Selaat arkistoa kohteelle Ei edes karvoja jäännyt.

Outo elukka

28.5.2015 Ei edes karvoja jäännyt, Yleinen

Valokuvat Hyvinkäältä

 

Kauan, kauan sitten tapahtui täällä Suomessa erikoinen tapaus. Tapahtumapaikka oli aivan lähellä rajan pintaa. Mutta annetaan oikeuden päätöksen puhua siitä tarkemmin, vaikka silloiset asiakirjat olivatkin pu

Itärajalla oli silloin varsin paljon urheilevia nuoria. Harjoituslenkeillä oli mahdollisuuksien mukaan koko perhe mukana. Nuoret juoksivat omia lenkkejään ja muut perheenjäsenet olivat antamassa heille juotavaa lenkkipolkujen läheisyydessä. Monesti juottotehtäviä hoitivat äidit ja isät ja joskus he eivät kerinneet niin nuoremmat veljet oli uskottu tähän vaativaan tehtävään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rajan pinnassa asuivat myöskin Nurmisen perhe, jonka vanhin poika oli innokas hiihtäjä. Kesällä kuitenkin piti valmistautua talven koitoksia varten. Juokseminen oli yksi tärkein kunnon kohentaja. Tietenkin käsiinkin piti saada voimaa mutta sitä saatiin raskaasta ruumiillisesta työstä. Painonnostovälineitä ei silloin niin joka paikassa vielä ollut.

Nurmisen Erkki kohotti kuntoaan tänä kuumana kesänä. Hänen piti tänä vuonna tunkeutua nuorten sarjan kärkeen. Aikaisemmin hän ei ollut osallistunut kuin pieniin kilpailuihin. Mutta nyt tuntui siltä, että halu treenata oli valtava. Ja Erkin nuoremmat pojat 12 vuotta Timo ja 14 vuotia Jouko olivat antamassa isoveljelleen juotavaa lenkkipolun varrella. Yleensä pojat olivat samassa paikassa niin ei tullut kaksistaan niin aika pitkäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATänä keväänä he olivat olleet juottamassa veljeään jo monta kertaa. Lumet oli jo kuitenkin sulaneet pois. Tällä juoksulenkillä oli niin jyrkät mäet, että olisi ollut vaarallistakin juosta jos lunta olisi vielä poluilla ollut. Mutta nyt oli kuitenkin jo kesäkuun alku kun veljekset istuivat kiven päällä ja katselivat jyrkänteen reunalta alas pellolle. Viljelijät kylvivät viimeisiä viljojaan maahan. Jyrkänteeltä näki pitkälle, varsinkin hyvällä ilmalla. Nyt oli tyyni ilma, niin tyyni, että ei puun oksat lainkaan heiluneet. Ja pojatkin olivat hiljaa, katselivat vain jyrkänteen reunalta pitkälle kaukaisuuteen. Sitten alkoi kuulumaan erikoista ääntä. Se oli kuin pientä vinkumista joka välillä oli aivan hiljaista ja välillä se taas voimistui hiukan. Pojat hiljaa katselivat jyrkänteen reunoja jos näkisivät jonkun linnun siinä liikkuvat. Linnuksi he tämän äänen antajan luulivat.

Mutta silloin tietenkin veli pöllähti paikalle ja oli hänelle annettava juotavaa. Ja kun veli siitä taas lähti juoksemaan lenkkiä eteenpäin, alkoivat pojat seuraamaan taas äänen antajaa. Mitään ei näkynyt linnusta, jos se nyt lintu oli. Mutta kiinnostus kuitenkin pojilla oli. Olisi ollut mukava nähdä se lintu jos sen olisi vaikka tuntenut.

Hyvinkään kukat 020

Seuraavana päivänä ei juottohommia ollut, silloin veli piti vapaata harjoittelusta. Piti kuulemma olla siinäkin asiassa vapaapäivä välillä. Mutta poikia kiinnosti kuitenkin se linnun outo piipitys. Niinpä he lähtivät kuuntelemaan tänäänkin sitä ääntä.
Pojat kiipesivät jyrkänteen reunalle hiljaa ja istuivat sille samalle kivelle. Nyt sitten vain kuunnellaan, alkaako piipitystä kuulumaan. Vielä tuntui olevan hiljaista, ei kuulunut ääntä eikä mitään erikoista lintuakaan näkynyt pienten puiden oksilla. Mutta onneksi tuli otettua eväät mukaan joita pojat alkoivatkin heti syömään. Leipien ympärillä ollut voipaperi piti inhoittavaa rapinaa. Siksi pojat ottivatkin leivät pois paperin sisältä ja laittoivat voipaperin takaisin reppuun.

