Selaat arkistoa kohteelle Nukkumatti.

Jälleen vahva ahdistus

1.2.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

(Aloitin tämän kirjoittamisen puoli kahden aikaan ja lopetin neljän maissa.)

Viikonloppuinen pyrkii toistumaan.. Vahva ahdistus ja paniikin tykötarpeet. Väsynyt ihminen on heikompi vahvoja tunteita vastaan. Mun on todella vaikea saada itseäni rauhoittumaan, ei meinaa millään onnistua.

Kun tulin petiin, ajattelin vain kaatua niille sijoilleni ja nukahtaa ennen pään osumista tyynyyn. Juu niin varmaan, joku oli suunnitellut mulle ihan erillaisen yön. Suljin silmäni, yritin olla ajattelematta mitään. Alkuksi mielialani oli vain alakuloinen, mutta väistämättä eräät henkilöt tunkeutuivat ajatuksiini. En syytä heitä mistään, he eivät ole tehneet mulle pahaa. Syy on minussa itsessäni, traumoissani, peloissani siitä mitä voi tapahtua.

Monen monituista kertaa yritin tunnin aikana saada itseäni rauhoittumaan. Mm. koitin ajatella miten toimisin, jos ahdistus iskisi eräiden ihmisten seurassa, mutta ei en onnistunut. Psyykkinen kipu muuttui jälleen fyysiseksi, vaikka tällä kertaa vain sekunniksi kerrallaan.

 

Ei mulla ei ole täällä ketään tukena, en tiedä auttaisikokaan se. Ainut joka täällä on, on kissani Cissy. Rakas sairaanhoitajani, joka vaistoaa herkästi pahan oloni. Tällä kertaa varsinainen ahdistuskaan ei vielä ehtinyt iskeä, kun jo Cissy oli vaatimassa multa rapsuja, tarkoituksenaan lohduttaa ja rauhoittaa. Valitan Cissy tänään et pysty pitämään pahaa oloani loitolla, tänään kuihdun pienen palasen verran saavuttamattomiin. Tänään otan askeleen verran takapakkia. Jälleen tänä yönä joudun näkemään selvääkin selvemmin, kuinka syvällä olenkaan, kuinka kauas olen paiskautunut, koska joku päätti pilata minut, riistää mahdollisuuteni elämään ilman vaikeaa masennusta ja traumoja.

 

Pakko minun on myöntää että osa tämän öisestä fyysisestä heikosta olostani johtuu jälleen siitä etten ole syönyt tarpeeksi. Tuntuu niin tyhmältä lähteä yöllä kahden jälistä alakertaan iltapalalle, kun tulin sen välistä jättäneeksi ja koska tiedän ettei hutera oloni tästä parane, enkä välttämättä nukahdakaan ennen kuin olen syönyt. Toisaalta tiedän, et mun pitäis saada nukuttua mahdollisimman paljon koska puol ysiltä alkaa bilsan koe, jonka asioista en ymmärrän paljoakaan.

 

Jälleen joku pääsisi minut nähdessään sanomaan, että olen valkoinen kuin lakana. Okei myönnetään olen tavallista kalpeampi. Tein siis päätöksen raahautua alakertaan ja lämmittää aamuksi tarkoitettu puuro. Onneksi illalla tuli keiteltyä aamupuuro, sillä jos nyt olisi alkanut keittelemään uutta, mullahan olis menny ainaki 30min et olisin saanu sen lautasel. Olisin ehtinyt menemään tarpeeksi heikkoon happeen, että hyväl tuuril olisin just ja just saanut ruokani valmiiks..

Yritän täs ny saada tuon lautasen tyhjäks, vaiks jokainen lusikallinen tuntuukin raskaan työn teolta. Erittäin mahtavaa huomata kuinka jälleen yksi ruoka on putoamassa ruokalistaltani tai ainakin vaarassa pudota. Pari päivää sitten olin iloinen kun äiti keksi keittää puuroa iltapalaksi, kun jälleen kerran tuskailin mitä söisin. Nyt tilanne on toinen, puurokaan ei maistu, ennemmin meinaan oksentaa. Laattaankohan tämän ulos ennen kuin ehdin edes nukahtaa? Toivottavasti en sentään. (Kaikkea en vain kyennyt syömään, ei millään onnistunut.)

