Selaat arkistoa kohteelle Joulukanlenteri.

Joulukalenteri 20 – Lopun alkua? Vai uutta alkua?

20.12.2016 Joulukanlenteri, Maailma, Maailman tila, Yhteiskunta

Tai no, maapallo tulee kyllä toimeen ilman ihmiskuntaakin. Elämme levottomia aikoja, ja eilinen päivä on tässäkin valossa erityisen musta; tai sitten vain realistinen jatkumo kaikelle sille, mitä viimeaikoina on tapahtunut. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurimpia kärsijöitä ovat sivulliset. Turkissa kohde on välillinen, mutta viestin läpimenon kannalta tärkeä, plus muutama sivullinen kärsi. Saksassa kuolleet ovat täysin riippumattomia maailman tapahtumista, tokkopa edes halunneet halata pahaa maailmaa toisin kuin päättäjänsä.

Turkin tapahtuma on varmasti suoraa jatkoa Turkin sisäisiin levottomuuksiin. Sytykkeenä on toiminut Aleppo. Vielä ei ole tietoa, onko kyseinen tekijä islamistitaustainen, mutta lopulta tarvitseeko hänen edes olla. Riittää, että on väsynyt tähän kaikkeen, ja radikalistisia vaikutteita. Venäjähän on ollut isossa roolissa juuri Syyrian Aleppon kriisin viimevaiheissa. Juuri organisoitu evakuointikolonna ainakin osin palautettiin takaisin. Ymmärtääkseni Venäjän paineesta. Näin mikäli uskon ulkomaisia sivumedioita. Suurmediat ovat asioiden todellisesta tilanteesta hyvin hissun kissun. Rehellisempää journalismia kiitos.

Tokikin kyseessä saattoi olla islamistinen peliliike. Turkin ja Venäjän välit ovat olleet tulehtuneina alasammutun venäläishävittäjän jälkeen. Ehkäpä näistä toivottiin uusia Sarajevon laukauksia. Kuka tietää..

Yksi asia on varma.. Syyrian kansa jäänee pidemmäksi ajaksi pelinappulaksi isojen tahojen aggressiivisen öljypolitiikan armoille. Siitähän tässä kyse on.

Hieman myöhemmin Berliinissä tapahtui sama, mikä tapahtui Nizzassa jonkin aikaa sitten. ALkuun tuntui, että toivetila oli sysätä tapahtuma puolalaisten syyksi, mutta totuus lopulta tuli julki. Vastaanottokeskuksen asukki oli ampunut puolalaisen rekkakuskin, ja ajanut täydessä teräslastissa olleen rekan väkijoukkoon haavoittaen viittäkymmentä ja murhaten yhdeksän. Mieleeni tulee erittäin monivivahteinen: Miksi? Monikulttuurisuus tekee tuloaan kaikessa karmeudessaan. Ehkäpä olisi syytä rajoittaa näiden koeaikalaisten liikkeitä ja tehdä heille mielenterveys- ja radikaalisuustestejä, ennenkuin heitä päästetään kaduille. Turhat kuolemat ovat lisääntymään päin. Se ei ole suotavaa. Tällaisten ihmismassojen integroiminen Eurooppaan on haastava projekti, mutta tällä hetkellä toteutus kusee pahoin, sillä henkilökunta- ja siviilikuolemat ovat anteeksiantamatonta. Ei tällaisten tekijät ansaitse turvaa. Ihmisoikeuksien nimissä voidaan tehdä myös paljon virhearvioita. Aina on hyvä aika olla edes vähän skeptinen. Pelottava ajatus kuinka moni taistelijakoulutuksen saanut on tullut sapluunasta läpi vain odottaen hetkeä iskeä. Ei silti.. ei nämä tapahtumat saa minua pelkäämään, ainoastaan pitämään tätä maailmaa entistä järjettömämpänä paikkana. Päättäjien halu halpatyömarkkinoille on niin kova, että Euroopan kansat saavat kohdata väkivaltaa. Se on väärin. Entäpä jos Turkki päästää kolmisen miljoonaa syyrialaista pian läpi? Pahin kriisi Euroopalle, jonka keksin näin pikaiseen. Pato meinaan on lähellä murtua.

Joulu lähestyy ja olen aikeissa mennä normaalisti joulutorille, vaikka jäimme vaille mustaa kultaa pari päivää sitten tapahtuneen tankkerionnettomuuden kariuduttua. Toivotaan maailmaan parempaa alkavaa vuotta 2017: avoimempaa, järkevämpää, valmiustilallisesti toimivampaa.. vuotta ilman pelkoa..

