Selaat arkistoa kohteelle Rakkaus.

Tytöt ja Pojat

20.10.2016 Avioliitto, Rakkaus, Sukupuolierot, Tytöt ja pojat

Aikaa sitten viime kirjoituksesta onkin hetken kulunut, onneksi en ole luvannut kirjoittaa päivittäin tai välttämättä edes viikoittain.

Nyt aiheekseni nousi tytöt ja pojat.. Koska Tämä aihe on paljon ollut tapetilla kun sukupuolien tasa-arvoista puhutaan.

Olen ehkä hyvin vanhanaikainen ajatuksiltani koska mielestäni sukupuolia on vain kaksi. Kaksi puolikasta, joista tulee yksi kokonainen. Tyttö ja poika. Ja mielestäni on myös olemassa tyttöjen hommat ja poikien hommat. Molemmat toki ihan yhtä tärkeitä omilla saroillaan. Ja meidän lapsetkin ovat hyvin omaksuneet Nämä roolinsa, poikani tykkää poikien jutuista (moottoripyöristä, jalkapallosta ja pyssyleikeistä) ja tyttöni vastakkaisesta jutuista (nukeista, kotileikeistä ja mekoista).

Tyttömme opettelee siivoamaan, kun taas poika pääsee Tästä kuin koira veräjästä. Hänen osakseen taas lankeaa pienemmän siskonsa valvominen ja hänestä huolta pitäminen.

Ja samanlailla se menee myös meillä vanhemmilla. Ja minusta se on juuri meille sopiva tapa. Useasti kuulee ihmettelyä siitä, että kotihommat ja lastenhoito jää minulle kun mies tekee ne fyysistä voimaa vaativat asiat. Ja hän on se kehen voin naisena aina luottaa, ihan kaikessa.

Tasa-arvoa voi olla miehen ja naisen välillä ilman että tehdään täysin samoja asioita puoliksi. Itse näen sen niin, että kumpikin hoitaa oman osa-alueensa hommat, välittämättä siitä kumman ”Euro” on enemmän tai vähemmän. Mieheni ei osaa tehdä ruokaa tai siivota mutta olen ylpeä siitä että minä saan olla se jonka ansiosta hänellä on puhtaat vaatteet ja vatsa täynnä.

Minä haluan että suhteessa mies on Mies, voima, turva ja suoja perheelle ja nainen on se huolehtija, taustalla näyttämön pystyssä pitävä voima.

Niin monia ihmisiä nykyään seuratessa huomaa, että Nämä roolit vähenevät ja alkavat jopa kääntyä päälaelleen. Miesten halutaan siivoavan koko ajan enemmän, jopa silloin kun takana on fyysisesti rankka työpäivä. Ja aina koska pitää olla tasa-arvoinen. Naiset perustavat perhettä koko ajan myöhempään ihan itsekkäistä syistä, haluavat olla menestyviä ja aikaa perheelle ei ole. Tokikaan en ole mikään muita arvostelemaan.. mutta sen takia en aina jaksa myöskään omalla kohdalla arvostelua siitä, että haluan pysyä vanhoissa ”rooleissa”.

Jokainen toimiva suhde on oikeanlainen, oli se pystyssä pitävä keino mikä tahansa. Se, että ei halua suhdetta tai perhettä on minusta perin outoa.. en voi ymmärtää että joku haluaa elää elämänsä yksin..olla ”riippumaton” kenestäkään.

”Jos jotain luvataan se pitää ja jos ei pystytä, niin sit ei luvata ees mitään

Se ei oo koskaan, et mä koitan, mä koitan, vaan jos sä tarviit jotain, niin mä hoidan, mä hoidan
Sun täytyy pikemminkin vaan pyytää, ku kysyy
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Voisinks mä olla se sulle, se tunne?
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Mul on kaikki mitä sä tarttet, mä näytän hyvält sua varten.”

Dingo ja Autiotalo

11.9.2016 Avioliitto, Monikulttuurisuus, Rakkaus

”Käsi kädessä kuljemme taloon autioon ja se minua niin ravistaa…”

Tämä alkaa aina jostain syystä soimaan mun päässä kun näen ulkona käsi kädessä kulkevia pareja. Onnellisia ihmisiä on kiva katsella!