Leivät oli syöty ja alettiin taas kuuntelemaan outoa piipitystä. Ja ei aikaakaan kun piipitys alkoi kuulumaan. Se oli erikoisen pitkää piipitystä. Aikaisemmin eivät pojat olleet noin pitkää piipitystä kuulleet. Yhden piipityksen pituus tuntui olevan ainakin viisi, jos ei kymmenen sekuntia pitkä. Pojat katselivat puiden oksia missä tuo erikoinen lintu voisi istuskella. Kuitenkaan oksilla ei näkynyt mitään lintua. Mutta sitten Jouko huomasi maassa jotain liikettä. Jokin musta liikahti erään kalliokielekkeen takana. Mutta nyt olio tuntui rauhoittuvat taas paikoilleen. Joukon mielestä se ei ollut kyllä lintu vaan jokin muu elukka.

Hyvinkään kukat 018

Pojat tuijottivat kyseistä kalliokielekettä. Mutta nyt tuntui kaikki olevan aivan rauhallista. Jo tunti oli kulunut olion viimeisestä liikahduksesta ja poikia alkoi jo väsyttämään jatkuva samaan paikkaan tuijottaminen. Kunpa olisi jokin laite jolla voisi suurentaa, ehkä sen sitten voisi nähdä paremmin. Ehkä heidän pitäisi nyt lähteä pois ja tulla vaikka huomenna uudelleen.

Matkalla sovittiin, ettei vielä kerrota asiasta muille. Ehkä olisi parempi kertoa vasta sitten kun saisimme asian täysin varmaksi.

Pojat saapuivat kotiin ja vanhempi veli Erkki alkoi pojilta kyselemään päivän touhuista. Timolta pääsi vahingossa juuri se asia, mistä piti olla hiljaa, “Ollaan me oltu katselemassa ja kuuntelemassa sitä outoa elukkaa”. “Noin se sitten tapahtui, eikös siitä pitänyt olla hiljaa”, sanoi pojista toinen Jouko. Nyt ei meitä kukaan usko, ja nauravat vielä meille. Erkkiä kiinnosti poikien outo elukka, hän halusi kuulla enemmän tuosta kyseisestä elukasta. Pojat isolle veljelle sitten kertoivat kaiken mitä tiesivät. Vaikka ei heilläkään tuosta asiasta ollut paljonkaan kerrottavaa. Erkki tunsi erään valokuvaajan pojan jolla ainakin oli kiikari. Ehkä hän antaisi sen kiikarin lainaksi pojille jos hän sitä kysyisi.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poikien kiinnostus hiukan hiipui kun ei se elukka kovin herkästi tullut näkösälle. Oli erittäin puuduttavaa istua jyrkänteen reunalla ja kuunnella vain ääntä. Kerran he näkivät pienen vilauksen elukasta mutta jonnekin piiloon se sitten taas meni.

Seuraavana päivänä Erkki tuli poikien luo. Hänellä oli pieni laukku mukana jonka hän antoi Joukolle. “Siinä on kiikari ja pitäkää sitä nyt hyvin. Kiikari maksaa paljon ja ei hänellä ole ainakaan niin paljon rahaa että voisi uuden ostaa jos rikotte kaverin kiikarin. Yhdessä katsottiin miten kiikaria voi kohdistaa kohdetta kohti. Pojat innostuivat ja halusivat lähteä seuraamaan erikoista oliota. Evästä piti ottaa vähän mukaan jos seuraamisessa menee paljonkin aikaa.

