Selaat arkistoa kohteelle Näkemyksiä.

Myytti sotilaallisesta liittoutumattomuudesta

7.4.2015 Näkemyksiä

Suomen turvallisuuspolitiikan pitkäaikaisin myytti, on myytti sotilaallisen liittoutumattomuuden välttämättömyydestä. Mille perusteille tämä myytti rakentuu? Onko sen noudattaminen enää ajankohtaista?

Myytti sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luotiin hävityn sodan jälkeen. Tuolloin Suomi ei voinut Neuvostoliiton painostuksen takia täysipainoisesti olla osa länttä, vaan meitä sitoi itänaapuriin YYA-sopimus, jonka kaltainen oli myös kaikilla Itä-Euroopan valtioilla. Se allekirjoitettiin käytännössä pakon sanelemana. Suomen YYA-sopimus oli onneksi sisällöltään erilainen ja niinpä se ainakin muodollisesti salli Suomelle puolueettomuuden, joskin lännen näkökulmasta Suomen ”puolueettomuus” oli ajoittain hyvinkin kyseenalaista. Aikakautta ei turhaan ole kutsuttu suomettuneisuuden aikakaudeksi.

Joka tapauksessa doktriinimme sotilaallisesta liittoutumattomuudesta perustuu YYA-sopimukseen. Se oli aikanaan hyvä asia, sillä se esti sen, ettemme Neuvostoliiton painostuksesta ajautuneet Varsovan liittoon. Nyt elämme kuitenkin ihan eri todellisuudessa ja Suomi on täysipainoisesti osa länttä, ei enää idän ja lännen välimaastoa. Lähtökohtaisesti Suomen tulisi kuulua kaikkiin niihin kansainvälisiin yhteistyöorganisaatioihin, joihin suurin osa muistakin demokraattisista Länsi-Euroopan maista kuuluvat. Turvallisuuspolitiikassa tämä tarkoittaa NATO-jäsenyyttä.

Sotilaallinen liittoutumattomuus oli aikoinaan paikallaan, mutta nyt siitä on tullut myytti, joka estää Suomea liittymästä turvallisuuspoliittisesti siihen joukkoon, joka olisi meille looginen vaihtoehto. Nato-jäsenyys selkiyttäisi turvallisuuspolitiikkaamme vuosikausiksi eteenpäin ja loisi vakautta.

Kuten ministeri Max Jacobson aikoinaan totesi, turvallisuuspolitiikkaa ei tehdä tämän päivän mahdollisia tai välittömiä uhkakuvia varten, vaan valmistautumisena siihen, että tulevaisuudessa nyt mahdottomiltakin tuntuvat uhkakuvat eivät pääsisi toteutumaan. Nato-jäsenyys selkeästi parantaisi Suomen turvallisuutta, sillä se on ainoa keino saada uskottavat turvatakuut pahan päivän varalta. Se on myös se tapa, jonka kautta suurin osa muistakin EU-maista hoitaa turvallisuuspolitiikkaansa.

Kakun kasvattajia ja kakun jakajia

7.4.2015 Näkemyksiä

206708_1008222173994_8303_n

Koululle tuli 9. luokkalaisille tarkoitettuja lautapelejä. Etäisesti Monopolia muistuttavassa pelissä kierretään pelilautaa ja tehdään kauppoja osakkeilla ja kiinteistöillä. Lopuksi voittaa se, joka on pystynyt kasvattamaan suurimman omaisuuden tai ajamaan toiset konkurssiin. Mutta ei tässä vielä jutun ydin.

Oppilaiden itsenäisesti pelatessa huomasin, että eräs, pelkästään tytöistä koostuva ryhmä, pelaa peliä väärillä säännöillä. He eivät vaatineet tietyissä tilanteissa pelikavereilta maksua, vaikka sääntöjen mukaan heidän olisi kuulunut se saada. Menin huomattamaan asiasta, koska ajattelin etteivät he ole lukeneet sääntöjä kunnolla. Heidän vastauksensa oli ällistyttävä:

”Ope, kyllä me tiedetään säännöt, mutta he halutaan pelata tätä näin, koska tällä tavalla me kaikki voimme rikastua!”

