• FM Mauri Junttila
    Romanit eli mustalaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa. Heillä on oma kieli, kulttuuri ja tapaperinne. Romaniväestöä Suomessa on ollut yli 500 vuotta. Ensimmäiset saapuivat Suomeen 1500-l[…]

  • FM Mauri Junttila
    Joulu on tunnetuin juhla vuodenkierrossa. Monille se on vuoden tärkein juhla. Joulupäivää vietetään läntisen kulttuurin piirissä 25.12.
    Joulu pysäyttää jokaisen. Sitä pidetään perhejuhlana.[…]

  • FM Mauri Junttila

    Jatkosodan kaukopartiomiehellä Olavi Iisakki Pasasella (1920-1993) oli ollut seikkailuja jo nuorukaisena. Hänen alkujaan temmesläinen Iikka Kelhä eno oli ottanut kesällä 1937 nuoren Olavi[…]


  • FM Mauri Junttila
    Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.
    Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.
    Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.
    Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.
    Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.
    Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.
    Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.
    Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.
    Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.
    Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.
    Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.
    Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.
    Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.
    Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.
    Pellonraivausta
    Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.
    Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.
    Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.
    Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.
    Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.
    Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.
    On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.
    Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.
    Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli ollut erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerkiksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien suurista metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.
    Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.
    Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun suoraan Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.
    Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.
    Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.
    Lähteitä:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen
    http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo
    http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/
    https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/
    http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm
    http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682
    http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html
    https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8
    http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/
    http://mauri-junttila.blogspot.fi/
    https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

    [caption id="attachment_116" align="alignnone" width="150"]rintamalla veistettyjä asevelitalon hirsiä numeroidaan rintamalla veistettyjä asevelitalon hirsiä numeroidaan[/caption]

    [caption id="attachment_115" align="alignnone" width="150"]hirsinen asevelitalo vuodelta 1943 hirsinen asevelitalo vuodelta 1943[/caption]

    [caption id="attachment_112" align="alignnone" width="150"]komea suomenhevos ori komea suomenhevos ori[/caption]

    [caption id="attachment_118" align="alignnone" width="72"]Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946 Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946[/caption]

  • PikkukuvaFM Mauri Junttila
     
    Meillä on suomenkielessä tuokin erikoisuus, että sanat heinäkuu ja heinä muistuttavat toisiaan. Verrataanpa nyt keskenään, vaikka vastaavia englantilaisia tai ruotsalaisia sanoja!
    Heinäkuu on[…]