Pojat pääsivät jälleen jyrkänteen reunalle. Kiikari otettiin laukusta ja alettiin katselemaan pienen kohdistuksen jälkeen taas sitä paikkaa missä se viimeksi huomattiin. Samalla kuunneltiin tuota tuttua vinkumisääntä. Se ääni kuuluikin nyt taas. Kiikaria katsottiin tarkasti kohdetta kohden. Jouko kuiskasi, “Nyt näkyy pieni musta olio. Se on kuin simpanssi mutta sillä on pidemmät karvat”. Timo veti kiikaria itseä kohden, koska hänkin halusi nähdä tuon elukan. “Anna nyt tänne välillä se kiikari, minäkin haluun se ötökän nähdä”. Ja niin sai Timokin katsella sitä oliota. “Mikä toi on. En minä ole ainakaan tuollaista elukkaa koskaan nähnyt”. Eläin kulki takajaloillaan, etumaiset jalat tai kädet olivat pitkät. Pää oli pitkien karvojen piilossa. Ja kehossa oli myöskin pitkät karvat. Tutui siltä, että kallion seinässä olisi luola, ja sen edessä jokin pieni tasanne. Joukolla oli paperia ja kynä mukana ja hän piirsi yllättävän saman näköisen kuvan ötökästä paperille.
Eväät syötiin välillä pois ja taas kiikaroitiin luolan suulle. Sitten tuli pojille mieleen pois lähdettyä katsoa alhaalta päin, jos vaikka luolansuu sieltä näkyisi. Mutta nyt vielä katsellaan täältä ylhäältä kun kerran löydettiin se paikka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun ylhäältä ei enää mitään kummempaa näkynyt, lähdettiin katsomaan alhaalta jos se luolansuu sieltä näkyisi. Jyrkänne oli niin jyrkkä, ettei siitä voinut laskeutua suoraan alas. Elukalla oli luultavasti pitkät kynnet jos se kallionseinämää pystyy kävelemään. Ja pakkohan sen on kävellä, pitäähän sen jostain ruokaakin saada. Tuskin kallionluolassa mitään kasvaa.
Pojat kohdistivat kiikarin ja alkoivat seuraamaan kallionsuuta. Yksi olio siellä istui, muita ei näkynyt, ainakaan vielä. Kiikaria vaihdettiin ja toinen pojista pääsi katsomaan vuorostaan luolan suuta. Sama juttu, voisiko niitä olla vain yksi. Voihan olla, että sota sai kaikkia erikoisiakin elukoita Venäjältä liikkeelle, se on kuitenkin iso maa.
Juuri kun pojat aikoivat lähteä kotiin, ilmestyi toinenkin samanlainen elukka luolan suulle. Siinä istui kaksi samanlaista elukkaa, mutta mikä oli oikein niiden rotu. Olisipa jollain vaikka kamera mutta nyt ei ainakaan heidän tutuilla vielä sellaista ylellisyyttä ollut. Ja ei oikein vielä viitsi asiasta yleisesti puhua. Voi tulla vaikka ruuhkaa näihin metsiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotona kuitenkin haluttiin näistä elukoista puhua. Mutta se päätettiin, että asiat ei saa levitä talon seinien ulkopuolelle.
Ensimmäiseksi pitäisi saada selville joku eläimistä tietävä henkilö. Ja tämän henkilön pitäisi olla lukenut viisas ihminen. Nyt jos asia levisi kaikkien ihmisten tietoon, niin voisi olla, että eläimet pääsisivät nopeasti hengestään. Sodan jälkeen aseita löytyisi monesta perheestä ja tappaminenkin varmasti olisi ihmisillä nyt helppoa kun sodasta on niin lyhyt aika. Ihmiset haluaisivat ampua tuollaisen harvinaisen eläimen kun saisivat kuvansa lehteen.

Erkki vanhempana koitti saada tietoonsa jotain lukenutta eläinihmistä. Kaikki pitäisi kuitenkin saada kysyttyä niin, ettei kukaan pääsisi kärryille tästä melkein naapurissa asuvasta eläimestä. Kirjastot olivat vielä kiinni paikkakunnalla.

Lopulta Erkki oli saanut yhteyden Helsinkiin, ja siellä eläintieteelliseen museoon. Joku sieltä on tulossa viikon päästä. Joukon pitäisi sitä ennen lähettää piirtämänsä kuva museoon, että pystyvät omista lähteistään kaivamaan näköisen eläimen esiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikko tuntui pitkältä. Pojat kävivät katsomassa elukoita luolansa suulta. Ja monta kertaa päivässä. Välillä se tapasivat metsässä aina jonkun ihmisen ja tuttujakin metsässä kävelijöitä oli paikalla. Piti vain odotella, että kaikki olivat lähteneet pois, ettei heidän salaisuutensa tule ilmi. Mutta ei aina voinut tietää mitä pojat siellä metsässä tekivät kiikarin kanssa. Yöllä oli välillä kuulunut aseen laukauksia. Ihmiset kävivät ampumassa riistaa kun nälkä kuitenkin oli.

Nyt oltiin vielä tietämättömiä, että liikkuvatko nämä eläimet yöllä syömässä, ja mitä ne syövät. Täytyy vain toivoa, etteivät nämä tuntemattomat eläimet joudu pyssyn eteen yöllä. Poliisikin oli saanut vihiä yöllä tapahtuneesta ampumisesta. Niinpä he tutkivat metsää ja hakivat eläinten perkuujätteitä. Nyt piti metsässä olla erittäin tarkkoina. Koskaan ei tiennyt väijyvistä ihmisistä, missä niitä oli. Ja jos he monta kertaa päivässä käyvät aina kiikaroimassa kallion seinää, niin kyllähän siitä kiinnostuvat toisetkin. Ja jos sattuu vielä joku pyssymies tämän asian huomaamaan niin voivat nämä elukat olla seuraavana päivänä raatona.