 

Mikä ongelmanuori olenkaan. Masennus. Traumat. Ongelmat ruuan kanssa. Liki jatkuva väsymys. Itsetuhoisuus. Vaikeuteni käsitellä asioita, puhua. Psyykkiset ongelmani. Jne. Jne. Huokaus.

 

Kyllä itsetuhoisuudetkin tänään mielessäni pyörivät, mutta päärooli on ahdistuksella. Kuolemaan liittyvillä ajatuksilla taisin lähinnä yrittää irtautua tästä hetkestä ja ahdistuksen puristavasta otteesta. Vaikka onnistuinki hetkellisesti, olivat hetket lyhyitä. Vain pieneksi ajaksi sain itseni rauhoittumaan vetääkseni vähän henkeä ennen bumerangin paluuta..

 

Jossain välissä koin oloni niin pahaksi (kipu, epätoivo ettei ahdistus lopukaan yms.) etten enää kyennyt pitämään muutamia kyyneleitä aisoissa. Ne pääsivät vapauteen.

 

Kai voisi olla järkevää koettaa nukkua vielä jäljellä olevat kolme tuntia. Syvä huokaus, enhän toivonut kuuden tunnin unia? Univelka sen kuin kasvaa..

 

 

-Elina

Epämääräinen ja suhteellisen voimakas ahdistus

29.1.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

Sen siitä taas sain kun menin viime keskiviikkona sanomaan lääkärille ettei mulla oo tainnu ol paniikkikohtaukseen asti mennyttä ahdistusta ainakaan kuukauteen. Muistan vaan et syksyl mul oli kolme paniikkikohtausta, saattoi niitä olla enemmänkin, mutta ainakin noi kolme pystyin muistamaan selkeästi.

Eilenhän mun päiväni pilasi migreeni, joten kurjempi päätös päivälle taisi olla kirsikka kakun päällä. En sentään varsinaista paniikkikohtausta saanut, ahdistukseni ei mennyt ihan niin pahaksi likellä kuitenkin kävi. Eniten mua täs asias mietityttää se, ettei mulla ole minkäänlaista käsitystä mistä voimakas ahdistukseni johtui. En kerta kaikkiaan pysty liittämään sitä mihinkään, en pysty edes arvailemaan mitään, mun korttini ovat täysin tyhjät. Ahdistuksen ja pelon syy tuntuu olleen yksi epämääräinen möykky, ilman yhtään selvää piirrettä. Mietin tätä jo silloin yöllä 11.30-1.30 ahdistuksen kanssa painiessani ja suunnilleen koko tämän päivän. Ja kyllä ahdistus kesti tuon pari tuntisen, en kyennyt nukahtamaan vaikka yritinkin. Puoli kahden aikoihin taisin olla tarpeeksi uuvuksissa ahdistuksen jäljiltä, että viimein sammuin.

Tiedän kyllä ettei aina pysty erittelemään mistä ahdistus johtuu, tosin yleensä siihen pystyn, varsinkin kun ahdistus on niin suuri, että menen lopulta paniikkiin. Yleensä pystyn erottamaan jonkin asian, joka on aiheuttanut paniikin esim. stressi, pelko, traumaattiset muistot, siis kyse on aina jostain isommasta ei mistään pienestä ja vähäpätöisestä. Tällä kertaa arvoituksessa ei ole päätä eikä häntää.

Ahdistuksen riepotellessa minua ajatukseni kääntyivät jälleen (niin kuin niin monena muunakin kertana) itseni satuttamiseen. Muistan ajatelleeni, että nyt sorrun jälleen viiltelyyn, että mitä sillä on väliä, vaikka viiltelisinkin. Ajattelin myös monia muitakin asioita, miten itseäni satuttaisin. Ehkä koska ahdistukseni ei lopulta ollut erittäin paha (omalla mittapuullani on ahdistus kasvanut lukemattomia kertoja paljon pahemmaksikin), eivät myöskään itsetuhoiset ajatukseni olleet kovin pahoja/vakavia (edellinen sisältää hienoista vähättelyä). Tavallaan jännää oli myös se, etten ainakaan muista ajatusteni lainkaan kääntyneen itsemurhaan, kaiketi halusin vain tuntea fyysisen kivun kautta olevani vielä elossa..