  • FM Mauri Junttila

    Elokuu on myös kesäkuukausia. Silloin on vielä lämmintä, jopa hellettä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.
    Elokuussa alettiin ennen vanhaan niittää pelloilta viljaa sirpeillä ja viikatteilla. Tavanomaisia viljoja olivat kaura ja ohra. Vehnäkin oli yleista Suomen eteläosissa jo kauan sitten. Niitä hangottiin viikateniiton jälkeen seipäille kuivumaan.
    Ruis sidottiin aina lyhteille ja lyhteistä ladottiin kuhilaita seisomaan säännöllisiin riveihin pelloille. Sanottiin myös, että laitetaan ”jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille. Yksi ruiskuhilaiden lyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan kuhilasta sateilta. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteiksi.
    Niitettyä viljaa kerättiin pelloilta hevosvetopelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana. Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin jyvät irti tähkäpäistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin törystä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.
    Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina säilyneet rukiinoljet olivat esimerkiksi hyvää raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös melko vanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja/tai jouluksi. Entiset patjaoljet menivät joko karjan suun kautta tai suoraan lantatunkioon.
    Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa nautojen ja hevosten ravinnoksi. Olkea käytettiin paljon myös sekä lehmien että hevosten alle suojaamaan niitä alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.
    Makuualusta oli myös puhtaampi eläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi usein myös sian karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi myös olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä asemassa.
    Maatalouden alkaessa koneellistua, jyvät alettiin erottaa tähkistä puimakoneilla. Niitä sanottiin myös ryskyiksi. Voimakoneina niillä toimi höyryllä toimivia, painavia, lähes pienen talon kokoisia lokomobiileja. Oli käytössä puintipaikoilla voimakoneina myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä olivat esimerkiksi yksitahtiset, muutamien hevosvoimien yksisylinteriset Olympia ja Wickström maamoottorit. Puimakoneina 1950 – luvulla oli esimerkiksi Teijon Tarmo ja Esa.
    Viime sotien jälkeen Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena oli petroolikäyttöinen yksisylinterinen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti sitä, että puimapaikoilla heillä oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiin puimakoneaikaan.
    Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla kuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörän veivistä.
    Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.
    Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen pysähdyksissä muiden tärkeiden talon töiden takia.
    Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.
    Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.
    Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohraryyneistä saadaan maukas uunipuuro. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan paljoista hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle saamassa lisääntyvää suosiota.
    Viljojen puinneissa oli 1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä jatkuvasti päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kekoonsa – odottamaan myöhempää käyttöä.
    Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.
    Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi rajusti. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kauan. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun kaikki vilja käsitellään irtoviljana.
    Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Viljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puiti pois pelloilta.
    Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamiset. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen ojamaat käsiteltiin. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja puuvarrella.
    Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Rukiisen leivän syönti oli yleistä.
    Poimitaan marjat talteen
    Sadonkorjuu marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla, lakka, suomuurain kypsyy poimittavaksi aurinkoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua marjaa alkaa löytyä poimittavaksi jo elokuulla.
    Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi paljon Korvenkylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta laidalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaralta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta. Löytyi suurelta Leppinevalta myös karpaloa poimittavaksi. Leppijärven lähikankailla: Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi puolukkaa. Mustikkamaita oli korpimaisten marjamaiden joukossa myös. Aikoinaan (1953-1955) työttömyystöinä kuivattu Leppinevan Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa.
    Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti ja paljon kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Kylän lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai voitiin käydä elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia kolme kertaa viikossa.
    Suomalaisten suosikki ”Tuntematon sotilas” elokuvakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa, uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalo Sikalassa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Siitä oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.
    Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän lapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen rahamarja lapsille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950-1960-luvuilla alhaisia ja kesäisin taloissa oli paljon muuta maanviljelys- ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan tärkeisiin maatalon kesä- ja sadonkorjuutöihin.
    Mutta, poimivat Korvenkylän lapset hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavat määrät omaan käyttöön. Se oli silloin järkevää puuhaa, että poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat arvokas, ilmainen ravinnon- ja ruuanlähde vähävaraisille lapsiperheille.
    Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä. Talojen pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntimarjoiksi. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.
    Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään pihlajiin. Pikkulinnut syövät talven aikana pihlajanmarjoja. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen.
    Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset marjakeitot ja -mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Aitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulettuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä mössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna – täysin raakana – valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.
    Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.
    Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitan puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.
    Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai Rantsilan Kärsämänkylän taakse marjastamaan. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.
    Oiva käytti marjarahojaan vuosittaisiin Turkin lomamatkoihin. Kalervo ei ollut kiinnostunut ulkomaista. Hän kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla. Niinä aikoina marjainpoiminta innostus oli suurta. Monet sitä harrastivat.
    Monet esimerkit vaikuttivat ehkä? Muhokselle oli tullut myös ns. venepakolaisia kaukaa Vietnamista. Ahkerina ja ketterinä he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsästä valtavien, näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajan luo.
    Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.
    Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi mainita, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, syötäväksi talvella. Koulun ruokatunneilla syötiinkin sitten poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen vanhaan syyskuussa, joten koulun marjainpoimintatalkoot olivat kohta syyskuun alusta. Marjat olivat puolukoita. Ne poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.
    Elokuu on kesäkuukausia, mutta merkkejä sillä oli lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta, että ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee kesän loppupuolen lähestymistä. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puoliväissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä Korvenkylän sähkölangoilla? Siellä ne olivat juttelemassa, suunnittelemassa pääskysten kielellä tulevaa muuttoa.
    Lähteitä:
    http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/
    https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu
    https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg
    http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896
    http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/
    http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

    [caption id="attachment_104" align="alignnone" width="150"]elonleikkuu välineitä - sirppejä elonleikkuu välineitä – sirppejä[/caption]

    [caption id="attachment_103" align="alignnone" width="150"]eräitä riihenpuinnin työkaluja eräitä riihenpuinnin työkaluja[/caption]

    [caption id="attachment_101" align="alignnone" width="150"]varstaa käytettiin riihen puinnissa varstaa käytettiin riihen puinnissa[/caption]

