Selaat arkistoa kohteelle Lapsen kasvatus ja vanhemmuus.

Genus pedagogiikka on uusi ilmiö

22.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Genuspedagogiikka on uusi ilmiö joka on kasvanut aina vaan suuremmaksi pedagoogiseksi ajattelu ja työskentelytavaksi. Onhan se hyvä että reflektoi ja analysoi miten työskentelee ja muokkaa ja muovaa lapsia ja miten heidän parissa toimii riippen onko kyseessä poika vai tyttö koska yhteiskunta on luonut tietyt ”kriteerit” miten tytön tai pojan pitäisi olla tai käyttäytyä. Se ei mielestäni ole oikein mutta ei myöskään se että väkisin tuputetaan tyttöjuttuja pojille ja toistepäin. On hyvä että lapset saavat kokea asioita riippumatta onko poika vai tyttö, mielestäni täytyy ottaa pedagogiikasta niitä tärkeitä kultahippuja ja eikä suoraan hypätä vaan ja ainoastaan yhteen pedagogiikka malliin ja pitää sitä ainoana oikeana.

Minusta jokaisen lapsen pitää ottaa yksilöllisesti huomioon ja katsoa mitkä ovat hänen vahvuudet ja heikkoudet ja kääntää ne vahduudeksi ja opastaa, ohjata ja neuvoa oikealla tavalla. Ei pidä sanella suoraan lapselle kaikkea vaan antaa hänenkin olla mukana tutkimassa käyttäen aistejaan ja kuunella lasta ja hänen ajatuksiaan ja yhdessä löytää ratkaisu ongelma tilanteissa ym. Täytyy myös muistaa että lapset kehittyvät eri tahtia ja se täytyy ottaa huomioon eikä verailla lapsia toisiinsa.

Genus pedagogiikka ei tarkoita minun milestäni sitä että tytöt tekisivät enemmän”poikajuttuja” ja pojat ”tyttöjuttuja”. Hyvin herkästi luokitellaan tytöt ja pojat eri lokeroihin. Jos tyttö on enemmän kiinnostunut autoista niin hän on yhtäkkiä ”poikatyttö” joka on todella hienoa muihin tyttöihin jotka leikkivät prinsessaa tai kotileikkejä. Poika joka pitää kukista katsotaan vähän toisella silmällä vinoon koska ”eihän nyt poikien pidä olla kiinnostuneita kukista vaan autoista”. Yhteiskunta niin herkästi luokittelee jo pienestä pitäen lapset ja mitkä ovat tyttövärjeä ja poikavärejä ja miten eri tavalla tulee kohdella jos on poika tai tyttö koska odotukset ovat erilaiset. Tällaiset menetelmät eivät ole mielestäni oikein vaikka Jumala loikin tyttöjen ja poikien, miesten ja naisten aivot eri tavalla niin se ei tarkoita sitä että lapset pitää luokitella sukupuolen takia vaan täytyy mielestäni katsoa lapsen vahvuudet, kiinnosstukset ja heikkoudet ja osata kannustaa, ohjata ja opastaa oikealla tavalla.

Monesti on kuullut että pojat voivat olla matetmaattisesti rikkaita kun tytöt enemmän sosiaalisia mutta miksei lapset voisivat harjoitella asiaa? Tarttua niihin hetkiin jossa voi opettaa vähän matematiikkaa tai pitää pieni juttelutuokio samalla kun askartelee. Yhdessä tutkimuksessa tuli julki että vanhemmat puhuvat lapsilleen noin keskimäärin 45-49 min päivässä joka on todella vähän ja useinmiten lapsi ei saa suunvuoroa vaan enemmän vaan miten hänen tulisi tehdä ja toimia. Lapsia voi niin upealla tavalla opettaa erilaisia asioita jos vaan itse aikuisena pystyy näkemään asioita suuremmassa mittakaavassa. Ota mukaan eri aistit, ajatukset, kysymykset eikä aina valmiit vastaukset, matematiikka, estetiikka, luovuus, mielikuvitus joka päivä kun olet lasten kanssa. Koska lapsi oppii leikin kautta ja on tärkeää että pystymme tarjoamaan lapselle ei aina vaan yhtä tietä tai yhtä vastausta vaan yhdessä kokea uusia elämyksiä ja saa aikuisenakin huomata että on olemassa niitä ”aha” hetkiä lastensa parissa. Me aikuiset olemme lasten kuvapeilejä ja esikuva. Se miten isä kohtelee äitiä ja miten äiti kohtelee isää ja miten työnjaot kotonakin tehdään vaikuttaa lapsen kasvatukseen ja näkemykseen.

MLL: ”Lapsi on uhmaiässä”

21.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Lapsi on uhmaiässä

Kuva: Colourbox

Kuva: Colourbox

Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.

Vasemmasta valikosta pääset lukemaan lisää uhmaiästä.

Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen

Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!

1. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.

2. Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.

3. Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.

4. Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.

5. Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”

6. Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”

7. Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.

8. Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.

9. Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.

10. Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.

11. Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.

12. Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.

13. Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline. Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.

14. Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.

15. Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.

16. Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.

17. Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi jäähylle vaikkapa omaan huoneeseen tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.

18. Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.

19. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.

20. Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.

21. Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:

a. ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.” Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”

b. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.

c. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.

d. Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”

Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.

Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.

Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.
Päivitetty 5.3.2014

(Lähde: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/)

Artikkeli: Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi

20.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi

Unohda hienot asuinalueet, eliittikoulut ja kalliit harrastukset. Lapsen menestykseen opinnoissa ja työelämässä vaikuttaa moni muukin tekijä. Ne eivät vaadi välttämättä rahaa, mutta paljon muuta panostusta vanhemmalta.

Yleinen näkemys on, että kaikki lähtee kotoa. Vaikka päiväkoti ja koulu nousevat yhä tärkeämmäksi sosiaaliseksi ympäristöksi lapsen kasvaessa, kodin vaikutus näkyy edelleen siinä, miten hyvin lapsi löytää paikkansa opin tiellä. Taloussanomien listassa on kuusi keskeistä tekijää, jotka vaikuttavat lapsen tulevaisuudennäkymiin.

1. Hyvä itsetunto, parempi palkka

Paras lahja lapselle on terveen itsetunnon rakentaminen. Lapsi rakentaa minäänsä vanhemman palautteen perustella. Kun lapsi saa toiminnastaan palautetta ja palautteesta tietyn tunteen, niin sanottu tunnevaste-vaikutus sisäistyy osaksi lapsen minää.

