Selaat arkistoa kohteelle Maailma.

Orastava mahdollisuus

31.3.2017 Jääkiekko, Maailma, Maailman tila, Urheilu, Yleinen

Keltavihreä kevät elää vireänä Tampereen katukuvassa. Jääkiekko näkyy Tampereella ansaitsemassaan asemassa. Olemme saaneet kunnon paikallisväännöt takaisin. Tapparalaisilla on alkanut kaukalossa puntti tutista ja katsomossa hymy hyytyä, kun hurjapäinen Ilves on haastanut puolustavan mestarin esimerkillisesti. Ilveksellä nyt edelleenkään hävittävää ole, mutta Ilves on tarttunut terävin kynsin kiinni mahdollisuuteensa kammeta ennakkoon selvä ennakkosuosikki laulukuoroon. Viime keskiviikon hallitunnustelujen mukaan paikalta lähti lukuisia pelonsekaisia tapparalaisia. Monikaan heistä ei vielä lauantaina ottanut meitä vakavasti, vielä vähemmän maanantain ulospuhalluksen jälkeen, mutta toitotin heille Game Sevenin mahdollisuutta, saaden heidän kakkansa jäykäksi. Juuri nyt en itsekään tiedä, haluanko sitä. Kuudes kerta sanokoon toden.

Ilves on hyvä esimerkki siitä, miten onnistumiset tulevat siitä, että sinun on osoitettava elämässä kykysi joka kerta uudelleen. Puolustavat mestarit ovat historiaa, elämme hetkessä. Tulevaisuus ei ole koskaan ennalta määrätty. Sanoo Tapparan kannattaja mitä tahansa. Nyt mitataan heidän kykyään tarttua pieneen oljenkorteen. Se on mahdollisuus. Pelin evoluutio on kovaa, kuten elämän evoluutiokin. Taannoisessa Total Hockey Foreverissa oli Karri Kivi Special, jossa Ilvestä nykyisin valmentava Karri Kivi kertoi heittäneensä roskiin melkein jokaisen harjoitteen, jota hän teetti porilaiselle mestariryhmälleen 2012 – 2013. Kiven sanoin: ”Ei vaan riitä!”. Tottahan se on. Kun tuot jotain uutta pöydälle, vastapuolella on pian jotain samaa, parempaa, tai vastine sille, mitä sinulla on.

Pelillinen analyysi sarjasta tähän asti omaa ymmärrystäni hyödyntäen on ollut seuraava. Tappara on luottanut ylivertaiseen materiaaliinsa, mutta Ilves on iskenyt heidän pelilliseen ykkösheikkouteensa. Puolustuksen toteuttamaan pelin avaamiseen. Ilves on karvannut korkealta, ja ottanut tilan ja ajan pois Tappran avauspeliltä. Kiekollisuus ei riitä muuta kuin lyömään pitkiä. Vetäytyessään Ilves tukkii keskialueen neljän miehen trapilla, jättäen painottoman (eli ei kiekollisen puolen) hyökkääjän häiritsemään poikittaissyöttöä (ns. pakki-pakkisyöttö) aiheuttaen Tapparalla edellä mainitun ongelman. Kun Ilveksen maalilla Antti Lehtonen pelaa elämänsä kevättä on keitos valmis. Ilveksen pakisto ei ole oikeastaan Tapparaa parempi, mutta Tapparalle ei ole ominaista paineistaa yhtä korkealta, eivätkä he halua lähteä pelaamaan Ilveksen kanssa nopeuteen perustuvaa jääkiekkoa, sillä Ilveksen jalka olisi parempi. Materiaalinsa turvin Tappara pysyy kaapimaan tulosta näinkin. Perjantai (ja lauantai) kertovat mihin mikäkin riittää.

Käy miten käy, legendaarinen Ilves on selättänyt tällä kaudella monta ongelmaa. Ilves on palannut takaisin myös jääkiekossa!