 

 

Asiasta hieman toiseen: usein uneen vaipuessani seikkailen valveen ja unen rajamailla, silloin osittain pystyn ymmärtämään, etten vielä täysin ole unessa, mutta silti näen jotakin unta. Asiassa ei muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta käytännössä aina (en muista yhtään poikkeus tapausta) nämä unet ovat tavalla tai toisella ahdistavia. Ainakin kerran muistan havahtuneeni tällaisesta unesta hereille ja huomanneeni, että itken. Joku toinen kerta heräsin omaan huutooni/valitukseeni, enää en muista mistä huutoni johtui, mut anyway super mukavaa moinen. Muutenkin usein herään ja vasta sitten vaivun uudelleen uneen, josta herään vasta aamulla. Kovin vähän yleensäkään unistani muistan, joten nämäkin ovat pääsääntöisesti jälkeenpäin vain epämääräisiä ”jotain erittäin ahdistavaa tapahtui”, ”tunsin voimakasta kipua/pelkoa/ahdistusta”, ”pakenin jotakin” yms. Uneni tietenkin liittyvät tavalla tai toisella traumoihini. Tässä asiassa eniten mua häiritsee se etten ainakaan muista, että mulla olis ollu näitä aiemmin vaan nyt ehkä 2kk:n aika näitä on ollut parikin kertaa viikossa. Mistähän nämäkin ovat nyt yhtäkkiä alkaneet?

 
-Elina

Unista ja nukkumisesta #2

12.1.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

Minä se täällä taas kukapa muukaan. Tästä alkaa pikkuhiljaa tulla tapa, ensin peräkkäin kahdesti uudenvuoden kuulumisia, nyt nukkumisesta. Mitäs seuraavaks?

 

Unista, lähinnä painajaisista mun piti jouluna, kaiketi välipäivinäkin, kirjoittaa, mut se jäi. Olisko silloin päivät ollu ke ja to, nimittäin harvemmin muistan uniani siis edes sitä että olen nähnyt niitä, mutta painajaiset muistan tällä kertaa. Molempina öinä kun olin nukkunut n. 45min, aavistuksen verran havahduin hereille vain tajutakseni, että olin nähnyt painajaista. Enää en tietenkään muista mitä näin, mut 99% varmuudel traumoihin liittyvää. Muoks: ihan puskista muistin nyt (15.1.) että välipäivinä kaiketi to heräsin omaan itkuuni. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä lisäykseni pohjilta.

 

Niin viimeyönäkin olin ehtinyt torkkua suunnilleen saman 45min, kun pääsin eroon painajaisesta. En tiedä miten aivoni jälleen asioita yhdistelevät, siis köh, laittavat kaiken tehosekoittimeen ja tekevät oman mixinsä. Anyway, tiedän ajatukseni ja pelkoni, joten painajainen on helposti ymmärrettävissä.

 

Siis oli menossa hakemaan paikallisesta pizzeriasta itselleni ja veljelleni pizzat. Jo astuessani sisään mietin ettei kaikki ollut kunnossa, paikka näytti erilaiselta ja valaistus oli olematon. Samantien joku paikan työntekijöistä tuli eteeni ja alkoi ehdottelemaan kaikenlaista sopimatonta. En tietenkään kyennyt tekemään mitään vaan käytännössä jähmetyin paikalleni. En pystynyt poistumaan paikalta tai mitään muutakaan. Mies ei muistaakseni ollut varsinaisesti väkivaltainen tai uhkaava, seksin perässä kuinkas muutenkaan. Tilanne tietenkin ahdisti mua, onneksi heräsin ja pääsin pois tilanteesta. En muista selvästi, sata varmaks, että kyseinen tyyppi olis kuristanut mua, mutten keksi parempaakaan selitystä, fyysiselle tuntemukselleni. Kyllä vielä herättyänikin tunsin kuristavaa oloa. Mun oli hankalahko hengittää, sattui (no shit, Sherlock!). Toisinaan exähän kuristi mua niin pitkään, että tajuntani alkoi hämärtyä, joten kurkistava tunne on tuttu ja helposti yhdistettävissä traumoihin.

