Selaat arkistoa kohteelle Kyseenalaistaminen.

“Don’t feel bad, I’m usually about to die.” ― Rick Riordan

5.4.2014 Aforismit, Arvot, Elokuvat, Kärsimys, Kulttuurit, Kyseenalaistaminen, Länsimaisuus, Maailma, Mieli, Tiedostaminen, Tutkimukset, Zen

”I’m not afraid of death; I just don’t want to be there when it happens.” -Woody Allen

Mitä, etkö sitten tiedä, että kaiken inhimillisen pahan alku, kaiken pelon ja raadollisuuden alku, ei ole kuolema vaan pikemminkin kuoleman pelko? -Epiktetos

Miksi länsimainen ihminen pelkää kuolemaa? Kulttuuriamme leimaa kaikkialle tunkeva kuolemanpelko, kalman kammo. Katoavan olemus on häivytetty ja pyyhkäisty siistillä, vaivattomalla ja huomaamattomalla ranneliikkeellä ulottumattomiin: kauas pois, universumin tuolle puolen. Mieluiten mahdollisimman etäälle itsestä, koska se mikä on poissa silmistä, on myös poissa mielestä. Out of sight, out of mind.

Mielettömät toivovat itselleen pitkää ikää tulematta siitä kuitenkaan iloisiksi. He pakenevat kuolemaa ja kuitenkin tavoittelevat sitä. He eivät saa elämässään mistään tyydytystä.— Demokritos

”Elämän tragedia on se, mikä kuolee ihmisen sisimmässä hänen eläessään.” Albert Schweitzer

Kuoleman hallitsemattomuus on ilmeisesti ihmiselle vaikea pala purtavaksi – sen tuntemattomuus, lopullisuus, mystisyys, kontrolloimattomuus. Sitä mitä ei näe ympäristössään, ei opi kohtaamaan eikä elämään sen kanssa. Kun kuolema kärrätään sairaalan hohtavanvalkoisille ja steriileille osastoille, tehdään samalla suuri karhunpalvelus koko yhteiskunnalle. Kuolema naamioidaan medikalisaation viittaan ja itse viitta heitetään ruumisauton perälle, mikä katoaa horisonttiin pölypilven saattelemana. Hautajaisjärjestelytkin voi kätevästi tilata internetistä ilman, että tarvitsisi astua jalallaankaan kammottavaan hautaustoimistoon.

”Kuka tietää, ettei se mitä me kutsumme kuolemaksi olekin elämää, ja ettei elämä olekin kuolemaa.” –Epikuros

”Kuolema ei meitä liikuta. Silloin kun me olemme, ei ole kuolemaa, kun kuolema on, ei ole meitä. ”-Epikuros

Kristinuskossa tehdään selvä jako elämän ja kuoleman välillä: elämä on tässä ja nyt, konkreettista ja läsnäolevaa, kun taas kuolema on tuonpuoleisessa, taivaassa tai helvetissä. Kuolema on ulkoistettu ja se odottaa jossain hamassa tulevaisuudessa. Ideaa voi konkreettistaa piirtämällä itsensä aikajanalle, jossa syntymä on X, nykytila Y ja kuolema on Z, jonne lineaarisuus päättyy. Eihän tämä maailman suurin uskonto voi olla vaikuttamatta merkittävästi kulttuuriimme ja sosiaalisiin representaatioihimme. Idän uskonnoissa puolestaan korostetaan enemmän syntymän ja kuoleman yhteenkietoutumista ja sitä, kuinka ne kulkevat käsi kädessä. Elämässä on kuolemaa, eikä se ole jotain joka odottaa viikatteen muodossa tulevaisuudessa. Ihminen syntyy ja kuolee paradoksisesti jatkuvasti uudelleen ja uudelleen – emme astu uudelleen samaan virtaan Herakleitoksen sanoin.

”Koko filosofin elämä on valmistautumista kuolemaan.” -Platon

“Reality means you live until you die…the real truth is nobody wants reality.”
―Chuck Palahniuk

Darren Aronofsky tutkii kuolemaa oivallisesti elokuvassaan The Fountain. Eräässä kohtauksessa Tom toteaa: ”Death is a disease, it’s like any other. And there’s a cure. A cure – and I will find it.” Voiko repliikki kuvatakaan paremmin ongelmaamme kieltää yksi puoli elämästä: sen rajallisuus! Ihmistä riivaa kaikkivoipaisuuden tahto, hallintaharha. Ihminen tahtoisi olla jumala ja syväjäädyttää itsensä, jotta voisi rauhassa leikkiä ikuista leikkiään ja heilutella kuvitellun vapauden valtikkaansa. Kuten Pekka Pekkala toteaa osuvasti blogissaan: ”Kun maallisessa elämässä on saavuttanut kaiken mahdollisen, jumalan kaltaisuus on luonteva seuraava tavoite.”

