Selaat arkistoa kohteelle Masennus.

Kokemuksia työkokeilusta

1.10.2015 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Työhön paluu, Yleinen

Olen nyt kolmatta viikkoa työkokeilussa, ja alku on sujunut lupaavasti. Työmäärä on tuntunut sopivalta 20 viikkotuntiin. Työyhteisö on ottanut minut hyvin vastaan ja toivottanut taas lämpimästi tervetulleeksi. Huomaan kuitenkin työpäivän päätyttyä olevani väsynyt. Kestää oman aikansa, että mieleni ja kehoni tottuu taas säännölliseen työrytmiin. Tilanteen hallinnan mahdollistan tekemällä tuntikirjanpitoa töistäni. Kirjaan siihen päivittäin työajan, tekemäni tunnit / suunnitellut tunnit, työtehtävät sekä huomioni olotilastani. Näin pystymme kaikki – minä itse, esimieheni, työterveyslääkärini ja psykiatrinen sairaanhoitajani – seuraamaan tilannetta ja puuttumaan epäkohtiin heti, jos niitä ilmenee. Tänään onkin ensimmäinen lääkärin tapaaminen työkokeilun aloittamisen jälkeen. Pääsen jakamaan kokemuksiani lääkärille ja suunnittelemme seuraavaa työterveysneuvottelua. Tällä hetkellä minusta tuntuu, etten halua lisätä tuntimäärää ihan niin nopeasti kuin alun perin oli suunniteltu. Väsymys on toisinaan ollut sen verran voimakasta, että on turvallisempaa pitäytyä tässä 20 viikkotyötunnissa.

Tulevana maanantaina työpaikallani aloittaa TKI-assistentti, joka tulee tekemään minun kokopäiväistä työtehtävääni. Tässä toteutuu työkokeilun ideaalitilanne, jossa työntekijän tilalle palkataan työkokeilun ajaksi toinen henkilö ja työkokeilussa oleva on työnantajalle ylimääräinen resurssi. Tällä varmistetaan, ettei työkuormitus kasva liian suureksi. Toki uutta ihmistä tulee perehdyttää, mutta siinä lomassa saamme työtehtäviä tehdyksi yhdessä. Olen tosi tyytyväinen siihen, että asia järjestyi näin hyvin.

Bikram Yoga:sta voimaa

23.9.2015 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Tänään kävin parin viikon tauon jälkeen taas joogassa. Uskomaton laji tämä Bikram Yoga, kun masentuneena ei voi edes ajatella menevänsä tunnille, koska 1,5 tuntia hot-joogaa on yksinkertaisesti liian kova fyysinen rasitus. Toipuneessa tilassa taas se on erinomainen tapa meditoida ja olla läsnä omassa kehossa, eli hyvää terapiaa. Minulla Bikram takaa myös makoisat yöunet harjoitusta seuraavana yönä. Minulla on tapana myös maata sängyllä piikkimaton päällä joogailtana ennen nukahtamista. Tosin usein käy niin, että rentoudun niin hyvin, että nukahdan matolle ja saattaa kulua yli tuntikin ennen kuin havahdun. Silloin kyllä tuntee maanneensa piikkimatolla. :)

Suosittelen tutustumaan tähän joogamuotoon: www.bikramyoga.fi.

Moikka ihmiset !

23.8.2015 Masennus, Yleinen

Mun tunne alat menee vähä jännäst. Sinänsä oon iha onnelline, mut mua masentaa joku. Tää masennus on jännä. Nytki ku kirjotan tätä ni en oo onnellinen vaa masentunu. Ku mietin  tulevaisuutta ni nään vaa mustaa. Haluisin viillellä, mutten voi, koska haluun muuttaa iskälle. Iskän lähel asuu yks poika.. Oon jutellu sille kaksvuotta. En haluu muuttaa siks iskälle, vaan koska voisin alottaa siel alust.

