Selaat arkistoa kohteelle kuolema.

Muistutus elämän arvaamattomuudesta

3.10.2015 kuolema, Yleinen

Juho ja Elias.

Kun elämä muuttui sekunneissa. Matka kotiin keskeytyi dramaattisella tavalla, toinen kaksosista jatkoi taisteluaan elämästä ja kuolemasta muutaman tunnin, toinen menehtyi samantien. Niin käsittämättömän suuri suru, epäusko tapahtuneeseen ja voimattomuuden tunne valtaa ihmiset, niiden läheisimpien lisäksi koulutoverit, treenikaverit, kyläläiset jne. Uutinen koskettaa lähes kaikkia suomalaisia.

Toinen kokee surun sanattomana, joku toinen taas haluaa puhua. Osa osallistui Lopen seurakunnan järjestämään kauniiseen muistotilaisuuteen, osa jää suremaan kotiin. Seurakunta on ottanut suuren rooliin olla kuuntelijana, olla läsnä. He viestivät, ettei kukaan saisi jäädä tunteidensa kanssa yksin. Ethän sinäkään jää?

Muistotilaisuus oli kaunis, suru ja kaipaus olivat käsinkosketeltavissa. Poikien pelipaidat konkretisoivat tapahtuneen. Kirkkoherran lohduttavia sanoja ja kuorojen esittämiä kauniita lauluja oli kuulemassa kymmeniä ihmisiä. Terveiset poikien vanhemmilta, jotka eivät surun murtamina, raskaan päivän jälkeen kyenneet tulemaan paikalle.  Toivon jaksamista kaikille sureville. Sydämellinen osanotto erityisesti poikien perheelle ja lähipiirille.

Sytytän kynttilät Juhon ja Eliaksen muistoksi.