Keltavihreää kevään jatkoa toivottaen,

DaMaestro

Marine le Pen – Eurooppa kokenee trumpinaation

7.2.2017 Likainen peli, Maailma, Maailman tila, Talous, Yhteiskunta, Yleinen

Vastakkainasettelun aika ei ole todellakaan ohi. Tuntuu, että mitä ”suvaitsevaisempaan” suuntaan mennään, sitä enemmän vastakkainasettelua on. Mahdollista toki myös on, että nykyään kaikki taistelut käydään median eturintamassa, ei piilossa, kuten vanhaan ”parempaan” aikaan. Näkemykseni mukaan suvaitsevaisuus ei ole maailmassa kasvanut nykyaikana, ihmiset vihaavat vastakkaisia näkemyksiä verisemmin kuin ennen. Paljon parjatut kristityt ovat tässä mielessä maltillista osastoa. Poliittiset ääripäät ja ääri-islamilaisuus niittävät tuhoa senkin edestä. Kun mukaan vielä vedetään ravintojeesustelijat, kuten äärikarppaajat, olemme asian ytimessä. Kaukana ovat ne ristiretkien ajat, joista kristittyjä nykyäänkin syytetään. Kristityt ovat pieni pelaaja tällä kentällä. Suorastaan olematon, ellemme laske sellaiseksi Saksan kristillisdemokraatteja, ja miksemme laskisi.

Euroopalla on edessään rajuja ongelmia, joista osa on omissa käsissä ja osa ei. Turhankin avokätinen suhtautuminen turvapaikkabisnekseen on kostautunut suurimmille eurooppalaisille kansakunnille, jotka ovat vaalineet vapautta turvallisuuden kustannuksella. Asiat menevät omien ennusteideni mukaisesti, joten itse en ole kovinkaan yllättynyt. Suomen tilanteeseen on vaikeaa ottaa kantaa, sillä radikaalimuslimit tuskin edes tietävät mikä Suomi on, saati välitä meistä edes terrori-iskun vertaa, mutta Keski-Eurooppa on kriisissä suvaitsevaisuutensa kanssa. Britit saivat jo tarpeekseen ja haluavat jättää EU:n, Saksa on alkanut kääntää kelkkaansa tajutessaan, että tämä suunnitelma potkii Merkeliä munille. Tuoreiden uutisten mukaan Marine le Pen on ottanut keulapaikan Ranskan presidentinvaalien gallupeissa. Linjaukset ovat suurin osin Trumpin linjausten kaltaisia, eli trumpinaatio on ottamassa vahvaa jalansijaa myös Euroopassa. Trump kiittää ja toivottaa Euroopan tervetulleeksi tekemään kannaltaan surkeita sopimuksia myös tulevaisuudessa!

Pysyäkseni aiheessa, ja jokseenkin inhimillisissä tekstimitoissa, linjaan tekstini Ranskaan. Ranskan tapaukset kuvastavat hyvin moderniakin eurooppalaisuutta. Haluamme myöntää, tai emmme, Eurooppa on hyvin nationalistinen paikka, eikä kansallisidentiteeteistä olla takuulla valmiita luopumaan, oltaisiin sitten liittovaltiossa, tai emme. Olisi vaikeaa nähdä Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Puola, Espanja, Italia,… osana jotain yhteistä suurta identiteettiä. Kaikki haluavat luoda yhteisen identiteetin omiensa mukaiseksi. Nyt keulapaikka on Saksalla. Tämä on suuri ongelma esimerkiksi Ranskalle. Hallitsematon maahanmuutto, velkaantuminen ja identiteettikriisi ajavat Ranskan kaltaisen maan helposti taipumaan nationalistisempaan ja protektionistisempaan politiikkaan. Joku voi kutsua populistiseksi. Joku voi kutsua viisaaksi. Toinen tyhmäksi. Itse kutsun suureksi riskiksi maailmantaloudelle ja Euroopalle suhteissaan Yhdysvaltoihin.

Le Penin yksi tuore pääargumentti on valtion ylipaisuneen velan muuttaminen frangeiksi euromääräisyyden sijaan, samalla valtion muuttaessa valuuttansa kelluvaksi frangiksi. Nykytilanne on peruskansalaisen kannalta kurja, ja kurjemmaksi se kelluttamisessa muuttuisi vuosiksi, mutta kansakunnalla olisi toivoa paremmin kuin nyt ylivahvan euron alla. Tämä tarkoittaisi samalla euron kuoppaamista, tai ainakin radikaaleja muutoksia siihen, joilla olisi radikaalit seurauksen euroon jääviin maihin. Ymmärtääkseni Suomen olisi syytä jättää euro samalla rysäyksellä ja holtiton euroero johtaa katastrofiin, joka ei ole edes meidän aiheuttamamme. Joku kärsii, aina..

Le Penin suunnitelma on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se olisi nykyisessä maailmassa ensimmäinen kerta, kun sivistysvaltio ilmoittaa ensimmäisen kerran täysin suoraan, ettei aio maksaa velkojaan. Esimerkkinä Kreikka ei ole tätä suoraan koskaan myöntänyt, vaikka samaa on pitkään jo yrittänytkin. Ranskan mallin myötä siinä lopulta onnistuisikin, ja pääsisi eroon suuresta osasta velkojaan. Niin, ja takuista Suomelle. Suomihan ei näin tule koskaan toimimaan, sillä eihän velkoja nyt voi jättää maksamatta, kun ei olla ennenkään jätetty. Emme elä samassa maailmassa yhteistyövaltioidemme kanssa.

