Selaat arkistoa kohteelle Lisäravinteet.

Lisäravinteet, joista on oikeasti etua miehille

3.3.2016 Lisäravinteet

Vaikka yrittäisit syödä niin terveellisesti, on usein kuitenkin vaikeaa huolehtia kaikkien tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden saannista. Se vaatisi niin monipuolisen ruokavalion, että suurimmalla osalla ei ole siihen aikaa. Erityisesti kasvisten ja hedelmien syönti jää helposti vähemmälle kuin on ohjeistettu.

Onneksi tätä vajetta voi korvata lisäravinteilla. Ne eivät tietenkään ole yhtä hyviä kuin aidot kasvikset, mutta voivat kuitenkin helposti paikata ruokavalion puutteita. Tähän olen listannut joitain yleisesti hyviä lisäravinteita, joilla voidaan täydentää ruokavaliota.

#1 Monivitamiinit

Helppo joka päiväinen annos, jossa on laajasti eri kehon tarvitsemia vitamiineja. Ehkä tavanomaisin lisäravinne mitä ihmiset ylipäätänsä syövät. Tälläinen kannattaa ottaa osaksi omaa rutiinia, ja huolehtia että nappaa sen joka päivä, vaikka hampaiden pesun jälkeen. Miehille erityisen tärkeitä aineita näissä tuotteissa ovat seleeni (suojaa syöviltä), sekä sinkki ( auttaa hedelmällisyydessä).

2# Kalaöljy

Kalat ovat yksi parhaista omega-3-rasvahappojen lähteista. Kuitenkin Suomessakin on suuri osa ihmisiä, jotka eivät syö kalaa viikoittain. Suositeltu kalan syöntimäärä olisi noin 2 kertaa viikossa, mutta melko harva siihen varsinkin talvella yltää. Tällöin pelastus löytyy kalanmaksaöljystä. Sitä saa ihan nestemmäisenä, jolloin siinä on voimakas maku, tai sitten kapseleissa, jotka eivät maistu miltään. Itse olen ainakin suosinut kapseleita.

Omega-3;set suojaavat kehoa tulehtuneisuudelta, joka taas laskee sydän- ja nivelsairauksilta. Niitä olisi hyvä saada noin 1 – 2 grammaa päivässä. Tarkista aina omega-3 lisäravinteita ostaessasi, että niissä on sekä EPA että DPA rasvoja. Näitä on yleensä kalaöjystä tehdyissä tuotteissa, mutta kasvistuotteissa puutttu EPA kokonaan. Kumpikin on kuitenkin tärkeä terveyden kannalta.

3# Probiootit

Probiootit ovat bakteereja, jotka elävät ruoansulatuskanavilla. Niitä on vatsalaukussa ja suoliston seinämillä miljardikaupalla. Ne auttavat ruoansulatuksessa, sekä monien eri kehon toimintojen säätelyssä. Mitä enemmän niitä on nyt tutkittu, sitä enemmän niiden vaikutuksia on havaittu.

Luontaisi probiootin lähteitä ovat hapanmaitotuotteet, kuten jogurtit, sekä erilaiset muut hapatetut tuotteet, kuten vaikka hapankaali. Jos et kuitenkaan syö näitä tuotteita, on olemassa myös probiootteja sisältäviä kapseleita, joiden avulla saa todella paljon näitä terveellisiä bakteereja vatsaansa.

4# D-vitamiini

D-vitamiinin alhaiset määrät ovat yleinen ongelma erityisesti nyt alkukeväästä. Talvi on Suomessa pitkä, ja hyvin pimeä, jolloin keho ei saa auringonvalosta juuri yhtään d-vitamiinia. Tätä vitamiinia on kuitenkin jonkin verran lisätty esimerkiksi maitoon, mutta suurin osa suomalaisista on kuitenkin sen puuttessa, jos he eivät ota sitä lisäravinteena. Lohi on kohtalainen d-vitamiinin lähde, ja syömällä lohta, saat samalla omega-3-rasvahappojakin. Se onkin oikea ”super” ruoka.

D-vitamiinilla on monia hyviä puolia, joita ovat esimerkiksi mielialan säätely ja jaksaminen. Lapsilla se on tärkeä, jotta luusto kasvaa kunnolla. Vielä kiistellään paljon, mikä olisi oikea määrä tätä vitamiinia päivää kohden. Sitä ei kannata ottaa liikaakaan, sillä siitä voi saada yliannostuksen jos ei ole varovainen. Uskoisin, että noin 25 – 50 µg päivässä olisi näin talvisin ihan hyvä annos. Tarkan määrän voi käydä arvioimassa verikokeella.