– Lapsen täytyy tuntea itsensä osaavaksi ja saada riittävästi onnistumisen kokemuksia, jotta hänelle kehittyisi taipumus myönteiseen ajatteluun. Hänen täytyy saada tuntea, että vanhemmat – ja opettajat – uskovat häneen ja kykyynsä suoriutua hyvin, kasvatustieteen tutkija Katrin Mägi Tarton yliopistosta sanoo.

Mägi huomasi viime vuonna valmistuneessa väitöksessään, että varsinkin ensiluokilla lapsen todellinen osaamistaso vaikuttaa motivaatioon, ei niinkään toisinpäin. Kun lapsi kasvaa, motivaatiotaso alkaa vaikuttaa taitoihin ja koulumenestykseen yhä enemmän. Myös muissa tutkimuksissa on painotettu ”nivelvaiheiden”, kuten koulun tai opiskelun, aloittamiseen liittyvien kokemusten vaikutusta.

– Koulun aloittavien lasten osaamistasossa on eroja. Vaatii vanhemmilta ja opettajilta paljon paneutumista, että tehtävät sopivat lapsen tasolle.  Se ei ole helppoa, mutta maksaa vaivan. Ja mitä pienempi lapsi on, sitä tärkeämpää on, että tehtävät ja harrastukset ovat hauskoja ja kiinnostavia.

Erityisesti ujo ja herkkä lapsi ottaa herkästi mitätöinnin tai moitteen itseensä. ”Kiltin lapsen syndroomassa” voi olla myöhemmin vaikeaa erottaa itselleen tärkeitä asioita toisten tarpeista. Kun lapsi saa rakkautta ja arvostusta osakseen, sitä on helpompi antaa toiselle, MLL (Mannerheimin lastensuojeluliitto) ohjeistaa.

Itsetunto näkyi myös myöhemmässä opintomenestyksessä.

Professori Katariina Salmela-Aron artikkelissa todetaan, että jos korkeakouluopiskelijalla oli hyvä itsetunto, hänellä oli kymmenen vuotta myöhemmin todennäköisemmin vakituinen työpaikka kuin huonosta itsetunnosta kärsivällä opiskelijalla. Myös palkka ja työinto olivat suurempia. Mitä huonompi itsetunto oli opintojen aikana, sitä todennäköisempää oli työttömyys, kuten myös loppuun palamisen riski työssä.

2. Anna aikaa – opeta sosiaalisia taitoja

Sosiaaliset taidot ovat yhä tärkeämpiä koulussa, työelämässä ja tietysti ihmissuhteissa. Esimerkiksi Mägin tutkimuksen mukaan sosiaalisten taitojen puute eskari-iässä ennakoi oppimisvaikeuksia kouluiässä.

Sosiaaliset taidot eivät ole sama asia kuin sosiaalisuus. Ujolla, empaattisella lapsella voi ja usein onkin, hyvät sosiaaliset taidot. Ne tarkoittavat yksinkertaisesti kykyä olla muiden ihmisten kanssa, professori Liisa Keltikangas-Järvinen painottaa kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (2010).

– Tiedollisia taitoja ei saa nähdä irrallisina. Tiedollinen osaaminen ei riitä nykypäivänä. Sosiaaliset taidot ovat ihan avainasemassa nykypäivän vuorovaikutteisessa oppimisessa. Tärkeintä on, että vanhemmat keskustelevat lastensa kanssa. Ruokapöydässä, missä vain, professori Kristiina Kumpulainen sanoo.

Kumpulainen kehottaa vanhempia keskustelemaan lasten kanssa kaikenlaisista ilmiöistä, kuten lapselle sopivista sanomalehden uutisista. Ylipäänsä lapselle pitää antaa aikaa. Tutkimuksissa ajan antaminen esiintyy säännöllisesti lasten omissa toiveissa vanhemmiltaan.

– Ei kannata ajatella, että ei lapsi ymmärrä jotain aihetta. Lapsi mallintaa näitä tapoja keskustella omalla tavallaan. On tärkeää rohkaista lasta ottamaan itse puheeksi asioita. Näin hän oppii, että hänen näkemyksensä ovat arvokkaita, Kumpulainen sanoo.

– Lapset oppivat mallintamalla. Lapsi oppii puhumaan kunnioittavasti muille, jos heitä kohdellaan kunnioittavasti. Lapset ovat tietysti erilaisia. On tärkeää opettaa heitä tunnistamaan ja tunnustamaan omien ja toisten ihmisten erilaiset tunteet eri tilanteissa, Mägi sanoo.

3. Kiinnostu koulusta – vältä vakiokysymystä

Moni vanhempi saattaa tiedostamatta siirtää kielteiset koulumuistonsa lapsiin. Jos lapsen koulunkäyntiä koskevan välinpitämättömyyden takana on ikäviä muistoja, kierre pitäisi katkaista.

Kun kotikulttuuri tukee opiskelua, lapsille kehittyy hyvä ”koulutusitsetunto”. Tyypillisesti se on liitetty ylempien tuloluokkien lapsiin, mutta hyvä ”koulunsieto” ei ole varallisuudesta kiinni.

MLL opastaa, kuinka vanhempi osoittaa kiinnostuksensa koulunkäyntiin. Kannattaa esimerkiksi välttää kysymystä: Miten päivä meni? Vakiovastaus, erityisesti teineillä, on ”hyvin”, mikä tyrehdyttää keskustelun tehokkaasti. Kun kyselee tarkempia kysymyksiä, lapsi näkee, että vanhempi tietää missä mennään.

Läksyapu on myös yhteistä aikaa. Yläkoulussa ja lukiossa tehtävät voivat vaikeutua niin, että vanhemman apua tarvitaan. Jos vanhempi ei enää osaa auttaa vaativissa läksyissä, kannattaa myöntää tilanne ja etsiä preppaajaa lähipiiristä. Jos vanhempi lyö hanskat tiskiin, lapsi oppii, ettei kannata vaivautua. Lisää käytännön vinkkejä (englanniksi) löytyy muun muassa verkosta.

4. Sisulla eteenpäin

Kumpulaisen mukaan yhä useammilta nykypäivän lapselta ja nuorelta näyttää puuttuvan tietynlaista sinnikkyyttä. Ilmiö tuntuu olevan monille myös arkielämästä tuttu: lapsi tai nuori ei viitsi tsempata, vaan jättää asiat kesken ja välttelee ongelmia. Tutkijat puhuvat ”pystyvydestä” ja ”toimijuudesta”, johon lapsia pitäisi kannustaa.

