Selaat arkistoa kohteelle Entinen aika on ja pysyy.

”Hiljainen on kylätie”

28.3.2015 Entinen aika on ja pysyy, Yleinen

Hiljainen pieni Kuisin-kylä Pohjois-Karjalassa tavanmukaisesti nukkui jälleen työpäivän päätettyä. Eihän siellä päivälläkään mitään tapahtunut kun kyläläisiä oli vaivaiset 500 asukasta. Mutta kyllä päivisin tietenkin joku ihminen käveli hiekkatietä pitkin kauppaan. Tuo kauppa oli vielä itsepalvelukauppa, sinne eivät olleet isot valintaliikkeet vielä tietä löytäneet. Eikä tietenkään mikään ihme ollutkaan sillä ison valintaliikkeen rakentaminen maksoi kuitenkin miljoonia. Siinä olisi jo kauppa kerinnyt rapaantua ja kaatua pois maisemasta ennenkun edes puolet lainasta olisi maksettu. Nyt oli vain tyydyttävä pieneen itsepalvelukauppaan. Mikäs siinä, sillä kyllähän sieltä tietenkin kaikki tarpeellinen löytyi mitä nyt päivisissä askareissa tarvitsi.

Mitään muuta täällä ei sitten ollutkaan. Koulu oli naapurikylässä, niin kuin myös yksi pankki. Viinakauppa ja rautakauppa oli kirkonkyllässä jossa oli myös lähin poliisi ja pieni sairaala. Mutta eihän täällä Kuisin-kylällä mitään koskaan sattunut. Kuka nyt sattui kotonaan töitä tekemään niin sitä tehtiin rauhallisesti ja vain sellaisia töitä mitä kukakin osasi. Eihän sellaisissa töissä nyt kukaan loukkaannu kun rauhallisesti sitä tekee. Eihän täällä oikein muuta työtä tehty kuin maata vain viljeltiin. Ainoot olivat lehmät, jotka lääkäriä joskus tarvitsivat. Pieniä olivat tilat ja kivisiä. Aina kun lapset oppivat kävelemään, heidät ohjattiin pellolle kiviä kantamaan. Se oli ainut työ ja harrastus mitä lapsille löytyi. Olihan täällä kerran asumassa eräs putkimies. Hän innokkaana rakensi lähelle kauppaa tasaiselle maalle pienen rekkitangon. Yksin hän sen laittoi pystyyn, apua täältä oli turha odottaa. Hän kaivoi montut maahan joihin laitettiin patikat pystyyn. Yläpäähän hän porasi molempiin tolppiin reijät ja joutilas putkenpätkä työnnettiin reijistä läpi. Siinä se oli rekkitanko. Ei kukaan ollut siinä koskaan leukoja vetämässä. Mutta kaupassakävijät kyllä hetkeksi pysähtyivät tielle katsomaan tätä erikoista rakennelmaa. Mutta ei siitä kukaan sen paremmin koskaan puhunut. Siinä sen annettiin seistä kun ei tiedetty oikein kelle se on omistettu. Useampi vuosi oli kulunut kun eräs tyttö sattui käymään kaupassa hiivaa hakemassa äidilleen. Kaupasta tullessa meni tyttö rekin viereen ja halusi koskea toista tolppaa. Tolppa oli niin mätä, että se kaatui tytön kosketuksesta. Tyttö tietenkin pelästyi ja juoksi kovaa kotiinsa. Hän oli peloissaan eikä uskaltanut puhua asiasta mitään. Eikä puhunneet nekään ihmiset jotka kauppa-reissuillaan olivat asian todenneet. He pysähtyivät tielle ja katsoivat entistä rekkitankoa joka nyt oli kaatunut. Mutta ei se heitä kiinnostanut vaan kävelivät kauppaan tuolille istumaan ja odottamaan vuoroaan.