Huomenna pitäisi Helsingistä tulla se eläinoppinut. Pojat lähtivät vielä käymään katsomassa oliko eläimet hengissä. Erkki lähti vielä poikien kanssa, jos samalla tekisi pienen lenkin metsässä.
Pojat kiipesivät ensin kallion päälle ja katselivat kiikarille ensin aivan muihin suuntiin, hämätäkseen mahdollisia urkkijoita. Sitten katsottiin välillä ylhäältä tunnelin aukkoa. Nyt siellä ei näkynyt mitään elukkaa. Nuoremmat pojat kauhistuivat, koska tämä oli ensimmäinen kerta kun elukoita ei näkynyt. Aina oli ainakin toinen elukka ollut luolan suulla. Paha tunne valtasi pojat. Nuorempi Timo jo puhkesi kyyneliin. Itkien hän tuhersi, “Emme me olisi halunneet niille elukoille mitään pahaa. Siksi kaikki tehtiin niin salassa kuin vain voitiin tehdä”. Erkki lepytti poikia ja kertoi, että jos ne ovat vaikka syömässä jossain. Mutta nuoremmat pojat taas uskoivat, että ne on ammuttu tai sitten ne ovat lähteneet täältä pois. Täällä kun vilisee ihmisiä nyt niin paljon ja vielä kun pyssyn pauketta kuuluu melkein jokaisena yönä. “Nyt ne ovat lähteneet ja se eläin ihminenkin tulee huomenna tänne. Pitäisikö sille soittaa, ettei täällä enää ole mitään elukkaa”. Samaa mieltä oli Erkkikin, soittaa sille pitää ettei turhaan tänne tule.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pojat lähtivät kotiin ja soittivat sieltä sille eläin ihmiselle Helsinkiin. Tämä eläin ihminen oli kuitenkin halukas tulemaan katsomaan sitä luolaa, jos sieltä saisi jotain jälkiä tai jotain merkkejä näistä eläimistä. Joukon piirros ei ainakaan antanut mitään selvyyttä eläimen rodusta. Eläin ihminen oli sitä mieltä, että ehkä sodan aikana olisi nämä eläimet tulleet Suomen puolelle. Ehkä vauhkoontuneet sodan ammuskelusta.

Seuraavana päivänä oli eläinmies sitten Nurmisen ulko-ovella. Vieras pyydettiin sisälle ensin kahvikuppien viereen. Sisällä tämä vieras kertoi, että olivat omissa palavereissaan katselleet tätä piirrosta eikä kukaan tätä elukkaa tuntenut, tai sen rotua.
Nyt mies sitten kysyikin, että pääseekö sinne luolaan kiipeämällä. Pojat olivat sitä mieltä, että sinne pitää laskeutua köyden varassa ylhäältä alas. Kyllä hän sen voi tehdä jos vain köysi löytyy. On tullut kiivettyä erilaisien kallioiden seinämiä monet kerrat.

Ja niin lähdettiin kohti sitä kalliota jossa eläimet löytyivät. Ensin käytiin katsomassa alhaalta. Kiikaroitiin luolan suulle ja mitään ei näkynyt. Mies oli sitä mieltä, että kyllä hän tuonne kiipeää. Hänellä oli repussa mittanauha, kamera ja lehtiö. Näin saadaan jotain selvyyttä ainakin vaikka jalanjäljistä jos siellä olisi edes vähän maata sisällä.

Mies tutki yli tunnin luolaa. Ja lopulta laskeutui alas. Hän oli oikein iloisella päällä. Vaikka ei sieltä paljon selvinnyt niin jälkiä ainakin löytyi, että kyllä Te pojat olitte löytäneet hienon löydön. Vaikka me emme tiedäkään mikä eläin se olisi voinut olla. Mutta tässähän sitä on sitten tutkimisen aihetta kerrakseen. Kun se tuo itänaapuri on ollut sellainen, ettei sieltä ole saanut mitään tietoa eläimistä. Maa on niin suuri ja siellä on paljon sellaisia alueita joissa eivät ihmiset ole koskaan käyneet. Mutta ehkä joskus sinnekin pääsisi tutkijoita käymään.

Palattiin taas poikien kotiin ja jossa emäntä oli valmistanut hiukan syötävää tutkijoille. Mies kyseli, että kun hän saa kuvat valmiiksi niin hän lähettää Teille myöskin yhdet kappaleet niin näette ainakin niiden jalkapohjat. Pojat kertoivat, että jos meillä olisi ollut kamera tai saatu edes lainaksi. Mutta ei täällä vielä sellaisia ole. Kiikari oli ainut jonka saimme lainaksi. Mutta nythän senkin voi sitten palauttaa.

Näin päättyi tutkijoiden aihe tutkia näiden eläimien asioita. Eläimet kun olivat haihtuneet kuin savuna ilmaan. Ja ei lähimaastossa näkynyt mitään siihen viittaavaa, että ne olisi ammuttu.

 

keijo vääntää

(piki)

 

(piki)