Professori Keltikangas-Järvisen mukaan sinnikkyys on yksi luonteen eli temperamentin osa-alueista. Lapsi, jolla on sitkeyttä, haluaa tehdä loppuun, mitä aloittaa. Matala sinnikkyys näkyy lyhytjänteisyytenä eli lapsi pitkästyy ja kyllästyy nopeasti. Vanhemmat voivat silti vaikuttaa paljon sinnikkyyteen.

– Vanhempien pitäisi ymmärtää, että heidän asenteensa vaikuttaa lapsen kehitykseen. Jos lapsella on tällaista tehtäviä välttelevää (task avoidance) käyttäytymistä, se usein johtuu siitä, että lapsi ei usko suoriutuvansa. Meidän tehtävämme vanhempana on palauttaa luottamus – eli näyttää että pienellä vaivannäöllä lapsi kyllä onnistuu. Tehtävien pilkkominen helpommiksi osiksi voi auttaa. Joskus tehtävät voivat olla liian vaikeita. Silloin lapsen minäkäsitystä pitää suojella ja keksiä sopivampia tapoja toimia, tutkija Mägi neuvoo.

5. Liikuta lasta, kehität päätä?

Harrastukset kehittävät uusia taitoja, itsetuntoa ja luovat sosiaalisia verkkoja. MLL:n raportin mukaan lapsen pitäisi saada harrastaa ja osallistua, jotta hän tuntee olevansa osa yhteiskuntaa.

Liikunnan näkökulmasta harrastuksien merkitystä tosin liioitellaan. Nykysuositus on alle kouluikäiselle kaksi tuntia päivässä ja kouluikäiselle puolitoista tuntia. Fiksu vanhempi lisää perheen arkiliikuntaa, ei harrastuksia, ja rajaa tietokoneen ja television katselua.

Liikunnan asiantuntijoiden mukaan metsässä liikkuminen ja puissa kiipeily ovat parasta mahdollista liikuntaa. Ne lisäävät motorisia taitoja ja koordinaatiokykyä. Jos metsässä hyppely tuntuu lapselliselta, Kumpulainen kannustaa lapsia käyttämään esimerkiksi teknologiaa apuna, lähtemään lasten kanssa ulos tutkimaan luonnonilmiöitä digikameran kanssa.

Ulkona leikkimisen hyvää tekevistä vaikutuksista on viime vuosina kerrottu tiuhaan tiedotusvälineissä. Lasten kerrotaan menestyvän paremmin koulussa tai jopa nauravan enemmän kuin sisällä pelaavien.

Esimerkiksi tuoreen hollantilaistutkimuksen mukaan fyysisesti aktiiviset lapset pärjäisivät opinnoissa muita paremmin. Tutkimuksen mukaan, johon voidaan suhtautua myös varauksella, liikunta voi lisätä paitsi hyvää oloa, myös lasten tiedollisia kykyjä parantamalla aivojen verenkiertoa ja hapenottoa ja tehostamalla aivojen neuroniyhteyksien kasvua.

6. ”Ei se mitä teet, vaan mitä olet”

Taloustieteilijä Steven D. Levittin ja Stephen J. Dubnerin hittikirjassa Freakonomics – Outoustalous (2006) käsiteltiin hieman ironisin keinoin muun muassa täydellistä vanhemmuutta. Kirja kokosi laajan seurantantatutkimuksen perusteella listan yleisisistä uskomuksista, jotka testitulosten perusteella vaikuttivat tai eivät vaikuttaneetkaan lasten oppimenestykseen.

Lapset saivat parempia testituloksia kun: vanhemmat korkeasti koulutettuja, sosioekonominen asema korkea, äiti 30-vuotias tai vanhempi ensimmäisen lapsensa syntyessä, lapsen kotona puhuttiin englantia (kantaväestöä), vanhemmat toimivat aktiivisesti vanhempaintoimikunnassa ja kotona oli paljon kirjoja.

Moni asia ei sen sijaan vaikuttanut lainkaan testituloksiin: muutto hiljattain paremmalle asuinalueelle, äidin kotona olo esikouluikään välissä, lapsi (heikompitasoisessa) liittovaltion esikoulussa, vanhemmat veivät lasta säännöllisesti museoihin, lapsi katsoi säännöllisesti televisiota, vanhemmat lukivat lapselle lähes päivittäin ja perhe oli kokonainen.

Tekijät päätyivät – yhdysvaltalaisittain ymmärrettävästi – melko pessimistiseen päätelmään. ”Sillä ei juurikaan ole merkitystä, mitä teet vanhempana, oleellista on, kuka olet.”

(Lähde:http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/02/04/tassa-on-paras-lahja-jonka-voit-antaa-lapsellesi/201222152/139)

Artikkeli: Puolet vanhemmista antaa lasten vaikuttaa erilaisiin ostopäätöksiin

20.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

”Lapset saavat vaikuttaa perheen ostopäätöksiin jopa puolessa suomalaisista kotitalouksista, on tuore suomalaistutkimus selvittänyt. Tavan kerrotaan yleistyneen länsimaissa muutenkin.

Muutoksen koetaan olevan osa suurempaa murrosta, joka on saanut aikaan esimerkiksi se, että lasten tärkeys perheissä on korostunut 1990-luvulta lähtien.

– Neuvotteleva kasvatus ja lasten tasa-arvo ovat lisääntyneet, kertoo Helsingin Sanomille Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Anna Wilska.

Ruokaostoksen lisäksi lasten mielipiteet otetaan entistä paremmin huomioon esimerkiksi lomamatkojen suunnittelussa. 26 prosenttia vanhemmista ottaa lastensa mielipiteen huomioon myös esimerkiksi sisustusta suunnitellessaan.”
(Lähde:http://www.voice.fi/koti/hs-puolet-vanhemmista-antaa-lasten-vaikuttaa-erilaisiin-ostopaatoksiin/29/57979)Kuvalähde: AOP

Tietyissä rajoissa annan B:n ja E:n tehdä myös päätöksiä ruokakaupassa esim. mitä ruoaksi voisi tehdä, mitä naposteltavaa tarjotaan vieraille. He saavat myös antaa omia vinkkejä ja ideoita ja muokataan niistä yhdessä toimiva ratkaisu. Useinmien E saa valita kahden asian välillä ja B on enemmän jonka kanssa voi antaa erilaisia vaihtoehtoja tai että hän antaa oman idean tai vinkin. Joskus he ovat myös saaneet vähän kertoa minne haluaa mitäkin kun sisustetaan ja varsinkin kun on oma huone kyseessä ja katsomme mikä toimii ja mikä ei ja miksi. On hienoa ottaa lapsensa mukaan päätöksentekoihin jo pienestä pitäen ja osoittaa samalla että heitä kuunnellaan mutta suuria paineita ja aikuiselämän asioita ei lapsen pidä päättää, ei tarvitse miettiä ja pohtia vaan rajojen sisällä jotka aikuinen laatii turvallisuuden, kehityksen ja ikätason mukaan.