Kuisin-kylän ihmiset olivat hiljaisia. Ei heitä kiinnostanut ainakaan mitkään pienet asiat. Näin he olivat aina eläneet. Mutta oli kyllä kylällä eräs vanha nainen joka osasi puhua pälpättää toistenkin erestä. Nainen oli vanha, ettei sitä edes kukaan tiennyt. Eikä sitäkään, että mistä tämä nainen on tänne kylälle tullut. Naisella oli keppi ja hän käveli kuin suorakulma. Liina päässään hän oli aina liikkeellä. Käyrä piippu välillä pöllähti hänen suupielessään. Kaikkien ihmisten kanssa hän halusi puhua mutta eivät kyläläiset jäänneet hänen juttujaan kuuntelemaan. Vaan pidensivät askeleitaan ja kiiruhtivat matkaan joko kaupalle tai kotiinsa. Kukaan ei tiennyt mitä tämä käppyränainen keräsi. Monesti hän pysähtyi tiellä ja otti jonkun käteensä ja sujautti sen kassiinsa. Metsässä hän oli useasti ja peläytti olemuksellaan lapset koteihinsa. Jo se olemus kun hän käveli aivan kuin olisi selkä katkennut. Liina päässään josta pitkä valkoinen tukka roikkui liinan alta. Eikä tietenkään hänen kasvonsakaan olleet enään kovinkaan kauniit. Vanhuus oli tietenkin rypyillään somistanut vanhuksen kasvot. Mutta kolme pitkää syylää teki tämän naisen kasvoista pelokkaat, sitä lapset pelkäsivät.

Niin eli tämä hiljainen kylä. Kenenkään asioihin ei puututtu. Lapset muuttivat heti pois kun jostain vain saivat sen verran rahaa, että linja-auto heidät mukaansa otti. Mutta oli yhdelle pojalle rahaa jostain tullut, sillä hän oli kirkonkylän romuttamosta ostanut auton. Mikään ruusu se ei enään ollut mutta kulki kuitenkin. Oli kuulemma ainut auto joka edes kävi. Ovia oli maalattu pensselillä kahdella eri värillä, että sen auton kyllä tunsi pitemmänkin matkan päästä. Tällä pojalla oli kaksi saman ikäistä kaveria jotka aina olivat kolmistaan. He alkoivat olemaan kohta siinä iässä, että heidänkin oli aika jättää tämän kylän pölyt taakseen. Mutta heitä harmitti ainainen rahan puute. Siitä asiasta he päivät ja illat puhuivat ja hakivat rahan puutteeseen jotain selvitystä.

Keskiolut tuli tänä kuumana kesäpäivänä ensimmäistä kertaa markkinoille. Kauppias Kämäläinenkin oli varannut kauppaan oikein viisi korillista tätä ihmejuomaa. Ei hän uskonut, että kukaan sitä ostaisi mutta olihan sitten hänellä jotain juotavaa. Kuitenkin kauppias asetti korit yhteen pinoon kaupan lattialle. Ottaa siitä sitten pullon jos joku ottaa.

Kaupassakin oli verkkainen tahti. Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla. Ei ollut Kämäläiselle tullut ketään naista asumaan. Ei hän ollut kyllä keneltäkään kysynytkään, ajatteli, että jos joku on hänestä kiinnostunut niin kai hän osaa sitä sitten kysyä. Mutta nyt oli Kämäläinen jo toivonsa menettänyt sillä ikää oli jo tullut liian paljon. Kukas sitä nyt enään vanhaa miestä haluaa. Ei ollut perillisiäkään joka olisi jatkanut isänsä kauppiasperinteitä.

Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla tiskin takaa ja kun kaikki tarvittavat oli asiakas ottanut niin sitten mentiin vanhan kassakoneen viereen ja näpyteltiin ostokset koneeseen. Kone viisaudessaan sylkäisi lapun uumenistaan ulos ja siinä luki sitten rahamäärä jonka asiakan joutui ostoksistaan maksamaan. Jos sattui niin, että asiakkaalla ei ollut rahaa niin summa laitettiin vihkoon lepäämään. Ja kun tämä asiakas taas kävi kirkonkylän pankissa hakemassa rahaa niin kauppiaskin sai siitä sitten osan ja summan päälle vedettiin viiva vihkoon.