Seuraus?

Radikaali. Eurooppa tulee jakautumaan pienempiin kokonaisuuksiin, jollaiseen Eurooppa on nykytilaa soveltuvampi. On myös riski, että Ranska tulee menettämään alueitaan Kataloonialle, joka tulee lumivyöryn lailla irtautumaan Espanjasta. Myös Belgia tulee jakautumaan kahtia, sillä liitto natisee jo. Saksa menettää entouragensa, mutta löytää uuden pohjoismaisesta talousliitosta, jossa saa edelleen olla kukkona tunkiolla. Lopulta Ranska ja Skotlanti itsenäisyytensä myötä seuraavat perässä. Englanti tehnee tiiviimpää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, joihin heillä aina ollut parempi tunneside muutenkin. Jyrki Kataiselle tämä on katastrogi, sillä TTIP-sopimus nykyisellään tullaan kuoppaamaan. Jyrkille lohdutukseksi voidaan sanoa, että tämä helpottaa Yhdysvaltain pyrkimystä tehdä itselleen vieläkin edullisempia kahdenkeskisiä sopimuksia, tai yhteissopimus voidaan tehdä suuremmin myönnytyksin. Suhtaudun varautuneesti yhteenkään vapaakauppasopimukseen kyseisen instituution kanssa. Se on kuin pikkuputiikki mafian kanssa kauppaliitossa. Tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä, tulee liikaa. Näin siis tapahtuu, ellei eripura johda toisiin konflikteihin, jotka muokkaavat karttaa rankemmalla kädellä. Sellaisiin, joihin trumpinaatio Amerikkaa tälläkin hetkellä vie.

Joulukalenteri 20 – Lopun alkua? Vai uutta alkua?

20.12.2016 Joulukanlenteri, Maailma, Maailman tila, Yhteiskunta

Tai no, maapallo tulee kyllä toimeen ilman ihmiskuntaakin. Elämme levottomia aikoja, ja eilinen päivä on tässäkin valossa erityisen musta; tai sitten vain realistinen jatkumo kaikelle sille, mitä viimeaikoina on tapahtunut. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurimpia kärsijöitä ovat sivulliset. Turkissa kohde on välillinen, mutta viestin läpimenon kannalta tärkeä, plus muutama sivullinen kärsi. Saksassa kuolleet ovat täysin riippumattomia maailman tapahtumista, tokkopa edes halunneet halata pahaa maailmaa toisin kuin päättäjänsä.

Turkin tapahtuma on varmasti suoraa jatkoa Turkin sisäisiin levottomuuksiin. Sytykkeenä on toiminut Aleppo. Vielä ei ole tietoa, onko kyseinen tekijä islamistitaustainen, mutta lopulta tarvitseeko hänen edes olla. Riittää, että on väsynyt tähän kaikkeen, ja radikalistisia vaikutteita. Venäjähän on ollut isossa roolissa juuri Syyrian Aleppon kriisin viimevaiheissa. Juuri organisoitu evakuointikolonna ainakin osin palautettiin takaisin. Ymmärtääkseni Venäjän paineesta. Näin mikäli uskon ulkomaisia sivumedioita. Suurmediat ovat asioiden todellisesta tilanteesta hyvin hissun kissun. Rehellisempää journalismia kiitos.

Tokikin kyseessä saattoi olla islamistinen peliliike. Turkin ja Venäjän välit ovat olleet tulehtuneina alasammutun venäläishävittäjän jälkeen. Ehkäpä näistä toivottiin uusia Sarajevon laukauksia. Kuka tietää..

Yksi asia on varma.. Syyrian kansa jäänee pidemmäksi ajaksi pelinappulaksi isojen tahojen aggressiivisen öljypolitiikan armoille. Siitähän tässä kyse on.