DaMaestro

Joulukalenteri 4 – Rakasta lähimmäistäsi

4.12.2016 Joulukanlenteri, Yhteiskunta, Yleinen

Avataan taas luukku hieman kiireellä. Olin jo aikeissa kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta vaihdoin aiheitta törmätessäni aiemmin tänään piolijulkisessa saunatilassa isän ja pojan väliseen keskusteluun siitä, kenelle apua tulee antaa. Tottakai lapsen velvollisuus auttaa ei ole sama kuin aikuisen, ja nykyään auttajan riskit ovat nousseet, mutta kaikessa karuudessaan isän ohjeistus siitä kuka apua ansaitsee, oli karua kuultavaa. Pysäyttävää, mutta niinhän se taitaa olla. Ilman yleistä auttamisvelvollisuutta ei pian varmasti autettaisi enää omaa sukulaistakaan. Tässä tapauksessa viesti oli kylmä: jos et tunne, älä auta.

Miten sitten tunteminen määritetään? Halutaanko nykyään todellakin priorisoida se, kuka on apua ansainnut? Päihdeongelmainen, työtön, koditon, pääministeri, oma lapsi..? Voidaanko myös ajatella niin, että jos yli seitsemänkymmentävuotias makaa kadulla elottomana, ei sen ole niin väliä, sillä potentiaalisia elinvuosia ei enää juurikaan ole.. parikymppinen tositeevee tähti olisi asia erikseen. Pohdin pitkään onko tämä aihe sopiva joulukalenteriin, mutta miksipä ei.. Kyllähän tässä nepotismi paistaa läpi, ja joulu on nepotismin kulta-aikaa.

Lähimmäisenrakkaudessa me suomalaiset olemme kuitenkin kylmäkiskoisia, etenkin omillemme. Naapuria emme mielellämme auta, nauraa kyllä voimme. Myös kanssakansalaisen hätä ei ole koskaan mitään, verrattuna hätään jossain muualla. Lähellämme kärsiviä olisi helppo auttaa, ja lopulta jos Suomen kokoinen maa haluaa parantaa maailmaa, se on parhaiten suoritettavissa oman tontin kupeessa; kansalaisen arjessa. Huomiomme vain kiinnittyy asioihin joihin emme voi, tai on kallista edes yrittää vaikuttaa. Siinä missä kreikkalainen hädässäkin haluaa parasta myös naapurilleen, me tunnemme sympatiaa kreikkalaisia kohtaan, emme omiamme. Ainakin aavistuksen kärjistäen näin.

Tottakai edelleen joulupadat täyttyvät ja on erinäköisiä kampanjoita, ja näihin iskostuukin se toinen nyanssi:

”Kai tästä auttamisesta selviää rahalla?”

Tekoja tapahtuu vähemmän, vaikka ne merkitsevät enemmän..

Teerveisin,

DaMaestro

Joulukalenteri 3 – Antamisen kapitalismi

4.12.2016 Joulukanlenteri, Yleinen

Kulutusjuhla, mikä ihana aihe näin joulun alla, viikko Black Fridayn jälkeen. Myönnän, itsekkin sorruin muunmuassa -70 % merkkihupparin hankintaan, ja tyydytin uimahallialamaailmaa ostamalla uudet uimahousut. Vanhat eivät enää kelvanneet edes varkaille. Tätä tapahtumaa todistin pahaa aavistamattoman potentiaalisen varkaan selän takana huvittuneena. Noh, katoaa niitä kultalähetyksiäkin.

Tänäkin vuonna suomalainen aikoo keskimäärin kuluttaa maailman resursseja 500 eurolla per capita; 300 euroa lahjoihin ja 200 euroa ruokaan. Oi sitä juhlapöydänkonvehtien ja frederikin parhaiden määrää. Mutta autuaampi sen noissa tapauksissa onkin antaa kuin ottaa. Siinä ei mennä pahoin metsään. Vaikka kaukana ollaankin niistä ajoista kun ruoanjaon mestari karkotti markkinat kirkosta. On ne uskovaiset ennenkin pyrkineet tekemään paalua pahaa aavistamattoman kansan nenän edessä luotettavien kulissien turvin. Noh, ainakin tietyissä piireissä.

Joulu on kieltämättä karua aikaa. Suhtautumiseni jouluun on muuttunut vuosien varrella aina lapsuudenaikaisista jouluista nykyiseen, jossa tuntuu lähinnä että aina pettää jonkun, kun ei ole jakaa itseään, tai tavaraa, niin kuin ehkä syvällä sisimmässään haluaisi. Vai haluaisiko edes. Oikeastaan en. Mutta kokemuksia on tullut moneen lähtöön.

Siinä missä toisille tarjolla on koko maailma, osan on tyydyttävä alennettuun siniseen kylmäaltaasta. Silti tuntuu, että ihminen olisi valmis vielä viemään osasta tuosta parasta ennen päivää uhmaavasta sinisestäkin. Kyllä sekin vielä tapahtuu.

