstaus vallalle nousee

Ilkeys astuu nurkasta

Ja aitoa ei ole mikään

 

Kuten me tiedämme, kristinuskon mukaan Jumala antoi ihmisille kymmenen käskyä, joita näiden pitäisi totella. Ja ehkäpä jotkut tottelevatkin. Vaan en minä. Minun mielestäni 11. käsky [1] on kaikkein paras, sillä se nollaa kymmenen edellistä (11. käsky = älä tottele ketään).

Optimisti ei yllättävää kyllä jaksa pessimistejä, joten tämä pakenee pessimismimaasta. Ikävä kyllä taitaa olla niin, että pessimistit jaksavat vain optimistien avulla, joten uskoakseni koko pessimistimaa romahtaa siihen.

Ja kun ei ole enää tarvitse totella ketään tai ajatella mitään positiivisesti, niin kuvaan nousee irstaus. Sen määrä aivan liikaa, ja koko maailma on yksi irstauden pesä, jossa missään ei ole turvassa irstaudelta, sillä irstaus johtaa meitä.

Ilman sääntöjä, optimismia ja irstauden kukoistaessa alkaa ilkeys varttumaan nurkassa[2], ja lopulta se astuu sieltä pois. Ilkeyden siemen silloin kasvaa räjähdysmäisesti ihmisten sisällä.

Ehkäpä elämä on silloin aika kamalaa. Niin epäaidon tuntuista, että enää mikään ei tunnu aidolta, ja lopulta ei enää tiedosta sitä, vaan luulee kaiken olevan valhetta.

 

Entäpä jos tämä kertoisi Suomesta. Ensin me alamme omaehtoisiksi, ja viimeisetkin optimistit pakenevat, koska olemme niin toivottomia. Irstaus astuu maamme johtoon. Nurkassa kasvanut ilkeys astuu sieltä pois, jolloin loppukin aito lakkaa aidolta tuntumasta. Mitäköhän me sitten teemme? Emme mitään. Minä en usko siitä olevan yht’äkkistä paluuta.

[1] Yhdettätoista käskyähän ei oikeasti ole, olemassa, mutta tämän kappaleen jälkeen olen päättänyt, että 11. käsky on aivan loistava. https://www.youtube.com/watch?v=1vNk1lSyQhc

[2] ”Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu se oikea yö. Ilkeys nurkassa varttuu ja lapsiansa syö.”
-Turmion kätilöt <- Tämä toimi innoittajani.

Hitille

30.1.2016 Runoja

Rakkauden pedissä, levossa, rentona, omassa kodissa, oman mamin vieressä,

pieni multakuono, suupielet hymyssä suuressa, herkässä ja valtavassa,

aina näkyvissä, silmien loistaessa, minun oma rakas, ehkä sinullekkin rakas?

Ainakin tärkeä hauva, jolla häntä huiskuttaa tervehdykseksi,

napsii tämä rakkauden voimaa, kuten mekin,

kurottautuen ylös, nuolaisee suudelman märän jos toisen,

rakastaa, rakastaa, rakastaa, luottaen, odottaa lämpöä kodin,

annan aina sulle sen rakastavan kodin,

Minun kulta, Minun vauvakoira, nyt jo teiniluppakorva,

hienon hieno, pieni ja sievä.           ….vaavini aina silti!