“Each night, when I go to sleep, I die. And the next morning, when I wake up, I am reborn.”―Mahatma Gandhi

”I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it.” -Mark Twain

Vietnamilaiseen kulttuuriin perustuvassa elokuvassa, The Beautiful Countryssa, eräs henkilöistä toteaa: ”Kuoleminen on yhtä luonnollista kuin elämäkin.” On varmasti ilmiselvää, että asemoituminen ja tulokulma kuolemaan on aivan toinen kuin edellisen elokuvan esimerkissä.

”Ihmisen kuolema on enemmänkin jälkeenjäävien ongelma.” -Thomas Mann

Toiset kulttuurit ovat ymmärtäneet paremmin yllä olevan sitaatin kuin toiset. Suomalaisista kolme neljäsosaa olisi eutanasian puolesta, mutta ainakin toistaiseksi aktiivinen eutanasia on laissa rangaistava teko, josta voi saada jopa kahdeksan vuotta vankeutta.

Ihmisten, ainakin länsimaisten, elinajanodote kasvaa ja pitenevä elämänuramme kosiskelee kuolemattomuuden ihannetta. Kuten Johanna Sumiala, viestinnän tutkija, toteaa: ”Nykyajan selviytymiskeino on pikemminkin se, että kuolemaa torjutaan kaikin keinoin. Sen puolesta puhuu kaikki ruoka- ja terveyshysteria, puhumattakaan botox-villityksestä. Ikuiseen elämään sopii huonosti kuva tavallisesta kuolemasta.”

Mikä on ratkaisu? Kierkegaardin uskon loikka, pelkkä menolippu kielekkeeltä kohti ääretöntä ja sen yli? Kenties näin on, muuhun eivät ihmisen elon rajat taida revetä.

“I wish it need not have happened in my time,” said Frodo.
”So do I,” said Gandalf, ”and so do all who live to see such times. But that is not for them to decide. All we have to decide is what to do with the time that is given us.”
J.R.R. Tolkien

“To the well-organized mind, death is but the next great adventure.”
―J.K. Rowling

”Kuole et kuolemassa, jos elämän lakia seuraat, kahlees’ vain kirpoavat, jumaluus osasi on. ”-Pythagoras

”Nainen lyö yhtä usein kuin mies” ja muita hämmentäviä tarinoita

29.3.2014 Kulttuurit, Kyseenalaistaminen, Länsimaisuus, Maailma, Normit, Päihteet, Psykologia, Sukupuoli, Tutkimukset, Valta, Yksilö-yhteisö

Minua on hieman askarruttanut vajaan kuukauden takainen uutisointi, jonka mukaan Suomi on toiseksi vaarallisin maa naiselle Euroopassa. Itse hieman kyseenalaistaisin karkeaa tulosta, jonka media on tutkimuksesta vääntänyt. Iltalehdessä ja muissa sensaatiohakuisissa lähteissä tarkastellaan vain sokeasti tilastoja ja päätulosta kiinnittämättä lainkaan huomiota tutkimuksen taustaan, prosessiin ja muihin ilmiötä selittäviin tekijöihin, eli toisin sanoen langetaan lopputulosharhaan.

Tutkimus toteutettiin pelkästään haastatteluin tutkittavien kodeissa. Tämä on mielestäni ongelmallista, koska moni voi sosiaalisen suotavuuden nimissä jättää kertomatta väkivallan kokemuksistaan. Tulokset voisivat olla erilaisia esimerkiksi kyselylomakkein toteutettuna. En mene tässä kirjoituksessa sen pidemmälle kyselylomakkeisiin liittyviin ongelmiin, mutta toimikoon tämä yhtenä vaihtoehtoisena esimerkkinä ja kontrastina.

Tanska ja Suomi sijoittuivat kärkeen tutkimuksessa. Mitä tekemistä näillä kahdella skandinaavisella hyvinvointivaltiolla ja korreloivilla tuloksilla voisi olla keskenään? Saattaisiko olla niin, että koska molemmat maat ovat tasa-arvon kärkeä Telluksella, tanskalaiset ja suomalaiset kenties havaitsevat helpommin väkivallan ilmaisuja ja kyseenalaistavat niitä? Se, mitä pidetään normaalina, hukkuu massaan ja latistuu arkeen. Ei ole helppoa uida koiraa vastavirtaan jos ympäröivä kulttuuri kauhoo perhosuintia toiseen suuntaan. Tasa-arvo mahdollistaa avoimemman julkiseen puheen, lievittää häpeää ja madaltaa kynnystä tehdä rikosilmoitus. Taannoin Ruotsin uutisoitiin olevaan raiskaustilastojen kärjessä, mutta tutkimus kielii pikemminkin siitä, että Ruotsissa raiskaukset tulevat parhaiten poliisin tietoon. Mainittakoon vielä, että individualistinen kulttuuri toteuttaa erilaisia sosiaalisia käytäntöjä kuin kollektivistinen, ja tämä voi näkyä juuri edellisen tapaan rikosilmoituksissa ja tuomioistuimessa.

