Selaat arkistoa kohteelle Blogit.

Kuin peura liikennevaloissa

28.8.2015 Blogit

En ole kirjoittanut blogia aikoihin, käytännössä parin ensimmäisen kerran jälkeen. Ehkä lähinnä siksi, että asiat alkoivat sujua, eikä avautumisille enää ollut tarvetta. Paljon on kuitenkin tapahtunut. Hyvää ja huonoa. Niinhän se elämän vuoristoradalla menee. Välillä ylös ja sitten taas alas. Oma menopelini kiitää tällä hetkellä kovasti alaspäin. Elämä on todella hullua. Arvaamatonta ja epätoivoistakin. Itse en tuohon epätoivoon ole vielä täysin vajonnut, vaikka joku voisi siihenkin kokea olevan syytä. Suoni ei ole vielä kyllin syvä siihen, joskin pohjaa on aina vain vaikeampi löytää. Sitä alkaa ottamaan pieniäkin asioita kiintopisteiksi arjen keskelle, että taas selviytyisi yhden tukalan päivän eteenpäin. Se voi olla vaikka seuraava ateria. Toisille se voi olla vaikka tv-ohjelma ja toisille pelkkä viikonloppu, tai jotain vieläkin kauaskantoisempaa. Mitä pidemmälle pystyy tuota kiintopistettä siirtämään, sitä paremmin asiat ovat. Näin ainakin omasta mielestäni on asian laita. Kun kiintopisteitä alkaa olla päivässä jo useampia, olisi ehkä syytä ruveta miettimään, missä mennään. Yrität siirtyä ajassa eteenpäin seuraavaan mukavaan ja turvalliseen hetkeen. Sinun hetkeesi. Mitä ikinä se sitten onkaan. Pian huomaat olevasi kuin peura liikennevaloissa. Hämillään ja hätääntyneenä, katselet ympärillesi ja olet ryntäämässä milloin mihinkin suuntaan. Maailma sumenee ja kuulet vain autojen soittavan torveaan ja ihmisten huutavan vihaisena autonsa ikkunasta nyrkkiään puiden. Syke nousee ja kylmä hiki nousee pintaan. Et tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Ainoa ajatus, on päästä tilanteesta pois. Päästä pois risteyksestä. Mutta u-käännöstä et voi tehdä. Takanasi on vihainen joukko ihmisiä, jotka haluavat sinun menevän eteenpäin. He vaativat sitä ja he vaativat tätä. Sillä, mitä he sanovat, ei ole pian merkitystä. Haluat vain pois.

En jatka tuota enää sen enenpää, idea lienee tullut kaikille jo selväksi. Sinä, olet peura, risteys on yksi monista elämänkohdista, jossa sinun pitää valita jokin suunta mihin jatkaa. Vihaiset autoilijat toki ovat muita ihmisiä. Jossain kohtaa valo vaihtuu ja sinun pitäisi mennä, mutta et ole vielä valmis. Mitä sitten tapahtuu?

Kysyn vain.

Laiskuuden ylistyslaulu – hallelujah, hallelujah!

19.4.2015 Blogit

Minua ottaa nyt todella päähän. Miten ihminen voi olla noin laiska, saamaton ja välinpitämätön? Jokaista meistä on varmasti joskus vähän laiskottanut, jokin asia on ehkä saattanut jäädä tekemättä tai sitä on siirretty. Se on ihan normaalia – luulisin. Mutta tämä henkilö, antaa kaikelle tälle aivan uudenlaisen käsityksen ja näkökulman.

En ihan oikeasti tiedä mistä suunnasta lähtisin tätä purkamaan. Lähdetään varmaankin ensin liikkeelle laiskuudesta noin käsitteenä. Mitä se on? Minun mielestäni, se on mukavuudenhaluisuutta, ja jonkun asian tekemättä jättämistä vain ja ainoastaan sen vuoksi, että itsellä olisi mukavempaa. Ettei sitä inhottavaa tai epämiellyttävää asiaa tarvitsisi tehdä.

Mutta mitä sitten, kun tästä mennään vielä syvemmälle laiskuuden synkkiin syövereihin? Kun joka ikinen asia, pieninkin murunen ja vähäpätöisinkin sormen liikautus – on kertakaikkisesti liikaa? Puhumme jo varmasti sairaudesta, emmekä enään niinkään laiskuudesta. Roskat lojuvat pitkin lattioita ja pöytiä. Tiskit tiskaamatta, imuriin ei olla koskettu sen keksimisen jälkeen. Suihkussa kerran kuussa, hampaita ei pestä koskaan..