Hieman myöhemmin Berliinissä tapahtui sama, mikä tapahtui Nizzassa jonkin aikaa sitten. ALkuun tuntui, että toivetila oli sysätä tapahtuma puolalaisten syyksi, mutta totuus lopulta tuli julki. Vastaanottokeskuksen asukki oli ampunut puolalaisen rekkakuskin, ja ajanut täydessä teräslastissa olleen rekan väkijoukkoon haavoittaen viittäkymmentä ja murhaten yhdeksän. Mieleeni tulee erittäin monivivahteinen: Miksi? Monikulttuurisuus tekee tuloaan kaikessa karmeudessaan. Ehkäpä olisi syytä rajoittaa näiden koeaikalaisten liikkeitä ja tehdä heille mielenterveys- ja radikaalisuustestejä, ennenkuin heitä päästetään kaduille. Turhat kuolemat ovat lisääntymään päin. Se ei ole suotavaa. Tällaisten ihmismassojen integroiminen Eurooppaan on haastava projekti, mutta tällä hetkellä toteutus kusee pahoin, sillä henkilökunta- ja siviilikuolemat ovat anteeksiantamatonta. Ei tällaisten tekijät ansaitse turvaa. Ihmisoikeuksien nimissä voidaan tehdä myös paljon virhearvioita. Aina on hyvä aika olla edes vähän skeptinen. Pelottava ajatus kuinka moni taistelijakoulutuksen saanut on tullut sapluunasta läpi vain odottaen hetkeä iskeä. Ei silti.. ei nämä tapahtumat saa minua pelkäämään, ainoastaan pitämään tätä maailmaa entistä järjettömämpänä paikkana. Päättäjien halu halpatyömarkkinoille on niin kova, että Euroopan kansat saavat kohdata väkivaltaa. Se on väärin. Entäpä jos Turkki päästää kolmisen miljoonaa syyrialaista pian läpi? Pahin kriisi Euroopalle, jonka keksin näin pikaiseen. Pato meinaan on lähellä murtua.

Joulu lähestyy ja olen aikeissa mennä normaalisti joulutorille, vaikka jäimme vaille mustaa kultaa pari päivää sitten tapahtuneen tankkerionnettomuuden kariuduttua. Toivotaan maailmaan parempaa alkavaa vuotta 2017: avoimempaa, järkevämpää, valmiustilallisesti toimivampaa.. vuotta ilman pelkoa..

DaMaestro

Destination unknown

1.5.2014 Filosofia, Hyväksyminen, Kulttuurit, Maailma, Yksilö-yhteisö

Moraali on pohdituttanut filosofeja jo antiikin Kreikan ajoista lähtien. Samoin totuuden luonteesta on kirjoitettu ja kiistelty mittavasti. Mikä on siis näiden kahden sangen abstraktin käsitteen kytkös toisiinsa?

Aihetta voidaan lähestyä kääntymällä ensin eettisen realismin puoleen. Sen mukaan on olemassa yleisiä moraalitotuuksia riippumatta uskomuksista ja kokemuksista, eli se on a priori. Eettinen objektivismi jatkaa toteamalla, että maailmassa vallitsee erityinen moraalinen todellisuus irrallaan meidän todellisuudestamme. Kantin voidaan ajatella lukeutuvan ensimmäiseen: muotoilihan hän kategorisen imperatiivinsa koskemaan kaikkia ihmisiä. Jälkimmäiseen taas kuuluu esimerkiksi platonismi, aristotelismi, utilitarismi ja erilaiset uskonnolliset suuntaukset, jotka voivat perustella moraalin vetoamalla esimerkiksi jumalaan.

Pehmeämmän kannan ottaa eettinen relativismi, joka ajattelee moraalin olevan aina suhteellista esimerkiksi tiettyyn kulttuuriin, teoriaan, ideaan, yhteisöön, yksilöön… Totuus on siis suhteellista ja riippuvaista, ei autonomista. Esimerkiksi Harmanin mukaan moraaliuskomukset ovat konventioita, jotka yhteisö muotoilee ja yksilö sitten sisäistää ne ajatteluunsa ja käyttäytymiseensä. Moraalisia erimielisyyksiä voi ilmetä vain saman yhteisön sisällä, muttei eri yhteisöjen välillä, koska he eivät perimmältään ymmärrä toisiaan.

Relativismin vaarana on ajautua subjektivismiin: yksilö on vapaa itse määräämään ja valitsemaan omat moraaliuskomuksensa, muodostamaan subjektiivisen totuuskäsityksensä. Suuntaus voi niin ikään päätyä kaikkien arvojen suvaitsemiseen ja ristiriitaisuuteen, eli pitämään vastakkaisia näkemyksiä yhtä oikeina. Länsimaisen mielestä tyttöjen ympärileikkaus on väärin ja somalin mielestä oikein, ja nämä kumpikin käsitystä voivat siis olla yhtä päteviä samaan aikaan. Relativismia on toki maltillista muotoa, jota esimerkiksi Westermarck edustaa. Hänen mukaansa on eroteltava moraalinen kyky ja moraalinen sisältö jälkimmäisen ollessa kulttuurista riippuvaista. Muiden yhteisöjen moraalia voidaan kritisoida ja tasa-arvoiset ja hyvää edistävät moraaliperiaatteet ovat lähtökohtaisesti parempia ja jollain tasolla lähempänä totuutta kuin toiset.

