Selaat arkistoa kohteelle melonta.

Vaarjoki ja Härmälänrotko

31.8.2018 melonta

Harrastelin pientä lähiretkeilyä ja kävin katsomassa mihin asti pääsisi melomaan Maskun ja Naantalin rajalla olevaa Vaarjokea. Lähdin koirauimarannalta Luikkionlahdelle, koska siitä on lyhin matka joen suulle ja merellä alkoi jo heti aamulla tuuli nousemaan. Luikkionlahti ei ole juurikaan suojainen, vaan sinne pääsee suuret aallot Naantalin aukolta.

Vaarjoki oli hyvin kaislikoitunut eikä aivan edes kappelille asti päässyt. Vajaat kaksi kilometriä suunnilleen pystyi melomaan yhteen suuntaan. Paluumatkalla rantauduin meren puolen kaislikon reunalta löytyvälle laiturille. Oikaisin sieltä metsikön läpi Härmälän rotkolle mikä olikin yllättävän hieno nähtävyys.

Meloskelua Ugin saaristossa

1.7.2016 melonta

Nyt kun meri on lämmennyt tarpeeksi olen käynyt etsimässä lähialueilta hauskoja melontapaikkoja. Ugista löytyi juuri tuollaisia sopivia  pikku saaria kierreltäviksi. Myös rantautuminen onnistui kallioille, vaikka mökkejäkin on saarissa paljon. Kumikajakki on osoittautunut hyvin merikelpoiseksi, sietää hyvin aaltoja eikä vissiin oikeastaan kaadu mitenkään. Vastatuuli on tietenkin paha kuten milllä vaan pienpaatilla. Touhusta tulee raskasta kuntoilua jo pieneenkin vastatuuleen puskiessa, mutta näköjään saarien välissä kiertelemällä voi tehdä ympyrälenkin melomatta vastatuuleen.

Kuvia Koitajoelta

8.5.2016 melonta

Melontaa Koitajoella

8.5.2016 melonta

Vaikka Itä-Suomen etuna retkeilypaikkana on puolet lyhyempi matka Lappiin verrattuna, niin olen käynyt siellä aiemmin vain Kolilla kiertämässä Herajärven kierroksen. Nyt etsin erämaisempaa kohdetta, jossa myös voisi meloa ilman liiallista koskien määrää. Päädyin kolmeksi päiväksi nyt toukokuun alussa Koitajoelle, jossa meloin Koidanvaaran sillalta eli rajavyöhykkeen rajalta toiselle rajalle Lakonkankaalle. Toiseen suuntaan kävelin Tapion taipaleen ja Pirhun luontopolun reittiä.

Olin perillä illalla vasta turhan myöhään ja väsyneenä ajoin jotain soratietä rajavyöhykkeen rajalle asti kunnes tie loppui. Huomasin olevani jonkun sillan vieressä ja ihmettelin vaan kun kartassani ei mitään siltoja näkynyt, vaan lossi olisi pitänyt olla. Noh, aurinko laski ja vetäisin äkkiä teltan hakkuuaukean viereen ehtimättä meloa minnekään laavupaikalle.

Aamulla jätin kajakin ja muut kamat valmiiksi odottelemaan, kun ne kerran saikin näin kätevästi Koitajoen varteen, ja ajelin autolla takaisin päin kunnes osuin Pirhun P-paikalle vievälle tielle. Kävelin uteliaisuuttani polkua lossipaikan rantaan, lautta oli vielä talviteloilla eikä käytössä. Olisi ollut satoja metrejä kantamista, joten onneksi ajelin ”väärää” tietä. Rajavyöhykkeen rajaa nimittäin on jossain välissä siirretty ja vanhaa karttaa katsoessa luulin olleeni vanhan rajan kohdalla. Jätin auton tuohon viralliselle P-paikalle ja suunnistin kilometrin verran hakkuuryteikön läpi takaisin lähtöpaikalle.

Harharetkien jälkeen siis vihdoin asiaan ja melomaan. Jännittävää kun ei oikein tiennyt mitä siellä olisi vastassa. Melontaoppaitten mukaan Koitajoki on niin helppo tapaus, ettei ole mitään mainitsemisen arvoista. Minullahan taas ei ole yhtään kokemusta virtaavissa joissa melomisesta (sen sijaan mereltä on kohtuullisesti kokemusta erilaisilla pienveneillä).

