Selaat arkistoa kohteelle kuoleman.

Kun puhutaan itsemurhasta, puhutaan elämästä, ei kuolemasta.

1.5.2015 kuoleman, Masennus, Yleinen

Kun joku kuulee sanan itsemurha, luultavasti hänelle tulee mieleen (itsekäs) ihminen, jonka tarkoituksena oli tuottaa mielipahaa sukulaisille, koska aina pitäisi vain ajatella muita, tämän mielikuvan olen saanut eri keskustelupalstoilta. Itsemurha ja psyykkiset sairaudet on edelleen tabu Suomessa sen takia on tärkeää avata näkökulmaa niistä, vaikka sitten tän mun pienen blogin avulla, jotta saataisiin edes muutamien silmät avautumaan ja siitä eteenpäin jatkamaan sanomaa, koska pienestä voi tulla suurta, ja ehkä vielä joskus voitaisiin puhua avoimesti mielisairaista (kyllä, mielisairas on muutakin kuin massakirvesperhemurhaajat), jotta ihmisten olisi helpompi hakea apua, itsemurhatilastot laskisivat ja mielisairaiden hoitoa parannettaisiin! Joten tämän alkusaarnan jälkeen puhutaan itsemurhasta!

Mielestäni on naurettavaa sanoa itsemurhaa epätoivoiseksi ja tuomita siihen ratkaisuun päätyvät. Ihmiset, jotka tämän sanovat tai edes ajattelevat näin, eivät todennäköisesti itse ole ikinä kokeneet sitä harmautta ja synkyyttä, kun tuntuu, että elämässä ei oikeasti ole mitään, ei mitään, eikä siitä tilanteesta ole pois pääsyä. Usein ihmiset puhuvat, että on itsekästä tehdä itsemurha, koska niin moni jää suremaan ja läheisillä on paha olla, onneksi ei ole itsekästä ajatella noin? Ajatellaan itseään, että kuinka kauheaa itsellä on, ei kenties mietitä, että kuinka paha olla itsemurhan tehneellä henkilöllä oli, todennäköisesti ei edes tiedetty mitä (luultavasti) masentuneella henkilöllä oli mielessään, jos ei yhtään osannut ennakoida. Toki saa olla surullinen ja pettynyt jos läheinen on päätynyt itsemurhaan, mutta ei pitäisi lähteä tuomitsemaan tämän valintaa.

Todennäköisesti aika moni blogiani lukenut tietää äitini ratkaisun, jonka ymmärrän varsin hyvin, muistan edelleen miten pahalta tuntui katsoa voimatonta äitiä, joka hädin tuskin olisi jaksanut hymyillä, mutta silti yritti ja yritti viimeiseen asti, viimeisen kerran kun näin äitini olisin jo todennäköisesti voinut aavistaa hänen tulevan ratkaisunsa, mutta kun kuuntelin hänen juttujaan, tuntui siltä, että äiti olisi mahdollisesi jatkanut elämäänsä ja yrittänyt ylittää kaikki esteet, ikävä on todella kova edelleen ja uskon, että se ei koskaan tule häviämäänkään, tiedän, että äidilläni on nyt hyvä olla. <3