.i'm fine

Uusi keino mielenrauhan ylläpitämiseen

19.8.2015 Erityisherkkyys, Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Ostin itselleni aikuisten värityskirjan Inspiraationa luonto – mielenrauhan värityskirja. Tarjolla oli useita erilaisia, mutta tämä puhutteli minua yksityiskohtia täynnä olevilla kuvillaan. Aloitin työstämään sivua, jossa on lintu- ja kukka-aiheita. Pikkutarkkuutensa johdosta kuva-aiheiden värittäminen etenee hitaasti, mikä rauhoittaa minua. Pystyn keskittymään värittämiseen niin, ettei mikään häiritse minua. Sama vaikutus on aiemmin ollut vain palapelin kokoamisella. Nautin täysin siemauksin tästä uudesta harrastuksesta ja suosittelen kokeilemaan!

Tim

Välillä tuntee, että siellä tunnelin päässä olisikin valoa?

19.8.2015 Masennus, Yleinen

Ihan vain se ystävien kanssa oleminen ilman alkoholia. Olet, katsot jalkapalloa, naurat jätkien typerille jutulle ja niille heidän viime viikonlopun venyneille putkille. Alkoholihan ehdottomasti hetkellisesti antaa sen hyvän olon, että hälläväliä. Kun sen juomisen jälkeen (en puhu edes mistään putkista, vaan esimerkiksi yksi päivä) herää siihen seuraavaan päivään ja miettii taas miksi tuntuu tältä. Jossain kohtaa pitäisi korkki sulkea kokonaan. Mieli pysyisi edes hieman virkeämpänä vaikka edelleen päässä liikkuu myös toivottomia ajatuksia elämästä ja tästä taistelusta jota käyn. Sunnuntaina henkilö sanoi minulle: ”Yleensä toivon kaikille pelkkää hyvää, mutta sinulle en:” Tässä mielentilassa yksikin kovempi kolaus voi johtaa järkyttävään ja ihan toivottomaan olotilaan. Kun ihmiset, etenkin äiti sanoo: ”Olet maailman ihanin lapsi, enkä toivoisi ketään muuta lapsekseni.” Se tuntuu hyvältä ja alkaa miettiä, että olisinko sittenkin hyvä ihminen, vai onko se se ”äidin pakollinen”. Tällä hetkellä minusta ei kuitenkaan siltä tunnu eikä moneenkaan muun mielestä uskoakseni. Tai ainakaan se kanta, kun jotkut minusta ajattelee. Pitääkö minun sitten ajatella muiden mielipiteitä? Mielestäni kyllä jos ne ihmiset ovat/ovat olleet minulle läheisiä. Vihaan ylikaiken läheisen ihmisen satuttamista. Muinoin pari vuotta takaperin minulla oli sellainen tunne, että jopa rakkaat ystävänikin olivat menettäneet toivonsa minuun. Silloin minua pelotti paljon. Tein humalassa hölmöjä asioita ystävilleni verbaalisesti. Ei ystäviäkään? Onneksi saimme sen korjattua.

On myös paljon ihmisiä, jotka tervehtivät ja jo katseesta näkee halventavan katseen. Nehän ovat niitä hetkiä, kun ei pidä välittää. Miten sen tunteen saa? Edelleen tiedän, että ystävät välittää. Se on tärkeintä. Ulkomaan ”bisnesmatka” lähestyy, nyt on jotain mitä odottaa. Pieni irtiotto täältä kaikesta ja pääsee näkemään pariksi kuukaudeksi maailmaa ja jopa verkostoitumaan. Kaikki alkaa yleensä myös siinä kohdassa tuntua hirveältä, kun on jotain mitä ei odottaa. Ensi talvelle en ole löytänyt vielä SM-sarjatason joukkuetta, mutta olisiko yksi kausi paha pelata kaverien kanssa alempana divarissa? Toisalta se estää tavoittelemasta vielä sitä himmeällä lampulla palavaa unelmaa. Maajoukkuetta. Ja olen rakastunut siihen lajiin perinpohjaisesti. Tällä hetkellä yksi ainoista asioista, ellei ainoa, joka saa mieleni vapaaksi ja tuntuu kuin pääsisin toteuttamaan itseäni.

En oikeastaan edes tiedä miksi kirjoitan tätä, mutta jotkut sanovat, että se helpottaisi oloa. Mieleni pomppii järkyttävästi ees taas, se myös vähän pelottaa. Pahoittelut ensimmäisen viestini epäselvyydestä. Päästin vain kaikki ulos päästäni ja siitä tuli vähän sekametelisopan näköinen. Pojat ja perhe, ilman teitä ei olisi muakaan!