Alkupuolisko joenvarresta on hyvin erämainen. Kaatuneita puita, risukkoisia rantoja, majavien patoja sekä hyvin säikkyjä vesilintuja, jotka lähtevät kaukaa pakoon. Koidanvaaran laavu oli hyvin kauniilla rantatöyräällä. Tässä kohden erämaisuutta hiukan häiritsi vaaran läheisyyden metsä- ja kaivuutyöt. Paistelin ainoat makkarani heti pois. Polttopuiksi oli tarjolla viimeisen päälle helposti syttyviä rutikuivia koivuhalkoja. Yksi tikun raapaisu vain ja nuotio leimusi. Jatkoin matkaa. Ohjelmassa oli kahden majavan padon yli rämpiminen. Pelkäsin vähän hajottavani kumipaatin heti kättelyssä, mutta ei pohjaan tullut lopulta koko reissulla naarmuakaan, siis kestävää materiaalia.

Verkkoputaan tuvan kohdalla oli kohtuullisesti virtausta eikä kaksista rantautumispaikkaa, joten se jäi katsomatta. Pirhunkosken ohitin polkua kantamalla. Sen lopussa olisi ollut rännin kapeimmassa kohdassa muutama korkeahko aalto eikä huvittanut kokeilla miten siinä käy. Melominen oli muutenkin luultua väsyttävämpää kaatuneita puita ym. väistellessä eikä mutkissa ollut näkyvyyttä ja piti hiukan olla varuillaan mitä eteen ilmestyy.

Jäin yöksi Asumajoen laavulle. Siellä ei tarvinnut yksin istuskella kahden kuukkelin pyrähdellessä penkin ja puunoksan väliä. Pirhun luontopolun opastaulussa muuten oli selostus kuukkelista, että se on harvinainen alueella ja pesiviä pareja olisi vain 1-2. Jaahas, tuliko tässä siis bongailtua ainakin puolet alueen yksilöistä. Yö oli turhan kylmä telttailla, taisi käydä lähellä nollaa. Varusteet oli aamulla aivan lumihuurteessa. Päivisin oli joka päivä lämmintä 15-20 astetta. Vesi oli myös jo huomattavan lämmennyttä, ei lähelläkään jäistä.

Polvikosken lähellä maisemat muuttuivat hitusen vähemmän erämaisiksi, oli nätimpiä rantatöyräitä, pieniä hiekkarantoja ja sorareunuksia. Koska melominen tuntui raskaalta näin tottumattomalle, niin päätin lähteä välillä kävelemään Pirhun polulle ja hoitelemaan auton siirron pois päiväjärjestyksestä. Jätin varusteet rantaan lähelle polkujen risteystä. Virallinen tulipaikkakin oli parin sadan metrin päässä, mutta joku oli vetänyt asuntovaunun siihen, joten pysyin syrjemmällä. Koivusuo oli vaikuttavan laakea ja pitkosta pitkin pääsi suon halki. Sen jälkeen reitti nousi Pirhun vanhalle tilalle ja laskeutui vanhan metsän lävitse P-paikalle. Tällä luontopolun osuudella oli hauskoja opastetauluja mm. mainittu kuukkeli sekä esim. aihki-mänty, joka oli tosin romahtanut latvuksestaan polun poikki pitkin pituuttaan. Aihkeja näytti olevan myös Koitajoen rannoilla.

Ajoin auton saman tien Lakonkankaan P-paikalle. Viimeinen runsas kilometri tiestä oli aivan ajokelvotonta ja ihan hilkulla oli jäädä pikkuauto mahastaan mutaan kiinni. Hiukkasen meni jännäksi, moottoria tuli huudatettua ja renkaat pyöri välillä tyhjää. Takaisin olisi pakko päästä seuraavana päivänä, mutta mitäs etukäteen murehtimaan. Lakonkankaan laavulle joen rantaan oli 700 metriä, jonka joutuisi paattia kantamaan, vieläpä pienen mäen yli. Noh, sekin on sen ajan murhe.

