Selaat arkistoa kohteelle Kaunsta ja ihanaa.

Enneunia sittenkin, elämän päälaelleen kääntyminen ja ihmisten käsitykset suhteista

20.12.2015 Itsevarmuus, Kaunsta ja ihanaa, Unelmat, XXL nainen tai BBW

Moi :-)

Varmasti muistatte edellisen kirjoitukseni jossa halusin koko ajan nukkua ja olla kauniissa unissa.

No tilanteet muuttuivat hetki sen jälkeen niin radikaalisti että nyt välillä kuvittelen nukkuvani vaikka olenkin hereillä :-D

Unissani silloin sain rakkautta ja sen sellaista, nyt se sitten onkin totta, elämäni kääntyi päälaelleen (hyvällä tavalla) yhden illan aikana ihan vahingossa arvaamatta, olemmekin nykyisen rakkaani kanssa kutsuneet tapahtumaa, ”ihanaksi vahingoksi” ( ei ja nyt ei todellakaan ole kyse raskaudesta tai siihen liittyvästä)

Tässä tarina jossa kahden ihmisen elämä kääntyi odottamatta ja iha kuin 1000 volttinen salama kirkkaalta taivaalta:

Oli ihan normaali päivä, ystäväni jonka luona asuin kun lähdin pois ex mieheni luota oli lähdössä yövuoroon sinä iltana (3-vuorotyö) ja yhtäkkiä hän sanoi, ”mitäs sinun on järkeä täällä koneella istua yksin tuppisuuna, ota vaatteita yhdeksi yöksi mukaan niin vien sut kaverin luo niin saat jutella”  No tietenkin itse kysyin, kenen luo ja minne? mutta ystäväni vain käski luottamaan että hän tuntee tyypin ja osoitteen, no okei olin ihan puulla päähän lyöty edelleen jopa automatkan aikana, jossain vaiheessa ystäväni kertoi muutamia tietoja tyypistä jonka luo menen, no ystäväni myös soitti tälle tyypille ja minäkin puhuin muutaman sanan hänen kanssaan, lyhyen puhelun jälkeen kommentoin ystävälleni kuinka tällä tyypillä on seksikäs ääni ( miespuolinen kyllä) jo siinä vaiheessa kun saavuimme hänen pihaansa niin tiesin hänestä vain nämä asiat; Hän on mies, hänen ikänsä ja nimensä. muuta en tiennyt, en ollut nähnyt valokuvaa enkä mitään,no hän tuli vastaan pihalle ja katsoi minua kuin avaruusoliota… Jep… Huomasin hänen katseestaan sanat ” Mikä vitun lehmä toi on”  No okei, kuitenkin hän päästi minut sisälle asuntoosta ( Luojan kiitos)  Ja siinä jutellessamme ei mennyt kuin noin tunti niin se oli menoa kummankin osalta. ensisuudelma vei jalat alta.

Mutta en olisi ikinä voinut uskoa että hoikka, todella hyvännäköinen mies voisi rakastua minunlaiseeni isoon naiseen, omien sanojensa mukaan, hän näki sydämmeni, tiedä mitä siinä näki mutta, nykyään asumme yhdessä ja olemme rakastuneita. jatkosta on jonkinlaista tietoa mutta sen jätän toistaiseksi arvailujenne varaan ;-)

Ja sitten toiseen aiheeseen liittyen osittain edellä mainitsemaani. Ennakkoluulot ja ihmisten käsitykset parinmuodostuksista ja standardeista.

Muutamalla ( eli jokaisella) baarireissulla olemme saaneet myös negatiivista huomiota, ihmiset katsovat meitä ja muutamat kyseenalaistaneet ikuisuuskysymyksen, mitä hoikka, komea mies näkee tuollaisessa läskiperseessä? Nii-in kysyppä se häneltä, ei ole kukaan uskaltanut kysyä :-D

Ihmisten käsitykset minkälaisia pariskuntien ”pitäisi” olla on aika suppeat, on tietyt käsitykset kuka on kenen kanssa ja niin edelleen.

Lihavat lihavien kanssa ja hoikat hoikkien kanssa. Terve… Suoraan sanottuna helvetimmoista paskaa kaikki käsitykset ja standardit. on oikein mukavaa kun istumme rakkaani kanssa ja vaikka suukottelemme baarissa, muut katsovat ja ajattelevat että ” joko tuossa miehessä on jotain pahasti vialla, tai tuo lihava akka on helvetin rikas”  Joopajoo, persaukisia kummatkin tässä mutta kukaan ei tajua sitä ettei kaikki katso ulkonäköä vaan luonnetta, joo tiedän kliseitä kliseitä.. Mutta näin minulle on rakkaani sanonut <3

Kaikesta huolimatta, emme välitä muiden mielipiteistä, koska me olemme yhdessä ja muiden mielipiteet ei muuta sitä rakkauden määrää jota koemme toisiamme kohtaan..

Noniin menipäs ällöromanttiseksi :-D ennenkuin asiani muuttuvat tässä kirjoituksessa liian siirappimaiseksi niin toivotan teille lukijoille. oikein mukavaa joulua ja hauskaa uutta vuotta. :-) <3

HOXHOX

Tammikuussa (ehkä) tiedossa teille lukijoille ja kaikille MEGAylläri ;-)

( ja edelleenkään en ole hankkiutumassa raskaaksi..)

Ehkä sana sen takia että muuttujia voi tulla matkaan, tai sitten ei tai jotain…. :-D

 

Kiitän ja kumarran, seuraavaan kirjoitukertaan.

MOIKKELIS MOOOIII <3 :-)

  • -PartyShaker-

Jos vaan voisin nukkua 24/7. Todellisuus on syvältä…..