Eettinen skpetisismi ja nihilismi taas kieltävät yleisten moraalitotuuksien olemassaolon. Minkäänlaisia moraalin mittareita ei voida laatia, koska ei ole mitään absoluuttista moraalia. Nihilismiä edustaa parhaitan Nietzsche, jonka mukaan sosiaalisiin tapoihin perustuva moraali on orjamoraalia ja sen tilalle on parempi ottaa yli-ihmisen moraali: jokainen eläköön kuten parhaaksi näkee, koska Jumala on kuollut ja ihmiskuva turmeltunut. Skeptisismiä on havaittavissa myös Cooleyn argumentissa: ”On epätodennäköistä, että ihmiset voisivat päätyä yksimielisyyteen yhtään mistään.”

Tiede voi laajentaa maailmankuvaamme monista eri ilmiöistä, mutta paljoakaan se ei kykene tarjoamaan meille moraalista ja totuudesta. Filosofiaa on harjoitettu jo yli 2 500 vuotta, ja monia Sokrateen ja kumppaneiden esittämiä kysymyksiä pyöritetään edelleen syvemmälle ja syvemmälle hermeneuttisessa kehässä. Saattanee olla, että näin on myös moraalin ja totuuden kohtalo. Ehkei moraalia voida harjoittaa kuin yhtenä kielipelinä, yhtenä elämänmuotona yhteisössä, kuten Wittgenstein mielsi. Onko ihminen sitten tuomittu sartrelaiseen vapauteen moraalista ilmestystä etsiessään? Yhteisö ja ulkoinen todellisuus voivat antaa malleja ja välineitä oikein elämiseen, mutta lopulta jokaisen on otettava Kierkegaardin uskon loikka ja kohdattava totuus yksin. Eikä se ole helppoa – Tolstoikin viittasi Sodassa ja rauhassa ihmisten tietojen ja kykyjen epävarmuuteen kirjoittaessaan ihmisten tulevan aina erehtymään siinä mitä pitävät oikeudenmukaisena ja epäoikeudenmukaisena.

Onko toivoa siis jäljellä? Minusta Ilkka Niiniluoto toteaa oivaltavasti väitteen voivan olla ”totuudenkaltainen”. Kenties se riittää. Totuutta ja moraalia voidaan lähestyä monesta eri tulokulmasta, mutta tuskin onnistumme löytämään mistään lopullista ja jokaista tyydyttävää määränpäätä. Ehkä voimme yhtyä Alfred Ayeriin ja hyväksyä, ettei moraalilla ole totuusluonnetta, joten on mieletöntä kiistellä moraalista. Sen toteaminen, ettei moraalilla ole totuusluonnetta, ei kuitenkaan minusta tarkoita, etteikö moraali olisi totta. Moraali on tosi ja osa fenomenologista todellisuutta sitä kokevalle yksilölle. Minusta tässä on tarpeeksi syytä pohtia moraalia ja sitä, kuinka oikeuttaa oman toimintansa ja muodostaa käsityksen hyvästä elämästä.

“Don’t feel bad, I’m usually about to die.” ― Rick Riordan

5.4.2014 Aforismit, Arvot, Elokuvat, Kärsimys, Kulttuurit, Kyseenalaistaminen, Länsimaisuus, Maailma, Mieli, Tiedostaminen, Tutkimukset, Zen

”I’m not afraid of death; I just don’t want to be there when it happens.” -Woody Allen

Mitä, etkö sitten tiedä, että kaiken inhimillisen pahan alku, kaiken pelon ja raadollisuuden alku, ei ole kuolema vaan pikemminkin kuoleman pelko? -Epiktetos

Miksi länsimainen ihminen pelkää kuolemaa? Kulttuuriamme leimaa kaikkialle tunkeva kuolemanpelko, kalman kammo. Katoavan olemus on häivytetty ja pyyhkäisty siistillä, vaivattomalla ja huomaamattomalla ranneliikkeellä ulottumattomiin: kauas pois, universumin tuolle puolen. Mieluiten mahdollisimman etäälle itsestä, koska se mikä on poissa silmistä, on myös poissa mielestä. Out of sight, out of mind.