 

Painajaisen jälkeen mua häiritsee se mitä eilen ajattelin ja kirjoitin eräälle ystävällenikin. En jaksa muutella aikamuotoja yms., kyse on siis tiistaista:

 

”Muutenkin tää päivä on ollu vaisu, tänään oikein mikään ei ole tuntunut miltään. Ruoka ei maistu. Mitään ei jaksais tehdä. Koska mieliala on apea ovat ajatukset sen mukaisia. Mua ahdistaa ja häiritsee kuinka usein ja paljon mulla on itsetuhoisia ajatuksia. Miksen voi päästä niistä eroon? Kuten olen monesti sanonutkin, ajatukseni suorastaan pelottavat mua. Vaikka tiedän ”selväjärkisinä päivinäni”, että itsemurhani vaikuttaisi moniin ihmisiin suorastaan romahduttavalla tavalla, mutta toisina hetkinä en sitä näe. Hetkinä ja päivinä kun ei mene alkuun hyvin, hetkinä ja päivinä joina maailma romahtaa. Pelkään tekeväni jotain peruuttamatonta vahingossa, jota en tarkoittaisi. Entä jos otankin sen viimeisen askeleen, todellakin hengitän sen viimeisen kerran.. Ahdistusta aihettaa myös se tosiseikka, etten voisi kenellekään kertoa, etten tarkoittanut sitä, se oli vahinko. Monet ajattelisivat, että syy on heissä, kun eivät auttaneet mua pyytäessäni apua, he joutuisivat elämään loppuelämänsä ajatuksen kanssa.

Mahtava mennä tällaisten ajatusten kanssa nukkumaan. Tai miten sen ottaa, eilen ennen nukahtamista ajatukseni olivat hieman eri aiheessa. Paniikin ainekset oli kasassa, kipinä vielä niin roihahtaa.   Hiukan tässä vois yrittää siirtää ajatuksiaan muualle, muttei onnistumisen todennäköisyydet ole mun puolellani..

Menenkin tästä nukkumaan ja siten katkaisen ajatukseni, pääsenhän suunnilleen 7 tunniksi eroon ajatuksistani. Hyvää yötä!”

 

Viimeiset kaksi kappaletta voisin hyvin kopioida koskemaan tätäkin iltaa, mutta no, jätän välistä. Joten kapuan tästä petiin ja otan valkoisen kissani viekkuun, prinsessani joka lohdutti mua viimeyönäkin. Onneksi Cissy on olemassa mun elämäs. ❤❤ Hyvää yötä, nuku hyvin! Toivottavasti sinä, joka tätä luet, et näe painajaisia.
-Elina

Okei, tänä yönä en sitten nuku..

9.1.2017 Nukkumatti

..tai ainakin nukun auttamattoman vähän (alle 6h). Huokaus. Tänään tai siis eilen miten kukin haluaa ajatella anyway oli viimeinen lomapäiväni. Kuten usein loman alussa ajatus ruhtinaalliset 17 päivää lomaa, ei se ajatus ei säily loman loppuun asti. Jos multa kysytään loma tuntui ehkä viikon mittaiselta, kun mittarina on akkujen lataus ja tehtyjen rästihommien määrä. Toisaalta loma tuntuu kestäneen kuukauden, kun miettii kuinka totaalisesti olen ehtinyt unohtaa kaikki koulu jutut. Vähän ennen vuorokauden vaihtumista, hetkeä ennen viimeisen naulan lyömistä joululoman 2016 arkkuun, tulin alakertaan turhautuneena kun en saanut unta. Ajattelin kerrankin tekeväni oikein, etten vain pyörisi sängyssä hereillä, että nousisin sängystä ja lukisin. Kumma juttu maanantaina on ensimmäisellä tunnilla bilsaa ja joku ei ole tehnyt läksyjä, jotka annettiin juuri ennen lomaa. No totuus on, etten tullut lomalla hiukkaakaan viisaammaksi. Kyseinen tehtävä ja koko kirja olisivat voineet olla vaikka hepreaksi, sillä ne todellakin olivat mulle hepreaa, en ymmärtänyt yhtään mistään mitään. Huoh, niin voittaja fiilis. Lopulta blogini veti pidemmän korren, sillä tiedän, että voin tuijottaa kirjaa ja tehtävää koko viikon tai koittaa tehdä jotain järkevämpää.