Itsekin pohjalla käyneenä tiedän mitä se on kun elämä ei enää huvita, tuntuu kuin kukaan ei ymmärtäisi, tai ketään ei kiinnostaisi, kaikilla on kiire, eikä enää viitsi omilla murheilla rasittaa ja tuntuu ettei kukaan kuuntele, myönnän, että apua ei kehdata hakea, juuri sen takia, että mielisairaudet on tabu ja olen huomannut, että näitä henkilöitä syrjitään etc. miksei syöpäpotilaita tai vastaavia syrjitä yhtä paljon? En itsekään hakenut apua, mutta sain puhutta kavereideni kanssa ja pistin tän blogin pystyyn, mutta ensisijaisesti suosittelen hakemaan ammattiapua, aina sekään ei valitettavasti ole paras mahdollinen, mielestäni Suomessa on suht hyvä terveydenhuolto, mutta aukkoja on liikaa, mieliala- ja psyykelääkkeet, joillain ihmisillä tehoaa mahtavasti ja se on vain hyvä juttu! Mutta kun niitä aletaan antamaan montaa eri samalla kertaa ei niistä tule kuin huonompi olo (voi myös vaikuttaa vain yhdestä lääkkeestä) ja yleensä ensisijainen hoitokeino on lääkkeet ( tästä olen puhunut myös aikasemmin täällä blogissa). Osa syy siihen miksi en hakenut apua oli juuri se että en halunnut lääkeitä ja pelkäsin, että saisin ne kuitenkin, pelko koukkuunjäämisestä on liian suuri, havahduin omasta terveydentilastani siinä vaiheessa kun kirjotin listaa itsemurhatavoista ja olin valitsemassa parasta, tajusin, että jotain on vialla ja sen jonkin pitää muuttua, ei tämä elämä voi olla tässä ja rupesin miettimään mitä voisin mahdollisesti muuttaa elämästäni jotta se helpottuisi. Huomasin ahdistuvani nykyisellä kotipaikkakunnallani ja tajusin, että ainakun pääsen sieltä pois on aina vähän helpompi hengittää, huomasin olevani onnellinen muualla, hain toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja näyttää nyt hyvin todennäköiseltä, että pääsen kesällä muuttamaan sinne minne tahdon, pieni pelko on siitäkin että täälläkin kaikki menisi pieleen, mutta uskon kaikkien kokemusteni jälkeen olevan niin vahva, että selviäisin siitäkin, heikkouteni kolmen viimeisen vuoden aikana on muuttunu vahvuudeksi, jos niin ei olisi tapahtunu olisi tällä hetkellä tuhkani siroiteltuna kotini pihalle, en tiedä mikä sai minut havahtumaan… Oliko kenties äitini laskeutunut paremmasta paikasta neuvomaan minua alitajuisesti, jollain hassulla tavalla uskon sen vaikka taivas, seuraava elämä tms. eivät ole minun juttuni. Mietin myös äitiäni ja uskon, että hän ei olisi halunnut elämäni päättyvän niin, lupasin joskus äitille, että opiskelen itselleni hyvän ammatin ja sen aion tehdä! Löysin elämääni sisältöä jota olin ymmärtämättäni kaivannut, olen onnellinen siitä, että en tehnyt mitään peruuttamatonta, vaikka välillä edelleen tuntuu, että se olisi paras ratkaisu, haluan kuitenkin vielä nähdä mitä elämällä on annettavaa, jos asiat alkaa rullaamaan on aika unohtaa kaikki  vanha ja aloittaa uusi elämä, uskon kuitenkin olevani edelleen altis masennukselle ja itsetuhoisille ajatuksille, ja pidän mahdollisena että elämäni voi päättyä oman käden kautta, se kuulostaa karulta, mutta en halua sulkea yhtäkään vaihtoehtoa pois, itsemurha on joskus ratkaisu, ja ymmärrän jokaista itsemurhan tehnyttä tai sitä yrittänyttä ja olen onnellinen niiden kaikkien jo toipuneiden puolesta jotka elävät täyttä elämää, että niiden jotka ovat vielä toipilaita ja odottavat uutta elämää, elämälle voi antaa toisen mahdollisuuden! Toivon, että ihmiset yrittäisivät ymmärtää ja kunnioittaa heidän ratkaisuitaan, jotka itsemurhaan ovat päätyneet, heidän elämänsä oli yhtä arvokas kuin kaikkien muidenkin, itsemurha on raskas ja vaikea päätös aina on läheiset mielessä sitä mietittäessä ja elämää mietitään enemmän kuin koskaan, vaikka sanassa viitataan kuolemaan ja kuolemaan se aina mielletään, kuitenkin pohjimmiltaan itsemurhassa on kyse elämästä, ei kuolemasta!

quotes-1162