Selaat arkistoa kohteelle Poika löysi uuden ammatin.

Roskaruoka oli hyvää. Ensimmäinen osa

23.4.2015 Poika löysi uuden ammatin, Yleinen

Kaisa ja Aulis olivat nuoripari. Heillä ei ollut ikää kuin vaivaiset kahdeksantoista vuotta. Mutta rakkaus oli kuitenkin heillä se yhdessä pitävä voima. Kaikissa oltiin yhdessä mukana ja hauskaa tietenkin oli. Sehän tietenkin oli selvä asia, eihän se rakkaus muuten onnistukkaan.

Koulu oli saatu molemmilla päätökseen ja oli etsittävä töitä. Kaisa pääsikin erääseen pieneen yksityiseen yritykseen töihin. Tämä yritys valmisti rosteriraudasta ulko-ovia ja ikkunoita. Konttorissa oli eräs vanha rouva joka hoiteli kaikki yrityksen paperityöt. Mutta ehkä jo hänen työnsä oli hidastunut ja oli muutenkin tullut lisää asiakkaita, että paperityöt olivat myöskin lisääntyneet. Kaisa pääsi siis konttoriin töihin tämän vanhemman rouvan Hilkan kaveriksi.

Aulikselle ei oikein sellaisia poikien töitä tahtonut löytyä. Töitä haettiin jo hiukan pidemmältäkin mutta ei vain löytynyt. Mutta sitten aivan yllättäen hän sai kuulla, että leipomosta haettiin uutta työntekijää. Siellä oli Tuure jäännyt eläkkeelle ja uutta työntekijää haettiin kiireellä. Auliskin sai kuulla tästä paikasta, mutta leipomaan pullaa, ei tosiaan ollut hänen vahvinta aluetta. Ehkä autoja hän mielellään korjaisi. Mutta kuitenkin nuoret ajattelivat niin, että Aulis menisi leipomoon ja katselisi jos jostain löytyisi sellainen työ mitä hän haluaisi tehdä.

Näin sitten Aulis asteli leipomoon ja kertoi haluavansa tulla töihin sinne. Tietenkin siellä kyseltiin, että oletkos leiponut ennen ja onko kiinnostusta leipomoalalle. Aulis nyökytteli päätään ja omistaja pyysi häntä heti huomenna tulemaan töihin. Käviskös sulla tulla aamuyöstä kolmelta tai neljältä. Auliksen silmät suurenivat, että niinkö aikaisin. Tultavahan se on tietenkin. Omistaja kertoi, että näistä tunneista maksetaan hiukan isonpaa korvausta ja puolilta päivinhän sinä pääset jo kotiin. Nimi vedettiin sopimuspaperiin ja asia oli siltä osin kunnossa.

Illalla nuoret kertoivat uusista töistä. Kaisa oli jo muutaman päivän ollut Hilkan kanssa läträilemässä papereita. Aivan rauhassa he ovat saanneet töissä olla. Ei ole pomoa siellä paljonkaan käynyt. Ja jos käy niin Hilkan kanssa he yleensä juttelevat. Hilkka oli opettanut Kaisaa myöskin palkkojen laskemisessa. Hän oli jo vanha nainen ja kohtahan hän olisi eläkeiässä. Pääsee vetelä nahka jo lepäämään, kertoi Hilkka leikkisästi.

Aulis kertoi taas Kaisalle, että hänen pitää mennä töihin kolmeksi aamuyöstä. Ei taideta jaksaa olla kovinkaan kauaa illalla enään kaksistaan. Pitää päästä nukkumaan ajoissa. Se ei tietenkään ollut ihan kiva asia. Tietenkin nuorten piti saada olla ulkona ja yhdessä mahdollisimman kauan. Mutta nyt piti päästä jo yhdeksän aikaa nukkumaan.

Koitti seuraava päivä ja Auliksella oli kello soimassa. Kello oli soimassa puoli kolme. Mutta ei nuori leipuri siihen herännyt, vaikka kello pärisi vetonsa loppuun. Singne äiti tuli herättämään poikaansa. Siinä sai käyttää vielä kunnolla voimaa, että poika viimein heräsi. Aivan pökkörässä oli poika. Istui vain sängyn reunalla pitäen silmiä kiinni. Äiti tuskastui poikaansa ja sanoi hakevansa vesilasillisen jonka hän sitten heittää pojan naamaan. Äiti kun oli lasia hakemassa alakerrasta oli poikaan jo tullut elonmerkkejä. Äiti kun saapui takaisin yläkertaa, veteli poika jo sukkia jalkaansa. Ja viimein hän sai muutkin vaatteet päälle ja oli valmis lähtemään töihin. Aamulla ei Aulis syönnyt mitään, äiti huusi vielä kiukkuisena perään, ”Syö sitten taikinaa”.

