Selaat arkistoa kohteelle Monikulttuurisuus.

Mun Silmin vai Sun Silmin?

21.10.2016 ajattelu, Monikulttuurisuus, Tytöt ja pojat, ystävät

Voiko oma näkemys asioista joita ennen on pitänyt tavallisena, muuttua omien kokemusten myötä? Siis toki voi, mutta mietin että onko syy enemmän omassa moraalissa vai puolisolta opituissa tavoissa? Voiko toiselta oppia tapoja ”huomaamatta” vaikka itse olisi elänyt toisin ennen?

Tänään kollegani kanssa tälläistä mietimme kotimatkalla, josta on tullut meille sellainen puolentunnin happihyppely sekä kokemusten ja näkemysten jakamisaika jokapäiväisten töiden jälkeen.

Suomessa, ja laajalti Euroopassa on tavallista että ihmiset, tytöt ja pojat ovat kavereita keskenään. Jopa parhaita kavereita. Voivat nukkua samassa sängyssä vaikka keskenään ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Näin ehkä olen itsekin tehnyt nuorena ja sinkkuna ollessa. Ulos meneminen miespuolisten ystävien kanssa on täysin normaalia. Kun taas jossain päin maailmaa, ei nainen edes puhuttele kuin omaa miestä.

Kuitenkin tänään mietimme että onko se, että on parisuhteessa tehnyt noista asioista meille vähemmän normaalia ja läheisyys vastakkaisen sukupuolen kanssa ihan ystävänäkin on alkanut tuntua vaivaannuttavalta. Vai onko kyse siitä, että meidän kummankaan puolison maassa tälläinen ei ole normaalia. Ei ole uskonnoista riippuva, vaan tavoista.

Voiko oma näkökyky ”sumentua” ja kaventua sen mukaan millaisiin tapoihin puoliso on tottunut ja joista on tullut osa meidänkin arkea? Vai onko se vain sitä, että ei koeta oikeaksi koska ollaan jo suhteessa?

Sitä on ehkä vaikea sanoa, koska toki on eriasia olla läheisiä miespuolisten ystävien kanssa kun on sinkkuna. Näin avioliiton aikana se on jäänyt.. toki ne muutamat parhaat ystävät, mutta heidän kanssa en ole koskaan halaillut tai ollut fyysisesti kovin läheinen.

Osaksi se varmaan johtuu siitä, että mieheni ei koe, että vastakkaiset sukupuolet voisivat olla ystäviä. Hänellä ei ole naispuolisia ystäviä eikä hän koskaan voisi kuvitella ”hengaavansa” tyttöjen kanssa. Eikä hän oikein ymmärrä sellaista, edes pitkän Suomessa olon jälkeen vaikka siellä on kaikentasoinen kaveruus tullut nähtyä.

Paljon on asioita joita on itsekin alkanut pohdiskelemaan ja ehkä tietyt arvot jopa vähän muuttuneet kun kotimme on kahden kulttuurin sekoitus. Vähän hyvää molemmista. Mutta se kaikkien tärkein kysymys meille molemmille kollegani kanssa jäi avoimeksi, että onko se vain sitä että suhteessa ei koe oikeaksi ”flirttailla” muiden kanssa, vai opittu tapa puolisolta?

Dingo ja Autiotalo

11.9.2016 Avioliitto, Monikulttuurisuus, Rakkaus

”Käsi kädessä kuljemme taloon autioon ja se minua niin ravistaa…”

Tämä alkaa aina jostain syystä soimaan mun päässä kun näen ulkona käsi kädessä kulkevia pareja. Onnellisia ihmisiä on kiva katsella!

Tänään keskustassa ostoksilla käydessäni pysähdyin oikein miettimään tätä asiaa, nähdessäni käsikädessä kulkevia pareja, pussailevia ja halailevia.. ja etenin aiheeseen ”julkiset hellyydenosoitukset”

Monesti kuulee saman perustelun: Olemme niin rakastuneita ettemme pysty pitämään näppejä erossa toisistamme.

Sehän on hienoa, mutta kuuluuko kuhertelu aina joka paikkaan? Olisiko sille olemassa ne oikeat ja väärät hetket? Olemmeko minä ja mieheni jotenkin vähemmän rakastuneita kun emme nuole toisiamme jokaisen mahdollisuuden tullen?

Olemme mekin kävelleet käsikädessä, silloin kun tapasimme.. ja onhan se mukavaa! Sitten kuvioihin tuli lastenrattaat ja se jäi pois, sitten tuli toiset rattaat ja unohdimme koko asian. Järki ja käytännöllisyys tuli tunteiden päälle, mieheni kävelee paljon nopeammin kuin minä joten käsikädessä näytämme lähinnä siltä että hän yrittää kiskoa mua eteenpäin.. ja siltä se minusta tuntuukin. Yksin kävellessä on molemmat kädet vapaina ja toisessa on yleensä kauppakassi ja toisessa käsilaukku.

Myöskään pussailu kahviloissa tai kaupan jonoissa ei kuulu (koskaan kuulunut) tapoihimme, ja olenkin sitä mieltä että Noi hommat kuuluu ”pimeeseen peiton alle” .

Itse näen asian turhana todisteluna suhteen onnellisuudesta..jos olette koko loppuelämänne yhdessä niin tarviiko niitä pusuja vaihtaa kaiken kansan edessä? Onko meidän muiden pakko joutua todistamaan sitä limojen vaihtoa jota te rakkaudeksi kutsutte?

Varsinkin ravintola-alan hommissa tätä näkee liikaa.. pariskunta parkkeeraa tiskille ja aloittaa loppumattoman suuteloinnin ja mennään lähes lisääntymisen harjoitteluun. Ja tiskin toisella puolella oleva on pakotettu kestämään tätä.

Olemmeko me siis jotenkin vähemmän rakastuneita kun pussailemme vain piilossa kotona? Olemmeko tylsiä kun emme koe että meidän pitäisi julkisesti näyttää rakkauttamme?

Ja voiko suhdetta kutsua huonoksi tai hyväksi vain sen perusteella paljonko hellittelette toista?

Aihe, joka herätti paljon kysymyksiä.. ja hyvä niin! On kuitenkin eri asia antaako rakastamalleen pusun vaikka lentokentällä kun taas näette pitkästä aikaa (Tämäkin meillä hoidetaan ihan kotona) vai koitetaanko toisen aivot saada suun kautta ulos Prisman jonossa kesken ruuhka-ajan.

Suomessahan kai jokin raja menee siinä että seksiä ei saa julkisesti harrastaa, kaikki muu hellittely on sallittu. Itse en ehkä ole ihan noin vapaamielinen, ja saanutkin kovasti ihmettelyä miksi mieheni kanssa esimerkiksi kättelemme kadulla jos satumme tulemaan toisiamme vastaan ja seurassa muita ihmisiä.

Miksi?

Koska jos kättelemme seurassa muita olevia, olisi epäkunnioittavaa puolisoa kohtaan olla kättelemättä myös häntä..

Tapoja on niin erilaisia.. jos mä joudun kestämään muiden julkista kuhertelua niin koittakaa kestää myös se, että itse eb sitä tee!

Pyhäpäivän mietteitä..