Selaat arkistoa kohteelle Avioliitto.

Tytöt ja Pojat

20.10.2016 Avioliitto, Rakkaus, Sukupuolierot, Tytöt ja pojat

Aikaa sitten viime kirjoituksesta onkin hetken kulunut, onneksi en ole luvannut kirjoittaa päivittäin tai välttämättä edes viikoittain.

Nyt aiheekseni nousi tytöt ja pojat.. Koska Tämä aihe on paljon ollut tapetilla kun sukupuolien tasa-arvoista puhutaan.

Olen ehkä hyvin vanhanaikainen ajatuksiltani koska mielestäni sukupuolia on vain kaksi. Kaksi puolikasta, joista tulee yksi kokonainen. Tyttö ja poika. Ja mielestäni on myös olemassa tyttöjen hommat ja poikien hommat. Molemmat toki ihan yhtä tärkeitä omilla saroillaan. Ja meidän lapsetkin ovat hyvin omaksuneet Nämä roolinsa, poikani tykkää poikien jutuista (moottoripyöristä, jalkapallosta ja pyssyleikeistä) ja tyttöni vastakkaisesta jutuista (nukeista, kotileikeistä ja mekoista).

Tyttömme opettelee siivoamaan, kun taas poika pääsee Tästä kuin koira veräjästä. Hänen osakseen taas lankeaa pienemmän siskonsa valvominen ja hänestä huolta pitäminen.

Ja samanlailla se menee myös meillä vanhemmilla. Ja minusta se on juuri meille sopiva tapa. Useasti kuulee ihmettelyä siitä, että kotihommat ja lastenhoito jää minulle kun mies tekee ne fyysistä voimaa vaativat asiat. Ja hän on se kehen voin naisena aina luottaa, ihan kaikessa.

Tasa-arvoa voi olla miehen ja naisen välillä ilman että tehdään täysin samoja asioita puoliksi. Itse näen sen niin, että kumpikin hoitaa oman osa-alueensa hommat, välittämättä siitä kumman ”Euro” on enemmän tai vähemmän. Mieheni ei osaa tehdä ruokaa tai siivota mutta olen ylpeä siitä että minä saan olla se jonka ansiosta hänellä on puhtaat vaatteet ja vatsa täynnä.

Minä haluan että suhteessa mies on Mies, voima, turva ja suoja perheelle ja nainen on se huolehtija, taustalla näyttämön pystyssä pitävä voima.

Niin monia ihmisiä nykyään seuratessa huomaa, että Nämä roolit vähenevät ja alkavat jopa kääntyä päälaelleen. Miesten halutaan siivoavan koko ajan enemmän, jopa silloin kun takana on fyysisesti rankka työpäivä. Ja aina koska pitää olla tasa-arvoinen. Naiset perustavat perhettä koko ajan myöhempään ihan itsekkäistä syistä, haluavat olla menestyviä ja aikaa perheelle ei ole. Tokikaan en ole mikään muita arvostelemaan.. mutta sen takia en aina jaksa myöskään omalla kohdalla arvostelua siitä, että haluan pysyä vanhoissa ”rooleissa”.

Jokainen toimiva suhde on oikeanlainen, oli se pystyssä pitävä keino mikä tahansa. Se, että ei halua suhdetta tai perhettä on minusta perin outoa.. en voi ymmärtää että joku haluaa elää elämänsä yksin..olla ”riippumaton” kenestäkään.

”Jos jotain luvataan se pitää ja jos ei pystytä, niin sit ei luvata ees mitään

Se ei oo koskaan, et mä koitan, mä koitan, vaan jos sä tarviit jotain, niin mä hoidan, mä hoidan
Sun täytyy pikemminkin vaan pyytää, ku kysyy
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Voisinks mä olla se sulle, se tunne?
Anna mun olla syypää sun hymyyn
Mul on kaikki mitä sä tarttet, mä näytän hyvält sua varten.”