Tim

”My life is all a dream, and my real life starts when I go to sleep.”

16.8.2015 Masennus, Yleinen

Moi! Olen vajaa 25-vuotiasmies. Olen kärsinyt masennuksesta jo pian kolme vuotta. Päätin alkaa kirjoittaa blogia, koska haluan kertoa mitä päässäni liikkuu. Kaveripiirini on suuri ja rakastan ystäviäni ja vanhempiani, mutta en haluaisi huolestuttaa heitä tai kuulla tämänkaltaista tekstiä: ”Sullahan on kaikki hyvin, oot hyvännäkönen ja opiskelet blaaablaa”. Sitä luulisi kun kesä alkaisi niin alkaisi myös muuttua iloisemmaksi. Ehkä ulkopäin se näyttää siltä, mutta sisällä tuntuu niin tyhjältä. En saa mistään, en mistään mitään tyydytystä. On naisia paljon ja muutama on äitynyt vakavaksikin jolloin aina satutan ihmistä kenestä välitän ja rehellisesti sanottuna en tiedä miksi. Onko se jokin itsesuojelukeino saada nainen tajuamaan, että olen hirviö. Jollain tavalla jopa tietoisesti. En tiedä miksi. Lääkkeitä söin vielä vuosi takaperin asti, mutta sitten tuntui paremmalta ja päätin, että lopetan ne paitsi välillä unilääkkeet ja ahdistuslääkkeet. Aluksi se vaikutti hyvältä idealta, mutta nyt taas tuntuu, että seinät kaatuvat päälle ja kaikki on niin merkityksetöntä. En taida jaksanko mennä huomenna kouluun. Haluaisin vain nukkua. Kun herään, haluaisin nukkua enemmän ja enemmän. En saa itsestäni irti. Nuo unilääkkeet ja ahdistuslääkkeetkin ovat alkaneet muuttua immuuneiksi.

Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten kun muutin ulkomaille opiskelemaan pariksi kuukaudeksi. Elämä oli siellä hienoa urheilijan elämää (olen SM-tason urheilija). Sai treenata ja elää sitä elämää mistä tykkäsi. Pisti talvella itsensä huippukuntoon ja tapasi paljon hyviä uusia ystäviä. Joista tuli myös elinikäisä ihmisiä. Kotiinpaluu Suomeen oli raskas; pitkät työpäivät jotka venähtivät joskus 12 tuntisiksi ja siihen urheiluharjoitukset päälle. Oli kyselyitä, jostain pohjoisesta saakka, mutta se sitten kaatui.  Kaikilla meillä urheilijoilla on unelma, kuten minullakin. Saan tehdä, jotain mistä tykkään ja pärjään sillä. Se tuntui kaatuvan. Tiedän, en aina ole ollut sieltä lahjammaimmasta päästä, mutta olen uskonut, että jossain joskus voisin pelata ja tienata sillä rahaa. Se olisi sitä elämää mitä haluaisin elää. En halua istuskella toimistossa tai kaupan tiskillä. Kaikki alkoivat vaan mennä päin persettä ja pelissä flippasin. Peli oli kaukaa kotoani, aloin hyperventiloimaan ja halusin vaan kävellä, kävellä ja kävellä. Ilman päämäärää, vain kävellä ja itkeä enkä oikein edes tiennyt miksi. En tiedä mitä silloin olisin tehnyt ellei vanhempani olisivat tulleet ja ajanetaan autolla perille. Heti kotoamme ja hetken itkun ja lepäämisen jälkeen he olivat ottaneet yhteyttä paikalliseen sairaalaan. Siinä sitten hyviä psykiatreja katsellessani ja äitini kontaktien kautta löysin mukavan psykiatrin, jonka luona olen käynyt jo monasti ja menen taas viikon kuluttua juttelemaan. Toivoisin että siitä olisi hyötyä mutta tuskin ei ole.