Artikkeli: Auta lasta kasvamaan luottavaksi

20.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Auta lasta kasvamaan itseensä luottavaksi

Erilaiset lapset tarvitsevat erilaista kasvatusta

Lapsilla on jo syntyessään oma yksilöllinen temperamenttinsa. Temperamentti vaikuttaa siihen, miten lapsen kasvua ja kehitystä olisi tuettava ja ohjattava. Toiset ovat arkoja ja ujoja, toiset puolestaan rohkeita ja aktiivisia. Ratkaisevaa lapsen kehitykselle on, miten ympäristö ja kasvatus tukee lasta kasvamaan. Kasvatus ja ympäristö voi auttaa lasta kehittymään lujaksi ja vahvaksi tai itseluottamuspulasta kärsiväksi yksilöksi.

Auta ujoa lasta muutostilanteiden yli

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan synnynnäisesti ujo lapsi kokee uudet tilanteet stressaavana. Suojelevan kasvatuksen avulla heitä voidaan auttaa kasvamaan persoonallisuutensa mukaisesti. Uusissa tilanteissa ujoa lasta ei jätetä yksin vaan aikuinen jää lapsen tueksi ja turvaksi kunnes lapsi sopeutuu. Aikuinen auttaa lasta muutoksen yli. Lasta ei jätetä yksin itkemään. Aikuisen läsnäolo ja muutokseen valmentaminen auttaa lasta sopeutumaan uudenlaisiin olosuhteisiin. Ujo lapsi oppii vähitellen omat keinonsa selviytyä ja hänestä kasvaa persoonallisuutensa mukainen selviytyjä.

Tue ja auta rohkeaa lasta oppimaan

Rohkeat lapset joutuvat aktiivisuutensa johdosta jatkuvasti stressaaviin tilanteisiin. He siirtyvät nopeasti uusiin asioihin. He voivat keskeyttää leikkinsä, siirtyä toiseen ja palata taas takaisin. Heillä ei ole aikaa oppia tilanteista. Tämä temperamentin mukainen tapa reagoida tulkitaan helposti lyhytjännitteisyydeksi ja jopa matalaksi älykkyydeksi, vaikka älykkyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tukemalla rohkean lapsen persoonallisia taipumuksia hänestä kasvaa aikuinen, joka pystyy suoriutumaan monista tehtävistä jopa samanaikaisesti. Hänenlaisia persoonia yhteiskunta tarvitsee. Kasvatuksen ja ympäristön pitäisi tukea rohkeiden lasten itseluottamusta, jotta he pystyvät kasvamaan itseensä tyytyväisiksi ja kykyihinsä luottaviksi yksilöiksi.

Anna lapselle stressisuoja

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopistosta sanoo, että temperamenttien erot pitäisi ottaa huomioon syntymästä asti. Lasten pitäisi voida kasvaa tasapainoisesti ja optimaalisesti, jotta heille kehittyy vahva suoja stressisairauksia vastaan. Hänen mukaansa oikea kasvatus tuottaa lapselle stressisuojan. Väärä kasvatus saa aikaan lapselle stressiherkistäjän.

Lähde: Tiede – ympäristö. Sydän ja verisuonitaudin riskit näkyvillä jo hyvin varhain. Yksilöllinen kasvatus kehittää pikkulapsen kykyä sietää stressiä. Toimittaja M. Ollikainen. Helsingin Sanomat 19.12.-98. Tekstin lyhentänyt ja muokannut KM Sirkka-Liisa Furu.

(Lähde:http://www.nicehouse.fi/lastenhu/vauvaika/kasvatus/luottava.htm)

Tutkimus: Tiskaavat isät kasvattavat kunnianhimoisempia tyttäriä

19.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Kotitöitä tasapuolisesti kumppaninsa kanssa tekevät isät kasvattavat tyttäriä, joiden haaveammatit ovat kunnianhimoisempia kuin niiden tyttöjen, joiden perheissä isät eivät tehneet kotitöitä.

British Columbian yliopiston psykologian laitoksella tehdyn tutkimuksen mukaan vanhempien tapa jakaa kotityöt on avainasemassa siinä, millaisen sukupuoliroolin lapsi omaksuu. Erityisesti tyttären ammatillisella kunnianhimolla ja isän kotitöiden tekemisellä oli tutkimuksessa selvä yhteys.

Tutkimuksessa todettiin, että käytännön teot puhuvat kasvatuksessa painokkaammin kuin sanat. Jos mies kannattaa periaatteessa sukupuolten tasa-arvoa, mutta työnjako on kotona perinteinen, tytär haaveilee todennäköisemmin työstä perinteisellä naisvaltaisella alalla, esimerkiksi sairaanhoitajina tai opettajina.

Kotitöitä tekevien isien tyttärien ammattihaaveet olivat sen sijaan laajempia eli eivät keskittyneet niin vahvasti naisvaltaisille aloille. Lisäksi näissä perheissä tyttäret halusivat isona todennäköisemmin esimerkiksi lääkäreiksi tai tutkijoiksi.

Tutkimukseen osallistui 326 lasta ja ainakin toinen heidän vanhemmistaan. Lapset olivat iältään 713-vuotiaita. Tutkimuksessa kartoitettiin, millaisia ajatusmalleja vanhemmilla ja lapsilla on urasta, työstä ja sukupuolirooleista.

Sitä nyt julkaistut tutkimustulokset eivät kuitenkaan kerro, kuinka paljon äidit tekivät miehille tyypillisempiä kotitöitä ja mikä vaikutus tällä oli poikalapsiin – tai isän tiskivuoroilla pojan kunnianhimon kehitykseen.

Tutkimuksesta kertoi ensimmäisenä Association for Psychological Science. Se julkaisi ennakkotietoja pian Psychological Science -lehdessä julkaistavasta tutkimuksesta.