Rannasta patikoin Tapion taipaleen polkua. Alkumatkan reitti kulkee joen viertä kunnes Alajoen kieppeillä erkanee melontareitistä. Katselin olisiko meloessa koskia tiedossa ja ihan hyviltä ne näyttivät, Hanhikosken uskaltaisin laskea. Kaksi siistiä tupaa oli lähekkäin ja niiden jälkeen vielä Sammalpuron laavu erittäin nätillä rantatöyräällä. Wc:tkin olivat vimpan päälle siistejä tuplaeriöllisiä. Ainoa miinus koko reitillä olivat yhdet uponneet pitkokset, josta oli vähän ikävähkö kahlata syvässä liejussa. Muita kulkijoita ei ollut näkynyt yhtään.

Jäin Polvikosken lähettyville telttailemaan. Aamulla nostin paatin lyhyen kannaksen yli, helppo kosken ohitus. Vettä riitti joessa tässä vaiheessa kevättä ja Polvikoski näytti aika hurjalta. Polvikosken jälkeen Koitajoki teki suurimmat mutkansa, ensi aurinko oli vasemmalla, vähän ajan päästä oikealla, tuossahan ihan menee pää pyörälle mihin ilmansuuntaan ollaan menossa. Seuraavaksi vastassa oli koko joen yli kaatunut iso puu, mutta onneksi siinä oli metrin aukko laidassa, joten tiukka tähtäys siihen ja pää alas. Joki virtaili rauhallisesti ja vasta vähän ennen Hanhikoskea oli pari pientä minikoskea. Niemipuron tuvalla tuli vastaan pari muuta henkilöä. Hanhikosken tuvalla en nyt pysähtynyt vaan laskettelin täyttä vauhtia koskea ohi. Jihuu, laskin ensimmäisen koskeni, vaikka olihan se nyt vaatimaton, tosin pitkähkö.

Lakonkankaan laavu oli hyvin melojalta piilossa, siitä painelee helposti ohi ja sitten olisikin hauska vääntää takaisin vastavirtaan rajavyöhykkeen rajalta jostain mutkan takaa… No onneksi en päätynyt niin pitkälle ohi. Menihän se paatinkantokin parkkipaikalle sitten vaikka ylämäkeä olikin. Muut kamat sitten toisella kannolla. Ja ihmeen kaupalla selvisin mutaiselta tieosuudelta takaisin ihmisten ilmoille. Olihan tässä retkessä oma jännityksensä.

Melonnan kokeilua Koskeljärvellä

13.12.2015 melonta

Koskeljärvi kiinnosti retkikohteena tällä kertaa, koska siellä ei ole taloja rannoilla ollenkaan ja saisi lutrata kajakilla rauhassa ilman ”yleisöä”. Olen viimeksi melonut suunnilleen kymmenen vuotta sitten, joten homma on arvatenkin ruosteessa. Vesille on tehnyt mieli jo pitemmän aikaa, koska retkeilyyn saisi ihan uudet maisemat ja mahdollisuudet vesiltä käsin. Niinpä tulin nyt tilanneeksi itselleni vesikulkuneuvon, ilmatäytteisen kajakin.

Aamun valjetessa heti testireissulle, jotta muutaman tunnin valoisan ajan pystyisi hyödyntämään. Päivä oli pilvisen harmaa ja ennustettua vesisadettakin alkoi tulla iltapäivällä. Tuulta juuri ja juuri riittävän vähän, ilma ja vesi molemmat suunnilleen seitsemän asteen kieppeillä. Vastatuulta olisi takaisin päin, joten kovin kauaksi ei kannattaisi mennä.

Koskeljärvi paljastui hauskaksi luontokohteeksi pienine saarineen. Täytyy kesällä ehdottomasti käydä uudestaan nätimmällä säällä kiertelemässä laajemmin ympäriinsä. Nyt kävin vain pikaisesti Isoluodon laavulla makkaran paistamassa. Lähdin Härkluoman veneenlaskupaikalta. Pieniä veneitä oli rannalla runsaasti ja laavukin näytti kalastajien tukikohdalta, joten kesällä tuolla saanee varautua ruuhkaan, mutta nyt ei muita näkynyt.