Mielettömät toivovat itselleen pitkää ikää tulematta siitä kuitenkaan iloisiksi. He pakenevat kuolemaa ja kuitenkin tavoittelevat sitä. He eivät saa elämässään mistään tyydytystä.— Demokritos

”Elämän tragedia on se, mikä kuolee ihmisen sisimmässä hänen eläessään.” Albert Schweitzer

Kuoleman hallitsemattomuus on ilmeisesti ihmiselle vaikea pala purtavaksi – sen tuntemattomuus, lopullisuus, mystisyys, kontrolloimattomuus. Sitä mitä ei näe ympäristössään, ei opi kohtaamaan eikä elämään sen kanssa. Kun kuolema kärrätään sairaalan hohtavanvalkoisille ja steriileille osastoille, tehdään samalla suuri karhunpalvelus koko yhteiskunnalle. Kuolema naamioidaan medikalisaation viittaan ja itse viitta heitetään ruumisauton perälle, mikä katoaa horisonttiin pölypilven saattelemana. Hautajaisjärjestelytkin voi kätevästi tilata internetistä ilman, että tarvitsisi astua jalallaankaan kammottavaan hautaustoimistoon.

”Kuka tietää, ettei se mitä me kutsumme kuolemaksi olekin elämää, ja ettei elämä olekin kuolemaa.” –Epikuros

”Kuolema ei meitä liikuta. Silloin kun me olemme, ei ole kuolemaa, kun kuolema on, ei ole meitä. ”-Epikuros

Kristinuskossa tehdään selvä jako elämän ja kuoleman välillä: elämä on tässä ja nyt, konkreettista ja läsnäolevaa, kun taas kuolema on tuonpuoleisessa, taivaassa tai helvetissä. Kuolema on ulkoistettu ja se odottaa jossain hamassa tulevaisuudessa. Ideaa voi konkreettistaa piirtämällä itsensä aikajanalle, jossa syntymä on X, nykytila Y ja kuolema on Z, jonne lineaarisuus päättyy. Eihän tämä maailman suurin uskonto voi olla vaikuttamatta merkittävästi kulttuuriimme ja sosiaalisiin representaatioihimme. Idän uskonnoissa puolestaan korostetaan enemmän syntymän ja kuoleman yhteenkietoutumista ja sitä, kuinka ne kulkevat käsi kädessä. Elämässä on kuolemaa, eikä se ole jotain joka odottaa viikatteen muodossa tulevaisuudessa. Ihminen syntyy ja kuolee paradoksisesti jatkuvasti uudelleen ja uudelleen – emme astu uudelleen samaan virtaan Herakleitoksen sanoin.

”Koko filosofin elämä on valmistautumista kuolemaan.” -Platon

“Reality means you live until you die…the real truth is nobody wants reality.”
―Chuck Palahniuk

Darren Aronofsky tutkii kuolemaa oivallisesti elokuvassaan The Fountain. Eräässä kohtauksessa Tom toteaa: ”Death is a disease, it’s like any other. And there’s a cure. A cure – and I will find it.” Voiko repliikki kuvatakaan paremmin ongelmaamme kieltää yksi puoli elämästä: sen rajallisuus! Ihmistä riivaa kaikkivoipaisuuden tahto, hallintaharha. Ihminen tahtoisi olla jumala ja syväjäädyttää itsensä, jotta voisi rauhassa leikkiä ikuista leikkiään ja heilutella kuvitellun vapauden valtikkaansa. Kuten Pekka Pekkala toteaa osuvasti blogissaan: ”Kun maallisessa elämässä on saavuttanut kaiken mahdollisen, jumalan kaltaisuus on luonteva seuraava tavoite.”

“Each night, when I go to sleep, I die. And the next morning, when I wake up, I am reborn.”―Mahatma Gandhi

”I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it.” -Mark Twain

Vietnamilaiseen kulttuuriin perustuvassa elokuvassa, The Beautiful Countryssa, eräs henkilöistä toteaa: ”Kuoleminen on yhtä luonnollista kuin elämäkin.” On varmasti ilmiselvää, että asemoituminen ja tulokulma kuolemaan on aivan toinen kuin edellisen elokuvan esimerkissä.

”Ihmisen kuolema on enemmänkin jälkeenjäävien ongelma.” -Thomas Mann

Toiset kulttuurit ovat ymmärtäneet paremmin yllä olevan sitaatin kuin toiset. Suomalaisista kolme neljäsosaa olisi eutanasian puolesta, mutta ainakin toistaiseksi aktiivinen eutanasia on laissa rangaistava teko, josta voi saada jopa kahdeksan vuotta vankeutta.