Dingo ja Autiotalo

11.9.2016 Avioliitto, Monikulttuurisuus, Rakkaus

”Käsi kädessä kuljemme taloon autioon ja se minua niin ravistaa…”

Tämä alkaa aina jostain syystä soimaan mun päässä kun näen ulkona käsi kädessä kulkevia pareja. Onnellisia ihmisiä on kiva katsella!

Tänään keskustassa ostoksilla käydessäni pysähdyin oikein miettimään tätä asiaa, nähdessäni käsikädessä kulkevia pareja, pussailevia ja halailevia.. ja etenin aiheeseen ”julkiset hellyydenosoitukset”

Monesti kuulee saman perustelun: Olemme niin rakastuneita ettemme pysty pitämään näppejä erossa toisistamme.

Sehän on hienoa, mutta kuuluuko kuhertelu aina joka paikkaan? Olisiko sille olemassa ne oikeat ja väärät hetket? Olemmeko minä ja mieheni jotenkin vähemmän rakastuneita kun emme nuole toisiamme jokaisen mahdollisuuden tullen?

Olemme mekin kävelleet käsikädessä, silloin kun tapasimme.. ja onhan se mukavaa! Sitten kuvioihin tuli lastenrattaat ja se jäi pois, sitten tuli toiset rattaat ja unohdimme koko asian. Järki ja käytännöllisyys tuli tunteiden päälle, mieheni kävelee paljon nopeammin kuin minä joten käsikädessä näytämme lähinnä siltä että hän yrittää kiskoa mua eteenpäin.. ja siltä se minusta tuntuukin. Yksin kävellessä on molemmat kädet vapaina ja toisessa on yleensä kauppakassi ja toisessa käsilaukku.

Myöskään pussailu kahviloissa tai kaupan jonoissa ei kuulu (koskaan kuulunut) tapoihimme, ja olenkin sitä mieltä että Noi hommat kuuluu ”pimeeseen peiton alle” .

Itse näen asian turhana todisteluna suhteen onnellisuudesta..jos olette koko loppuelämänne yhdessä niin tarviiko niitä pusuja vaihtaa kaiken kansan edessä? Onko meidän muiden pakko joutua todistamaan sitä limojen vaihtoa jota te rakkaudeksi kutsutte?

Varsinkin ravintola-alan hommissa tätä näkee liikaa.. pariskunta parkkeeraa tiskille ja aloittaa loppumattoman suuteloinnin ja mennään lähes lisääntymisen harjoitteluun. Ja tiskin toisella puolella oleva on pakotettu kestämään tätä.

Olemmeko me siis jotenkin vähemmän rakastuneita kun pussailemme vain piilossa kotona? Olemmeko tylsiä kun emme koe että meidän pitäisi julkisesti näyttää rakkauttamme?

Ja voiko suhdetta kutsua huonoksi tai hyväksi vain sen perusteella paljonko hellittelette toista?

Aihe, joka herätti paljon kysymyksiä.. ja hyvä niin! On kuitenkin eri asia antaako rakastamalleen pusun vaikka lentokentällä kun taas näette pitkästä aikaa (Tämäkin meillä hoidetaan ihan kotona) vai koitetaanko toisen aivot saada suun kautta ulos Prisman jonossa kesken ruuhka-ajan.

Suomessahan kai jokin raja menee siinä että seksiä ei saa julkisesti harrastaa, kaikki muu hellittely on sallittu. Itse en ehkä ole ihan noin vapaamielinen, ja saanutkin kovasti ihmettelyä miksi mieheni kanssa esimerkiksi kättelemme kadulla jos satumme tulemaan toisiamme vastaan ja seurassa muita ihmisiä.

Miksi?

Koska jos kättelemme seurassa muita olevia, olisi epäkunnioittavaa puolisoa kohtaan olla kättelemättä myös häntä..

Tapoja on niin erilaisia.. jos mä joudun kestämään muiden julkista kuhertelua niin koittakaa kestää myös se, että itse eb sitä tee!

Pyhäpäivän mietteitä..