Kaupassa oli välillä oikein jonoakin. Seinustalle oli istutettu muutama tuoli johon odottavat asiakkaat istuivat vuoroaan odotellen. Hiljaista oli kaupassa vaikka vierekkäin tuolilla istuttiin kuin kirkossa. Ehkä asiakkaat pitivät kauppaa pyhänä, etteivät viitsineet pulinaa liiemmin pitää. Vuoroa vain odoteltiin vain hiljaa ettei oma vuoro livahda vain ohi. Mutta tänä aamuna miehiä ihmetytti limonaadi korit. Otti siitä joku isäntä pullon tai parikin ja sujauttin putelit kassiinsa. Tietenkin Kämäläinen ynnäsi pullot paperilapulleen.

Asiakkaat olivat loppuneet kun kello näytti jo viittä iltapäivällä. Ja kun oli perjantai laittoi kauppias oven lukkoon ja meni sytyttämään saunaan tulet. Kuuma päivä oli syönyt kauppiaasta kaikki mehut. Hänkin otti kaupan lattialla kököttävästä koripinosta pari pulloa takapihalle. Hän istahti kuistille ja nykäisi ensimmäisestä pullosta korkin pois. Suuressa janossaan hän upotti puolet pullosta lotkotellen suuhunsa. Päästi taivaallisen röyhtäisyn ja silmistä juoksi kyyneleet poskille. Nopeasti hän pyyhkäisi posket kuiviksi ettei kukaan vain satu näkemään. Mutta suureen janoon oli tämä juoma kyllä hyvää. Siksi hän kulautti loputkin pullostaan suuren miehen suureen suuhun. Ja taas tuli suuri röyhtäisy ja pisarat silmistä putoivat poskille. Kämmen kuivasi nopeasti kosteat posket. Kämäläinen huomasi olemuksessaan jotain erikoista. Hänellä alkoivat ajatukset pulpahtelemaan pintaan. Ensimmäiseksi tuli eräs Helmi mieleen. Helmi oli yksin asuva, aika pimpsakan näköinen nainen. Kämäläinen aukaisi toisen pullon ja otti taas pitkän kulauksen. Hiilihapot saivat röyhtäisyn aikaan ja oikea käsi kuivasi posket. Sitten käytiin lisäämässä saunaan puita. Saunasta tullessa päätti Kämäläinen soittaa Helmille. Siksi hän siirtyikin kaupan puolelle jossa oli musta puhelin kytkettynä seinään. Jotenkin häneltä oli arkuus nyt johonkin hävinyt. Oli hän muulloinkin yrittänyt soittaa mutta ei ollut vaan kyennyt. Helmi vastasi ja Kämäläinen ei osannut aukaista suutaan. Lopulta kun Helmi korotti ääntään ja huusi ”kukä siellä on”. Uskalsi Kämäläinen jo pienestä pakosta aukaista suunsa, ”Kauppias Kämäläinen täältä soittelee, ihan vain kävin soittelemaan ja kyselemään vointia”. Aikansa kun siinä muista asioista juteltiin niin päätti Kämäläinen jo lopuksi pyytää Helmiä maistelemaan uutta juomaa jota tänään oli tullut kaupalle, ja olisi täällä saunakin kohta lämmin. Ja lupasi se Helmi tullakin käymään kun ensin siistii tukkansa kuntoon. Voi jessus kun Kämäläinen oli onnessaan. Tätä hän on mielessään jo vuosia odotellut ja nyt se tapahtuu. Hän aukaisi vielä kolmannen putelin ja kiskaisi polvet jännityksestä täristen pullosta taas puolet suuhunsa röyhtäisyn pudottaen silmistä kyynelvanat poskille jotka kämmen hetkessä kuivasi. Näitä puteleita pitäisi viedä kylmään voisivat olla vielä parempia juoda. Ja jos Helmikin pitäisi kylmemmästä juomasta.