(Lähde: http://www.hs.fi/terveys/Tutkimus+Tiskaavat+is%C3%A4t+kasvattavat+kunnianhimoisia+tytt%C3%A4ri%C3%A4/a1404701604622)

Artikkeli: Näin ujoa lasta voi rohkaista

19.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

(Lähde: http://www.hs.fi/elama/N%C3%A4in+ujoa+lasta+voi+rohkaista/a1405478390044)

Hyväksy ujous

Jos lasta jännittää mennä vaikka juhliin, aikuinen voi sanoa, että kyllä aikuisestakin on jännittävää mennä juhliin, mutta mennään yhdessä. Tärkeintä on viestiä lapselle, että aikuinen osaa tunnistaa lapsen tunteen ja hyväksyy sen.

Tutustukaa yhdessä uuteen

Ujo lapsi tarvitsee enemmän aikaa sopeutuakseen uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Esimerkiksi harrastuksessa voi käydä ensimmäisillä kerroilla vain katsomassa. Kun paikka ja tilanne tulevat tutuiksi, ujoa lasta on helpompi rohkaista mukaan.

 

Nämä eivät auta:

Vertailu

Jos vanhempi hermostuu lapsen ujouteen, vertailee lasta muihin tai tiuskii hänelle, saattaa lapsi mennä lukkoon. Parempi vaihtoehto on kiinnittää lapsen huomio toisten tekemisiin ja ehdottaa, haluaisiko lapsikin kokeilla. Silloin tilanteeseen ei sisälly lapsen persoonaan kohdistuvaa arvostelua.

Rankaisu

Lasta ei pidä rangaista ujoudesta. Vanhemman tulisi lisätä lapsen luottamusta omiin kykyihinsä. Jos lasta rangaistaan hänen luonteestaan, lapsen on entistä vaikeampi uskaltautua kokeilemaan uusia asioita ja luottaa itseensä.

Ylisuojelu

Aikuinen kertoo omalla esimerkillään, voiko lapsi luottaa itseensä ja ympäristöönsä. Jos sosiaalisia tilanteita välttelee, lapsen on vaikeaa oppia toimimaan ryhmässä.

Asiantuntijoina kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi Eija Palomäki sekä dosentti Anu-Katriina Pesonen ja dosentti Kati Heinonen-Tuomaala Helsingin yliopiston psykologian laitokselta.

Artikkeli: Miten rohkaista ujoa lasta?

19.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

”Ujo lapsi haluaa tutustua muihin, mutta vetäytyy uudessa seurassa. Asiantuntijoiden mukaan ujoa ei saa pakottaa, mutta ei myöskään ylisuojella.” (Lähde: http://www.hs.fi/elama/a1405478485719)

Ujo lapsi haluaa tutustua muihin, mutta vetäytyy uudessa seurassa. Asiantuntijoiden mukaan ujoa ei saa pakottaa, mutta ei myöskään ylisuojella.

Kun vieras aikuinen alkaa jutella Heidi Mikkolan tytärten kanssa, he joskus pälyilevät maahan ja vastaavat hiljaisella äänellä.

Koulussa 13-vuotias tytär saattaa jättää viittaamatta, vaikka tietää vastauksen. Ja kun pitäisi tutustua uuteen kaveriin, sanoja ei tule mieleen.

Sellaista on ujous.

Mikkolan 13- ja 14-vuotiaat tyttäret ovat olleet ujoja pienestä asti.

Välillä se harmittaa äitiä.

”Jos joku vieras juttelee tyttöjen kanssa ja huomaan, että he vastaavat hiljaisella äänellä, se saattaa harmittaa.”

”Joskus huolestuttaa, että tytär alisuoriutuu, kun ei vastaa koulussa, vaikka tietäisi vastauksen.”

Mikkolasta tuntuu, että ulospäin suuntautuneisuutta arvostetaan enemmän kuin ujoutta.

Mutta pitääkö ujoa lasta rohkaista vai antaa hänen ujostella?

Näkökulma asiaan on muuttunut rajusti kuluneen viidenkymmenen vuoden aikana. Lapsi, jota 1960-luvulla pidettiin kohteliaana ja muut huomioon ottavana, on nykymittapuulla aikuisten mielestä liian ujo. Tätä mieltä on professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

”Jokainen voi ilman tutkijaakin havaita, että ujouteen suhtaudutaan nykyään yksinomaan kielteisesti.”

Keltikangas-Järvisen mukaan ujous vaikuttaa kielteisesti lapsen käytökseen vain siksi, että aikuiset suhtautuvat siihen ongelmana.

”Kun vaadimme lapselta rohkeaa käytöstä, luulemme, että hänestä tulee rohkea aikuinen. Kasvatuksen pitää kuitenkin tarjota lapselle vaatimusten sijaan keinoja.”

Ujous ei ole opittua, vaan synnynnäinen temperamenttipiirre. Kansainvälisen tutkimustiedon mukaan ujoksi ei voi siis kasvattaa lastaan. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten ujous vaikuttaa lapsen elämään, sanoo kehitys- ja kasvatuspsykologian dosentti Anu-Katriina Pesonen.

Ujolla ihmisellä ei ole lähtökohtaisesti huono itsetunto, mutta ujon itsetunto voi laskea, jos hän ei saa myönteisiä kokemuksia sosiaalisista tilanteista.

”Positiivinen huomioiminen, lapsen kuunteleminen ja jatkuva myönteinen palaute rohkaisevat lasta osallistumaan keskusteluun. Se on hyväksi etenkin ujolle lapselle”, Pesonen sanoo.

Hänen mukaansa vanhempi säätelee omalla käytöksellään ujon lapsen stressitasoa.

”Jos vanhempi itse stressaantuu lapsen ujoudesta, hän käyttää usein vääriä keinoja, kuten lapsen arvostelua. Silloin lapsen on entistä vaikeampi täyttää aikuisen odotuksia”, sanoo Pesonen.

Jos lapsi ei saa ujoudeltaan sanaa suustaan esimerkiksi sukujuhlissa, vanhempi voi Pesosen mielestä vain todeta, että nyt lapsi ei näköjään puhu. Ujoudesta ei kannata tehdä numeroa.

Kun vieraita kolistelee eteisessä, livahtaa elokuussa neljä vuotta täyttävä Kaspian Kilpinen salamana lastenhuoneeseen ja sulkee oven perässään. Hetken päästä poika istahtaa omalle tuolilleen kahvipöytään, mutta ei rohkene juuri katsoakaan vieraiden suuntaan.