Ihmisten, ainakin länsimaisten, elinajanodote kasvaa ja pitenevä elämänuramme kosiskelee kuolemattomuuden ihannetta. Kuten Johanna Sumiala, viestinnän tutkija, toteaa: ”Nykyajan selviytymiskeino on pikemminkin se, että kuolemaa torjutaan kaikin keinoin. Sen puolesta puhuu kaikki ruoka- ja terveyshysteria, puhumattakaan botox-villityksestä. Ikuiseen elämään sopii huonosti kuva tavallisesta kuolemasta.”

Mikä on ratkaisu? Kierkegaardin uskon loikka, pelkkä menolippu kielekkeeltä kohti ääretöntä ja sen yli? Kenties näin on, muuhun eivät ihmisen elon rajat taida revetä.

“I wish it need not have happened in my time,” said Frodo.
”So do I,” said Gandalf, ”and so do all who live to see such times. But that is not for them to decide. All we have to decide is what to do with the time that is given us.”
J.R.R. Tolkien

“To the well-organized mind, death is but the next great adventure.”
―J.K. Rowling

”Kuole et kuolemassa, jos elämän lakia seuraat, kahlees’ vain kirpoavat, jumaluus osasi on. ”-Pythagoras

”Nainen lyö yhtä usein kuin mies” ja muita hämmentäviä tarinoita

29.3.2014 Kulttuurit, Kyseenalaistaminen, Länsimaisuus, Maailma, Normit, Päihteet, Psykologia, Sukupuoli, Tutkimukset, Valta, Yksilö-yhteisö

Minua on hieman askarruttanut vajaan kuukauden takainen uutisointi, jonka mukaan Suomi on toiseksi vaarallisin maa naiselle Euroopassa. Itse hieman kyseenalaistaisin karkeaa tulosta, jonka media on tutkimuksesta vääntänyt. Iltalehdessä ja muissa sensaatiohakuisissa lähteissä tarkastellaan vain sokeasti tilastoja ja päätulosta kiinnittämättä lainkaan huomiota tutkimuksen taustaan, prosessiin ja muihin ilmiötä selittäviin tekijöihin, eli toisin sanoen langetaan lopputulosharhaan.

Tutkimus toteutettiin pelkästään haastatteluin tutkittavien kodeissa. Tämä on mielestäni ongelmallista, koska moni voi sosiaalisen suotavuuden nimissä jättää kertomatta väkivallan kokemuksistaan. Tulokset voisivat olla erilaisia esimerkiksi kyselylomakkein toteutettuna. En mene tässä kirjoituksessa sen pidemmälle kyselylomakkeisiin liittyviin ongelmiin, mutta toimikoon tämä yhtenä vaihtoehtoisena esimerkkinä ja kontrastina.

Tanska ja Suomi sijoittuivat kärkeen tutkimuksessa. Mitä tekemistä näillä kahdella skandinaavisella hyvinvointivaltiolla ja korreloivilla tuloksilla voisi olla keskenään? Saattaisiko olla niin, että koska molemmat maat ovat tasa-arvon kärkeä Telluksella, tanskalaiset ja suomalaiset kenties havaitsevat helpommin väkivallan ilmaisuja ja kyseenalaistavat niitä? Se, mitä pidetään normaalina, hukkuu massaan ja latistuu arkeen. Ei ole helppoa uida koiraa vastavirtaan jos ympäröivä kulttuuri kauhoo perhosuintia toiseen suuntaan. Tasa-arvo mahdollistaa avoimemman julkiseen puheen, lievittää häpeää ja madaltaa kynnystä tehdä rikosilmoitus. Taannoin Ruotsin uutisoitiin olevaan raiskaustilastojen kärjessä, mutta tutkimus kielii pikemminkin siitä, että Ruotsissa raiskaukset tulevat parhaiten poliisin tietoon. Mainittakoon vielä, että individualistinen kulttuuri toteuttaa erilaisia sosiaalisia käytäntöjä kuin kollektivistinen, ja tämä voi näkyä juuri edellisen tapaan rikosilmoituksissa ja tuomioistuimessa.

http://yle.fi/uutiset/bbc_ruotsissa_tilastoidaan_eniten_raiskauksia_euroopassa/6296473

FRA (European Union Agency for Fundamental Rights) selittää tutkimuksen maiden välisiä eroja erilaisella altistumisella väkivallalle. Joissain maissa naiset käyvät enemmän töissä ja viettävät muutenkin enemmän aikaa kodin ulkopuolella, esimerkiksi sosiaalisten ja kulttuuristen motiivien vuoksi. Tämä varmasti pitää paikkaansa ja selittää esimerkiksi osittain Suomen ja Tanskan tulokset yhtenä selittävänä, mutta toisaalta tulos ei ole koko totuus vaan tutkimuksessa ilmenee, että myös parisuhteessa tapahtuu fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa.