Niin olivat nuoret sitten töissä ja Singne meni vielä vähäksi aikaan sänkyyn loikoilemaan. Tilaa oli Singnen olla sängyssä koska hänen miehensä oli kuollut kaksi vuotta sitten syöpään.

Aulis saapui leipomon pihaan ja asteli sisään. Omistaja antoi hänelle valkoiset housut ja takin sekä vielä kengät. Pieniä ohjeitakin tuli, että kynnen aluset piti olla puhtaat, ja nenää ei saa kaivella. Ja käsiä pitää käydä useasti pesemässä. Omistaja pyöri Auliksen vieressä opettaen poikaa tekemään pullataikinaa. Aulis alkoi pääsemään hiukan jyvälle tästä leipomisesta. Ensimmäiset lettipullat olivat jo pellillä ja lisää pullia letitettiin kovalla vauhdilla. Viimein oli koko taikina letitetty ja pullat laitettiin uuniin. Hyväntuoksuinen haju levisi koko leipomotilaan. Aulis ei tälläistä tuoksua ollut koskaan haistanut. Hänen äitinsä ei koskaan pullaa leiponut, vaan haki pullat ja leivät aina tästä leipomosta.

Kello pirisi ja omista tuli kertomaan Aulikselle, että otas pellit pois uunista ja valuta pullat tuohon pöydälle jäähtymään. Tuossa on kangas joka pitää levittää pitkojen päälle. Toinen mies teki hapanleipiä ja hän kun sai omat leipänsä uuniin, mentiin kahville. Omistaja otti yhden pullapitkon mukaansa, tälläinen oli aina ollut käytäntö. Kahvi oli valmista ja omistaja leikkasi sellaiset viiden sentin siivut koko pullasta. ”Hyvät pullat sinä tekaisit ensimmäiseksi työkses, että onneksi olkoon”. Aulis oli ylpeä työstään ja piti pullasta joka vielä oli lämmintä. Otti hän vielä toisenkin palasen ja vielä takaisin leipomoon mennessä viimeisenkin pullanpalasen pöydältä.

Aulis oli päässyt leipomisesta jyvälle. Nyt leivottiin sämpylää ja hiivaleipää. Kaikissa oli omat niksinsä mutta ne kuitenkin uusi leipuri oppi nopeasti. Työpäivä läheni loppua. Ja Aulis päätti ostaa jokaista leivottua leipää myöskin kotiinsa mukaan. Niitä kuulemma saa työntekijät hiukan halvemmalla. Ehkä äitikin on mielissään lämpyisten leipien tuomisesta. Kotiin päästessä pyysi Aulis äitiään keittämään kahvit ja sitten syödään hiukan leipää.

Pojasta oli tullut oikein leivän ystävä. Ehkä se lämpöisen leivän tuoksu oli sen saannut aikaan. Aulis rakasti leipää, aina hänellä oli melkein leipä kädessä. Mutta kun se oli niin hyvää, vakuutteli poika. Kaisallekkin piti leipää jättää kun hän tulee töiden jälkeen heille. Poika piti uudesta työstä silmin nähden enemmän kuin autojen korjaamisesta.

Seuraava päivä koitti ja Auliksen oli taas määrä nousta ylös. Mutta ei siitä mitään tullut. Äidin piti nousta taas rappuset ylös yläkertaan. Vesilasin hän oli ottanut jo varmuudeksi mukaan. Vesilasista oli puhuttu jo silloin kun poika illalla meni nukkumaan. ”Jos et herää niin heitän lasillisen vettä sun naamallesi”. Kello oli taas pirissyt vetonsa loppuun ja nyt alkoi äidin töniminen poikaa hereille. Vaikealta se tuntui mutta kun äiti sanoi heittävänsä kylmää vettä kohta silmille, aukaisi poika silmät heti. Sitten olikin kiire taas pukea vaatteita päälle. Mitään syötävää hän ei taaskaan ottanut, vaan muisti, että kohtahan saadaan taas lämmintä pullaa kahvin kanssa.