  • FM Mauri Junttila
    Juhannus on keskikesällä. Se on valoisimman vuodenajan, yöttömän yön juhla. Juhannus sijoittuu kesäpäivänseisauksen
    lähelle.
    Juhannuksen vieton perinteet ovat vanhat. Ne ovat ikiaikaiset. Sillä on perinteitä ei-kristillisisestä kansanperinteestä ja kulttuurista. Keskikesän juhlan juhannuksen alkuperä on uskoaksemme tiukemmin ei-kristillisessä perinteessä ja tapakulttuurissa.
    Keskikesän juhlaa juhlivat jo ikiaikojen luonnonuskontojen esi-isämme. He juhlivat sitä tuhansia vuosia sitten. He eivät juhlineet sitä juhannus-nimisenä keskikesän juhlana. On nähty, että muinaisaikainen keskikesän juhla oli ollut Ukonjuhla niminen. Juhannus nimi vakiintui keskikesän juhlan nimeksi vasta myöhemmin kristinuskon vahvistumisen myötä marttyyrinä kuolleen Johannes Kastajan mukaan.
    Sitä on tapahtunut aikojen saatossa, että vuodenkierrossa huomattavat alkujaan ei – kristilliset ikivanhat juhlat, ovat kristinuskon vakiintumisen myötä alkaneet vaikuttaa alkuperältään kuin kristillisiltä vuotuisjuhlilta. Nykyiset viettämämme kristilliset vuotuisjuhlat ovat ajan myötä sijoittuneet ei-kirkollisten vuotuisjuhlien paikoille. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä vuodenkerrossa vastakkaisille puolille sijoittuvat joulu ja juhannus.
    Perinteet juhannuksesta raamatunhistorian Johannes Kastajan muistopäivänä ovat myös vanhoja länsimaiden kristillisissä kulttuureissa ja myös ortodoksien laajoilla, väkirikkailla alueilla. Kun, puhutaan raamatunhistorian henkilöistä Jeesuksesta ja Johannes Kastajasta, silloin liikutaan parin vuosituhannan takaisesssa ajassa. Jeesuksen syntymän ajasta puhutaan ajanlaskun alkuna – vuotena nolla.
    Vuotuisjuhla juhannuksen perinteinen paikka on 24.6. Esimerkiksi Norjassa, Virossa, Latviassa juhannus on vieläkin vanhalla paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen aikavälille 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina. Sama käytäntö on myös naapurimaassa Ruotsissa. Päivä ennen juhannuspäivää on juhannusaatto. Se on aina perjantaina, joka osuu vuodenkierrossa 19.6. ja 25.6. väliselle ajalle.
    Juhannuksen ikiaikaisia nimiä tiedetään olleen Ukonjuhla eli luonnonuskontojen ajan tärkeimmän, kaikkien jumalan, Ukko ylijumalan juhla. Pohjoismaisiin kulttuureihin rinnastaen Suomessakin puhutaan mittumaarista (midsommar). Nimi uskoaksemme viittaa keskikesään ja keskikesän juhlaan.
    Juhannus on ollut monille vain Jussi. Joku saattoi jutella kaverilleen, että ”säät olivat sellaiset Jussina”. Tai, ”että se muistaakseni tapahtui toissavuoden Jussina”. Juhannus on tosin meidän päivinämme harvoin Jussinpäivänä. Se hiukan häiritsee puhua juhannuksesta Jussina. Juhannus on ollut jo kauan lauantaisin. Juhannusta on vietetty jo vuodesta 1955 vakiintuneena tapana 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina
    Tänään juhannus sanan uskotaan tulleen marttyyrinä kuolleesta raamatunhistorian henkilöstä Johannes Kastajasta. Kristillisen kirkon kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä.
    Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi uskonnon reformaation jälkeen erillisenä pyhäpäivänä Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuut (suomalaisessa almanakassa Jussin nimipäivä). Sitä arvellaan, eri näkemysten mukaan vietetyn kristinuskokulttuureissa 400 – luvun alkupuolelta lähtien. Vakiintunut ajankohta sille oli puoli vuotta ennen joulua. Se perustuu Luukkaan evankeliumin jakeisiin 1:26 ja 1:36.
    Kristillisen kirkon perustan Jeesuksen edelläkävijä ja hänen tiensä valmistaja Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksen nimi merkitsee ”Jumala on armollinen”. Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Joissakin kirkkokunnissa esimerkiksi ortodoksisessa, vietetään myös Johanneksen mestauspäivää 29. elokuuta.
    Uskotaan, että muinaisilla Kalevalan kansan runonlaulajien laulumailla, Vienassa ja muualla Itä-Karjalassa keskikesän juhlaa kutsuttiin ennen vanhaan pitkään Ukon eli Ukko ylijuman juhlaksi. Sitä juhlittiin maallisessa kulttuuri- ja tapaperinteessä Ukon juhlana. Sitä juhlittiin siten, kunnes kristinuskon vakiintuessa keskikesän juhlaa alettiin sanoa juhannukseksi. Tämän päivän kaupallisen matkailu- ja tapakulttuurin myötä entisiä Itä-Karjalan, Kalevalan kansan laulumaiden perinnetapoja vaalitaan sovussa kera kristinuskon tuomien kulttuuriperinteiden sekä tapojen myötä nykyisin.
    Keskikesän juhlaa juhlittiin ja vietettiin jo ikiaikaissa luonnonkulttuureissa kokoontumalla luonnonkauniitten järvien ja jokien äärille sekä rannoille eväiden, ja erityisesti juhlatilaisuutta varten pannun vahvan oluen kanssa. Ukon kunniaksi juotiin runsaasti olutmaljoja ”Ukon maljoja”.