Tänään keskustassa ostoksilla käydessäni pysähdyin oikein miettimään tätä asiaa, nähdessäni käsikädessä kulkevia pareja, pussailevia ja halailevia.. ja etenin aiheeseen ”julkiset hellyydenosoitukset”

Monesti kuulee saman perustelun: Olemme niin rakastuneita ettemme pysty pitämään näppejä erossa toisistamme.

Sehän on hienoa, mutta kuuluuko kuhertelu aina joka paikkaan? Olisiko sille olemassa ne oikeat ja väärät hetket? Olemmeko minä ja mieheni jotenkin vähemmän rakastuneita kun emme nuole toisiamme jokaisen mahdollisuuden tullen?

Olemme mekin kävelleet käsikädessä, silloin kun tapasimme.. ja onhan se mukavaa! Sitten kuvioihin tuli lastenrattaat ja se jäi pois, sitten tuli toiset rattaat ja unohdimme koko asian. Järki ja käytännöllisyys tuli tunteiden päälle, mieheni kävelee paljon nopeammin kuin minä joten käsikädessä näytämme lähinnä siltä että hän yrittää kiskoa mua eteenpäin.. ja siltä se minusta tuntuukin. Yksin kävellessä on molemmat kädet vapaina ja toisessa on yleensä kauppakassi ja toisessa käsilaukku.

Myöskään pussailu kahviloissa tai kaupan jonoissa ei kuulu (koskaan kuulunut) tapoihimme, ja olenkin sitä mieltä että Noi hommat kuuluu ”pimeeseen peiton alle” .

Itse näen asian turhana todisteluna suhteen onnellisuudesta..jos olette koko loppuelämänne yhdessä niin tarviiko niitä pusuja vaihtaa kaiken kansan edessä? Onko meidän muiden pakko joutua todistamaan sitä limojen vaihtoa jota te rakkaudeksi kutsutte?

Varsinkin ravintola-alan hommissa tätä näkee liikaa.. pariskunta parkkeeraa tiskille ja aloittaa loppumattoman suuteloinnin ja mennään lähes lisääntymisen harjoitteluun. Ja tiskin toisella puolella oleva on pakotettu kestämään tätä.

Olemmeko me siis jotenkin vähemmän rakastuneita kun pussailemme vain piilossa kotona? Olemmeko tylsiä kun emme koe että meidän pitäisi julkisesti näyttää rakkauttamme?

Ja voiko suhdetta kutsua huonoksi tai hyväksi vain sen perusteella paljonko hellittelette toista?

Aihe, joka herätti paljon kysymyksiä.. ja hyvä niin! On kuitenkin eri asia antaako rakastamalleen pusun vaikka lentokentällä kun taas näette pitkästä aikaa (Tämäkin meillä hoidetaan ihan kotona) vai koitetaanko toisen aivot saada suun kautta ulos Prisman jonossa kesken ruuhka-ajan.

Suomessahan kai jokin raja menee siinä että seksiä ei saa julkisesti harrastaa, kaikki muu hellittely on sallittu. Itse en ehkä ole ihan noin vapaamielinen, ja saanutkin kovasti ihmettelyä miksi mieheni kanssa esimerkiksi kättelemme kadulla jos satumme tulemaan toisiamme vastaan ja seurassa muita ihmisiä.

Miksi?

Koska jos kättelemme seurassa muita olevia, olisi epäkunnioittavaa puolisoa kohtaan olla kättelemättä myös häntä..

Tapoja on niin erilaisia.. jos mä joudun kestämään muiden julkista kuhertelua niin koittakaa kestää myös se, että itse eb sitä tee!

Pyhäpäivän mietteitä..

Miksi tämä?

11.9.2016 Rakkaus, Yleinen

Ensimmäinen teksti on aina se jännittävin!

Ladon tähän nyt siis ajatusta ajatuksen perään ja Katson minne asti pääsen.. Olkaa armollisia!

Minkä takia aloitin tämän?

Koska olen täysin kyllästynyt lukemaan joka tuutista tulevia artikkeleita siitä millainen on täydellinen suhde, mitä miehen/naisen tulee tai ei tule tehdä, miten riitelette oikein jne.. En koskaan löydä itseäni tai omaa avioliittoani noista, jonka takia haluan tuoda tietoon myös sen että suhde voi toimia vaikka se olisi erilainen. Eikä sitä onnellisuutta voi määrittää kuin sinä ja puolisosi.

Haluan käsitellä myös asioita joista olemme selvinneet ja joita käymme läpi yhdessä : monikulttuurinen perhe ja muutto molemmille uuteen maahan.

