Selaat arkistoa kohteelle Fakta.

Näkymätön tytär – Eivät neuvot huonone siitä, että itse on epäonnistunut, kai?

14.7.2014 Fakta, Oma elämänkerta

Felicia Feldt on yksi Anna Wahlgrenin yhdeksästä lapsesta. Anna Wahlgren on kirjoittanut teoksen nimeltä ”Lapsikirja”, joka on kahdeksankymmentäluvusta lähtien antanut hänelle, ainakin läntisessä naapurimaassamme, kasvatusgurun statuksen. Felicia Feldt kertoo kirjassaan ”Näkymätön tytär” oman näkökulmansa, siitä millaista on olla kasvatuseksperttiäitinsä lapsi.

Jos lähtee tippumaan korkealta on matka alas erittäin pitkä. Tutustuin hieman Wahlgrenin medianäkyvyyteen ennen ja jälkeen tämän kirjan, ja ero oli huomattava. Jollakin tavalla kummatkin kuvat kuitenkin mielestäni vahvistivat Felicia Feldtin esille tuomaa tarinaa. Nuoren Wahlgrenin kekkalointi olutaiheisessa ruotsalaisessa tv-ohjelmassa lyhyessä hameessaan ja viimeinen video jossa hän kertoo tyttärensä yrittäneen murhata oman äitinsä tällä kirjalla (”sitähän voi vaan kuolla särkyneeseen sydämeen”).

Kirja koostuu lyhyistä kappaleista jotka on merkitty vuosiluvuin. Ajassa hypitän rohkeasti edestakaisin, joka tekee kirjasta osittain sekavan, mutta vahvistaa kuitenkin sen kerronnallisuutta ja luettavuutta. Järkytyin niistä monista elämänvaiheista, joihin Wahlgren on lapsikatraansa johdattanut. Jatkuva muuttaminen, juhliminen, seksuaalisuuden läsnäolo lapsien arjessa, isäpuolet ja yleinen kykenemättömyys huolehtia. Tämä kirja antaa Anna Wahlgrenistä kuvan hirmuhallitsijana, joka ei kuitenkaan ole osannut pitää kiinni tarvittavista arjen naruista. Tärkeimmiksi ihmisiksi muodostuvat sisarukset, jotka pitävät yhtä muutoksista huolimatta.

Felicia Feldt ei mielestäni yritä kaunistella omaakaan kuvaansa kirjassaan. Hämmentynyt lapsi kasvaa hämmentyneeksi aikuiseksi. Tämä on Ilta-sanoma tyyppistä luettavaa, joka kuitenkin mielestäni rehellisyydessään ja kirjoitustyylissään nouseen roskalehtikirjallisuuden yläpuolelle. Minä pystyin tunnistamaan itseni ajoittain aikuisessa Felicia Feldtissä, koska hän puhuu asioista joita jokainen joutuu eri vahvuisena ja tyylisenä kohtaamaan. Tämä nainen on ”irtisanonut” äitinsä, enkä minä häntä siitä pysty syyllistämään tai sanomaan, että se olisi väärin.

Eats, shoot´s and leaves – väärissä käsissä pandastakin voi tulla murhaaja

29.4.2014 Fakta

Eates, shoots and leaves the Zero tollerance approach to punctuation on Lynne Trussin kirjoitus siitä minkä takia meidän tulisi olla tarkempia välimerkkejen kanssa kirjoittaessa. Ainakin taidan itse olla tässä suhteen kauhuesimerkki, yhdyssanoista puhumattakaan. Heti kirjan alussa Truss antaa esimerkkejä kirjoitelmista, joiden merkitys muuttuu päinvastaiseksi, kun välimerkkejä liikutellaan.

Kirjassa on hieman gramatiikkaa, mutta ainoastaan tukemaan sitä, miksi näihin asioihin kannattaa kinnittää huomiota. Lisäksi oli mielestäni ihan jännää katsoa muistaako heittomerkin käytön oikein britti englannissa.

Kirjassa tartutaan purevasti ja iloitellen kiinni siitä, miten koomiseksi tilanne voi mennä, jos toimii väärin. Tottakai myös modernin ajan muutokset tuottavat aatoksia kirjoitetun sanan säilyvyydestä.

En aio ruveta hänen kuulutamakseen ”vigillanty”:ksi, joka ottaa välineet mukaan korjatakseen havaitsemansa välimerkkivirheet ympäristössään. Olen kiitollinen hänen antamastaan vinkistä, että pilkkuja ei kannata käyttää niin kuin idiootti. Olen silti liian tyhmä älytäkseni miten panda liittyy koko aiheeseen. (Haa nyt minä tiedän = Eats shoots and leaves = syö versoja ja lähtee/ Eats, shoot´s and leaves = syö, ampuu ja lähtee)

 

 

 

Ajattelun pikkujättiläinen Bestseller filosofiasta

15.4.2014 Fakta

Ensimmäinen kirja josta tänne tihrustan mieleni ja ajatukseni on ”Ajattelun pikkujättiläinen” (kirj. Julian Baggini) joka ei ole fiktiota vaan täyttä totta historiallisista ajattelijoista ja heitä kritisoineista. Silti kirja oli ilmaisultaan sen verran viehettävä, että luin sitä ajoittain tarinana.

Kirja aloitti käsitteiden määritellystä ja siirtyi sitten ihmiskuntaa askarruttaneiden asioden äärelle. Pääasiallisessa fokuksessa oli väittely ja miten sitä kannattaa tehdä. Onko kritiikki tapa katkaista siivet orastavilta ajatusilta vai kutsu leikkiin ( kuten Sokrateen tapauksessa). Miten voit käyttää fiktiota ja kielikuvaa esitelläksesi ajatuksiasi ja toisaalta kuinka nämä välineet väärinkäytettynä johtavat hämmentyneet harhaan.

Olen itse syyllistynyt usein varsinkin kotona keskustellessani filosofian ja väittelyn perisyntiin: epäjohdonmukaisuuteen. Tässä kirjassa esitellään tekniikoita, joilla voidaan laajentaa ajattelua ja toisaalta liian rönsyilyn välttämiseksi supistaa aihetta.

Mikä on hyvä argumentti, mistä voimme olla varmoja ja kannattaako kaikkea kritisoida vaikka se vaikuttaisin itsestään selvän todenmukaiselta? Näihin kysymyksiin kirja ei vastaa, mutta pyörii ihmettelyn maastossa. Aloin itsekin väittelyn vastaisena ja riita käyttöön sitä valjastavana peruskansalaisena tajuta, että kaikki tiukkakaan kritiikki ei ole tehty musertavaksi.

Kirja on jaettu lyhyisiin pätkiin, joka entisestään kevensi lukukokemusta. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos, varsinkin niille joille argumentoinnin jalo taito vaikutttaa lähinnä eteäiseltä rähinältä, joka silloin tällöin sattuu osumaan arkoihin paikkoihin. Tämä teos ei toimi pelkkänä fyysisenä suojana!