    Juhannus on meillä myös Suomen lipun päivä ja yleinen liputuspäivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa jo aattoiltana kello 18.00 ja se jatkuu yön yli yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21.00 saakka. Usein juhannuksena liputtavat hekin, jotka eivät juuri liputa kaikkina liputuspäivinä. Tavanomaisesti juhannukseen liittyvissä kertomuksissa, tarinoissa, postikorteissa ja kuvissa on kauniisti ja ylväästi liehuva sinivalkoinen Suomen lippu.
    Juhannus oli ennen ollut myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Arvellaan, että vanhoina aikoina juhannusta vietettiin merkittävästi ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Vanhoissa kulttuureissa juhannuksena tehtiin taikoja. Tunnetuimpia niistä olivat erilaiset lemmentaiat. Juhannuksen taioilla pyrittiin esimerkiksi takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.
    Enteiden katsomiselle juhannuksen nähtiin myös olleen suotuisan ajan. Katsottiin myös sekä säitä, satovuotta että karjaonnea. Kaikenlaiset mystiset tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Saniaiset saattoivat kukkia juhannusyönä. Aaveet vaelsivat ja keskiyöllä jopa kaivovesi saattoi muuttua viinaksi.
    Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla kutsuttiin ennen pesäpäiviksi, siksi koska aurinko on silloin kuin pesässään. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässään joitakin päiviä siksi, kunnes auringon liikerata alkaa taas alentua ja laskea. Päivät alkavat uudelleen lyhentyä.
    Vertauksena voidaan mainita, että vuoden lyhyimpiä eli joulunajan päiviä kutsuttiin myös pesäpäiviksi. Auringolla voi siis tulkita olevan kaksi pesää, joiden välillä vuodenkierto tapahtuu. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi. Jopa pahojen henkien ja kummitusten on voitu uskoa nousseen esiin ja liikkuneen vapaina maan päällä.
    Juhannuksen vietosta voidaan edelleen mainita, että meluaminen, juopuminen olivat varhain olleet tärkeä osa juhannuksen viettoa. Sellaisen uskottiin tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan, mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä karkoitettiin myös suuria tulia eli juhannuskokkoja polttamalla.
    Juhannusperinteisiin kuului ennen suursiivous. Pirttien seiniä, kattoja ja lattioita jynssättin ja kuurattiin puhtaiksi. Vuodevaatteita pestiin ja tuuletettiin. Kesäöiden nukkumisiin käytettyjä aittoja otetiin käyttöön. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin oli ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja. Lehtevistä ja tuoksuvista kesän koivunoksista sidottiin tuoreita juhannussaunavihtoja. Kaikella tapaa haluttiin saada kesän ja puhtaan tuoksua asuinhuoneisiin.
    Juhannus oli vanhoina aikoina ollut vilkasta avioliittojen solmisen aikaa. Välillä juhannushäitten suhteen oli selvästi rauhallisempaa. Nykyisin juhannushäät ovat uudelleen lisääntymässä.
    Nykyisiinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat siis juhannuskoivut ja – kukat sekä juhannussauna. Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla myös lehvin ja kukin, – köynnöksin koristellut näyttävät korkeat juhannussalot ovat tärkeä osa juhannusperinnettä. Juhannuksena on jo ollut kauan sitten tapana polttaa juhannuskokkoja rannoilla. Niin tehdään edelleen. Juhannustulilla auringolle annettiin ennen kuin lisävoimaa ja niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.
    Juhannuksen juhlinta merkitsee monille humalahakuista käyttäytymistä. Vielä viime vuosisadalla paheksuttiin julkijuopottelua tai viinapullo kädessä kulkemista. Mutta, juhannuksena jopa viinan voimasta sammuminen oli ollut kuin hyväksyttyä.
    Esimerkiksi Alkon myynti on juhannusviikolla peräti 70 % normaalia suurempi. Oluen myynnissä juhannusviikko on vuoden suurin sesonki. Paljolti runsaan alkoholinkäytön, maanteiden suuren meno- ja paluuliikenteen sekä runsaan vesillä liikkumisen vuoksi juhannuksena menehtyy paljon ihmisiä. Juhannus työllistää poliisia ja pelastuslaitosta pahoinpitelyiden, rattijuopumusten ja onnettomuuksien muodossa.
    Kesän kohokohtaa juhannusta vietetään järjestämällä suuria yökonsertteja, tanssilavat täyttyvät. Juhannus on myös suurten yleisötapahtumien juhla esimerkiksi Raumalla on monina vuosina järjestetty musiikkifestifaali Raumanmeren juhannus, Suomen suurin juhannustapahtuma. Nykyään tämä juhannustapahtuma järjestetään Porissa. Aiemmin suurimman juhannustapahtuman titteliä kantoi Rantarock, joka järjestettiin ensin Virroilla ja sitten Vaasassa. Muita juhannustapahtumia ovat muun muassa Kalajoen hiekkasärkkien juhannus, Nummirock Kauhajoella, Lentäjien juhannus Kauhavalla ja Himos Festival Jämsässä. Rukan juhannus on ollut lähes aina suosittu.
    Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan myös Helsingin Seurasaaressa järjestettävillä juhannusjuhlilla. Seurasaari on kookas, vaikuttava Helsingin edustan paikka suurine ulkoilma museoineen ja suurine ulkoilmatapahtumineen. Perinteinen Seurasaaren juhannus on alati kasvava ulkoilmajuhla.
    Lapissa, missä aurinko ei laskeudu keskikesällä napapiirin pohjoispuolella horisontin alapuolelle – useisiin viikkoihin. Siellä järjestetään juhannuksena keskiyönauringon juhlia. Esimerkiksi takavuosina, 1960 – luvulla Aavasaksan juhannusjuhlille saapui joukoittain matkailijoita ympäri Suomea. Sanotaan, että Pohjanmaan radan jatke rautatie Aavasaksalle valmistui juhannusjuhlien ja alkaneen matkailun, massaturismin takia.
    Taannoisilla 1950-1960 – luvuilla oli todella paljon juhannuksen viettopaikkoja. Niitä oli kaupungeissa, kirkonkylissä ja jopa pienissä maaseutukylissä. Esimerkiksi Oulussa olivat keskikesän suositut Hietasaaren ja Kuusisaaren, järjestöjen järjestämät juhannusaaton juhlat. Pienistä paikkakunnista, kohtalaisen tunnetuista eräs oli Rokuan juhannus, jossa juhannusaaton juhlijoita saattoi olla koolla jopa tuhansia.
    Ylikiimingin Nuijamiesten lava oli suosittu tanssilava ja myös suosittu juhannusaaton viettopaikka. Kempeleen Vihiluoto oli suosittu muutamien vuosien ajan. Pienessä Rantsilan Mankilankylässä toimi juhannusaaton viettopaikkana Jousiniemen lava. Tyrnävän kirkonkylässä jokivarren Roustinrannassa paloi usein juhannusaattoiltaisin juhannuskokko. Siitä huolehtivat esimerkiksi seurakunta tai nuorisoseura. Sekin keräsi juhannusaattoisin muutamia kymmeniä ehkä satoja tilaisuuteen osallistuneita.
    Ennen tulien teot ja jopa suuret juhannuskokot eivät vaatineet viranomaisten lupia.Tulitella ja nuotioida sai täysin vapaasti. Juhannuskokkoja paloikin ennen aattoiltaisin jopa kylien yksittäisillä miehillä. Tai niitä polttivat vain muutamien henkilöiden ryhmät, kaveripiirit ja porukat. Se oli ennen vanhaan tavanomaista, että aattoiltaisin sadekuuro kulki seudun yli. Turvallistahan se oli sitten poltella kokkoja!
    Tänään elettäväin päiväin juhannukseen kuuluvaan juhlanviettoon voidaan nähdä uutena tulokkaana kuuluvan grillaamisen, ulkogrilleissä. Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois – Pohjanmaalla tyypillinen mainio, maittava juhannusruoka on ollut kautta aikain maidosta keitetty juustokeitto. Sitä sanotaan esimerkiksi juhannusjuustoksi, makiaksi juustoksi tai punaiseksi heraksi. Sen alkuperä saattaa ehkä osaltaan juontaa siihen, että ennen vanhaan lehmät olivat antaneet maitoa vain kesäisin. Juhannuksen aikoihin maitoa alkoi olla taloissa jopa juustokeittoihin.
    Luterilaisen kirkon seurakunnalliseen perinteeseen kuului merkittävänä osana, jopa pitkän aikaa, päästä ripille juuri juhannuksena. Esimerkiksi vanhassa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävässä oli ollut sellaisia tapoja. Monet, 1900 – luvun tyrnäväläiset nuoret olivat ripillä juuri juhannuksena.
    Varhaisen 1960-luvun tyrnäväläisillä nuorilla keskikoululaisilla oli ollut muutamina kesinä rippikoululeiri naapuriseurakunnan Temmeksen autioksi jääneessä pappilassa. Leiri alkoi kohta kesäkuun alusta, koulun kesäloman alettua. Juhlallinen ripillepääsy, konfirmaatiotilaisuus oli sitten juhannuspäivänä Tyrnävän kirkossa. Kesällä 1961 Temmeksen aution pappilan tyrnäväläisten rippikoululeiriläisten pappiohjaajana oli Tyrnävän kirkkoherra Lauri Mustakallio. Kanttorina toimi Tyrnävän kanttori Hemmo Sälekivi. Ilmat olivat siihen vanhaan aikaan tavanomaisen kauniita, niin kuin niiden oli tapana olla juhannuksena.
    Lähteitä:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus
    http://aiheet.domnik.net/kalenteri/juhannus.shtml
    https://almanakka.helsinki.fi/fi/liputus-ja-juhlapaivat/suomen-kalenterin-juhlapaivat.html
    http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari
    http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari
    https://sv.wikipedia.org/wiki/Midsommarst%C3%A5ng
    http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI
    https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2016.html
    http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kesa.html
    http://www.karjalanliitto.fi/vuotuisjuhlat