Ensin vähän pohjustusta.. Olemme ”Nuori” pariskunta, yhteistä aviotaivalta tulee täyteen 7v juuri kohta ja olemme saaneet myös kaksi ihanaa lasta. Mieheni on ulkomaalainen (kotoisin Tunisiasta), minä ihan suomalainen ja asumme tällä hetkellä Irlannissa.

Aloitetaan ihan alusta siis..

Tapasimme v. 2009 Tunisiassa, vietimme pari viikkoa yhdessä kunnes yltiöromanttinen mieheni tokaisi että ”Mennään nyt naimisiin niin saadaan paperiasiat kuntoon” (Tulette huomaamaan, että romanttisuus ei ole meidän perheen arkea, meistä kumpikaan ei oikein osaa sitä)

Kuitenkaan en tuolla matkalla ollut varautunut menemään naimisiin joten tietenkään mitään virallisia papereita ei ollut eikä aikaakaan olisi ollut niitä hoitaa. Lähdin takaisin Suomeen ja ajattelin että se olisi Tässä, ihan jo välimatkan takia.

Kotona parin kkn päästä odotti iloinen yllätys kun huomasin olevani raskaana.. yhteinen toteamus oli että mennään siis naimisiin, hoidetaan mies Suomeen ja katsotaan mitä tästä tulee..

Vaatimattomat häät, todistajina muutama perheenjäsen ja nimet papereihin. Oliko sellaiset häät mitä Olin sina lapsena haaveillut? Ei ollut, mutta olin juuri niin onnellinen kuin mitä olin aina kuvitellutkin sillä hetkellä olevani.

Sain kuulla paljon kritiikkiä valinnastaan ja silloin päätin että näytän kaikille että se voi toimia jos oikein haluaa!

En sen enempää jauha menneistä, mutta tässä tiivistyä jotta vastaisuudessa tiedätte mistä on kyse ja mitkä ob olleet lähtökohdat.

Kaksi parikymppistä eri maista ja eri kulttuureista, yhteinen kieli on sekoitus neljää eri kieltä ja kumpikaan ei oikein tuntenut toista. Mutta olimme varmoja, että valinta on oikea.

Mieheni sanoin: ”Kun se valinta on kerran tehty, sen kanssa eletään loppuun asti.”

Toki Tässä blogissa Otan esille myös menneitä tapauksia, aina silloinkuin ne aiheeseen sopivat.

Ja tyrmään heti kaikki ne asiat joita sanotaan onnellisessa liitossa olevan :

  • Emme tee yhdessä juuri mitään mikä ei ole pakollista
  • Emme käytä hellittelynimiä
  • Rehellisyys on tärkeä mutta pikkuasioista voi kertoa valkoisia valheita jos sillä vältetään riidat
  • Mieheni ei tee mitään kotitöitä ja olen sen kanssa ihan ok
  • Emme vietä hääpäivänä tai muita merkkipäivä (mieheni edes tiedä hääpäiväämme saati minun syntymäpäiväänsä sen kummemmin kuin omaansakaan)
  • Emme selvitä riitoja..kun se on ohi niin siitä ei puhuta enään vaikka asia jäisi jommallekummalle epäselväksi

Näillä eväillä pääsemme lähemmäksi seuraavaa julkaisua. Toki voin myös tehdä julkaisuja aiheista joita toivotaan, kuitenkin aina meidän näkökulmasta.

Tähän on hyvä lopettaa ja kammeta itsensä tuonne parvelle jörrikän viereen..

Rakkaalle enkelille❤️

13.7.2015 Rakkaus, suru, Yleinen

Kaunis kulta kultainen suo mä täällä ihailen Kuinka kaunis oletkaan ja myös raikastan tosi tosi paljon Täällä vaan mä makoilen ja sinua koko ajan ajattelen hyvää yötä rakas pikkuinen.♥♡♥♡♥ Kun sä tulet viereeni niin sinua vaan rakastelen omistettu rakkaalle sanna jäälinnalleimage

Rakkaustarinani

29.4.2015 Rakkaus

Koska blogini koskee rakkautta, nykyistä ja menetettyä, näin tarpeelliseksi kertoa omat rakkaustarinani.

Niitä on kaksi.
Toinen on hullu, katkera ja täynnä itkua.
Toinen on turvallinen, arkinen ja täytetty tulevaisuuden suunnitelmilla.
Toinen on tähänastisen elämäni suurin intohimo.
Toinen on osa minua.
Toinen alkoi, kun toinen päättyi.