Tuossa vain muutama pieni esimerkki. Jäävuoren pieni pilkistävä huippu. Ihmiseltä, joka on laiska, löytyy monesti edes joku tekosyy, miksi ei tee jotain. Tekosyiden loppuessa tulee sitten se viimeinen oikea syy; ”emmä ny jaksa”. Mutta kun sitäkään ei kuulu, vaan saat vastaasi ainoastaan hyytävän kylmää hiljaisuutta, on joku pahasti pielessä. Joskus menee riitelyksi ja kinaamiseksi, kun toinen vetää sangollisen herneitä nenäänsä kun jostain huomauttaa tai pyytää tekemään jotain.

Sitten on vielä tietysti se kun jotain tehdään. Kaikki tehdään niin hitaasti kuin ikinä mahdollista. Käveleminen, käsien liikkeet, silmät ja pää, kaikki on kuin hidastetusta filmistä, sitä on ihan uskomatonta katsoa vierestä, tuntuu kuin hän eläisi jossain rinnakkaisulottuvuudessa, jossa ajankulku ja painovoima on vain murto-osa meidän maailmasta. Millään ei ole mitään merkitystä, vain oma napa kiinnostaa. Oma mielihyvä. Kunhan itsellä on hyvä olla. Ei mitään ylimääräistä, ei kertakaikkiaan mitään.

Otetaan kuviteltu tilanne. Syöt vaikka banaania. Mitä teet kuorille? Minä heittäisin ne roskiin kun olen syönyt sisuksen.. Näin sinäkin varmasti toimisit. Mutta tiedätkö mitä tämä sankari tekee? Banaaninkuoret lentää tiskipöydälle. Roskapussi on 10cm päässä pöydän alla, ei tarvitsisi kuin ovi avata ja siinä se on.. Mutta tämäkin on liikaa. Saatte nyt hyytävän terävät käsityksen mistä puhun. Se on oikeasti liikaa. Sama käy lähes kaikille roskille. Ja kun tästä sanoo, että voisiko ne roskat laittaa sinne minne ne kuuluu, niin arvaattekos mitä? Vaihtoehtoja on tasan 2 kappaletta.

1. Tyyppi ei puhu mitään eikä ole kuulevinaankaan. (tekisi mieli heittää banaaninkuoret päin näköä mutta siinä vaiheessa saisin todennäköisesti juosta henkikultani edestä..)

2. Saan vihat niskaani ja kuulla kunniani siitä miten aina valitan kaikesta ja että ”kyllä se sinne roskikseen ainakaan menee, eikä se ketään siinä haittaa”. Tämän jälkeen pitkään mykkäkoulua ja vaikenemista.

Roskat eivät siis päädy roskiin, ellen minä niitä laita.. Että tuota.. niinh.. Varmaan mie saan kohta sen takapuolenki pyhkiä.. Toistaiseksi vielä hengittää omatoimisesti, mitään muuta ylimääräistä hän ei sitten siedäkkään.

Jooh. Tämä tilitys olin nyt sitten tässä. Jaksamisia kaikille joilla on vaikeaa.. ;)

Ensimmäiset ulinat

17.4.2015 Blogit

Toisinaan, elämä tuntuu siltä, että mikään ei onnistu ja että kaikki menee pieleen. On myös niitä hetkiä, jolloin toivot, ettei huominen koskaan tulisi, että aika pysähtyisi ja saisit vain nauttia hetkestä loputtomiin. Kaikki ovat varmasti kokeneet jossain vaiheessa elämäänsä molempia näistä. Sitä on elämä. Itkua ja naurua vuoronperään.

On lohduttavaa ajatella, että et ole ainoa, jota elämä joskus potkii päähän ja jättää sinut verienä kitumaan sateessa katuojaan. Ihmiset saattavat hakea turvaa kuka mistäkin. Tapoja on varmasti yhtä monta kuin on ihmisiä. Itselleni monesti hyvä tapa lohduttautua on kuunnella musiikkia. Myös kirjoittaminen ja omien tunteiden sitä kautta jakaminen auttaa. On lähes se ja sama lukeeko tai kommentoiko niitä loppupeleissä kukaan.

Runoja tykkään myös rustailla. Aiheet ovat lähes poikkeuksetta mustan mieleni maalaamia synkkiä maisemia, joissa suru on läsnä ja epätoivo painaa päälle. Eivät ne ihan kaikkien silmille olekaan tarkoitettu, edelleenkin vain purkaa omaa pahaa oloaan. Mitä pahempi olo, sen synkempi ja agressiivisempi runo. Mitähän niitä nyt olisi joku viitisen tusinaa tehtynä, ei monikaan enää tallessa.