  • FM Mauri Junttila
     
    Suomen vuosien 1917-1944 suojeluskuntajärjestö oli jäsenistään muodostunut aseellinen vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Suojeluskuntia aloitettiin perustaa vuonna 1917. Niitä perustettiin edelleen vuonna 1918.
    Suojeluskuntia perustetaan ja perustetaan uudelleen
    Suomen vuoden 1918 sodan, sota jolla oli monta nimeä, jälkeisenä kesänä suojeluskuntain toiminta hiljentyi. Ne lakkasivat toimimasta. Suojeluskuntia alettiin perustaa uudelleen syksyllä 1918 uuden vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksen suomin mahdollisuuksin. Suojeluskuntia perustettiin paljon entisten suojeluskuntien pohjille. Mutta, syksyllä 1918 ja siitä eteenpäin niitä perustettiin myös täysin uusina paikallissuojeluskuntina.
    Tyrnävällä 19.1.1918 perustetun paikallissuojeluskunnan 1.n paikallispäällikkö oli ollut Suomen Wanhan Kaartin eläkeläisvääpeli nimeltään Kaikkonen. Paikallispäällikkönä Tyrnävällä syksyllä 1918 uudelleen perustetussa suojeluskunnassa oli toiminut Vöyrin sotakoulun käynyt Tyrnävän keskikyläläinen Arvi Matinolli. Hän oli ollut Tyrnävällä suojeluskunnan paikallispäällikkönä muutaman vuoden syksystä 1918 lähtien.
    Temmeksen suojeluskunta oli perustettu helmikuussa 1918 Oulun valtauksen jälkeen Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se alkoi järjestellä paikallisena voimatekijänä valkoisen Suomen alueita Oulun seuduilla. Temmeksen kirkonkylän Kirkko-Pekkalassa 18.2.1918 perustetun suojeluskunnan ensimmäinen paikallispäällikkö oli ollut temmesläinen maanviljelijä Eero Junttila. Hän oli ollut nuorena miehenä Suomen Wanhan Kaartin asevelvollisuuden käynyt varusmiesaliupseeriksi korotettu.
    On esiintynyt tietoja myös siitä, että Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkönä olisi toiminut Jaakko Haapala niminen, eräs Temmeksen isäntiä. Olisiko kyseinen asia tapahtunut vuoden 1917 puolella?
    Toinen Temmeksen suojeluskunnan paikallispäällikkö oli ollut 18.9.1918 uudelleen perustetun suojeluskunnan – Temmekselle kirkkoherraksi valittu Hannes Mustakallio. Hän oli toiminut myös Temmeksen ja Tyrnävän suojelukuntien aluepäällikkönä. Hän oli toiminut niissä tehtävissä ennen paikkakunnalta muuttoaan.
    Kun, silmäilee noita kahta Pohjois-Pohjanmaan alkuaikojen suojeluskuntaa niiden ensimmäisten paikallispäälliköiden kautta. Saa vaikutelman siitä, että Tyrnävän suojeluskunnan ensimmäiset paikallispäälliköt olisivat olleet sotilaallisilta taidoiltaan osaavia. Olihan esimerkisi vääpeli Kaikkonen ollut entisen Suomen Wanhan Kaartin ammattisotilas.
    Suojeluskunnat olivat olleet tärkeä osa vapaussodan voittanutta valkoista armeijaa Suomen vuoden 1918 sodassa. Sodassa, jolla oli ollut monta nimeä. Valkoisia sanottiin yleisen tavan mukaan lahtareiksi. Suojeluskuntalaisetkin olivat siis olleet mukana valkoisen armeijan lahtariporukoissa – lahtareina.
    Ehkä suomenkieliset suojeluskuntalaiset eivät kuitenkaan olleet pahimmasta päästä lahtareista? Eivät juuri kuuluneet esimerkiksi ruotsinkielisten kuolemanpartioihin. Muista lahtareista poiketen enemistö suojeluskuntalaisista halusi päästä sisällissodan jälkeen mahdollisimman pian suomalaista yhteiskuntaa rauhanomaisesti rakentavaan – yhteiskuntarauhaan.
    Monet suojeluskuntalaiset pitivät tyhmänä, että sodan hävinneitä punikeita teloitettiin sankoin joukoin. Juuri itsenäistynyt Suomi, silloin monien mielestä tuleva tasavalta, olisi tarvinnut työmiehiä ja paljon osaavia, tekeviä käsiä. Nyt, sitä vastoin tarpeelliset työmiehet makasivat mätänevinä raatokasoina valtavissa joukkohaudoissa.
    Suomen vuoden 1918 sodan jälkiselvittelyissä esiintyi mielipiteitä, että vain kuollut punikki on oikea. Ei punikeille kuulunut elämä. Ei! Kuulaa vain kalloon!
    Valkoisten eli lahtarikaartien suomenruotsalaiset olivat olleet etnisen puhdistuksen miehiä. Vapaussodan aikana Länsi – Uudellamaalla oli kiertänyt ruotsia puhuvien kuolemanpartioita. He olivat yksinkertaisesti, isommin ihmettelemättä ja kyselemättä teloittaneet sankoin joukoin ihmisiä, joilla puhekielenä oli ollut suomi.
    Rauhaan opettelu alkaa