Paikassa missä asun, jutut liikkuu niin kovaa ja lähes kaikki tietävät ja ovat kuulleet menneisyydestäni. Paljon naisia ja sydäntenmurskaamisa. Toisaalta en niistä välitäkkään, mutta kun kaikki näkevät niin osoittavat ja sanovat ”Onko tuo se kusipää”. Sekin on rankkaa olla kaikille vain jonkinlainen kusipäinen objekti. Niin kuin tuolla ylhäällä jo sanoin niin ystäväni ja perheeni on minulle kaikki kaikessa, he eivät ikinä tuomitse ja se on ihanaa. Rakastan mun ystäviä ja perhettä yli kaiken. Kaiken muun koitan vaan työtnää pois vaikka välitän. En halua, että he ovat tällaisen henkilön kanssa. En minäkään heidän kanssaan naura mutta mieleni saa vähän kuitenkin rauhoittua. Ja en ole niin ”mulkku”, että tekisin itselleni jotain, koska on kuitenkin ihmisiäkin jotka todella välittää. Tuntuu vaan, että elämälläni ei ole suuntaa enkä tiedä mitä teen. Paras tapa olisi vain kivuttomasti päättää tämä tähän. Pointti on siis se, että kaikista mieluitein vain nukkuisin, en mitään muuta. Viikonloppusin kun pääsee ulos poikien kanssa juomaan, se antaa hetkellisen hyvän olon ”olla joku muu”. Vuosi sitten toivoin, että se olisi jo poistumaisillaan mutta ei. En tiedä mitä teen. Ystäväni eivät ymmärrä. Toivottavasti psykiatrista olisi taas apua.

Voimabiisi

14.8.2015 Erityisherkkyys, Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Musiikilla on voimakas vaikutus minuun, etenkin kun rytmi ja sanat ovat niin osuvat, että ne ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Tuorein tällainen löytöni on Osmo Ikosen biisi Heaven or Hell.

https://www.youtube.com/watch?v=sg3kOSIOwfU

Selviytymiskeinoni

13.8.2015 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Masennushistoriani vuoksi olen päässyt harjoittelemaan erilaisia keinoja alavireisestä olosta selviytymiseen. Ensimmäiseksi haluan mainita joogaharrastukseni, alkuperäinen hot-jooga, Bikram-Yoga. Se on raskas ja vaativa joogamuoto, jota en pysty harjoittamaan masennustilan ollessa vaikea, mutta vaikka minulla on ollut kolmekin kuukautta taukoa, kunto palautuu tosi nopeasti harjoittelun jälleen aloitettuani.

Lisäksi teen mindfulness- ja meditaatioharjoituksia päivittäin. Tämän viimeisimmän masennusjaksosta toipumisen aikana olen toteuttanut Mielekkäästi irti masennuksesta -kirjan kahdeksan viikon ohjelmaa. Nyt olen viikolla neljä, ja huomaan saaneeni ohjelman aloituksen myötä voimaa ja energiaa. Toimii siis minulla.

Tein itselleni myös omakohtaisen listan asioista, jotka auttavat minua oloni ollessa kehno. Psykiatriset sairaanhoitajat suosittelevat asioita, jotka tutkimusten mukaan auttavat, mutta olen monesti huomannut, että niistä ei ole minulle apua. Toivon listan auttavan minua, jos masennusjaksoja vielä tulee. Listalla on mm. riittävä lepo, mikä minulla tarkoittaa 10-12 tunnin yöunia + 1-2 tunnin päiväunet (sairaanhoitaja suositteli ottamaan vain pystypäikkäreitä 10-20 min), säännöllinen ateriarytmi syöden sitä, mikä menee alas, päivittäinen liikunta siinä määrin kuin jaksan (oli se sitten vaikka vain 5 minuuttia venyttelyä), henkilöt, joihin olla yhteydessä, kun olo on liian huono, muistutus siitä, että itsemurhayritys ei ole vaihtoehto, sosiaalityöntekijämme sekä kotipalvelun puhelinnumerot ym.

Nyt suuntaankin joogatunnille keskittymään omaan itseeni ja tuomaan itselleni hyvää oloa. 😃

Toipumassa jälleen – neljäs masennusjakso takana

12.8.2015 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Työhön paluu, Yleinen

Olo on jälleen voimaantunut, ja neljäs masennusjakso kahden vuoden sisällä alkaa olla takanapäin. Edessä on uusi iso asia – työkokeilu omassa työssä. Kelan 300 sairauslomapäivää kahden vuoden sisällä tuli täyteen heinäkuun lopussa. Työnantajan täytyy ensin saada rekrylupa minua sijaistavalle ihmiselle. Nyt odotellaan, miten asia järjestyy, vai järjestyykö.

