Selaat arkistoa kohteelle kyh2016.

Äkkiä ne päivät kuluvat

18.6.2016 jämätyöt, kyh2016, Minä, perheeni ja elämäni eläimet, Virkkaus

Nyt on jo taas kaksi päivää viime postauksesta. Enkä, tadaa, jättänytkään KYH2016-aloituksia tekemättä lisää. Tänään aloitin uuden, elikkäs kirjovirkkaamalla kässäpussukan. Muuten kiva tehdä, mutta kun työssä on 3 eriväristä lankaa, niin ärrinmurrit lentelee ilmassa. Kahdella vielä virkkaa sujuvasti ja yhdellä tietty, mutta tuo kolme on kauhistuksen kanahäkki.

***
Menin eilen jopa puoli yksitoista nukkumaan, kun tuntui että taa-aas on pakko neuloa ja heti kaikki stashin langat. Äh ;) Mutta onneksi väsy voitti ja menin siispä ajoissa petiin.

Noniin jälleen täällä taas

16.6.2016 harrasteita, jämät, jämätyöt, kierrätys, kyh2016, langat, luovuus, neulominen, postia, purkua, Virkkaus

Ihanaa! Nyt sujuu kaikki, kun on tuo uusi valaisin. Se on superihqu! Joo, laitan siitäkin kuvan tähän:

Ingo valkoinen

Ingo valkoinen

Se on nii-iin ihana että!

***
Ihanaa on myös se, että sain lisää lankoja pakettina lähikauppaan ja ne oli taas huudettu Huutonetistä. Lankoja oli/on 1,7 kiloa ja myös siihen siältyy muutama täysi kerä. Suurin osa oli Novitan lankoja. Sellaisiakin, joita en ole koskaan kokeillut niinku Hile tai Kotiväki Kartano tai Kide. Loput olivat Nallea, seiskaveikkaa ja Isoveljeä + muutama kudekerä jotain laatuja. Ihania kaikki! Kuvaa ei tule, koska niistä suurin osa on vajaita keriä. Mutta ihastella saan itse. :)

***

Täällä ei nyt ole mitään uutta valmista, mutta katsokaa silti tuo pdcasti, sillä sekin on tehty uuden valaisimen keralla. Kesken on sitten sitäkin enemmän:

KYH2016-töitä:

  1. valkoinen Kielo-liina, lanka loppuu kesken, joutuu ehkä purkuun
  2. musta Isotakki, kappaleita mennään
  3. vaaleanpuneinen Reppu, puolet kohta tehtynä
  4. vaaleanvihreä Puffin päällinen, lanka loppuu kesken tässäkin
  5. kirjava Joku ruutujuttu, samoin lanka loppuu äh :(

MUITA:

  1. musta Baktus-huivi, puolet valmiina
  2. sininen huivi, ufoutuu
  3. Hippia-paita, tekeillä kunhan ehdin
  4. Afrikankukka-peitto, on työn alla enemmän ja vähemmän aktiivisesti
  5. Kassi, sanka puuttuu

Siis yhteensä 10 keskeneräistä ja vielä tarttis aloittaa 9 jossain vaiheessa, jos innostun lisää tekemään Kyh-töitä. Ääh tässäkin meinaa iskeä :(

Että sellaista tällä kerralla. Voikaahan hyvin ja paksustikin ja neulokaa ja virkatkaa paaaaaaljooooooon ja usein!!! :D

Podcast kuusi

15.6.2016 harrasteita, Jalmari, jämät, kirjat, kyh2016, langat, neulominen, podcast, video, Virkkaus

Lankaa lisää

14.6.2016 jämät, kyh2016, langat, neulominen, Yleinen

Ostin huutonetistä n. 1,5 kiloa lisää mm. Novitan lankoja. 400 g oli täysiä keriä ja loput vajaita keriä. Monesta kerästä tunnistaa, että on Novitaa, vaikka kaikissa ei ole vyötettäkään. Lankapaketti saapui lähikauppaan, josta tulee pian toisen merkin kauppa. Mistähän sitten saa paketit hakea? Hmm…

***

Lisää olen taas aloitellut. Tällä hetkellä Kyh-aloitusten saldo on 15 ja lopetettu on n. puolet niistä. yksi on purettu ja toinenkin päätyy purku-uhan alle langan keksen loppumisen takia. Harmittaa, hmph :( Isoin aloitettu on kokopitkä musta villatakki ihan itselle. Sellaista olen jo tarvinnut pidemmän aikaa. Nyt se sitten pääsi puikoille lankavaraston mustan langan osuuden keräännyttyä niin isoksi.

Sekä että taas

11.6.2016 harrasteita, jämätyöt, kierrätys, kyh2016, luovuus, neulominen, tuunaus, Virkkaus

On juu taa-aas aloitettu, tehty ja loppetettukin.

