Selaat arkistoa kohteelle Romanit.

EU: n kahdet kasvot

5.11.2015 Romanit

EU:n Inhimillisyyden kahdet kasvot

Tahdon ”herätellä” teitä jokaista ihmistä näkemään kuinka aito inhimillisyys on kadonnut etnistä alkuperää olevia kohtaan.

KUINKA valtaväestö voi odottaa täydellistä intergroitumista romaniväestöltä jos heille ei suostuta edes antamaan 100% mahdollisuutta intergroitumiseen?

Kyllä, sama koskee myös Suomen romaniväestöä.
Meitä on sopeudettu yhteiskuntaan yli  500 vuotta ja kun nyt enemmistö on sopeutunut, niin meillä ei ole samoja mahdollisuuksia muihin väestöön nähden.

Meillä on nykyään parhaimillaan useita eri ammatteja, koulupohjaa mutta hyvin vähän työkokemusta, kun monikaan ei ota romania töihin. Ammatillisia työssäoppimisen jaksoja on vaikea saada suoritettua harjoittelu paikkojen vähyyden takia koska olet romani.

Onko intergroitumisen tarkoitus kadottaa kokonaan oma identtiteetinsä?

Ihmettelen suuresti kuinka Suomi selviää nykyisestä maahanmuutosta.

Taas toisaaltaan joka ”tuutista” huudetaan suvaitsevaisuuden perään ja monikulttuurisuuden.

Rasismin vastaisia iskuja tehdään ympäri maailmaa ja KAIKKI maat ottavat vastaan ja antavat apunsa kaikille muille väestön ryhmille Paitsi ROMANEILLE.

Olen hämmästynyt inhimillisyyden kaksista kasvoista.

Romanien syrjintä ja vaino saa suojelua maan poliittisen järjestelmän korkeimmilta tahoilta.

Slovakian Kansallinen Puolue (SNS), joka oli hallituksessa yhdessä demareiden kanssa vuosina 2006-2010, käytti viime toukokuun vaalikampanjassaan julistetta, jossa oli tatuoitu romanimies, jonka paljaalla rinnalla oli kultaketju.

Julisteessa kehoitettiin äänestämään puoluetta, ”jotta meidän ei tarvitse ruokkia niitä, jotka eivät halua tehdä töitä.”

Romaneja vainotaan samalla tapaa monissa Itä-Euroopan maissa.

Maita yhdistää se, että ne käyvät tällä hetkellä läpi massiivisia säästöohjelmia pankkikriisistä selviämiseksi.

Säästöohjelmiin kuuluu sosiaalimenojen suuret leikkaukset.

Työttömyyden ollessa rajussa kasvussa, rasistiset kampanjat ohjaavat kasvavaa tyytymättömyyttä pois vallanpitäjistä.

Monissa paikoissa kansankiihotuksen ensimmäinen kohde on romanit, haavoittuva väestönosa, joka kykenee kaikista heikoiten taistelemaan vastaan.

Sietämättömien elinolojen, valtion väkivallan, ja toivottoman tulevaisuuden edessä monet romaniperheet ovat lähteneet etsimään parempaa tulevaisuutta läntisestä ja pohjoisesta Euroopasta.

Viimeaikaiset esimerkit osoittavat, että romaneihin kohdistuva vaino ei ole vain Itä-Euroopan entisten stalinistimaiden yksinoikeus, ja se on myös paljastanut EU:n takaaman ”vapaan liikkuvuuden” onttouden.

Euroopan Rasisminvastainen Verkosto ENAR julkaisi hiljattain tiedotteen, jossa se sanoi Bratislavassa maanantaina tapahtuneen romaniperheen ampumisen heijastavan eri puolilla Eurooppaa nousevaa ilmapiiriä romanivähemmistöjen leimaamisesta.

ENAR sanoi olevansa ”äärimmäisen huolissaan siitä, että viimeaikaiset syrjivät toimet ja lausunnot romaniväestöä vastaan, jotka leimasivat tämän etnisen ryhmän useissa maissa, kuten Ranskassa, Italiassa, Tanskassa ja Ruotsissa, ovat johtaneet hyväksyvään ilmapiiriin niille, jotka haluavat ottaa tämän väestön kohteekseen.”

ENARin slovakialaisen jäsenen Miroslav Lackon mukaan ”on hälyttävää nähdä kuinka Euroopassa tällä hetkellä käytettävä romanien vastainen retoriikka voi ruokkia rasistisia tuntemuksia ja väkivaltaa näin kouriintuntuvalla tavalla.

Tämä viimeisin välikohtaus on varoitus romanien tilanteesta Slovakian lisäksi myös muissa EU-maissa.”

Slovakiassa romanit elävät yhteiskunnan pohjalla, ja Amnesty Internationalin vuosiraportin mukaan enemmistö romanilapsista laitetaan ”erityiskouluihin”, samoille luokille vammaisten kanssa, tai pelkästään romaneille eroteltuihin laitoksiin.