Ensimmäinen

Ensimmäinen rakkaustarinani alkoi jo lapsena. Olin 13 ja aloittanut yläasteen uudessa koulussa.
Tulin heti toimeen kaikkien kanssa, niin vanhojen kuin uusienkin tuttavuuksien.
Poikkeuksena oli yksi poika.
Löysät vaatteet ja jo kerran luokalleen jääneen kovanaaman asenne olivat viimeisiä asioita, jotka kaltaistani tyttöä kiinnostivat. Ensimmäisiin viikkoihin en edes muistanut pojan nimeä. Vähitellen opin pojan nimeksi R.

Muutaman viikon jälkeen äidinkielen tunnilla sain R:ästä parin tehtävää varten, jossa oli tarkoitus tutustua luokkatovereihin kysymysten avulla, jonka jälkeen opettajalle kerrottiin, mitä oltiin opittu.
”S rakastaa musiikkia ja rämpyttää kitaraa.” Se oli R:n vastaus ja sillä sekunilla kiinnostuin tästä tylystä, virnistelevästä pojasta. Ensin vain ystävänä, mutta se tulisi pian muuttumaan.

R oli ensimmäinen, joka paritti minut kaverinsa kanssa treffeille. Hän oli myös ensimmäinen, joka oli minusta mustasukkainen. Hän oli ensimmäinen, joka kaatoi minut lattialle nauramaan painin lomassa. Hän oli ensimmäinen, joka sanoi että haluaa minut. Hän oli ensimmäinen suudelmani, ensimmäinen kertani, ensimmäinen riitani ja ensimmäinen eroni. Mitä tärkeintä, hän oli ensimmäinen rakkauteni, ensimmäinen poikaystäväni.
R oli kaikki nämä asiat vain kuudessa kuukaudessa. Rakastin häntä tavalla, jolla lapsi voi rakastaa.

article-1209288-0631A908000005DC-186_468x226

Tämä ei kuitenkaan ole rakkaustarinani. Tämä on se, mikä edelsi rakkaustarinaani. Tämä antoi pohjan jokaiselle tunteelle, joita tulisin koskaan tuntemaan R:ää kohtaan. Pohja jokaiselle tunteelle, jotka edelleen, 7 vuoden jälkeenkin tunnen. Vasta näiden vuosien aikana ymmärsin, kuinka R:ää todella rakastin.

 

You were the biggest mistake I ever made, but I still don’t regret it.

 

R ja minä, molemmilla oli suhteita, molemmilla oli kokemuksia. Näimme joka päivä. Välillä meni viikkoja, kun emme puhuneet sanaakaan, välillä nauroimme ja tuijotimme toisiamme.
Vuoden päivät menivät, kun näin puhelimessani tutun nimen. R soittaa.

Vastasin samalla tehden elämäni suurimman virheen, jota en tule koskaan katumaan.

Seksi, rakkaus, salailu ja mustasukkaisuus täytti elämäni äkkiä. Viikonloppuisin rakastin, halasin ja hyppäsin R:n syliin. Viikkoisin teeskentelin, että en ole R:n kanssa missään tekemisissä. Iltaisin riitelimme muista, toisista, jotka ottivat paikkamme. Emme kuitenkaan koskaan yrittäneet ottaa paikkojamme takaisin.
Emme kertaakaan.
Koska molemmat tiesivät, ettei meitä ole tarkoitettu yhteen.
Tätä tunteiden vuoristorataa jatkui kolme ja puoli vuotta. Tänä aikana en hylännyt R:ää kertaakaan. Se olin aina minä, joka jäi yksin, koska R halusi jotain muuta.
Tästä huolimatta minä olin se, joka lopetti sen lopullisesti. Muistan edelleen, kuinka hän itki ja huusi rakastavansa, kun tajusi, että olen saanut tarpeekseni. Laitoin puhelimen kiinni ja itkin.

 

adsdsd

Tämä oli ensimmäinen rakkauteni kiteytettynä.
Toinen rakkauteni seuraavassa postauksessa.

-Touched

Touched

29.4.2015 Intohimo, Parisuhde, Rakkaus

Ensimmäinen blogi, joka käsittelee ensimmäistä, seuraavaa ja nykyistä rakkautta.
Elämäni ristiriitaisimmat tunteet kirjoitettuna ylös. Salaisuudet, joita en koskaan voisi kertoa yhdellekkään ihmiselle. Anonyymi blogi elämäni henkilökohtaisimmista asioista.

