• Kyllä tämä aika vaan rientää vaikka kuinka yrittää hidastella. Häistä tulee huomenna jo kaksi viikkoa. Kyllä oli muuten ikimuistoinen päivä. En tiedä mitä muut ajattelivat tai tykkäsivät, mutta se oli meidän[…]

  • Kyllä tämä aika vaan rientää. Vastahan me miehen kanssa sovittiin hääpäivästä ja silloin tuntui että sinne on aikaa vaikka kuinka paljon. Nyt enään viikko jäljellä ja tuntuu olevan vielä vaikka mitä touhua jäljellä. Mies lähti sovittamaan pukua Tampereelle jossa hänen veli asuu. Ei tiennyt mitään että häntä odottaa sen jälkeen polttarit. Pakkasin hänelle tavarat kassiin ja vein peräkonttiin hänen tietämättä. Mies oli jo heittänyt pyyhkeen kehään koko  polttareiden suhteen. Ajatteli ettei niitä ole. Ihanaa kun kerrankin päästiin hänet yllättämään.

    Vihdoin saapui myös postiin hääkenkäni ja tyttöjen mekot. Toivottavasti kengät mahtuvat ja mekotkin ovat sopivat. Muuten iskee vielä kiire niiden kanssa. Tänään en jaksanut lähteä sitä pakettia hakemaan vaan pidettiin tyttöjen kanssa kotipäivä. Kylvettiin ja syötiin herkkuja. Ja tietenkin kaikkea muuta mukavaa tyttöjen kesken. Maalailin meidän pöytäkoristeita eli käpyjä hopeaksi. Miehen piti tehdä se jo ajat sitten mutta laita mies asialle ja mene itse perässä. Vielä olisi tuikkujen viimeistelyä ja pöytäkoristeiden valmistusta. Tyttöjen kanssa yhdessä ei voi oikein mitään touhuta. Pikkukädet ja kuumaliima ei hyvä yhdistelmä. Ja tietenkin se on aina tehtävä ja oltava siellä missä äitikin. No onneksi en ota näistä häistä juuri stressiä. Jos koristeet ei ehdi mennään sitten ilman. Puku on ehkä ainut joka eniten ahdistaa. Se on tilattu netistä eikä siis sovitettu ennen ostoa. Ei istu ihan niin hyvin mitä olin kuvitellut. Ja se valkoinen väri ei vaan ole mun juttu. Mustaa sen olla pitää. Mutta ei mustaa hääpukua kumminkaan. Oli tarkoitus myös häissä olla hieman pienemmässä kunnossa kuin nyt, mutta laihdutus vaihtui mahan kasvatukseen joulukuussa. No näillä mennään. Eiköhän siitä ikimuistoinen päivä silti synny.

  • Olen pitkään miettinyt blogin kirjoittamista lähinnä päiväkirjana itselle. En ole vaan mitään saanut aikaiseksi. Miehen kannustuksen ja aikani pohdittua sain vihdoin jotain aikaseksi.

    Lähinnä haluan blogissa kirjoittaa lapsiperheen arjesta ja lasten odotusajasta jos niitä vielä tämän kolmannen lapsen jälkeen siunaantuu. Oikeastaan kaikesta mikä on vaan ajankohtaista meidän elämässä. Mikä voisi tästä blogista tehdä mielenkiintoisen myös muiden silmissä? Ehkä se että perheemme arkea rikastuttaa esikoisemme erilaisuus. Se tuo lisähaastetta meille vanhemmille ja samalla rikastuttaa meidän elämää valtavasti.

    Olisiko se sitten pienen esittelyn paikka. Olen Suvi ikää mittariin  on ehtinyt kertyä 27 vuotta. Perheeseen kuuluu tuleva aviomieheni (enää viikko) Sami 29 vuotta, esikoisemme Sara 2,5 vuotta. Hänellä on leberin synnynnäinen amaurosis eli hän on sokea. Meidän toinen tyttäremme Veera 11kk ja maha-asukki rv 13 ja elokuun 15 päivä mahdollisesti vuokra-aika umpeutuu. Ja eihän sitä meidän lapinkoira tyttöjä passaa unohtaa Manta ja Hilla.

  • päivänkämmen rekisteröityi sivustolle 4 vuotta, 6 kuukautta sitten