Olen onnellinen siitä, että minulla on jälleen kerran ollut voimaa nousta vaikean masennuksen kurimuksesta. Samalla ihmettelen, mistä kummasta se voima taas löytyi. Haluan edelleen uskoa, että jokin – kenties tämä – masennusjakso on se viimeinen.

Kun puhutaan itsemurhasta, puhutaan elämästä, ei kuolemasta.

1.5.2015 kuoleman, Masennus, Yleinen

Kun joku kuulee sanan itsemurha, luultavasti hänelle tulee mieleen (itsekäs) ihminen, jonka tarkoituksena oli tuottaa mielipahaa sukulaisille, koska aina pitäisi vain ajatella muita, tämän mielikuvan olen saanut eri keskustelupalstoilta. Itsemurha ja psyykkiset sairaudet on edelleen tabu Suomessa sen takia on tärkeää avata näkökulmaa niistä, vaikka sitten tän mun pienen blogin avulla, jotta saataisiin edes muutamien silmät avautumaan ja siitä eteenpäin jatkamaan sanomaa, koska pienestä voi tulla suurta, ja ehkä vielä joskus voitaisiin puhua avoimesti mielisairaista (kyllä, mielisairas on muutakin kuin massakirvesperhemurhaajat), jotta ihmisten olisi helpompi hakea apua, itsemurhatilastot laskisivat ja mielisairaiden hoitoa parannettaisiin! Joten tämän alkusaarnan jälkeen puhutaan itsemurhasta!

Mielestäni on naurettavaa sanoa itsemurhaa epätoivoiseksi ja tuomita siihen ratkaisuun päätyvät. Ihmiset, jotka tämän sanovat tai edes ajattelevat näin, eivät todennäköisesti itse ole ikinä kokeneet sitä harmautta ja synkyyttä, kun tuntuu, että elämässä ei oikeasti ole mitään, ei mitään, eikä siitä tilanteesta ole pois pääsyä. Usein ihmiset puhuvat, että on itsekästä tehdä itsemurha, koska niin moni jää suremaan ja läheisillä on paha olla, onneksi ei ole itsekästä ajatella noin? Ajatellaan itseään, että kuinka kauheaa itsellä on, ei kenties mietitä, että kuinka paha olla itsemurhan tehneellä henkilöllä oli, todennäköisesti ei edes tiedetty mitä (luultavasti) masentuneella henkilöllä oli mielessään, jos ei yhtään osannut ennakoida. Toki saa olla surullinen ja pettynyt jos läheinen on päätynyt itsemurhaan, mutta ei pitäisi lähteä tuomitsemaan tämän valintaa.

Todennäköisesti aika moni blogiani lukenut tietää äitini ratkaisun, jonka ymmärrän varsin hyvin, muistan edelleen miten pahalta tuntui katsoa voimatonta äitiä, joka hädin tuskin olisi jaksanut hymyillä, mutta silti yritti ja yritti viimeiseen asti, viimeisen kerran kun näin äitini olisin jo todennäköisesti voinut aavistaa hänen tulevan ratkaisunsa, mutta kun kuuntelin hänen juttujaan, tuntui siltä, että äiti olisi mahdollisesi jatkanut elämäänsä ja yrittänyt ylittää kaikki esteet, ikävä on todella kova edelleen ja uskon, että se ei koskaan tule häviämäänkään, tiedän, että äidilläni on nyt hyvä olla. <3