 

Pari sanaa eilisestä (su), lippukuntani johtajien Whatsapp-ryhmässä eräs johtaja laittoi viestin, että tänään on viimeinen päivä palauttaa toimintakertomukset ja rahankäyttölomakkeet täytettyinä. Minulle yksi niistä pakollisista pahoista, tai toimintakertomus on mullekin semi helppo täyttää, mutta ne raha-asiat. Syvä huokaus. Vaikeuksia erityisesti tuottavat muutama asia: 1. Ryhmäni rahoista puhuttaessa ei todellakaan puhuta mistään taskurahoista. Olen ryhmäni kanssa suunnitellut jo pari vuotta vaellusta Lapissa. Reissuun ei lähdetä tyhjin taskuin, vaan ryhmän pussi tarvitsee olla kunnossa, joten olemme pari vuotta keräneet matkarahoja eri tavoin. Vaelluksen vuoksi ryhmälläni on huomattava summa kasassa. 2. Ylipäätään koen syksyn tilinteon vaikeammaksi, sillä silloin on sekä menoja että tuloja, keväällä kun on vain menoja. 3. Viime kesänä meidän piti reissuun lähteä. Olimme hankkineet jo kaikki tarvittavat (ruuat jne.), mutta vain pari päivää ennen suunniteltua lähtöä, reissu peruuntui. Koska suurin osa elintarvikkeista ei säily ensi kesään jouduimme ryhmän jäsenten kesken jakamaan kaikki ostokset. Ryhmälle jäi vain (joten kuten) säilyvät sapuskat yms. Olinhan tietenkin reippaana tilittänyt kaikki ostokset, joten se tuotti ongelmia lopullisen tilinteon kanssa. Vekslasin rahojen ja numeroiden kanssa ees taas yhteensä viisi tuntia! Monesti ehdin jo tuntea helpotusta: ”Jes, luvut täsmäävät!” Suunnilleen minuuttia myöhemmin totuus paljastui: luvut eivät sittenkään täsmää. Huokaus ja jälleen pyörittelemään summia. Siinä touhussa meinaa järki lähteä. Onneksi lopulta selvisin voittajana, kesän korvilla seuraavan kerran.

 

Koska kirjoitan maaliskuussa lyhyen matikan olisi minun pitänyt loman aikana laskea kasa laskuja. Ensinnäkin mulla ei ole pienintäkään muistikuvaa, että opettaja olisi sanonut tehtävien palautuspäiväksi seuraavan loman jälkeisen tunnin (=maanantain kuis muutenkaan). Kuulin ystävältäni asiasta vasta viime lauantai-illalla, oikein mahtava fiilis. Sinä iltana käytin 1,5 tuntia laskuihin, vaikka olin väsy päivän jäljiltä. Jos fiilikseni saattoi muuttua ”paremmaksi”, se muuttui huomatessani osaavani yhden tehtävän 10-15. Jälleen syvä huokaus. Tiedänpähän ainakin miten käytän maanantain kaksi hyppytuntiani.. Ehkä noista ryhmän raha-asioiden setvimisestä ei saa yo-tasoista tehtävää, mutta harjoitusta sekin.

 

Nyt voisin pikku hiljaa hipsiä takaisin petiin Cissy-kissani kanssa. Joten tämä yökukkujan linja sulkeutuu tältä erää. Toivottavasi sinä, joka luet näitä raapustuksiani, nukut paremmin, eikä sinulla ole nukkumisen kanssa vaikeuksia. Hyvää yötä!

 

 

-Elina

Tahdon nukkua!!

22.6.2015 Nukkumatti, Sekavaa

Nukahtamisvaikeuksiako??

Mun olis pitäny nukahtaa jo yheltätoista ja sekin olis ollu liian myöhään. Oon nimittäin tällä hetkellä Lapissa perheen kanssa ja huomenna ollaan lähössä vaellukselle, kesto on (vaan) kaks yötä. Mut kaikesta huolimatta mun olis tarvinnu saada nukutuksi ja kerättyy voimia. No meikäläinenhän ei juuri tänä yönä ole nukkunut vielä silmällistäkään ja kello on yli 4.30!!!!  Aluks selasin nettii ja sit oon lukenu Ilkka Remeksen Isku ytimeen nimistä kirjaa. Ihan koukuttava teos kunhan saa lukijan tarpeeksi lujasti satimeen. Vaikka olenkin toivottoman hidas lukemaan (kiitos lukihäiriön) olen silti lukenut jo sata sivua!! Se on oikeesti mulla paljon kahdessa ja puoles tunnissa. Ja edelleen näyttää jatkuvan..