”Tämä on Kaspianille tyypillistä. Jos nyt oltaisiin vieraassa paikassa, hän kiipeäisi vielä syliini”, kertoo Kaspianin isä Sami Kilpinen.

Kuusivuotias isosisko Karla sen sijaan juttelee vieraille sujuvasti. Karla on aina tutustunut leikkipuistossa muihin lapsiin silmänräpäyksessä, kun Kaspian tyytyy vain seuraamaan hiekkalaatikon vierellä sellaisten lasten leikkejä, joita hän ei entuudestaan tunne.

Viime syksynä Kaspian aloitti päiväkodin. Kolmen viikon jälkeen hoitaja kertoi iloisesti isälle, että Kaspian puhui jo muutaman sanan. Vanhempia ei silti huolestuttanut, sillä poika jäi mielellään leikkimään muiden kanssa ja löysi ystäviä.

”Kevään kohokohta oli, kun Kaspian uskaltautui esiintymään musiikkileikkikoulun kevätjuhlassa 200 ihmisen edessä”, kertoo Sami Kilpinen.

Salaisuus oli siinä, että Kaspian oli tutussa ryhmässä, joka oli ollut yhdessä jo vauvaikäisestä.

Kaspian Kilpisen perheessä on huomattu, ettei patistelu auta ujoa lasta.

”Pahinta olisi ivallisuus ja sen epäileminen että lapsi olisi huonokäytöksinen, kun hän ei aina vaikkapa vastaa kysymyksiin joita esitetään”, sanoo Kilpinen.

Asiantuntijoiden mukaan ujoa lasta ei saa siis pakottaa. Mutta myös ujon varjeleminen sosiaalisilta tilanteilta on haitallista. Silloin sosiaaliset taidot eivät vahvistu.

”Ujous ei tarkoita, että lapsi olisi epäsosiaalinen”, sanoo dosentti Kati Heinonen-Tuomaala.

Ujo lapsi voi olla ihan yhtä kiinnostunut muiden seurasta, mutta kynnys tutustua on korkeampi. Siksi ujo lapsi voi jäädä muita useammin syrjään ja saada muita lapsia vähemmän myönteistä palautetta ja kokemusta, jonka avulla lapsi oppii toimimaan muiden kanssa.

Heinonen-Tuomaalan mukaan ujojen lasten on tapana juuttua helpommin negatiivisiin tunteisiin esimerkiksi silloin, jos he tulkitsevat tilanteen kielteisesti.

”Vanhempi voi kertoa, että muut lapset eivät esimerkiksi juokse häntä karkuun, vaan juokseminen kuuluu leikkiin. Kiusaaminen on asia erikseen, siihen aikuisen on puututtava”, Heinonen-Tuomaala neuvoo.

Ville MÄnnikkö
Heidi Mikkolan viidestä lapsesta kaksi on ujoja.
Heidi Mikkolan viidestä lapsesta kaksi on ujoja.

Jos lapsena vanhempien merkitys ujon lapsen rohkaisemisessa on suuri, niin nuorena se on kavereilla, uskoo Heidi Mikkola.

Nykyisin hänen 13-vuotias tyttärensä on aikuisten seurassa edelleen hiljainen, mutta kaveripiirissään äänekäskin. Tähän on vaikuttanut se, että monet tytön ystävät ovat vilkkaita.

Tyttö pääsi myös musiikkiopistoon, kun hän itse päätti uskaltaa esiintyä. Ensimmäisellä hakukerralla hän ei uskaltanut soittaa ja laulaa vieraiden aikuisten seurassa ja sai huonot pisteet.

”Ujokin voi olla päättäväinen ja nauttia esiintymisestä. En usko, että ujous rajoittaa vaikkapa ammatinvalintaa, sillä lapset voivat harjoittelemalla ja hyvien kokemusten avulla oppia mitä vain.”

Mikkolan vanhempi tytär kokee ujouden haittaavan itseään lähinnä silloin, kun pitäisi tutustua uusiin ihmisiin.

”Muut tutustuvat nopeammin, mutta minun on vaikeaa keksiä puhuttavaa uusien ihmisten kanssa.”

Tyttöjen mielestä ujolle olisi pahinta se, jos opettaja ottaisi silmätikukseen ja pakottaisi esille vastoin tahtoaan.

Sekä äiti että tyttäret pitävät pieniä kouluja suuria parempina ujoille.

”Olisi kivaa, jos tuntisi kaikki oppilaat. Isossa joukossa muihin tutustuu hitaammin”, sanoo 13-vuotias tytär.

”Ujo ei leimaudu ujoksi samalla tavalla, jos on useita opettajia. Toisten kanssa on helpompi olla oma itsensä. Aina ei tarvitse olla ujon roolissa”, sanoo puolestaan 14-vuotias tytär.

Miten pääsen yövaipasta eroon?

19.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Päiväsaikaan ei tarvitse laisinkaan vaippaa mutta mitä teen yövaipan kanssa?

Emilia on pysynyt kuivana eli ilman vaippaa kotona, ulkona, kauppareissut, automatkat ym. Päiväunien aikana on pysynyt kuivana myös.

Sain eilen vinkin yhdeltä vanhemmalta että kun lapsi oppii tunnistamaan koska on hätä ja tarve käydä vessassa niin on hyvä käyttää lasta yöllä potalla vaikka hän olisikin unessa koska se pissa kuitenkin tulee sieltä ja siten on helpompi lapsen nukkua koko yön ilman että kastelee sänkyynsä tai tarvitsee yövaippaa. Benjamin oppi kuivaksi heti päiväs ja yöaikaan, eli vaippa oli aina kuiva yöunien jälkeen ja se oli helppo ottaa pois käytöstä. Emilian kanssa olen käyttänyt vielä yövaippaa mutta viime yönä kun hän heräsi noin klo 2 niin vein hänet vessaan kun hän vähän äänteli ja heräili koska oli varmasti vessahätä mutta ei oikein halunnut pissata vaippaan. (Olemme joskus automatkoilla kun hänellä oli vaippa käytössä sanonut että voit pissata vaippaan kun sinulla on se mutta hän oli vaan huutanut ettei tahdo ja ymmärretävää koska jos lasta opettaa kuivaksi niin miksi olisi hyväksyttävää välillä pissata vaippaan ja välillä ei saa?) Emilia teki tarpeensa potalla ja laitoin varmuuden vuoksi vielä vaipan ja kannoin sänkyyn ja hän nukahti uudestaan. On parempi käyttää lapsi vessassa yöllä kun varhain aamulla 5 aikoihin koska silloin kun on jo aika valoista niin lapsen voi olla hankala saada unen päästä taas kiinni. Se voi tuntua hassulta ottaa nukkuva lapsi potalle mutta näin hän oppii pysymään myös kuivana yöllä.