Suhteessa oltu jo reilut kaksi ja puoli vuotta. Rakastavassa, hullussa ja turvallisessa suhteessa. Tätä suhdetta edelsi kuitenkin rakkaus. Elämäni ihanin, kamalin ja jatkuvin rakkaus. Kuinka siis valita? Valitsenko epävarman, intohimoisen rakkauden vai turvallisen rakkauden ihmisen kanssa, joka on osa minua. Se selviää itselleni ja teille, rakkaat lukijat. Vähitellen, mutta selviää. Kerron elämästäni, vaikeuksista ja onnesta. Kerron rakkaudesta, pettymyksestä ja voitoista. Kerron luottamuksesta, valheista ja epävarmuudesta.

Kerron siitä, miltä tuntuu tulla kosketetuksi. Ulkoa, sisältä ja sielun perimmältä pohjalta.

 

– Touched

kaikki elämäni rakkausvarannot

12.3.2015 elämänilo, Rakkaus, voimaantuminen

Eilen yhdessä suositussa tv-sarjassa pohdittiin tällaista: Voiko olla niin, että ihmiselle olisi elämän alussa myönnetty tietty määrä rakkausvarantoja, joita sitten on lupa käyttää koko elämänsä ajan? Jos jossain vaiheessa joutuu tuhlaamaan varantonsa, niiden täyttyminen ei olisikaan ihan itsestäänselvää. Siis, mitä useammin joutuu rakkaudessa pettymään, sitä vaikeampaa on enää löytää rakkautta, ikäänkuin rakkauden säilytysastiaan olisi tullut paha reikä, josta rakkaus olisi päässyt valumaan pois ja katoamaan. uuden rakkaudentaimen kasvattaminen vie aikaa ja maaperäkään ei aina ole otollinen kasvulle.

Mitkä ovat minun rakkausvarantoni?

Siitä olen samaa mieltä, että rakastaminen ison murtumisen jälkeen on erilaista. Ei huonompaa, eikä pienempää, vain erilaista. Kaikessa rakastamisessa on läsnä aina elämänkokemukset ja painolastit. Vaikka niistä kuinka yrittäisi irroittautua ja kaikota. Mutta että varantoni olisivat ehtyneet, siihen en usko, enkä usko muutenkaan, että rakkaus loppuisi rakastamalla tai edes suremalla. Edes viha ei ole rakkauden tappaja, se on vain rakkauden toinen ilmenemismuoto.

Jos joku asia tappaa rakkauden, se on ehkä välinpitämättömyys ja hälläväli. Asia, joka ei aiheuta minkäänlaisia intohimoja, ei auta myöskään rakkautta kasvamaan. Rakkaus on asenne ja mielipide, eikä pelkkä tunne ja kuohu.

ruusukimppuTänä keväänä ostin itselleni ilotakin: kirkkaankeltaisen, hupullisen, vähän takapuolen yli tulevan reippailuunkin soveltuvan. Siinä on taskut pikkutavaroille ja yksi tissin päällä kännykkää varten. Joka kerta kun laitan sen päälleni, minussa herää ilo ja elämä. Koen eläväni ja samalla koen osaavani taas rakastaa ja nauttia. Minua auttoi keltainen keväänväri.

Mikä auttaisi sinua löytämään iloa, valoa ja rakkautta tässä elämässä, tässä hetkessä, tässä keväässä?

Toivon sinulle runsaita rakkausvarantoja nyt ja aina! :D

 

 

Kenelle lupaan ja mitä

4.1.2015 elämänilo, Rakkaus

verhokangasUusi vuosi on alkanut. Tuntuu jotenkin juhlalliselta astua uuteen, ihan kuin astuisi ensimmäistä kertaa puhtaalle, neitseelliselle lumihangelle tehden ne ainoat jäljet, jotka erottuvat. Seuraavat hukkuvat jo jälkien paljouteen. Ja ne ovat vain edellisten toistoa. ensimmäiset askelet, ensimmäiset jäljet, ensimmäinen hengenveto, niillä on merkitystä.

Tänä vuonna olin vuoden vaihtuessa tanssilattialla mieheni käsivarsilla ja katsoin ikkunasta, kuinka ensimmäinen, suuri valkoinen ilotulituspallo kohosi taivaalle. Sen jälkeen tulevia oli paljon, mutta muistan selvästi vain sen ensimmäisen.