Mikähän huuto metakka aamulla syttyy, kun varsinki isä kuulee, et oon nukkunu korkeintaan kolme tuntia. En halua. Olisin oikeasti valvonut varmaan minkä tahansa muun yön kuin tämän. Huomenna semi raskas rinkka selässä tarvis talsii ainaki 10 kilsaa, luultavasti lähemmäks 15. Pointti vaan on se et oon ihan rapakunnossa, enkä jaksais rinkan kans ku ehkä seittemän.. Mut ainaki isä luulee et mä oon suunnilleen huippu kunnossa.

 

No taidan palata takaisin kirjan pariin ja odottaa ahdistuksella aamua ja isän heräämistä.

 

 

-Elina

 

Ps. Tää on jo toinen yö ku mulla on kauheesti vaikeuksii saada unen päästä kiinni. Viimeks perjantai 19.6.-lauantai 20.6. välisenä yönä. Ihme nukahdin silloin jo kolmen aikaan, mutta tää on kyl niin pohjanoteeraus.

Tahdon nukkua!!

20.5.2015 Nukkumatti

Mä haluan nukkua. Oon ihan väsynyt. Ärsyttää, suoraan sanottuna v*******!

 

Eilen toimin hyvin järkevästi. Eli en todellakaan. Toimin juurikin niin kuin epätoivoinen toimii. Halusin vain sammuttaa itseni tilaan jossa ei tarvitse tuntea mitään. En ’saanut’ tappaa itseäni, joten vedin ronskilla otteella unilääkkeitä naamaan. 4 x 25mg ketipinoria nelin kertaisen määrän kuin yleensä. Sammuin ennätys nopeasti 45 minuutissa. Krista ihmetteli tänään miten ihmeessä olin päässyt sängystä ylös ja liikkeelle. Totesin: ”Pakko oli.”   E.:lle nauroin lenkillä tietäväni nämä pilleri hommat.

Ei. En yritä vaikuttaa siltä että ylpeilisin ’aikaan saannoksellani’. Ei. Yritän vain osoittaa kuinka paljon epätoivoinen voi laittaa peliin halutessaan vain nukkua.

Olin tietenkin tänään koko päivän ihan tokkurassa, vaikken sitä kuulemma mitenkään ulospäin näyttänytkään.

Nyt kun olisi korkea aika nukahtaa: kappas kehveliä ei enää väsytä!! V****!! Mä oikeesti haluun nukkua. Voisin kokeilla ottaa puolikkaan.. Katotaan saanko nukuttua.

 

 

 

-Elina

Uneton Seatlessa.. siis Satakunnassa

22.11.2014 Nukkumatti

Unettomuus:

Siitäkin mulla olisi paljon sanottavaa. Mulla on ollut vaikeuksia nukahtaaoniin kauan kuin kukaan jaksaa muistaa. On kokeiltu niin monia eri konsteja, et niitten laskemiseen tarvitaan aika monen ihmisen sormet ja varpaat, et huhhuh. Keinoja ja kikkoja ovat mm. yömaito, liikunta, vitamiinit, hyvä iltapala, tietty rytmi, ei tv:tä tai tietokonetta, rauhoittava musiikki, lääkkeet….. Monilta ihmisiltä on kysytty neuvoa, apua olen saanut vain hetkittäin. Melatoniini on yleisin ”lääke” unettomuuteen. Sitä olen useamman purkin muutaman vuoden sisään vetänyt. Nyt mulla on Atarax-niminen lääke käytössä.

 

Mutta siis.. Olen pyörinyt vuoteessani vaatimattomat neljä tuntia. Okei joo mua väsyttääo ja haukottelenkin ihan semisti, mutten kuitenkaan pysty nukahtamaan. Mun ainainen ongelmani.

 

Varsinkin osastolla ollessani kärsin todella paljon nukahtamisvaikeuksista, hyvänä kakkosena tuli öisin heräily, jonka jälkeen usein sain valvoa tunninkin, ennen kuin sain uudelleen unen päästä kiinni.

 

MINÄ

TAHDON 

NUKKUA

!!!!!

Onko jollain nyt tän kaa joku ongelma. Mä haluun nukkuu!! Huomenna tai siis tänään mun tarvii panostaa partioon satanelkyt prossaa.

Öitä.

-Elina