Koulutuksen puuttumisen takia romaneiden on hyvin vaikea löytää työtä, ja työttömyysasteen sanotaan olevan lähes sata prosenttia.

Koulutuksessa ja työllistymisessä tapahtuvan syrjinnän lisäksi Amnesty raportoi myös romanien lisääntyvästä fyysisestä eristämisestä.

Romanien asumuksia on häädetty väkisin, minkä lisäksi ainakin Ostrovanin kunnassa paikallishallinto alkoi rakentamaan muuria romanialueen eristämiseksi.

Sama vuosiraportti kertoo myös YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean ilmaisseen maaliskuussa huolensa Suomessa tapahtuvasta romanien syrjinnästä asumisen suhteen.

Amnesty on myös pannut merkille Slovakiassa tehtyjä romanien pakkosterilointeja.

Kahdeksan romaninaista on valittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen siitä, että heidät on sterilisoitu tahdonvastaisesti.

Unkarissa ilmoitettiin hiljattain, että vuonna 2001 tahdonvastaisesti sterilisoitu romaninainen tulee samaan korvauksia.

Amnestyn raportin Slovakian kidutuksia käsittelevässä kohdassa mainitaan tapauksesta, jossa poliisit pahoinpitelivät kuusi romanipoikaa Kosicen poliisiasemalla huhtikuussa 2009.

Tapaus nousi julkiseen tietoisuuteen vain siksi, että sanomalehti julkaisi yksityiskohtia pahoinpitelyn tallentaneesta valvontakameran nauhasta.

Tämän vuoden toukokuussa julkaistussa toisessa raportissa todetaan Slovakian poliisin mahdollisesti aiheuttaneen 46-vuotiaan romanimiehen kuoleman.

Mies kuoli sen jälkeen, kun hänet oli tuotu poliisiasemalle. Miehen ruumiin tutkinut patologi sanoi, että kuolinsyynä on voinut olla ”hidas myrkytys erittäin suuresta määrästä kyynelkaasua”.

http://takku.net/article.php/20100904180339506

http://www.jamstalldhetsval.fi/eurovaalit2009/ehdokkaalle/tasa-arvoteemat/syrjinta/romanit

On pöyristyttävää että vuonna 2015 AJATELLAAN ihmisistä vielä samoin.

Onko tälläinen ihmisten lokerointi sivistynyttä?

Selvitys kertoo romanivähemmistön järjestelmällisestä sorrosta, jonka mittasuhteista on länsinaapurissa tähän mennessä vaiettu. Ruotsin poliisin asenne maassa asuviin romaneihin oli 1900-luvun alkupuolella julma.

Heitä luonnehdittiin virallisissa asiakirjoissa rumiksi, epäluotettaviksi ja kelvottomiksi. Useiden poliisipiirien näkemys oli, että romanit olivat täysin hyödyttömiä ihmisiä, jotka pitäisi hävittää maan päältä.

http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/raju-vaite-ruotsi-valmisteli-romaniensa-luovuttamista-natsien-kuolemanleireille/3123332

http://www.studio55.fi/terveys/article/suomessa-pakkosteriloitiin-tuhansia-taustalla-rotuhygienia/438018

Romani lapset

5.11.2015 Romanit

Ojenna auttava kätesi <3

ROMANIAN romani lapsille avustusta!!

Nyt jokainen Yeshuan ystävä lahjoittamaan näille orvoille ja kaltoin kohdeltuille lapsille avustusta.

Olkoon apusi pieni tai iso, varojen mukaan jaetaan huonompiosaisille ja Herra Yeshua HaMassiach palkitsee jokaisen aikanaan!

Psalmit:
112:9 Hän on runsaskätinen, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti, hänen sarvensa kohoaa kunniassa.
140:13 Minä tiedän, että Herra ajaa kurjan asiaa, hankkii köyhille oikeuden.

Tarkemmat ohjeet alla olevasta linkistä.

http://www.joulunlapsi.fi/

Miksi autamme Romaniassaa ja Moldovassa?

Operaatio Joulun Lapsi -lahjat tavoittavat Euroopan köyhimmät lapset.

Romania vapautui vuosikymmeniä kestäneen kommunismin ikeen alta joulupäivänä 1989, kun diktaattori Ceausescu teloitettiin.

Maan talous oli tuolloin hyvin huonossa kunnossa ja on sen jälkeen kohentunut vain hyvin hitaasti. Romania onkin ollut riippuvainen IMF:stä ja Maailmanpankista. Maa liitettiin Euroopan Unioniin vuoden 2007 alussa.

Se ei tavallisten kansalaisten asemaa helpottanut vaan päinvastoin ruoan ja asumiskustannusten hinnat nousivat huomattavasti.

Romaniassa on Euroopan maista eniten romaneja eli noin kaksi miljoonaa. He ovat olleet syrjityssä asemassa kaiken aikaa. Suurin osa heistä on lukutaidottomia ja heidän on vaikea saada töitä muutenkin köyhässä maassa.