Olin lentää takamukselleni! Heistä on ilmeisesti tulossa niitä tulevaisuuden ”kakun kasvattajia” eikä pelkästään ”kakun jakajia”. Meillä on hienoja nuoria.

Poliittinen väritesti

29.3.2015 Näkemyksiä

Poliittinen väritesti

Klikkaamalla kuvan saa suuremmaksi.

Puusta pitkälle!

8.3.2015 Näkemyksiä

Helske66

Suomen tärkein uusiutuva luonnonvara on puu. Suomen teollistuminen lähti liikkeelle toden teolla vuonna 1857, kun höyrysahojen perustaminen sallittiin. Myöhemmin puusta ryhdyttiin jalostamaan selluloosaa ja paperia. Kun sotien jälkeen myös metalliteollisuus kasvoi voimakkaasti, oli Suomi muuttunut 1950-luvun lopulle tultaessa maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi, joka seisoi vankasti kahden tukijalan varassa: puisen ja metallisen. Näiden varaan oli mahdollista ryhtyä rakentamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Kolmas merkittävä hyvinvointiyhteiskunnan perusta oli koulutus ja tutkimus. Tulevien vuosikymmenten kuluessa Suomeen kehitettiin laadukasta teknologiateollisuutta, kemian teollisuutta öljynjalostamisineen, high tech -elektroniikkateollisuutta ynnä muuta. Elintasoltaan Suomi nousi maailman kärkimaiden joukkoon.

Nykyään kamppailemme globalisaation ja rakennemuutosten kourissa. Tietoteknologia on syönyt paperin kulutusta maailmalla, tuotantoa karkaa halvan työvoiman maihin ja talouttamme viime vuosina korkealla pitänyt Nokia-klusteri on romahtanut. Globalisaatio on näyttänyt meille ikävämmän puolen kasvoistaan: julkinen velka kasvaa hallitsemattomasti ja työllisyys on alhaalla. Eräänä vastavoimana tälle kehitykselle Suomeen on noussut poliittisia trendejä, jotka haikailevat menneisyyteen, aikaan ennen globalisaatiota, ”kultaiselle 80-luvulle”, jolloin Suomi oli vielä suljettu yhteiskunta.

Hyvät ystävät, me emme voi enää palata suljetun talouden aikaan. Meidän on aivan turha haikailla aikoja, jolloin kävimme meille edullista, kahdenkeskistä bilateraali-kauppaa Neuvostoliiton kanssa ja jolloin saatoimme poliittisilla päätöksillä keinotekoisesti muuttaa valuuttamme arvoa (devalvoida) suhtessa ulkomaisiin valuuttoihin. Suomi on nykyään avoin, kansainvälisesti suuntautunut talous, jolle läntinen vapaakauppa on ennen muuta mahdollisuus, ei uhka. Myöskään teollisuutemme ei ole pysähtynyt paikoilleen menneitä haikailemaan, vaan on rohkeasti ja onnistuneesti kehittänyt uusia tuotteita sekä parempia ja ympäristöystävällisempiä tuotantomenetelmiä.

Vaikka paperin kulutus maailmalla on hienopaperin osalta ollut laskussa, niin varsinkin Aasian markkinoilla pakkaus- ja pehmopaperin kulutus on kasvamaan päin. Vielä merkittävämpi juttu on kuitenkin se, mihin uusiin innovaatioihin metsäteollisuutemme on kyennyt tarttumaan. Tarkastelen niistä tässä kahta, eli CLT-rakentamista sekä biotuotteita.