Kämäläinen lämmitteli saunaa ja välillä vetäisi tätä uutta juomaa suuhunsa että silmän valkuaiset pyörähtelivät. Kosteat posket taas kuivattiin suurella kämmenellä. Jotenkin alkoi kauppiaan kävelyt saamaan suuremmat tilat. Pieni polku ei tahtonut riittää saunalle mennessä, vaan oli otettava nurmikosta lisää tilaa. Kämäläisen heittäessä puita saunan pesään, hän ajatteli huonoa kuntoaan. Onko kuuma päivä tehnyt hänelle tepposensa. Ei kai auringonpistos ole häneen vain iskenyt. Ei kai nyt sentään kun olen sisällä ollut. Jälleen Kämäläinen siirtyi teranssille Helmiään odottelemaan. Nurmikon puolelta haettiin lisää tilaa kun polusta on näemmä tehty liian kapea.

Kauppiaan istuessa teranssin tuolilla alkoi pää keinahdella olkapäältä toiselle. Ja aina kun pää putosi olkapään päälle hätkähti kauppias. Häntä on alkanut nukuttamaan. Nyt pitää ottaa iloisempi ilme ettei Helmi karkaa heti kotiinsa. Nyt jätetään uusi juoma rauhaan ja juodaan vaan vettä. Kämäläisen ollessa sisällä juomassa raikasta vettä pitkästä lasista, alkoi pihalta kuulumaan naisen ääni. Siellä Helmi huuteli Kämäläistä. Kämäläinen hoiperteli ulos törmäillen huonekaluihin matkalla. ”Hei Helmi, kiva kun tulit”. Kauppias istua rytkähti tuolille, Helmin häntä pitkään katsoen.”Siellä olisi se sauna lämpimänä, menetkös sinä ensin”. Helmin katsoessa Kämälaistä, totesi hän, että ”enköhän me mennä yhdessä saunaan, ehkä tarviit saunomisessa apua”.

Niin siirryttiin yhdessä saunaan pyyhkeet olkapäillä. Saunan lauteilla oli Helmi ilmoittanut kauppiaalle, ”olet kännissä kauppias”. ”Minäkö kännissä, limonaadia minä olen vain juonnut. Niin sanoi kuskikin, että tämä on aikuisten limpsaa”. Helmi viskoi löylyä kiukaalle ja hakkasi vihdalla aikuisen limpsaa pois kauppiaan kehosta. Mutta sai kauppias sanottua muutaman tärkeän asian ennenkuin limsat oli kokonaan kehosta lähteneet. ”Voi kauppias sinua. Olenhan minä pitkään tätä jo odottanut. Tottahan minä sinusta pidän, oikein kovasti pidän”. Helmi levitti kätensä Kämäläisen ympärille ja halasi kovaa puristaen miestä. Kämäläisellä oli hyvä olla kun hän harjalla veteli saippuaa Helmin selkään. Kun Helmin selkä oli saannut puhtoisen pinnan tarttui hän harjan varteen ja alkoin miehen selkää harjaamaan ensin hennosti. Mutta kun mies vaati harjaan kovenpaa kosketusta alkoi Helmi painamaan harjaa miehen ihoa vasten oikein reippaalla otteella. Niin peseytyivät onnellinen mies ja nainen saunan lämpöisessä katveessa, ilman että kukaan muu ei olisi sitä nähnyt.



Voit lukea näitä kirjoituksia myös Blogilistalta. Klikkaan yläpyolella olevaa lätkää. Blogilistalla kirjoita hakukenttään  ”jatkokirjoituksia”.

JATKUU

 

piki