Kirjoitin viimeksi että moni lapsi ei halua pissata tai kakata pottaan ja haluaa kakkaamista varten vaipan päälle mutta kun opetat lastasi kuivaksi niin pyri myös lasta ja kannusta häntä kakkaamaan pottaan koska se on hankalaa lapselle jos hän olisi kuiva mutta haluaa kakata vaippaan ja osaa pyytää sitä niin sitten hän herkäsit aina on pyytämässä sitä ja on hankala päästä siitä huonosta tavasta eroon. Muista pysyä johdonmukaisena, olla esimerkki lapselle, puhua ja selittää lapselle ja ottaa myös vaikka pehmolelu tai muu lelu mukaan ja näyttää että sekin tekee tarpeensa pottaan. Emiliaa on myös totutettu käymään vessassa ja sinne hän on myös tehnyt tarpeensa koska ei joka paikassa aina ole potta mukana ja näin lapsi oppii tunnistamaan ja hyvksymään ”isonkin vessanpöntön”. Aikuisena voi olla siinä pitämässä lapsesta kiinni ettei hän tipu vessanpöntöön ja saa siitä mitään ”traumaa” tai huonoa kokemusta, opastaa lasta mistä voi pitää kiinni, käytä jalkojen alla koroketta ja on myös myynnissä muovista tehtyjä istuimia jonka saa vessanpöntön päälle jottei se vessanpöntön oleva reikä olisi liian suuri että lapsi vahingossa juuttuisi kiinni vessanpönttöön. Opasta ja opeta myös lasta kertomaan koska on hätä ja tarve käydä vessassa, älä liikaa höpötä tai kysele asiasta koska lapsi oppii itse siten kertomaan kun on hätä muuten hän vaan hermostuu jos aikuinen on vierellä koko ajan kyselemässä onko hätä vai ei.

Ruokailu tottumuksia

15.7.2014 Lapsen kasvatus ja vanhemmuus

Kun Benjamin oli nuorempi niin hän ei pitänyt ollenkaan jugurista, rahkoista ym. Päätin että jos poika ei halua niin poika ei halua ja piti siten keksiä muita maitotuotteen lähteitä koska maitoakaan ei tahtonut yhtäkkiä juoda kun aloitti päiväkodissa ja vähän ennen sitäkin. Viime syksyllä hän sitten aloiti myös juomaan maitoa kun oli pitänyt aika pitkän tauon sen maidon juomisen kanssa kun oli aikaisemmin saanut vain vettä ruoan kanssa mutta nyt poika juo jo reippaasti maitoa koska katsoimme olipa kerran elämä joka on hyvä piiretty kehosta ja mitä kaikkea tapahtuu kehossa ja sanoin että: ”jos ei juo maitoa tai muita maitotuotteita niin siten luut menee rikki kun kaatuu eikä ole mitään millä luut kasvaisivat koska ei riitä että otat ekstra kalsium vitamiini tabletin mukana”. Toinen asia josta Benjamin ei pitänyt juurikaan oli puuro ja en sitten tarjonnut sitä hänelle kotona vaan tarjoan karjalanpiirakoita, sämpylöitä, jugurttia, rahkaa, muroja maidon tai mansikkakeiton kera, tässä vaan joitakin esimerkkejä. Pidin silti sen tärkeänä ja pysyin johonmukaisena että kun on päiväkoti päivä niin silloin on päiväkoti aamupala joka tarjotaan hänelle ja se syödään tai sitten ei mutta jos jättää syömättä päiväkodissa aamupalan niin voi tulla aika suuri nälkä ennen lounasta. Poika ei syönyt puuroa päiväkodissa vaan näkkileipää ja mitä muuta oli tarjolla mutta huomasi että kun ei tule muuta niin tulee ainakin nälkä. Näin poika oppi myös syömään puuroa, päiväkodissa. Mielestäni tämä on ihan hyväksyttävää että kotona on vähän erilainen aamupala kun päiväkodissa koska kuka jaksaisi joka aamu päiväkodissa ja joka aamu kotona vaan ja pelkästään syödä puuroa? Poika ymmärsi aika nopeasti että kotona ei tule aamupalaa jos on päiväkoti päivä ja siellä sitten kannattaa syödä se aamupala jota tarjotaan jotta jaksaa. Vaikkei Benjamin kotona syö puuroa (söi pienempänä) niin ainakin katson että hän saa viljatuotteita aamupalaksi. Emilia söi pienenä puuroa mutta siirtyi sitten velliin ja teen saman asian hänen kanssaan kun hän aloittaa päiväkodissa: pysyn johdonmukaisena liittyen aamupalaan jos on koti tai päiväkotipäivä, tyttö tottuu sitten taas puuroon kun aloittaa päiväkodissa koska Benjaminkin tottui siihen, ei pidä tarjota lapselle jotain ”muuta” koska tietää ettei puuro ehkä mene alas vaikka onkin päiväkotipäivä koska sitten seisot joka aamu tarjoamassa lapsillesi aamupalaa kotona ja sitten he saavat myös päiväkodissa. Tee siksi päätös että syökö lapsesi kotona ennen päiväkotiinmenoa vai syökö hän päiväkoti aamupalan, se on jompikumpi ja muista että lapsella kestää sopeutua uusiin asioihin ja lapsen ensimmäinen asia jossa hän saa päättää tai tuntee että hänellä on valinnanvapaus on juuri syömisessä, siksi voi olla että lapsesi ei syö päiväkodissa koska hän haluaa osoittaa mieltään jostain asiasta. Tällaiset asiat menevät ohi ja lapset kun opppivat suhtautumaan uusiin asioihin ja rutiineihin niin tällaiset mielenosoituksetn vähenevät. Lapset syövät viimeistään sitten kun heillä on nälkä ja uskon että kun lapsi näkee että muut lapset syövät päiväkodissa reippaasti niin hekin aloittavat, he myös näkevät että nälkäisenä ei ole kiva leikkiä ja jos aamupala ei maistu niin ainakin lounas tai välipala tai sitten kotona kun on päivällinen. Ei kannata siitä asiasta tehdä suurta asiaa heti vaan seurata tilannetta rauhallisesti ja jos huomaa outoa käytöstä tai jos lapsi on syömättä pidemmän aikaa niin kannattaa asiasta jutella päiväkodin henkilökunnan kanssa, soitto neuvolaan josta saa lisää vinkkejä ja neuvoja.