Suhteeni tavaraan on myös muuttunut. Arvostan laatua. Toivon kestävyyttä. Sydämeni pohjasta toivon myös että voin pitkästä aikaa olla ylpeä EU-kansalainen. EU on aikeissa alkaa määrittää tavaran kestoluokituksia. Jos alamme oikeasti haluta vähentää jätteen määrää on jo nykyiselle jätteelle keksittävä nopeasti uusiokäyttöä. Samalla olisi suotavaa tuoda vanhan korjaus takaisin kunniaan. Nykyisessä maailmassa tuntuu olevan ok ostaa uusi printteri kun oikeasti tarvitsisi vain lisää mustetta. Naurettavaa. Oi niitä aikoja kun kengät kestivät 15 vuotta, ja minulla on uuden hupparini tukena edelleen kollari, jota käytin junnuna. Tuolloin kun ei vielä tunnettu sanaa slim fit, eikä kankaan laadussa kursasteltu. Nykyisillä hinnoilla luulisi saavan parempaa kuin ennen. Noh, kai se toivo kuolee viimeisenä..

Kaihomielenä antoisia pakettisessioita toivottaen,

DaMaestro

Joulukalenteri 2 – Rooman ikoni

2.12.2016 Joulukanlenteri, Urheilu, Yleinen

Rooma kuuluu ominaisena osana jouluun, joten tästäpä oiva aasinsilta uuteen kalenteripostaukseen. Ei, hän ei ole paavi, ellei AS Roman sellainen. Hän on the ultimate trequartista of all time: Francesco Totti. Nelikymppinen virtuoosi, joka jatkaa yhä ansiokasta uraansa.

Maailmassa ei ole montaa henkilöä, jonka kohdalla sortuisin henkilöpalvontaan, ja tässäkin kohtaa voin sanoa, että sana jota haen tätä kirjoittaessa on syvä arvostus. Trequartista, eli termiä tuntemattomalle hyökkäyksen ja keskikentän välimaastoa pelisilmää käyttäen suhaileva pelimies, joka on nykyajalle epätodellisesti edustanut koko uransa yhtä ja samaa seuraa. Asiaa on varmasti auttanut se, että AS Roma on voinut tarjota miehelle jotakuinkin kaiken sen, mitä tarjota voi. Siltikin.. diivaksikin haukutulta yhden seuran mieheltä kova saavutus. Mieshän ei tunnetusti voi olla kuin yhden seuran mies, useiden naisten mies kylläkin. Ainakin, jos uskomme legendaa, miksemme uskoisi..

Olen pitänyt Tottia jo nuoresta yhtenä lempipelaajistani. Kun Totti aloitti uraansa huipulla, olin vielä poikanen. Jokin miehessä kiehtoi. Tuona aikana olin toki Italian maajoukkueen suuri ihailija, mitä olen toki edelleenkin, mutta ehkä juuri tässä lienee se syy miksi Totti oli minulle tärkeä pelaaja. Hän osoitti nöyryyttä sementoidessaan paikkansa aluksi itselleen vieraalla pelipaikalla, laitapelaajana, Italian kivikovassa ryhmässä. Nuori Totti osoittikin toimissaan suurta nöyryyttä, joka ehkä uransa huippuvuosina saattoi osin karista habituksestaan, mutta jonka hän on ehtoopuolelle ottanut takaisin profiiliinsa. Menestys muuttaa taatusti ihmistä, ja hetken luulet olevasi kaikkivoipa, mutta uskallan väittää, vaikka monet muistavat hänet parhaiten pelkästä sylkyepisodista, on hänen ollut pakko olla nöyrä pelin nimeltä jalkapallo edesssä kaikki nämä vuodet, sillä muuten hän ei todennäköisesti pelaisi, tai edustaisi AS Romaa enää.

Mielestäni yksi avaintekijä miehen uraa pohtiessa onkin juuri nöyryys itselleen rakkaan asian parissa. Se on vienyt hänet absoluuttiselle huipulle, ja antanut varmasti paljon sellaista, jota harva voi kokea koskaan. Toki nöyristelevä ihminen ei myöskään voi olla, jos pärjää noin raadollisen maailman ravintoketjun huipulla, mutta kuten usein sanon itsekin: ihminen ei ole kone, ja kroppa sanoo no thank you hyvin nopeasti, mikäli et tee kaikkia oheisia kiitettävästi. Moni huippupelaaja on pelastanut vuosiaan tällä nöyristelemättömällä nöyryydellä: Raimo Helminen, Jaromir Jagr ja Ryan Giggs ainakin parista lajista mainitakseni. Nuoremmista pelaajista ehkä Alexis Sanchezilla on mahdollisuus samaan, Vidalista en ole enää varma. Kaiken kukkuraksi Tottin on pakko olla hyvin lojaali. Hänen vaimonsakin on hyökännyt seuraa ja valmennusta vastaan, kun rooli on vuosien saatossa muuttunut, mutta Totti ei ole. Hän on osoittanut arvonsa uudelleen ja jatkanut uraansa. Kunnioitetta piirre suurelle persoonalle, joka ei kuitenkaan ole mikään valmentajan ihannepalloilija, vaan mies jolla näkemystä riittää. Todennäköisesti hän ammentaa siitä lisäpontta ja jatkaa seuran päävalmentajana jossain sopivassa kohtaa uransa jälkeen. Maailma tarvitsee näitä suoraselkäisia, asialleen intohimoisesti omistautuneita miehiä.

Intohimoisesti kirjoittaen, ja elävää legendaa kunnioittaen,

DaMaestro