    Kun, suojeluskunnat alkoivat toimia uudelleen tulevan vuoden 1918 syksyllä kohta vapaussodan jälkeen, niin niillä oli ollut esimerkiksi yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta tulevaan uuteen itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oli todella paljon opettelua omaan maahan, jonka valtiomuotokin oli vielä niinä itsenäisyyden alkuaikoina ollut sangen epäselvä. Osa oli ollut hankkimassa kuningasta Suomeen. Osa oli ollut jopa luovuttamassa nuorta itsenäistä Suomea alusmaaksi muille maille.
    Suojeluskunnat alkoivat opettaa yhteiskuntatietoutta esimerkiksi siten, että Suomen vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleet soturit, olivatkin oikeasti olleet harhaanjohdettuja. Nuo soturit olivat oikeasti olleet laumastaan eksyneitä lampaita. Suojeluskuntain valitustoiminta halusi ohjata eksyneet lampaat takaisin kotiin.
    Muutamia vuosia vapaussodan jälkeen suojeluskunnat alkoivat ottaa jäsenikseen myös Suomen vuoden 1918 sodan aikana laumastaan eksyneitä – ensin miedosti punaisia. Heitä alettiin ymmärtää vääränlaisen, väärin opetetun propagandan uhreina eli virheellisen propagandan tuotoksina. Laumastaan eksyneinä lampaina.
    Suojeluskunnat aloittivat vapaussodan jälkeen tiukan propagandatyön. Siihen kuului esimerkiksi luoda tieten tahtoen ryssänvihaa. Ryssänpirut oikeasti olivatkin olleet kaiken pahan alku ja juuri. Juuri heidän propagandansa takia tuli Suomen sisällissodan aikana paljon väärälle puolelle eksyneitä. Ja, myös paljon turhia uhreja.
    Ryssän vihan luomisessa nuoren Suomen tasavallan 1920-luvun suojeluskunnilla oli ampumaharjoituksissa ollut esimerkiksi ns ryssäampumatauluja. Ampumatauluun oli ollut piirrettynä/maalattuna karrikoidusti rumannäköinen, partanaamainen ryssä. Suojeluskuntalaisen omassa lehdessä nimeltään Suojeluskuntalaisen Lehti, oli ollut vitsikilpailuja siitä, että kuka keksii pilkkaavimpia ja halventavimpia nimiä tai pilapiirroksia ryssistä.
    Eräitä Suojeluskuntalaisen Lehden vitsikilpailuissa pärjänneitä vitsejä ja sanontoja oli esimerkiksi ollut: ”Rykimällä pääsee yskästä ja tappamalla ryssästä”. Tai arvuutettiin, että mikä on metsän nopein eläin? ”Ryssä”. Viitattiin ryssäin arkuuteen. Pilapiirros oli laadittu siten, että ryssä muistutti arkaa jänöä.
    Suojeluskunnat koostuivat jäsenistään. Jäsenten hankinnassa oli mukana myös propagandaa. Suojeluskunnan jäsenhankinta propagandassa voitiin mainita siten, että ”Liity suojeluskuntaan, turvaat rauhaa!”
    Niinä Suomen itsenäisyyden alkuaikoina haluttiin painottaa sotilaalliseen valmiuteen. Suojeluskuntain tärkeäksi tehtäväksi tuli kasvattaa sotilaita Suomenmaan turvaksi. Kohta itsenäisyytemme alkuaikoina alkoi toimia myös nuoren itsenäisen Suomen armeija. Siihen ei otettu muutamina itsenäisyyden alkuvuosina asevelvollisiksi entisiä punaisia tai heihin kuuluviksi nähtyjä.
    Kertausharjoitukset asevelvollisuutensa suorittaneille nuoren Suomen armeijan käyneille olivat myös olleet vähäisiä. Siksikin nähtiin tarvittavan suojeluskunnat kouluttamaan sotilaita Suomelle. Paljon aseellistivat ja kouluttivat suojeluskunnat sotilaita elinaikanaan eli maailmansotien välisenä aikana. Suomen käymiin viime sotiin suojeluskuntain toimittamat materiaali- ja asehankinnat olivat olleet tärkeitä.
    Suojeluskunnan harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa
    Vuosien 1917-1944 suojeluskunnat antoivat kotipaikkakuntiensa miehille kaiken harrastus-, urheilu- ja vapaa – ajantoimintaan liittyvän. Ei ollut juuri tarvetta etsiä muualta harrastuksia ja virikkeitä. Suojeluskunnat olivat perinjuurin urheiluhenkisiä. Suojeluskunnat rakensivat suuret määrät urheilukenttiä Suomeen. Ne olivat sittemmin ahkerassa käytössä. Niiden rakentamisissa oli ollut myös paljon puuhaa ja työtä. Niissä pidettiin kesäisin ahkerasti kenttälajien urheilukilpailuja.
    Temmeksellä oli ollut paikallissuojeluskunnan urheilukilpailuja kesäisin ja talvisin. Esimerkiksi sotilaspoika Kalervo Junttila (1927-2014) oli ollut kohtalainen pikamatkojen juoksija. Hänen kanssaan lähes samanikäinen sotilaspoika Teuvo Saksio oli ollut ykköspoikia, raketin nopeudella kiitäviä juoksijapoikia. Siellä oli ollut myös hyviä keihäänheittäjiä. Esimerkiksi sotilaspoika Mauno Junttila (1930-1976) oli ollut kohtalainen hiihtäjä. Temmesläistenkin suojeluskuntakilpailuista oli silloisen tavan mukaan ollut tulosluetteloita oululaisessa sanomalehti Kalevassa.
