Selaat arkistoa kohteelle lapsettomuus.

Ajatuksia

27.12.2014 adoptio, lapsettomuus

Olen viime aikoina kirjoitellut enemmän tuonne vanhan blogin puolelle. Se on tuntunut jotenkin luotevammalle. Tosin hiljaista on kyllä sielläkin ollut.

Uusi kierto alkoi ennen joulua. Taas tikutetaan, mutta jotenkin positiivista ovista en jaksa toivoa. Ei se ole tikkuun tähänkään mennessä tullut näkyviin, niin miksi sitten tästäkään kierrosta? Ainut positiivinen asia, joka on testien mukana tulllut on se, ettei pettymykset ole niin suuria.

Sain miehelle kerrottua, niin testeistä kuin siitä suurimmasta pelostakin. Kovinkaan paljoa ei ole tullut asiasta puhuttua. Tosin mies tuumasi, ettei hän tiedä onko hän kuitenkaan valmis adoptioon. Lähinnä hän mietti sitä, että tuntuisiko lapsi omalta, jos ei näyttäisi suomalaiselta.

Tiedä tuosta sitten. Viime päivät on mennyt ajatuksissa ollessa. Joulu tuntui pahalta, kun siskoni oli perheineen myös vanhemmillani. Tuntui pahalta katsoa kuinka hän leikki lapsensa kanssa ja samalla koin itseni niin vajaaksi. Ihan kuin ei olisi kokonainen.

Kunpa tästä kierrosta tärppäisi… Toivon, mutta en uskalla toivoa kuitenkaan liikoja. Entä jos ja kun petyn uudestaan? Miten ihmeessä saan itseni taas kasaan? Miksi ihmeessä minä koen asiat näin? Mitä minussa on vikana?

Pettymyksestä toiseen

4.11.2014 lapsettomuus, Yleinen

Kun ne alkaa, ylitse vyöryy pettymys, joka vetää välillä ihan maahan. Samalla sitä ajattelee, joka kerta, että entä jos vika on minussa.

Kaikesta huolimatta yritän olla toiveikas. Emmehän me ole vielä yrittäneet vuottakaan. Puolisen vuotta vasta. Ehkä nyt olisi sitten aika aloittaa tikuttaminen, jotta voitaisiin olla ovulaatiosta varmoja.

 

Aika parantaa haavoja

31.10.2014 lapsettomuus, tulevaisuuspelko, Yleinen

Selvästikään ei ole ollut tarvetta kirjoittaa kesän aikana. Se todellakaan tarkoita missään nimessä sitä, etteikö ahdistusta tai masentuneisuutta olisi ollut olemassa. Voi kyllä on.
Kevät tuli, kesäkin. Sain ammattikorkeakouluopintoni suoritettua. Tutkintotodistus on hyllyssä, kauniissa kansissa. Jes mä tein sen.
Siinä se kesä sitten meni ihmetellessä että mitäs sitä sitten ihminen tekee elämällään. Töitä ei ole löytynyt eikä niitä ole hirveenä etsittykään. Laiska ja masentunut ihminen kun on.
Olen jopa miettinyt että onko jonkin asteinen adhd kaukana musta? ei välttämättä. Innostun hommista ja jätän niitä kesken. (niinkun tää blogikin, vaikka toisaalta, mun oli tarkoituskin kirjoittaa tätä sillon kun siltä tuntuu. musta itsestäni. ja nyt taas tuntuu – vasta.)

Ekan kerran vuoden kestäneen psyk.sairaanhoitaja-tapaamisten aikana pääsin ja pystyin ottamaan tuon jo aikaisemmissa teksteissä (esittely ja eka postaus) mainitun lapsettomuusasian esiin. Lapsettomuus. Se on aina kirous ja kärsimystä tässä yhteiskunnassa. Tai siltä musta tuntuu.
Lapsettomuutta käsitellään mediassa. joo. se on ihan kiva. Mutta aina siltä kantilta että ko. pariskunta surkeana toivoo ja yrittää omaa lasta mutta mitään ei vaan kuulu. Meitä on toisenlaisiakin lapsettomia.
Ja toinen lukunsa on sitten tällaisten lapsettomien omat vanhemmat. Niiltä aina sillon tällöin kuulee udeltavan että ”jokos teistä kohta isovanhempia tulee”… tai muuta mautonta ja ällöttävää.
Noh, psyk.hoitajalleni asiasta puhuin ja hän otti sen hienosti. Musta tuntuu että se on taas mun elämäni isoin asia. Työttömyyden ja tulevaisuuspelon lisäksi. Helkkari.

Kiva kun kävit.
Kirjoittelen lisääkin.koitan. tuu uudestaan.