Eräät feministit ovatkin kritisoineet oikeudenmukaisuuden toteutumisen mallia, jossa oikeudenmukaisuutta tarkastellaan vain julkisen areenan kautta ja sivuutetaan täysin yksityinen. Julkinen liitetään esimerkiksi politiikkaan ja maskuliinisuuteen. Yksityinen taas vastaa kotia ja feminiinisyyttä. Sinänsä tasa-arvoisessa maassa tapahtuu siis epäoikeudenmukaisuutta kun huomioidaan myös yksityinen puoli, mikä ilmenee myös tästä EU:n tutkimuksesta. Eivätkä nämä paradoksit ja arkikäsitykset tähän pääty, vaan vuoden 2010 tutkimuksesta käy ilmi, että itse asiassa miehet kokevat törkeää perheväkivaltaa naisia useammin ja nainen syyllistyy puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies : http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/1352897

Vielä viimeisenä FRA selittää maiden välisiä eroja urbaanistumisen ja rikollisuuden yhteydellä sekä korkean alkoholin kulutuksen ja väkivallan korrelaatiolla. Selitykset ovat varmasti aivan päteviä: esimerkiksi suomalainen alkoholikulttuuri on totaalisen erilainen eteläeurooppalaiseen verrattuna. Olen viettänyt pidemmän ajanjakson jälkimmäisen kulttuurin yhdessä pääkaupungissa enkä todistanut tuona aikana ainoatakaan humalaista yhteenottoa tai rekisteröinyt yleistä hoipertelevaa suomalaista katukuvaa. Oma subjektiivinen kokemukseni ei takaa, etteikö sellaista tapahtunut tai voisi tapahtua Etelä-Euroopassa, mutta eiköhän ole selvää, että humalahakuinen juominen on suomalaisten ongelma ja sillä on monia negatiivisia seurauksia: http://yle.fi/uutiset/vaitoskirja_suomi_juo_sukupolvesta_toiseen_enemman/6612220

Toisaalta, ei alkoholi itsessään selitä kaikkea, vaan mukana täytyy olla muitakin tekijöitä. Hieman yllättäen suomalaiset eivät olekaan kärkeä alkoholin kulutuksessa vaan sijoittuvat keskitasolle, ainakin jos tätä vuoden 2012 tutkimusta on uskominen: http://yle.fi/uutiset/infografiikka_suomalaiset_juovat_viinaa_kuin_eurooppalaiset/5100288

Kun kuitenkin tarkastelee tilastoa, alkoholin kulutuksen kärjestä ennen Suomea löytyvät suuret viinintuottajamaat, kuten Portugali, Espanja, Ranska ja Saksa. Eräs ranskalainen totesi minulle kerran pilke silmäkulmassa viiniä menevän joka aterialla. Tiedä tuosta sitten, mutta juomakulttuuri, siihen liittyvät asenteet ja alkoholin nauttimisen tavat ovat hyvin vaihtelevia eri maissa. Vaikka Suomessa ei ehkä juotaisikaan eniten Euroopassa, me emme vain yksinkertaisesti taida osata tehdä sitä keskimääräistä kulutustammekaan oikein, sivistyneesti ja terveellisesti.

Joka tapauksessa tutkimus on hyvin mielenkiintoinen ja suosittelen Iltalehden lööpin sijaan tutustumaan alkuperäiseen tutkimukseen. Seuraavaksi voimme jäädä odottelemaan milloin toteutettaisiin vastaava tutkimus miesten kokemasta väkivallasta, mikä on aiheena poleemisempi.

http://fra.europa.eu/en/publication/2014/vaw-survey-main-results

Onko sinun mielestäsi mahdollista tutkia ja todeta jonkin maan olevan väkivaltaisin toisiin maihin nähden?

Continuum

23.3.2014 Maailma, Mieli, Runot, Zen

Aamun valkoiset paidat valoa vasten

Kahvin luomat saarekkeet, kuin autiomaa

Kylpytakki, jonka kanssa iho on solminut liiton

Maailma ikkunasta, edessäni kuin avaruus

 

Nyt tai silloin

Onko näillä hetkillä eroa?

Aivot eivät erota todellista

ja kuviteltua

Voin olla näin

uudelleen

ja uudelleen