Pullat oli leivottu ja paistettu, ja oli taas aamukahvien aika. Samalla tavalla taas syötiin yksi letitetty pitko, josta poika sai kolme palaa. Ja taas palattiin leipomon puolelle. Omistajalla oli kyllä pojalle pieni ehdotus. ”Voisitko jäädä hiukan pidempään töihin tai käyt vaikka kotona ja tulet uudelleen iltapäiväksi. Ajattelin vain, että jos haluat oppia tekemään leivoksia ja viinereitä”. ”Tietenkin haluan”, sanoi poika. Kumma kun tuo omistaja haluaa opettaa mulle kaikkien eri tuotteiden leipomisen.

Poika soitti kotiin, että jää ylitöihin. Ja sitten se alkoi. Voita sulaamaan kulhoon ja omistaja näytti mitä ensimmäiseksi tehdään. ”Kaikkihan tämä on harjoitusta sinulle”. Poika vatkasi ja lisäili eri aineita vuoronperään kulhoon. Paljon ei viinereitä ja kakkuja tehdä mutta aina niitä joku kyselee. Poika tekee omaa kakkua ja nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että koristelut ovat meneillään. Mansikat ovat levitetty jo kakun päälle ja nyt on vuorossa puristella kermavaahtoa kakun reunoille. Tämä onkin aika luovaa tehtävää. Ei kaikki onnistu näköjään aivan ensimmäisellä kerralla. Mutta kun kakun viimeisiä vaahtoja poika veteli niin nyt alkoi kaikki olevan jo sellaista jälkeä kuin ammattilainen olisi sen tehnyt. Vaahtoa kun jäi, niin omistaja pyysi Auliksen kirjoittamaan kakun päälle tekstin, ”EKA KAKKU”. Aulis hiukan ihmetteli, eihän tälläistä voi laittaa myymälään myyntiin. Kuka nyt tälläistä ostaisi. ”Miltäs tuntui tälläisten hienompien asioiden tekeminen”, kyseli omistaja. Poika vähän hymyili mutta sanoi kuitenkin, ”Kyllä alku oli aika outoa mutta loppua kohden taisi jo aika hyvin onnistua”. ”Näinhän siinä kävi mutta kyllä susta hyvä leipuri tulee. Kakun saat kotiin viedä äidille näytiksi. Laitetaan se vain ensin laatikkoon”.

Niin oli poika päässyt tutustumaan leipomon saloihin. Kotona hän pyysi äitiä keittämään kahvit sillä hänellä on hiukan tuomisia. Sitten poika nosti kakun kassista ja otti kannen pois päältä. ”Herranen aika mistä sinä nyt tuollaisen toit”. ”Tein se itse mitäs sanot siitä”. ”Hienoltahan tuo näyttää, otetaan nyt sitten oikein pikkulautasetkin, vai onko tarkoitus sitä kakkua maistella”. ”Tietenkin se syödään pois kun Kaisakin tulee tänne”. Ja niin Kaisa koputtelikin ovelle ja hänet johdateltiin kahvipöytään. ”Mitäs täällä oikein juhlitaa”, kyseli Kaisa ihmeissään. ”Ei me mitään juhlita, tai juhlitaan nyt vaikka sitä, että olen töissä tehnyt itse ensimmäisen kakun ja nyt se syödään pois”. Äiti ja Kaisa ottivat ohuet siivut mutta Aulis raapaisi oikein ison palan ettei se tahtonut sopia pienelle lautaselle. Kahdentoista munan kakkusta oli huvennut yli puolet kun poika nappasi vielä toisen ison palan.

Nuoret lähtivät pyörillään ajelemaan. He pysähtyivät erään metsän reunaan jossa niittykukat kasvoivat. Se oli ollut heidän oma paikka jossa uskallettiin antaa jo hiukan suukkojakin. Kaisaa kuitenkin hiukan harmitti Auliksen aikaisin nukkumaan meno. Hän halusi olla kauemmin ulkona kun kerran nuori vielä oli. Aulis ajatteli, että jos pieni suukko voisi tämän tytön huonon olon tasoittaa. Niin hän asettuikin hiukan lähemmälle tyttöään ja yritti suudella kaunista tyttöään. Mutta ei Kaisa siitä eleestä tykännyt vaan tönäisi Aulista pidemmälle. ”Eihän mulla ole toista työpaikkaa mihinkä voisin mennä”. ”Ei olekkaan mutta kun tuntuu, että et taida haluta edes pois sieltä lähteäkkään”. Nyt tuntui, että sukset olivat menneet ristiin.

Kurkistele vielä osoitetta, pikivaantaa.suntuubi.com. Laita kommentteja ja kirjoita jotain vieraskirjaan. Mun olisi niitä kiva lukea sitten kun sormet jäykistyvät ja kirjoittamiset joutuu lopettamaan.



piki