Lähde:

Men’s Fitness

5 Syytä Huolehtia Sinkin Riittävästä Saannista

5.2.2016 Lisäravinteet

Saamalla tarpeeksi sinkkiä, varmistat että kehosi toimii optimaalisesti. Monet ovat kuulleet tämän mineraalin tärkeydestä, mutta eivät ehkä tiedä tarkalleen miksi se on niin tärkeä. Tässä artikkelissä listaan X syytä miksi kaikkien pitäisi huolehtia sinkin saannistaan.

1# Se parantaa suoritustehoa ja voimaa

Riittävät määrät sinkkiä kehossa auttavat monien tärkeiden hormonien tuotannossa, joista yksi on testosteroni. Tutkimuksissa on havaittu, että sinkiä lisäravinteena saaneilla urheilijoilla havaittin pieni nousu testosteronin määrässä urheilun jälkeen.

Suurempi määrä testosteroni auttaa lihasten kasvatuksessa, ja antaa myös lisää tehoa jo olemassa olevista lihaksista. Täten parempaa urheilusuoritusta haluavien kannattaakin saada enemmän sinkkiä.

2# Parantaa sekä miesten että naisten seksuaaliterveyttä

Miehillä eturauhanen tarvitsee suuret määrät sinkkiä toimiakseen kunnolla. Lisäksi alhaiset testosteronitasot heikentävät hedelmällisyyttä ja sperman laatua.

Naisilla taas sinkkiä tarvitaan munasolun muodostamiseen. Jos sitä ei ole tarpeeksi, munasolu ei kehity kunnolla, ja kuukautiset voivat estyä, joka johtaa hedelmättömyyteen.

Sinkki auttaa naisilla myös estrogeenin oikeanlaatuiseen toimintaan, ja täten pitää yllä terveyttä monin tavoin.

3# Sinkki parantaa verensuonien terveyttä

Endoteeli on ohut kerros verisuonten pitamilla, joka säätelee niiden toimintaa ja aineenvaihduntaa. Alhainen sinkin määrä vaikeuttaa niiden toimintaa, joka voi johtaa kolesterolin kertymiseen verisuonien seinämiin, ja tulehtuneisuuteen.

4# Parantaa unen laatua ja kognitiivisia toimintoja

Sinkki on tärkeä monissa hermovälittäjissä. Yksi näistä on melatoniinin tuotanto, joka on tärkeä aines unen saannissa. Saamalla enemmän sinkkiä, ja täten tuottamalla enemmän melatoniinia, parantuu unen laatusi, ja sinun on helpompi saada unta iltaisin.

Sinkki säätelee myös dopamiinia, ja täten vaikuttaa keskittymiskykyyn ja motivaatioon. Esimerkiksi keskittymishäiriöistä kärsivillä lapsilla on tutkimuksissa havaittu keskimääräistä pienemmän sinkki-arvot kuin normaaleilla lapsilla. Vaikuttaisi myös siltä, että sinkin lisäsaanti heillä heikentäisi osalla oireiden voimakkutta.

5# Suojaa masennukselta ja parantaa mielialaa

sinkki

Tarkkaa syytä sinkin ja masennuksen yhteyteen ei ole vielä todistettu, mutta yksi osasyyllinen on varmaankin dopamiini. Dopamiini on aines, joka aiheuttaa ihmisessä hyvän olon tunteen, ja sitä välittyy paljon juuri niinä hetkinä kun ihminen on usein onnellisimmillaan.

Lisäksi suurempi määrä testosteronia parantaa usein miesten mielialaa ja elämän iloa. Tämä suurempi määrä testosteronia voi olla seurausta paremmasta sinkin saannista.

Toisaalta toisessa tutkimuksessa havaittiin, että naiset joilla oli masennusta reagoivat voimakkaammin sinkki lisäravinteeseen kuin miehet. Heidän oireensa heikkenivät ja he tuntivat olonso paremmaksi.

 

Kuten ehkä huomaatkin, on riittävä sinkin saanti tärkeää kokonaisterveyden kannalta. Puute aiheuttaa usein oireita monilla elämän osa-alueilla. Ikäväksi nämä oireet tekee vielä se, että niitä on usein vaikea kohdistaa johtuvaksi juuri sinkin puuttesta. Tästä johtuen sinun kannaattaakin varmistaa riittävä sinkin saanti, ennen kuin oireita alkaa muodostua.