24.11.2015 Kaunsta ja ihanaa, Kyynelet, suru, Vuodatus, Yleinen

Moi.

Oottekos huomanneet että välillä unissa elämä on parempaa kuin todellisuudessa?

No mulla on käynyt tämä asia harvinaisen selväksi jo muutamana peräkkäisenä yönä, unissani on paljon kaunista ja ihanaa ja hyvää, mikä voisi kylläkin tapahtua myös tosielämässäkin, eipä vaan mulle tietenkään… :-(

Joka päivä odotan iltaa ja yötä innolla että pääsisin taas pakoon todellisuutta niihin kauniisiin uniin joita olen nähnyt jo hetken peräkkäisinä öinä, jos olis vaan mahdollista ettei tarvitsis herätä niistä unista… Se olisi tämän hetken toiveeni, aina kun herään ja alan tekemääm aamutoimia todellisuus iskee vasten kasvoja todella kipeästi, aina jossain vaiheessa silmiini kirpoaa todella tuskaiset ja karvaat kyyneleet.. Ja vain sen takia että olen herännyt unestani oikeaan maailmaan.. :-(

Ehkäpä ne ovatkin enneunia? Ainakin toivon niin, aina kun näen niitä niin ne voisivat olla hyvinkin mahdollisia tapahtumaan tosielämässä, ne ovat niin todentuntuisia; Koska unissani tunnen kosketukset, tuoksut, maut, ja ne tunteet joita tunnen unissani, eli ne siis todellakin tuntuvat ihan kuin ne tapahtuisivat oikeasti, kaikki täsmää, jopa tämänhetkinen tilanteeni, eikä minun tai kenenkään ulkonäkö ole muuttunut unissani hetkeen ( välillä itse tuppaan tai joku muu näyttämään unissani ”hiukan” erilaiselta.)

Oliskohan siinä se mahdollisuus että näkisin enneunia? Kyllä…Ei..Eikun joo…Eikun ei voi sittenkään… Eikun siis AAAaaaaarrrgghhh!!!!..

Tuolla äskeisellä mietinnällä tulos on kohta se että multa tippuu hiukset päästä..

Ainiin huomasinpas yöllä herättyäni vessaan että tein unissani sellaista mitä en ole ennen tehnyt, koska ei ole ollut tarvetta.. Olin unissani käärinyt peittoni viereeni ja herätessäni huomasin halaavani sitä hemmetin peittoa…. Tällä hetkellä ainut näköjään kaiken perusteella peitto on ainut halauksen kohteeni ja tukijani.. Eilen illalla oli todella surullinen, ehkä hiukan ahdistunut ja tyhjä olo, olisin tarvinnut sitä tukea ja halausta enemmän kuin milloinkaan ennen… Enpäs vaan tietenkään sitä saa, edes halausta… Jotenkin ehkä tuntuu että olen vajonnut todella säälittävälle tasolle… Sääli on sairautta enkä todellakaan sitä halua! mutta silti hei camoon, miettikääs pikkusen, normi ihminen varsinkin naispuolinen menee ja halaa ystävää tai miestään kun tarvitsee kauluksen ja olkapään mihin kyynelehtiä, tää ottaa ja menee makuuhuoneeseen ja halaa ja itkee rullattua peittoa vasten… Jep tuntuu kyllä todella alhaiselta toiminnalta, mutta hei minkäs voit, ukosta tulossa avioero ja olet yksin paikkakunnalla, josta en tunne porukkaa kuin pienen pienen murto-osan, ja näistäkin kukaan ei ole tavoitettavissa edes puhelimitse, eivätkä kyllä nekään ystävät jotka asuvat kauempana…

Piti siis taas itkeä yksin valtameri tähän asuntoon, laulaa surullisia biisejä tuskaansa, halata peittoa ja nukahtaa kyyneliin. :-(

Unet ovatkin tällä hetkellä varmastikkin ne jotka pitävät minut pystyssä ja saavat minut uskomaan edes johonkin hyvään, vaikka olen vasta hetki sitten herännyt, en millään malta odottaa taas seuraavaa yötä että pääsisin niihin kauniisiin hetkiin joissa olen unissani ollut, en tiedä ovatko enneunia vai eivät, senhän päättää vaan elämän vuoristorata yhdessä luontoäidin kanssa. Kahvinkeitin huokaili juuri äsken yhtä syvään kuin itsekkin, se keitin vaan huokailee kutsuen juomaan päivän ensimmäiset kahvit, jos hyvin käy niin ne uneni olisivat enneunia ja jos eivät ole niin sillehän en voi mitään, koska asia ei ole käsissäni tai minun päätettävissä.

Pidetään sormet ja varpaat kuitenkin ristissä ja toivotaan parasta.

Vaikka uneni ovat tällä hetkellä ainut tukipilarini (sen peiton lisäksi) niin uskon tai ainakin toivon että todellisuuskin joskus voisi hymyillä minullekkin ja aurinko paistaa ja pudotella onnenmuruja ja kultahippuja tähänkin risukasaani missä nyt olen…

Taas päivän askareisiin ja iltaa ja nukkumaanmenoa tällä hetkellä odotellen innolla :-)

-PartyShaker-

8f5b08089f4142f089c8e152dce037c5 beautiful-blue-cute-dream-dreams-Favim.com-267825 beautiful-dreams-friends-love-love-is-in-the-air-Favim.com-452150 beautiful-dreams-photogarphy-photography-quote-favim-com-265726_large feather-dream-text-beautiful-cute-Quotes gold img_sleep-dream sadness

:-( :-) <3