CLT tulee sanoista cross-laminated timber, eli ristiinlaminoitu massiivipuu. CLT on rakennusmateriaalina monipuolinen ja sitä voidaan käyttää niin teollisuushallien, liiketilojen, pien- ja rivitalojen kuin kerrostalojenkin rakentamiseen. Norjan Bergenissä esimerkiksi on rakenteilla 14-kerroksinen, 51 metriä korkea Treet -niminen CLT-kerrostalo. CLT:llä on selkeitä etuja perinteiseen betonielementtirakentamiseen: energiataloudellisuus, lujuus, pieni hiilijalanjälki, rakentamisen nopeus, sisäilman puhtaus, paloturvallisuus sekä ennenkaikkea arkkitehtoninen edustavuus. Stora Enso on Suomessa toteuttanut CLT-rakentamista muun muassa Espoossa (luontokeskus Haltia). Ammattiopisto Lappia kehittää Kemiin Sammonkadulle CLT-rakentamisen oppimisympäristöä.

Linkkejä:
Ammattiopisto Lappian CLT-hanke
Norjan Treet

Toinen merkittävä metsäteollisuuden innovaatio, tai oikeammin innovaatioiden kokonaisuus, ovat biotuotteet. Korkealaatuisen sellun tuotannossa syntyvistä tähteistä voidaan tehdä korkean jalostusarvon biotuotteita siten, ettei kaatopaikalle vietäviä jätteitä synny juuri lainkaan. Biotuotteet voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: biomateriaalit, biokemikaalit ja bioenergiatuotteet. Näitä kaikkia tuotetaan jo nykyisillä sellutehtailla, mutta uusia, tulevaisuudessa tuotettavia tuotteita ovat muun muassa biomuovit, uudet kuitutuotteet, bioöljy, biokaasu ja lannoitteet. Autoteollisuus on kiinnostunut uusista kuitumateriaaleista (katso linkki Biotuotteet autoteollisuudessa) ja biomuovit taas soveltuvat kaikkeen siihen, mihin öljystä valmistetut muovitkin.

Äänekoskelle on ollaan valmistelemassa Suomen metsäteollisuuden historian suurinta investointia: biotuotetehdasta, jonka sellukapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa. Valmistuessaan se luo merkittäviä mahdollisuuksia uusille pk-yrityksille valmistaa korkealaatuisia biotuotteita kotimarkkinoille ja vientiin.

Linkkejä:
Biokuidut autoteollisuudessa
Biotuotteet

Puu on edelleen merkittävin luonnonvaramme ja sen tulevaisuuden näkymät teollisuudessa ovat lupaavat. Myös Lapin näkökulmasta metsäteollisuudellamme tulee olemaan tulevaisuudessakin merkittävä rooli maakuntamme työllistäjänä ja taloudellisen kasvun veturina, toki metalliteollisuutta unohtamatta. Teollisuutemme kokonaisuutena on loistava esimerkki siitä, että menneisyyteen ei pidä juuttua ja että tulevaisuuden haasteisiin kyetään vastaamaan. Ratsastamme globalisaation pelikentillä turvallisesti kohti tulevaisuutta metallinen haarniska päällä ja puinen peitsi tanassa.

Mitä voimme oppia Ruotsilta?

2.3.2015 Näkemyksiä

024

Muistan 90-luvun alkupuolen hurjilta vuosilta, kun istuin pubissa katsomassa Suomi-Ruotsi -ottelua screeniltä. Sisään käveli kasvot hymystä sädehtien suomalainen nuori mies, joka oli yleistä hilpeyttä aiheuttaakseen pukenut ylleen Ruotsin pelipaidan. Kaverin huumorintaju ei kuitenkaan kohdannut pubin muun maksavan yleisön huumorintajun kanssa, ja hän sai kerätä kroppaansa pubin lattialta alta aikayksikön. Ikuisena väkivallan vastustajana toivoin, että portsari puuttuisi mahdollisimman pian asiaan. Niin hän puuttuikin, mutta ei odottamallani tavalla. Portsari edusti kylmää, kokemuksen muokkaamaa ”reaalipolitiikkaa”. Hän otti ruotsi-paita päällä ollutta kaveria niskasta kiinni ja totesi isällisesti: ”Tänne on turha tulla provosoimaan”, ja heitti mitään empimättä kaverin ronskisti pihalle. Tapahtunutta tuskin voi pitää länsimaisen oikeustajun ilmentymänä.

