Selaat arkistoa kohteelle ajattelu.

Mun Silmin vai Sun Silmin?

21.10.2016 ajattelu, Monikulttuurisuus, Tytöt ja pojat, ystävät

Voiko oma näkemys asioista joita ennen on pitänyt tavallisena, muuttua omien kokemusten myötä? Siis toki voi, mutta mietin että onko syy enemmän omassa moraalissa vai puolisolta opituissa tavoissa? Voiko toiselta oppia tapoja ”huomaamatta” vaikka itse olisi elänyt toisin ennen?

Tänään kollegani kanssa tälläistä mietimme kotimatkalla, josta on tullut meille sellainen puolentunnin happihyppely sekä kokemusten ja näkemysten jakamisaika jokapäiväisten töiden jälkeen.

Suomessa, ja laajalti Euroopassa on tavallista että ihmiset, tytöt ja pojat ovat kavereita keskenään. Jopa parhaita kavereita. Voivat nukkua samassa sängyssä vaikka keskenään ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Näin ehkä olen itsekin tehnyt nuorena ja sinkkuna ollessa. Ulos meneminen miespuolisten ystävien kanssa on täysin normaalia. Kun taas jossain päin maailmaa, ei nainen edes puhuttele kuin omaa miestä.

Kuitenkin tänään mietimme että onko se, että on parisuhteessa tehnyt noista asioista meille vähemmän normaalia ja läheisyys vastakkaisen sukupuolen kanssa ihan ystävänäkin on alkanut tuntua vaivaannuttavalta. Vai onko kyse siitä, että meidän kummankaan puolison maassa tälläinen ei ole normaalia. Ei ole uskonnoista riippuva, vaan tavoista.

Voiko oma näkökyky ”sumentua” ja kaventua sen mukaan millaisiin tapoihin puoliso on tottunut ja joista on tullut osa meidänkin arkea? Vai onko se vain sitä, että ei koeta oikeaksi koska ollaan jo suhteessa?

Sitä on ehkä vaikea sanoa, koska toki on eriasia olla läheisiä miespuolisten ystävien kanssa kun on sinkkuna. Näin avioliiton aikana se on jäänyt.. toki ne muutamat parhaat ystävät, mutta heidän kanssa en ole koskaan halaillut tai ollut fyysisesti kovin läheinen.

Osaksi se varmaan johtuu siitä, että mieheni ei koe, että vastakkaiset sukupuolet voisivat olla ystäviä. Hänellä ei ole naispuolisia ystäviä eikä hän koskaan voisi kuvitella ”hengaavansa” tyttöjen kanssa. Eikä hän oikein ymmärrä sellaista, edes pitkän Suomessa olon jälkeen vaikka siellä on kaikentasoinen kaveruus tullut nähtyä.

Paljon on asioita joita on itsekin alkanut pohdiskelemaan ja ehkä tietyt arvot jopa vähän muuttuneet kun kotimme on kahden kulttuurin sekoitus. Vähän hyvää molemmista. Mutta se kaikkien tärkein kysymys meille molemmille kollegani kanssa jäi avoimeksi, että onko se vain sitä että suhteessa ei koe oikeaksi ”flirttailla” muiden kanssa, vai opittu tapa puolisolta?