En luvannut mitään. En itselleni enkä toiselle. Olin vain siinä hetkessä ja mieli avoimena kaikelle sille, mitä on tulossa. En elänyt menneessä, enkä tulevassa, vaan juuri vain siinä yhdessä hetkessä. Lupauksissa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta ne eivät myöskään ole välttämättömiä. Tärkeää on muistaa elää nyt.

Tänään itkin vähän. Itkin, koska uskalsin rakastaa. Rakastaminen on vaarallista ja pelottavaa. Rakkauteen liittyy aina menettämisen pelko. Ja jälleen huomasin eläväni jotain muuta hetkeä kuin sitä, mikä on käsillä. Minä saan rakastaa juuri nyt, enkä juuri nyt ole menettämässä mitään. Miksi siis pelkään ja itken jotain mörköä tulevaisuudessa? Pelkään ja itken,koska ihminen haluaa lupauksia. Lupauksia siitä, että kaikki menee hyvin. Lupauksia siitä, että toinen ei jätä, eikä kuole. Lupauksia onnesta ja autuudesta. Vaikka ei ihminen sellaisia lupauksia voi antaa.

Ihminen ei voi luvata sellaista, mistä ei ole lopullisesti vastuussa.

Silti minä haluaisin, että minulle luvataan. Rakkautta ja onnea ja menestystä ja iloa.

niin minä sinulle kuulun

30.11.2014 elämänilo, Rakkaus, valoa pimeydessä

vihkisormuksetMeillä oli viikko sitten ensimmäinen hääpäivä. Aloitin taas alusta näiden vuosipäivien laskemisen. Mietin etukäteen, ja vähän pelkäsinkin, onko siinä enää mitään hohtoa. Tuntuuko enää miltään viettää jälleen kerran ensimmäistä hääpäivää? Tiedän, että moni fundamentalisti naurahtaa ja sanoo, että vain ensimmäisellä kerralla pitäisi olla jotain merkitystä. Mutta voin kertoa heille kaikille, että kyllä tällä päivällä oli minulle merkitystä. minä halusin juhlia ja viettää sitä ja sanoa miehelleni, että vaikka et olekaan ensimmäinen mieheni, olet minulle se merkittävin, tässä ja nyt. Sinä olet.

Muistan hyvin niitä tunteita mitä vihkipäivääni liittyi. Paljon rakkautta ja jopa tyttömäistä riemua kampaajalle mennessäni. Valmistelut tehtiin itse, myös ruuat. Valmistin ilolla jopa oman hääkimppuni, josta tuli kaunis ja valkoinen. Halusin pukeutua valkoiseen. Teemaväri, sanoi mieheni. Ja jopa tunsin itseni ihan oikeaksi morsiameksi.

Rahaa oli vähän, ei ollut suuria timantteja, eikä merkkivaatteita. Mutta oli uusi mekko ja huivi, hopeahilekengät ja kaksi hopeista vihkisormusta itsetuunaamassa rasiassa. Ja mikä tärkeintä: vierelläni alttarilla seisoi juuri sellainen mies, jota pystyisin rakastamaan koko loppuikäni. Vaikka kuka sanoisi mitä. Ja vaikka kuka arvostelisi ja nyrpistelisi.

Vuosi on mennyt ja tunne toisesta on syventynyt ja kasvanut. Ensimmäinen hääpäiväkin on jo takana. Ja sitä juhlittiin. Pikkuisen ja sopivasti. Rahaa ei ole nyt yhtään sen enempää kuin vuosi sittenkään. Mutta rakkautta on jopa enemmän kuin silloin.

Sinä teet minulle hyvää <3

19.11.2014 kiitollisuus, Rakkaus

lyhtySinä tulit minun elämääni silloin kun olin hukassa ja rikki.

Minä olin monimutkainen ja kielsin sinua tulemasta lähemmäs.

Et uskonut.

Tulit viereeni ja kannoit silloin kun en itse jaksanut kävellä, enkä edes seisoa.

Pidit kädestä silloinkin kun vain itkin ja tärisin.

Opetit minut luottamaan ja katsomaan uusia mahdollisuuksia.

Veit minut hiljaisuuteen ja rauhaan.

Sinä teit minulle pesän, jossa olin turvassa.

Sinä teet niin edellen. Sinä teet minulle hyvää.

Kiitos!