Itselleni Ruotsi on tullut jollain tavalla tutuksi, koska lähisukulaisiani on asunut siellä 70-luvun lopulta lähtien ja minulla on siellä liuta serkkuja. Merkittävää on, että ruotsalaisilla ei ole ollut sellaisia antipatioita meitä kohtaan kuin meillä heitä. Itse asiassa ruotsalaiset ovat kannustaneet urheilussa suomalaisia aina silloin, kun itse eivät ole olleet meitä vastassa. Olen ollut havaitsevinani asenteen muutosta myös meikäläisittäin. En usko, että ylläkuvatun kaltainen ikävä episodi tapahtuisi enää Nyky-Suomessa. Urheilussa Ruotsi on yhä rakas vastustaja, mutta nimenomaan positiivisessa mielessä. Ukrainan kriisin koettelemassa Euroopassa myös turvallisuuspoliittista yhteistyötä on pyritty tiivistämään. Elinkeinoelämän puolella rajayhteistyö Länsi-Pohjan alueella on ollut hedelmällistä ja koko ajan se vain kasvaa. Olemme päässeet yli historian tuomista traumoistamme suhtautumisessa länsinaapuriin. Olemme valmiita kysymään: ”Mitä voimme oppia Ruotsilta?”

Ruotsalaiset tekevät monta asiaa tavalla, josta meidän tulisi ottaa oppia. Tämä viesti on kuulunut selkeästi niin perinteisen suurteollisuuden piiristä kuin yksityisyrittäjiltä, joilla on toimintaa molemmin puolin rajaa. Myös julkinen palveluntuotanto esimerkiksi terveydenhoidossa on sekä asiakaslähtöisempää että kustannustehokkaampaa kuin Suomessa, jossa kompuroimme sote-ratkaisun lillukan varsikassa jo monta vuotta peräjälkeen.

Ruotsalaiset osaavat markkinoida tuotteitaan paremmin ulkomaille, yrityksillä on paremmat toimintaedellytykset, rahoituksen saaminen on pienyrityksille mutkattomampaa, perintöveroa peritään vasta, jos perintöä myy, Ruotsin teollisuudella ei ole energiaveroa rasitteenaan, Ruotsissa tulkitaan EU-säädöksiä paljon väljemmin, byrokratiaa ja sääntelyä on siellä vähemmän ja terveydenhoidossa saatu toteutettua järjestelmä, jossa yksityisiä palveluntuottajia voidaan käyttää julkisten palvelujen tuottajina ja asiakkaalla on mahdollisuus itse valita. Muun muassa näiden asioiden ansiosta Ruotsin veroaste on Suomen veroastetta pienempi, työllisyys Euroopan huippuluokkaa ja talous kasvaa. Myös asiakastyytyväisyys julkisessa terveydenhoidossa on Ruotsissa kasvanut. Erityisesti pohjoista aluetta tarkasteltaessa on merkillepantavaa, kuinka paljon vilkkaammin uusia yrityksiä Ruotsissa perustetaan.

Sitten se kaikkein iloisin uutinen:
Me pystymme Suomessa tekemään samoja ratkaisuja. Me pystymme nostamaan työllisyysasteemme nousuun. Me pystymme rakentamaan terveydenhoitojärjestelmän, jossa yksityiset ja julkiset palveluntuottajat ovat rinnakkain ja asiakkaalla on oikeus valita. Me pystymme luomaan sekä teollisuudellemme että pienyrittäjillemme paremman toimintaympäristön. Kyse on vain ja ainoastaan poliittisesta tahdosta ja kyvystä tehdä rohkeita, Ruotsin mallin mukaisia päätöksiä.

PS. Muuten, yhdestä asiasta ruotsalaiset ovat meille ikuisesti kateellisia, nimittäin kirosanoistamme. Kunnon ”perkele” on paljon voimakkaampi ilmaus kuin hienostunut ”fy fan”. Näin ovat monet itse minulle myöntäneet.  ;)