    Suomalaista sinivalkoista itsetuntoa kohottavaa valistustoimintaa, urheiluhenkeä, raittiuden ihannointia, raittiuuteen kasvatusta oli ollut paljon suojeluskunnissa. Kulttuuriharrastukset eri muodoissaan olivat olleet tärkeitä suojeluskunnissa.
    Temmeksen suojeluskuntatalo Väinölässä oli ollut usein ohjelmallisia iltamia, tansseja, iltamatansseja ja elokuvaesityksiä. Siellä oli ollut usein valistustilaisuuksia opettamaan omaan itsenäiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Olihan esimerkiksi itsenäinen Suomen tasavalta meille ennen kokematon ja tiedostamaton asia.
    Esimerkiksi Temmeksen suojeluskunnan toiminnan aikana paikallissuojeluskunnan näytelmäkerholaiset olivat käyneet esiintymässä myös muulla pitäjän ulkopuolella. Samoin Temmekselle oli tehty kulttuurivierailuja suojeluskuntain harrastustoiminnan puitteissa. Esimerkiksi Junttilan Kalervon kanssa samanikäinen myöhemmin paljon valokuvausta harrastanut sotilaspoika Reino Pekkala oli myös ollut eräs Temmeksen suojeluskunnan näytelmäkerholaista.
    Suojeluskunnat uudelleen
    On esiintynyt esityksiä ja kirjoituksiakin, että meille pitäisi perustaa suojeluskunnat uudelleen. Perustettaisiin niitä samanlaisina, kuin olivat syksyllä1944 lakkautetut. Perustamalla perustamiset ehkä kävisivät. Olivathan esimerkiksi vuoden 1918 vapaussodan aikaiset paikallissuojeluskunnat olleet perustamalla perustettuja. Temmeksen 18.2.1918 perustettu suojeluskunta oli perustettu uuden Oulun seutujen voimatekijän Oulun suojeluskunnan kehoituksesta. Se järjesteli valkoisten alueita.
    Vaikeaa on kylläkin koko suojeluskuntajärjestöä mieltää perustetuksi. Kansanliike se nähtävästi oli ollut. Se syntyi silloisesta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta.
    Suojeluskuntain näkyvin ja tärkein toiminta-ajatus niiden alkuaikoina oli ollut Suomen itsenäistymiseen painottaminen. Päästä irti Venäjästä. Päästä itsenäiseksi sinivalkoiseksi Suomenmaaksi. Itsenäisyys tuli ajankohtaiseksi ja mahdolliseksi ikuiseksi mielletyn keisarivallan kukistuessa, pääättyessä Venäjällä. Silloin, meille suomalaisille tuli ainutkertainen mahdollisuus itsenäistyä mahtavasta Venäjästä.
    Se saattaa ehkä ihmetyttää joitakin, että nytkö sitten perustaa suojeluskuntia, joiden sijoituspaikkoina olisi EU Suomi? Vanhan ajan suojeluskuntamme olivat väriltään sinivalkoisia. Ne olivat omintakeisen sinivalkoisen suomalaisuuden, suomalaisen kulttuurin kannattajia.
    Tänään monet haikailevat sotilasliitto Natoon. Ei sitä voi mieltää sinivalkoiseksi rauhaa rakastavaksi rauhanliikkeeksi, naapurimaistaan tykkääväksi. Kaikkea muuta. Vuosien 1917-1944 suojeluskunnissa arvostettiin myös rauhaa ja ystävyyttä maiden kesken, sunnuntaisten suojeluskuntalaisen aseleikkien välissä. Toisinaan ne muistuttivat kukkaislasten rauhanliikkeitä. Vaikka, suojeluskuntajärjestö oli juuriltaan ja olemukseltaan asellinen maanpuolustusjärjestö. Olemme tänään äänestäneet itsemme Euroopan unioiniin. Ei sitäkään voi juuri pitää sinivalkoisena suomalaiskansallisena pohjana perustettavalle sinivalkoiselle suojeluskunnalle.
    Lähteitä:
    http://suom.webs.com/
    http://www.tiede.fi/keskustelu/26626/ketju/etninen_puhdistus_suomessa_1918
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_puhdistus_1918
    http://www.histdoc.net/historia/1917-18/86_1.html
    http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema14.htm
    http://maukkeliini.suntuubi.com/
    http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohPr/perinnejoukot/Suomen%204%20Oulun%20tarkkampujapataljoona.htm
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13789039/1918-rutsinkielisten-tekema-etninen-puhdistus
    http://www.helsinginsotasurmat.fi/?page_id=33
    http://www.sci.fi/~eiry/suomhist.html

  • historiamies rekisteröityi sivustolle 3 vuotta, 5 kuukautta sitten