Itsekin pohjalla käyneenä tiedän mitä se on kun elämä ei enää huvita, tuntuu kuin kukaan ei ymmärtäisi, tai ketään ei kiinnostaisi, kaikilla on kiire, eikä enää viitsi omilla murheilla rasittaa ja tuntuu ettei kukaan kuuntele, myönnän, että apua ei kehdata hakea, juuri sen takia, että mielisairaudet on tabu ja olen huomannut, että näitä henkilöitä syrjitään etc. miksei syöpäpotilaita tai vastaavia syrjitä yhtä paljon? En itsekään hakenut apua, mutta sain puhutta kavereideni kanssa ja pistin tän blogin pystyyn, mutta ensisijaisesti suosittelen hakemaan ammattiapua, aina sekään ei valitettavasti ole paras mahdollinen, mielestäni Suomessa on suht hyvä terveydenhuolto, mutta aukkoja on liikaa, mieliala- ja psyykelääkkeet, joillain ihmisillä tehoaa mahtavasti ja se on vain hyvä juttu! Mutta kun niitä aletaan antamaan montaa eri samalla kertaa ei niistä tule kuin huonompi olo (voi myös vaikuttaa vain yhdestä lääkkeestä) ja yleensä ensisijainen hoitokeino on lääkkeet ( tästä olen puhunut myös aikasemmin täällä blogissa). Osa syy siihen miksi en hakenut apua oli juuri se että en halunnut lääkeitä ja pelkäsin, että saisin ne kuitenkin, pelko koukkuunjäämisestä on liian suuri, havahduin omasta terveydentilastani siinä vaiheessa kun kirjotin listaa itsemurhatavoista ja olin valitsemassa parasta, tajusin, että jotain on vialla ja sen jonkin pitää muuttua, ei tämä elämä voi olla tässä ja rupesin miettimään mitä voisin mahdollisesti muuttaa elämästäni jotta se helpottuisi. Huomasin ahdistuvani nykyisellä kotipaikkakunnallani ja tajusin, että ainakun pääsen sieltä pois on aina vähän helpompi hengittää, huomasin olevani onnellinen muualla, hain toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja näyttää nyt hyvin todennäköiseltä, että pääsen kesällä muuttamaan sinne minne tahdon, pieni pelko on siitäkin että täälläkin kaikki menisi pieleen, mutta uskon kaikkien kokemusteni jälkeen olevan niin vahva, että selviäisin siitäkin, heikkouteni kolmen viimeisen vuoden aikana on muuttunu vahvuudeksi, jos niin ei olisi tapahtunu olisi tällä hetkellä tuhkani siroiteltuna kotini pihalle, en tiedä mikä sai minut havahtumaan… Oliko kenties äitini laskeutunut paremmasta paikasta neuvomaan minua alitajuisesti, jollain hassulla tavalla uskon sen vaikka taivas, seuraava elämä tms. eivät ole minun juttuni. Mietin myös äitiäni ja uskon, että hän ei olisi halunnut elämäni päättyvän niin, lupasin joskus äitille, että opiskelen itselleni hyvän ammatin ja sen aion tehdä! Löysin elämääni sisältöä jota olin ymmärtämättäni kaivannut, olen onnellinen siitä, että en tehnyt mitään peruuttamatonta, vaikka välillä edelleen tuntuu, että se olisi paras ratkaisu, haluan kuitenkin vielä nähdä mitä elämällä on annettavaa, jos asiat alkaa rullaamaan on aika unohtaa kaikki  vanha ja aloittaa uusi elämä, uskon kuitenkin olevani edelleen altis masennukselle ja itsetuhoisille ajatuksille, ja pidän mahdollisena että elämäni voi päättyä oman käden kautta, se kuulostaa karulta, mutta en halua sulkea yhtäkään vaihtoehtoa pois, itsemurha on joskus ratkaisu, ja ymmärrän jokaista itsemurhan tehnyttä tai sitä yrittänyttä ja olen onnellinen niiden kaikkien jo toipuneiden puolesta jotka elävät täyttä elämää, että niiden jotka ovat vielä toipilaita ja odottavat uutta elämää, elämälle voi antaa toisen mahdollisuuden! Toivon, että ihmiset yrittäisivät ymmärtää ja kunnioittaa heidän ratkaisuitaan, jotka itsemurhaan ovat päätyneet, heidän elämänsä oli yhtä arvokas kuin kaikkien muidenkin, itsemurha on raskas ja vaikea päätös aina on läheiset mielessä sitä mietittäessä ja elämää mietitään enemmän kuin koskaan, vaikka sanassa viitataan kuolemaan ja kuolemaan se aina mielletään, kuitenkin pohjimmiltaan itsemurhassa on kyse elämästä, ei kuolemasta!

quotes-1162