Kun Emilia alkoi syömään jugurttia ja rahkaa ja hän piti siitä niin Benjaminkin alkoi hiljalleen pitämään siitä. Huomasin että Angry Birds oli suuri suosikki ja kun niitä sai jugurttina niin niitähän voi mennä kuinka monta tahansa päivän aikana! Jos lapsi ei syö jotain tiettyä niin yritä saada hänen huomionsa siihen että hänen lempihahmonsakin syö niitä tuotteita tai niinkun tässä kävi, että oli Angry Birds jugurtteja kaupassa myytävänä. Monella vanhemmalla voi olla vaikeuksia saada lapsen syömään kasviksia siksi onkin tärkeää tarjota niitä jo pienesä pitäen vaikka pieninä paloina käteen ja että lapsi huomaa jo pienestä pitäen että vanhempikin ottaa niitä lautaselleen ja syö. Lapselle voi myös tehdä ruokailusta mieluisan, itse teen välillä hahmoja lapsille ruoasta tai kasvoja. Perunamuusi tai pasta on kasvot, silminä toimii vaikka kurkut tai pienet kirsikantomaatit ja nenänä tai poskina lihapullat ja suu voi olla ketsuppia tai makkara, hiukset voivat olla salaattia. Vaan mielikuvitus on rajana ja kyllä niistä välillä tulee aika hauskankin näköisiä hahmoja ja kasvoja. Näin saa lapsen syömään paremmin ja myös ne vihannekset uppoaa paremmin ja lapsi saa tutustua uusiin makuihin. Uudet maut lapselle ovat iso asia ja kestää aika monta kertaa ennenkuin lapsi tottuu uusiin makuihin siksi ei pidä lannistua jos lapsi ei syökään koko porkkanaa mutta on ainakin maistanut sitä, sitten seuraavalla kerralla porkkanaa menee enemmän. On myös asioita joista lapsi ei pidä vaikka on maistanut ja on hyvä kehua lasta että hän ainakin maistoi ja tietää miltä se maistuu ja kertoa samalla että isä/äitikään ei aina pidä kaikesta ja kertoa mistä ei pidä mutta jos asiaan on tullut aikuisena muutos että yhtäkkiä pitääkin esim. kaalista niin kertoo myös sen lapselle.

Itse en koskaan syönyt mitään oikeastaan missään ja moni mietti että millä minä elän. Makaroonit, voisilmä ja ketsuppi siihen päälle oli suurta herkkua minulle. Jos muualla oli tarjolla ruokaa tai herkkuja niin ne ei vaan mennyt alas, ei kertakaikkiaan enkä pysty vielä tänä päivänäkään sanomaan miksi. Kasvoin normaalisti, eikä minulle tullut mitään anoreksiaa/bulimiaa tai muuta syömishäiriötä koska niitäkin voi esiintyä lapsilla ja varsinkin nuorilla. Muistan vaan kuinka kaikki aina hokivat: ”syö kaikki!” Eikä se minusta auttanut asiaa yhtään, se vaan pahensi sitä! Jos Emilia ei syö paljon mitään niin en tuputa vaan hän syö kun syö ja hän kasvaa ja elää ihan normaalisti ilman mitään ongelmia, sama koskee Benjaminia. Välillä lapset syövät paremmin, välillä huonommin ja välillä ei ollenkaan (ainakin siltä tuntuu) mutta sitten sen huomaa kun on kasvuvaihe menossa että he syövät hyvin ja nukkuvat paljon. On myös tärkeää että annat lapselle tilaa ja aikaa leikkiä, ulkoilma tekee ihmeitä, että on aktiivistä leikkiä ja menoa koska silloin ruokakin maistuu ihan eri tavalla kun jos lapsi vaan olisi sisällä ja leikkisi rauhallisia leikkejä.

Pysy siis johdonmukaisena ruokailu ajoissa että on säännölliset, älä korvaa rukoailua tarjoamalla eri vaihtoehtoja jos lapsi ei syö koska siten lapsi oppii että hän voi aina valita mitä haluaa syödä ja sillloinhan hän valitsee aina mieluisan ruoan ja se helposti ei tarjoa monipuolista ruokavaliota lapselle, tee ruokailusta mieluisan, tarjoa monipuolista ruokaa, kehu älä tuputa, on hyvä että lapsi ainakin oppii maistamaan uusia makuja, ulkoilma ja aktiiviset leikit herättävät ruokahaluja, pidä hedelmäiltoja tai vihannesiltoja jolloin dipataan vihanneksia ja herkutellaan, osta erilaisia hedelmiä ja maistelkaa yhdessä uusia makuja, anna lapsen olla mukana ruoanlaitossa ja maistella, laita mieluumin pieniä annoksia ruokaa niin lapsi voi pyytää lisää ruokaa ja samalla voi kehua kun lapsi söi reippaasti ja pyysi lisää, jos lautasella on paljon ruokaa niin se on lapsen silmissä aivan liikaakin siksi kannattaa miettiä millaisen annoskoon tarjoat lapsellesi.  Jos lapsi syö paljon niin älä ”kehu” sanomalla: ”syötpähän sä paljon!” Koska lapsi voi luulla että ”syökö nyt liikaa vai mikä on?” Vaan mieluiten kehu: ”Upeasti maistoit kaikkea, kyllä tuo ulkoilma/leikkiminen tekee minutkin nälkäiseksi ja sinä varmasti kasvat pituutta ja nyt keholla on paljon erilaisia vitamiineja, mineraaleja ja asioita joita se tarvitsee jotta voi hyvin ja kasvaa ja jaksaa leikkiä”.  Ole esimerkki lapsellesi myös ruokailussa ja mieti miten puet asioita sanoiksi koska lapsen mielessä tietyt sanat ja asiat voivat hänelle merkitä erilaisia asioita kun sinulle aikuisena ja monet asiat jäävät pienen lapsen mieleen joita hän siten pohtii ja miettii.

10491073_1508605279368870_5974640171642274905_n