Peittonen kyh2016#10

Peittonen kyh2016#10

Tehty: 10. – 11.6.2016 välisenä aikana

Ohje: Oma

Puikot: 4 mm

Langat: Novita Miami ja Sachenmayer MicroGrande yhteensä 80 g

***

Kyh2016#11

Kyh2016#11

Tehty: 11.6.2016 päivän aikana

Ohje: Oma

Koukku ja puikot: 4 mm

Lanka: Jämävillat 40 g

***

Kesken ovat edelleen kolme kyh2016-työtä ja muutama muukin aiemmin aloitettu juttu, joista jo puhetta/kirjoitusta ollut aiemminkin.

No onhan täällä taas

9.6.2016 jämätyöt, kyh2016, neulominen, Virkkaus

Täällä on sekä valmista, että taas uutta puikoilla/koukulla.

Valmiina ovat sukat:

Harmaiset kyh2016#4

Harmaiset kyh2016#4

Tehty: 3. – 7.6.2016 välisenä aikana

Ohje: Oma

Puikot: 3,5 mm pyöröt

Lanka: Drops Fabel harmaa 40 g

***
Ja niitä aloitettuja on koukulla reppu ja puikoilla seinävaate. Olen ihan hyvällä mallilla aloituksissa Kyh2016:ssa, mutta huomisesta taas pitäisi keksiä lisää. Olen pruukannut aloittaa pari työtä joka toinen päivä ja joka toinen päivä huilia aloituksen suhteen. Huomenna olisi sitten taas aloituspäivä. Mitähän sitä tarvii? Vaikka tekemislista on valmiina, silti mikään ei meinaa hotsittaa aloittaa uutta taa-aas.

Valmista tulee!

7.6.2016 jämätyöt, kyh2016, neulominen, projekti, tuunaus, Virkkaus

Virkkasin eilen taa-as uuden rouhean liinan. Laitoin sen ulkoterassin pöydälle. Sopii siihen, koska on sininen.

Rouhea kyh2016#6

Rouhea kyh2016#6

Tehty: 6.6.2016

Ohje: Kauneimmat käsityöt 4/2016 malli 38

Koukku: 4 mm

Lanka: Jämäpuuvillat siniset 50 g

***
Lisäksi kirjoitin äsken HIPPIA-paidan ohjeen itselleni ylös. Julkaisen sen kunnes olen todennut sen toimivaksi XL-kokoiselle elikkäs itselleni. Kivvaa!!! uuutta omaa ohjetta!!!

Podcast_5

5.6.2016 kyh2016, luovuus, neulominen, podcast, Virkkaus

Speksit videolla, ole hyvä!

Jotain valmistakin viikonloppuna

5.6.2016 harrasteita, jämätyöt, kierrätys, kyh2016, luovuus, neulominen, Virkkaus

Elikkä tää Rouheus-liina tms. KYH2016#5

Kuva0477

Tehty: 4.6.2016

Ohje: Kauneimmat käsityöt 4/2016 malli 38

Koukku: 4 mm

Lanka: Jämäpuuvillat 60 g

***

Lisäksi aloitin viikonloppuna sukkia takaisin saamastani Dropsin Fabel harmaasta. Eka sukka on ompelua vaille valmis. Tein Afrikan-kukkia lisää 2 kpl…

…ja jatkoin Hippia-raitapaitaani, joka jo vähän aikaa ollut tekeilläkin. Siitä en rapsaa seuraavassakaan podcastissa, sillä olen tekemässä omalla ohjeella, eikä ole vielä valmiskaan läheskään. Tosin teen sitä ylösalais-neuloen. Sen verran kerroin, en muutakaan.

Voi jei mikä vauhti mulla on!

2.6.2016 harrasteita, kyh2016, neulominen, ystävät

Tänään on vasta toinen kesäkuuta ja mulla on hullutus täydessä käynnissä. Kaksi on jo valmistunut, elikkäs sukat tadaa eilisen avainnauhan lisäksi:

Kuva0475

Tehty: 1.- 2.6.2016 välisenä aikana

Ohje: Oma Lollypop-sukat

Puikot: 3,5 mm pyöröt

Lanka: Drops Fabel väri Candy 40 g

…niin nää sukat menee lahjoiksi elokuussa…

***
Lisääkin olen aloittanut elikkä tiskirätykkää elikkä -kukkaa vihreästä puuvillalangasta. Puolet siitäkin jo tehtynä. Valmistuu oletettavasti liian aikaisin elikkä tänään. Huomenna kun ei ehdi aloittaa eikä paljoa tekemäänkään mitään. Siksiehkä olenkin etuajassa.

Kuva0476