Pahaa oloa minulle aiheuttaa monesti ihmiset, jotka ovat minulle kaikkein rakkaimpia. Joitan sanoja vain ei odottaisi lähimmäistensä suusta. Ehkä adjektiivit, tosikko tai herkkä saattavat joskus joissain tinanteissa jollain tapaa kuvailla minua, mutta itse käyttäisin ennemminkin termejä, tunteikas ja välittävä. Minulle ei välttämättä aina ole ihan yhdentekevää mitä minulle sanotaan, varsinkin ku se sanotaan vihaisena ja vakavalla naamalla.

Jos nyt saa ihan luvan kanssa itseään mainostaa, niin olen äärimmäisen hyväntahtoinen ja lojaali ihminen, joka tahtoo kaikille vain pelkkää hyvää. Olen rehellinen suomalainen mies, joka ei käytä alkoholia tai polta tupakkaa. Väkivaltaankaan en taivu ja ajattelen asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta ja osaan asettua heidän asemaansa. Toki minussakin, kuten kaikissa muissakin ihmisissä, on miinuspuoleni.

Saatan olla äkkipikainen ja sanoa jotain, mitä vielä myöhemmin kadun katkerasti. Osaan myös valittaa asioista, kun jokin ei mene putkeen. Ihmiset myös sanovat, että olen mestari selittämään asioita. Olen myös kuullut, että olen laiska. Jätän ne monesti omaan arvoonsa, tietäen itse paremmin oman itseni, jonka kanssa elän päivittäin. Tietenkään en ole täydellinen ja virheitä sattuu, mutta monesti olen ainoa, joka ne osaa myöntää.

Eli mielestäni saan paljon tarpeetonta kuraa niskaani. Tuntuuko sinustakin samalta? Tuskin minäkään tässä tilittäisin, jos oloni olisi hyvä ja tuntisin, että minua oltaisiin kohdeltu reilusti, muttakun meillä ei sellaista sanaa tunneta kuin rakentava keskustelu, vaan se muunnetaan aina alle 2 sekunnissa riitelyksi ja väittelyksi, syyllistämiseksi ja kinaamiseksi. Muut ovat mitä ovat ja minä olen mitä olen.

Mutta sen pidemmittä puheitta ennenkuin tämä hallittu pakka leviää käsiin koko komeudessaan, lienee aika lopetella tämä tähän. Kiitos paljon kun luit. Jätäthän kommenttia merkiksi vierailustasi ja jaat mielipiteesi minunkin kanssani! ;)

Tervetuloa Suden blogiin

17.4.2015 Blogit

Tervehdys teille kaikille. Olen Susi ja olen jo vuosia haaveillut oman blogini pitämisestä, mutten ole saanut sillä saralla oikein mitään vielä aikaiseksi. Täällä tullaan puhumaan lähestulkoon pelkkää asiaa, huumorin kaunista kukkasta kuitenkaan unohtamatta. Asiaa lähinnä Suden omasta elämästä.

Näin alkuvaiheessa, toivoisin kovasti vinkkejä ja neuvoja tässä blogin kirjoittamisessa, sekä muissa aihepiiriin liittyvissä asetuksissa ja säädöissä, koskien sivujen luomista ja noin ylipäätään tämän WordPressin käyttöä.

En jaksa enää blogata…

7.4.2014 Blogit, Vapaa-aika

Minun bloggaus intoni on lopahtanut. :( Jotenkin en vaan jaksa koulun ja kokeiden ohella pitää blogia. Katsotaan toipuuko minun bloggaus intoni, vai mitä teen tämän blogin kanssa, ottaen huomioon myös sen että Liinukin pitää tätä blogia. Viime postauksessa lupailin kuvapostausta joten katsotaan pystynkö pistämään kuvia mahdolliseen seuraavaan postaukseeni.
Yritän ryhdistäytyä ja jatkaa blogiamme. Liinukaan ei ikävä kyllä ole nyt vähään aikaan postaillut, joten katsotaan onko meistä vielä blogin pitäjiksi.

Teoksen nimi: Hevonen sumun keskellä Tekijä: Roosa

Teoksen nimi: Hevonen sumun keskellä
Tekijä: Roosa

Toivottavasti muiden blogien omistajien bloggaus into ei lopahda. Ei vielä pitkään aikaan…

Roosa Allekirjoitus