Selaat arkistoa kohteelle Kultainen keskitie.

Talouden mylly

22.12.2014 Kultainen keskitie, Yleinen

Lomalla rakentaessani himmeliä, sattui siitä syntymään tasapainoton. Helpoimmin tasapainon saa korjattua lisäpainolla, joka oikaisee rakenteen. Himmelini kuvastaa yhteiskuntaamme. Siitä on nyt vain tullut tuollainen, tasapainoton. Vaikka himmelin tulee olla siro ja hienostunut, on se nyt paikoin paksukortinen ja hieman homeessa. Sekava. Ja vieläpä roikkuu vinossa, no eiköhän se kuitenkin juhannukseen kestä. Himmelithän poltetaan juhannuksena, ainakin ennen poltettiin. Vanhat himmelit ovat sekavia, rikkinäisiä ja homehtuvat helposti, ellei niitä hoideta erityisen hyvin. Nykyisin on kuitenkin tapana säilyttää ja virittää himmeleitä vuodesta toiseen, vuosikymmeniä.

Tarvitsin siis myllynkiven, jauhinpinnan joka tuottaa hyvää. Myllynkivessä tulee olla keskellä reikä jyville jotta se toimii. Kivimiehen taitoni ovat hieman alkeelliset, mutta reiän sain, ja kivenkin, aikaiseksi. Toki kivi piti liimata kolmesta kappaleesta, reiän ollesssa hieman hankala.
Suurimmasta reunakappaleesta syntyi jalusta ja kaappiin unohtuneista väreistä kappaleiden takapinnoille erottuvat värit. Ihan jotta olisi selkeämpi.

Kestävä yhteiskunta
A
jattelin että kiven tulee seisoa talouden, sinisen osan varassa. Mutta jalusta olikin yhtä kiveä vihreältä, ympäristölliseltä osaltaan myllynkiven kanssa. Sosiaalinen, keltainen sivu kivestä on hioutunut lähes kirveen kaltaiseksi.

Talous vaikuttaa olevan ainoa arvo joka merkitsee yhteiskuntamme päätöksissä. Muut asiat jäävät sivuun. Tämä johtuu vian ja ainoastaan siitä, että olemme vuosikymmeniä opetelleet mittaamaan taloutta valtavin ponnistuksin. Tämä ei mitenkään poista pakottavia kestävyyden reunaehtoja, sosiaalista tasapainoa ja ympäristöllistä kantokykyä.

kosketuspinnat
K
un käänsin kiven jauhinpinnalleen pöydälle, huomasin ettei sininen talouden osa kosketa maata ollenkaan, muualta kuin ympäristön rajapinnasta. Talous koskettaakin maata vain siirtämällä kuorman sosiaalisen sektorin kautta, ihmisten kautta. Talous siis onkin ihmisten ja ympäristön varaista. Onko niin ettei talous toimi jos ihmiset ja ympäristö menevät rikki?
Osaan laskea taseen, mutta miten mitataan onko ihmiset rikki tai ympäristö lopussa?

En käyttänyt kiven liimaamiseen hunajaa, vaikka jälki siltä hieman näyttääkjin.
Juoksevaa kultaa vaikuttaa tulevan kiven saumoista, etenkin ympäristön kohdatessa ihmiset ja markkinavoimat. Uskon että menestystä löytyy henkilökohtaisesti sieltä missä olet onnellisimmillasi ja yrityksellesi missä uusi kohtaa tarpeen. Ihmisten ja yritystoiminnan kohdatessa syntyy virtaviivaista saumaa. Jos saamme ihmiset sitoutumaan yrittämiseen tulee hyvää ja jopa edullista jälkeä?

Meidän talous ei ole harmaata graniittia, kirjavaa kovaa massaa, vaan alistuu kestävyyden vaatimukselle. Jotta yhteiskuntamme toimii tehokkaimmin, tulee jauhinpinnan olla lähes tasainen ja kosketuksissa alustaansa. Toki kuplassa saa enemmän rahaa vähemällä työllä, mutta mikä on tarpeeksi – ei mikään. Siksi kun ymmärrämme kupla tulee alas.

Kun hyväksymme että yhteiskuntamme ainoa vaatimus on kestävyys.
Riittävät taloudelliset liikkumavarat, sosiaalinen rauhallinen yhteisö ja ympäristö joka on olemassa myös seuraaville sukupolville, niin pääsemme kiinni oikeisiin asioihin.

Pyrin keskittymään niihin oikeisiin asioihin. Mutta reunaehdot tulee ymmärtää.

 

 

Harkinnanvara vs. prosessin noudattaminen

9.11.2014 Kultainen keskitie

Sattuipa niin, että tarvitsin lääkärin määräämää lääkettä.
Lääkkeitähän saa apteekista, paitsi ettei pienellä paikkakunnalla nyt ihan joka sorttia voi aina ja heti olla. Tilaamalla toki.

Määräys on aamuisin 2 kpl 10 mg tabletteja, joita ei tietenkään ollut. Sattumalta apteekissa olisi kyllä yleisempi tablettikoko 20 mg saatavilla, mutta sitä ei saa myydä. Koska virallisessa asiakirjassa on määrätty, mustaa valkoisella, että 2 kpl 10 mg!

Sähköistä asiakirjaa saa lääkäri korjattua, mutta puhelimella tavoittaminen onkin hieman hankalampaa. Helpompaa vaihtaa apteekkia tai tilata lääkkeet.

Mutta miksi ihmeessä tämä jäykkyys? Käyhän kaupassakin kaksi kympin seteliä maksuksi 20,- ostoksista. Myydäänhän apteekissa leikkureita joilla pillerin saa kahteen osaan annostuksen noudattamiseksi. Samoin apteekkari voi tarjota vaihtoehtoista, usein edullisempaa lääkettä tilalle, kunhan tehoaineet ja annostus on sama.

Tietysti kaikella on harkittu peruste. Nyt lääkäri tai kuka tahansa joka pääsee potilastietoihin käsiksi voisi hätätilanteessa antaa ohjeen että kaksi kappaletta niitä ja niitä, tietäen että pillerit on oikeita eikä esimerkiksi apteekissa annostukseltaan erilaisiin vaihdettuja. Joskushan lääkkeet voivat olla jossain rasiassa vaikkapa taskun pohjalla. Tällä on merkitystä monen potilaan kohdalla.  Samalla voidaan luottaa, ettei annostuksia kukaan muu kuin lääkäri säädä. Muutettaessa voi tulla virheitä.

Aiemmin lääkärin määräykset kulkivat pikaisesti sutaistuilla lapuilla, paperisilla resepteillä. Tällöin apteekkari saattoi käyttää harkintaa käsialalla kirjoitetun määräyksen lukemisessa ja jopa korjata pieniä virheitä. Nyt koneella kirjoitettu on yksiselitteistä, harkinnanvaraa ei jää.

Entä jos eReseptin ohjelmaan lisätään automaattisesti vaihtoehtoiset annostukset ja vasta apteekissa järjestelmään kirjautuisi asiakkaalle luovutettu. Tämä ei lisää työtä, päinvastoin. Paitsi jossain erityisessä tilanteessa, kun lääkärillä on hyvä syy ohjeistaa juurikin 2 kpl 10 mg tabletteja aamuisin. Tehdäänkö näin, vähenee turha säätäminen?