Joka vuosi etsimme erityisesti romaniyhteisöistä uusia kyliä ja lapsia, joista useimmille jaamme heidän ensimmäisen joululahjansa.

Moldova on tilastollisesti Euroopan köyhin maa. Jonkin verran maan taloustilannetta auttaa se, että lähes puolet kansalaisista työskentelee ulkomailla.

Lasten tilanne on kuitenkin vaikea, kun kokonainen sukupolvi puuttuu ja lapset ovat isovanhempien tai kaukaisten sukulaisten huollettavina.

Operaatio Joulun Lapsi -kampanja alkoi jouluna 1990, jolloin ensimmäiset kenkälaatikoihin pakatut joululahjat toimitettiin Englannista Romaniaan.

Vuonna 1993 Samaritan’s Purse –järjestö Yhdysvalloissa teki kampanjasta maailmanlaajuisen. Tänä vuonna noin yhdeksän miljoonaa lahjapakettia toimitetaan vähempiosaisille lapsille yli sataan maahan.

Suomessa keräyksen virallinen edustaja ja toimeenpanija on Patmos Lähetyssäätiö, ollut jo vuodesta 1995 lähtien.

Tänä vuonna tavoitteemme on saada 27 000 lahjapakettia Romanian ja Moldovan köyhille lapsille.

Patmos Lähetyssäätiö tekee Romaniassa ympäri vuoden työtä toimittamalla humanitaarista apua köyhiin kyliin paikallisten yhteistyökumppaneiden kautta.

Tästä työstä löydät lisätietoa www.patmos.fi

—————————————————————————————————————————————

Toinen mahdollinen avustus paikka

Toivon kipinä

Itä-Euroopan romanilapsilla on todellinen hätä. Lukutaidottomat vanhemmat yrittävät elättää perheensä kerjäämällä. Lapset ajautuvat köyhyyteen, josta pois pääsyyn tarvitaan Toivon sanomaa ja välittämistä. Toivon kipinä -keräyksen tuotoilla tuetaan romanilasten koulunkäyntiä yli kymmenessä Euroopan maassa.

Jumalan rakkaus sytyttää toivon kipinän, jonka vaikutuksesta ihminen alkaa näkemään itsensä arvokkaana. Romanilasten koulunkäynnin tukeminen rakentaa parempaa tulevaisuutta uusille sukupolville. Toivo motivoi ponnistelemaan olosuhteiden muuttumisen puolesta. Kertomalla Jumalan rakkaudesta saamme suuria muutoksia aikaan.

Suomen helluntaiseurakuntien tukema romanilähetystyö tekee muutokseen tähtäävää työtä jo useassa eri Euroopan maassa: Kosovossa, Albaniassa, Romaniassa, Bosnia-Herzegovinassa, Latviassa, Bulgariassa, Unkarissa, Liettuassa, Virossa, Puolassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa.

http://www.fida.info/toivon-kipina/#.VjD7lDnppLI.facebook

Sytytä toivon kipinä!

Lahjoita netissä

Tule kummiksi romanilapselle: Bosnia-Hertzegovina, Kosovo tai Albania.

Tee tilisiirto:
Fida International ry
Nordea FI4122871800005256
Viite: 3262 0100 000 00

Lahjoita 15 € tekstiviestillä: Lähetä viesti fida15 numeroon 16155

Voit lahjoittaa myös soittamalla numeroon: 0600-121 91
Puhelun hinta on 21,28 €.

Mitä lahjoituksella saadaan aikaan:

Kokoaikainen lapsi- ja nuorisotyöntekijä romanikylien
monitoimikeskuksissa 450€ / kk

Köyhimpien perheiden ruoka-apu 50€ / kk

Kesäleirille osallistuminen yhdelle lapselle 30 €

Yhdessä voimme jakaa toivon kipinöitä!

Milloin?

Kampanja-aika on 16.11. – 31.12.2015.

Silloin Toivon kipinä -keräys tulee näkymään monin eri tavoin mm. lehdissä, radiossa ja netissä sekä sosiaalisessa mediassa. Keräämme yhdessä rahalahjoituksia sekä etsimme kummeja mahdollistamaan romanilasten koulunkäyntiä.

Miten mukaan?

Halukkaat seurakunnat voivat järjestää lipaskeräyksen, joulukonsertin tai vaikka myyjäiset Itä-Euroopan romanien hyväksi. Seurakunta voi ottaa myös oman kummilapsen.

Tilaa materiaalipaketti keräyksen yhteyshenkilöltä:
mirkku (a) fida.info 040-455 2033

Kerrotaan yhdessä Itä-Euroopan romanilapsille rakastavasta Jeesuksesta ja varmistetaan, että mahdollisimman moni heistä pääsisi koulutielle.

Nyt on Itä-Euroopan romanien aika.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:16-18)

Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä vaan voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen (2. Tim. 1:7).

Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa (Fil. 4:13).