http://yle.fi/uutiset/bbc_ruotsissa_tilastoidaan_eniten_raiskauksia_euroopassa/6296473

FRA (European Union Agency for Fundamental Rights) selittää tutkimuksen maiden välisiä eroja erilaisella altistumisella väkivallalle. Joissain maissa naiset käyvät enemmän töissä ja viettävät muutenkin enemmän aikaa kodin ulkopuolella, esimerkiksi sosiaalisten ja kulttuuristen motiivien vuoksi. Tämä varmasti pitää paikkaansa ja selittää esimerkiksi osittain Suomen ja Tanskan tulokset yhtenä selittävänä, mutta toisaalta tulos ei ole koko totuus vaan tutkimuksessa ilmenee, että myös parisuhteessa tapahtuu fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa.

Eräät feministit ovatkin kritisoineet oikeudenmukaisuuden toteutumisen mallia, jossa oikeudenmukaisuutta tarkastellaan vain julkisen areenan kautta ja sivuutetaan täysin yksityinen. Julkinen liitetään esimerkiksi politiikkaan ja maskuliinisuuteen. Yksityinen taas vastaa kotia ja feminiinisyyttä. Sinänsä tasa-arvoisessa maassa tapahtuu siis epäoikeudenmukaisuutta kun huomioidaan myös yksityinen puoli, mikä ilmenee myös tästä EU:n tutkimuksesta. Eivätkä nämä paradoksit ja arkikäsitykset tähän pääty, vaan vuoden 2010 tutkimuksesta käy ilmi, että itse asiassa miehet kokevat törkeää perheväkivaltaa naisia useammin ja nainen syyllistyy puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies : http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/1352897

Vielä viimeisenä FRA selittää maiden välisiä eroja urbaanistumisen ja rikollisuuden yhteydellä sekä korkean alkoholin kulutuksen ja väkivallan korrelaatiolla. Selitykset ovat varmasti aivan päteviä: esimerkiksi suomalainen alkoholikulttuuri on totaalisen erilainen eteläeurooppalaiseen verrattuna. Olen viettänyt pidemmän ajanjakson jälkimmäisen kulttuurin yhdessä pääkaupungissa enkä todistanut tuona aikana ainoatakaan humalaista yhteenottoa tai rekisteröinyt yleistä hoipertelevaa suomalaista katukuvaa. Oma subjektiivinen kokemukseni ei takaa, etteikö sellaista tapahtunut tai voisi tapahtua Etelä-Euroopassa, mutta eiköhän ole selvää, että humalahakuinen juominen on suomalaisten ongelma ja sillä on monia negatiivisia seurauksia: http://yle.fi/uutiset/vaitoskirja_suomi_juo_sukupolvesta_toiseen_enemman/6612220

Toisaalta, ei alkoholi itsessään selitä kaikkea, vaan mukana täytyy olla muitakin tekijöitä. Hieman yllättäen suomalaiset eivät olekaan kärkeä alkoholin kulutuksessa vaan sijoittuvat keskitasolle, ainakin jos tätä vuoden 2012 tutkimusta on uskominen: http://yle.fi/uutiset/infografiikka_suomalaiset_juovat_viinaa_kuin_eurooppalaiset/5100288

Kun kuitenkin tarkastelee tilastoa, alkoholin kulutuksen kärjestä ennen Suomea löytyvät suuret viinintuottajamaat, kuten Portugali, Espanja, Ranska ja Saksa. Eräs ranskalainen totesi minulle kerran pilke silmäkulmassa viiniä menevän joka aterialla. Tiedä tuosta sitten, mutta juomakulttuuri, siihen liittyvät asenteet ja alkoholin nauttimisen tavat ovat hyvin vaihtelevia eri maissa. Vaikka Suomessa ei ehkä juotaisikaan eniten Euroopassa, me emme vain yksinkertaisesti taida osata tehdä sitä keskimääräistä kulutustammekaan oikein, sivistyneesti ja terveellisesti.

Joka tapauksessa tutkimus on hyvin mielenkiintoinen ja suosittelen Iltalehden lööpin sijaan tutustumaan alkuperäiseen tutkimukseen. Seuraavaksi voimme jäädä odottelemaan milloin toteutettaisiin vastaava tutkimus miesten kokemasta väkivallasta, mikä on aiheena poleemisempi.

http://fra.europa.eu/en/publication/2014/vaw-survey-main-results

Onko sinun mielestäsi mahdollista tutkia ja todeta jonkin maan olevan väkivaltaisin toisiin maihin nähden?