• Jo jonkin aikaa sitten luin iltapäivälehden pikkujutun Kuopiolaisesta lakimiesnaisesta, joka perheineen oli päättänyt tukea kotimaisuutta vuoden ajan ostamalla vain Suomessa valmistettuja tuotteita. Jutun perään oli tullut liuta kommentteja, joissa harmiteltiin sitä, että vain hyvätuloisilla on mahdollisuus tehdä kyseisiä valintoja.

    Sisu tuntuu olevan yhtä vanha kuin veteraani, ja näyttääkin siltä, että molemmat pikkuhiljaa yhtä aikaa saatellaan hautaan. Sisu nykyään merkitsee sitä, että vedetään leka viinaa ja telotaan käsi paskaksi viikonloppuna –  tästäkin koettelemuksesta Sisulla selvittiin!

    Eikö voitaisi iloita siitä, että edes jotkut tekevät kyseisiä valintoja? Hypoteettisesti juuri nämä ihmiset mahdollistaisivat juuri sinun ryhtymisesi yrittäjäksi Suomessa, he kun ovat lupautuneet hankkimaan kotimaista. Kyseisen jutun lakimies surkutteli sitä, ettei esim. eläinten shampoota löydy kotimaisena. Joku jutun perässä kirjoittelevista mielensäpahoittajista olisi voinut valaistua ja ruveta selvittämään mahdollisuuksia kyseisen tuotteen valmistamisesta ja laskenut mieluummin kannattavuuslaskelman kyseisestä tuotteesta kuin kauhistellut sitä, että koira pestään joka viikko!!! Kilpailueduksi voitaisiin yrittää palauttaa kotimaisuuden laadun tae, jonka eteen kyllä paiskittava töitä kolmin käsin.

    Toivoisin ihmisten heräävän kaiken ruikutuksensa keskeltä siihen tosiasiaan, että nykyinen tukijärjestelmä on harvinainen sotavuosien jälkeen rakennettu jäänne, joka tuskin tulee tulevaisuudessa enää koskaan olemaan edes näin hyvissä mitoissa. Älkää siis jääkö odottamaan tai edes edellyttäkö, että jollakin olisi intressejä tulla pelastamaan teidät syvyyksistä, sillä kaikkia huolettaa ihan tarpeeksi jo oman takapuolensa pelastaminen.

    Kaivakaa itsestänne se uinahtanut määrätietoisuus ja taisteluhenki ja kerätkää ystävänne rakentamaan yhteistuumin kanssanne jotakin uutta. Uskon, että toimeliaisuus ja riittävä ruoka ruokkii enemmän kuin ”rikkaudet”.

     

  •  

    [caption id="" align="alignnone" width="442"] Madonna (Edvard Munch, 1902)[/caption]

     

    Tämän omakohtaisen kokemukseni perusteella kirjoitetun jutun pääajatukset lyhyesti:

    1. Elämää ei kannata suunnitella liiaksi. ”Ensin koulu pois alta ja sitten jouluvauva!!”- tyyppiset ajatukset voivat vaivuttaa epätoivoon kun ”plussa” ei heti pillerilopetuksen jälkeen ilmestykään näytölle. Toisaalta ihailen nuoria perheitä, jotka eivät ole jättäneet lapsien hankintaa ”hamaan tulevaisuuteen”, mutta myös ennen kaikkea kannustan kaikkia tulevia perheitä vastuullisuuteen perheen perustamisessa. Ei lapsien saaminen ole pakollista tässä maailmassa eikä kenenkään onnen tae. Joskus yksin tai ystävien parissa eläminen takaa parhaiten sisäisen harmonian. Elämässä on paljon koettavaa ja tehtävää.

    2. E-pillereiden lopetuksen jälkeen olisi hyvä, että kuukautiset tulisivat viimeistään puolen vuoden jälkeen. Jos niitä ei silloinkaan vielä kuulu, niin joidenkin gynekologien suositus on käynnistellä kuukautiset esim. Terolutilla kohdun limakalvon hyvä kunnon säilyttämiseksi. Jos olet kuitenkin jäänyt odottelemaan kuukautisia vielä puolen vuoden jälkeenkin itsenäisesti alkavaksi, syytä huoleen tuskin on.

    3. Vaikka vuoto alkaa, niin ovulaatiota ei kuitenkaan välttämättä ole tapahtunut. Ensimmäinen ovulaatio voi antaa odotuttaa itseään useankin kuukauden ajan pillereiden lopetuksen jälkeen, joillakin taas se tapahtuu heti ensimmäisestä kierrosta. Joskus Terolut saattaa vaikuttaa tähänkin asiaan suotuisasti.

    4. Joskus kuulee puhuttavan, että ibuprofeiinin käyttö ovulaation aikoihin häiritsisi ovulaation tapahtumista (varoitus on ainakin joskus lukenut joidenkin särkylääkkeiden pakkaustekstissäkin). Alla olevasta jutusta voit lukea miten minulle ibuprofeiinin kanssa kävi!

    Biologian nopea kertaus: kuukautiskierto on tyypillisesti n. 23-35. Kierto alkaa kuukautisvuodosta ja päättyy seuraavien kuukautisten alkamiseen. Ensimmäiset pari viikkoa aivolisäke tuottaa FS-hormonia, joka kypsyttää yhtä valikoitunutta munasolua. Kypsymisen myötä munasarjojen reunamilla lisääntyy estrogeenituotanto ja samanaikaisesti aivolisäke tuottaa lutenisoivan hormonin erityspiikin, jonka seurauksena munasolu irtoaa eli tapahtuu ovulaatio. Tämä tapahtuu yleensä kuukautiskierron puolessa välissä, mutta kierron ollessa pitkä, ovulaatio tapahtuu todennäköisesti kierron jälkipuoliskolla n. 12-14 vrk ennen kierron loppua. Puhjenneen munasolun paikalle jää keltarauhanen tuottamaan hormoneita kohdun seinämän kypsymistä varten. Jos munasolu kypsyy vuorokauden matkallaan munajotimesta kohtuun, se voi hedelmöittyneenä kiinnittyä kohdun paksuuntuneeseen seinämään.

    OMA TARINA

    Pitkän e-pillerihistorian jälkeen jätin pillerit pois muutamankin syyn vuoksi. 1) Lapsi saisi tulla jos olisi tullakseen kyseisessä elämäntilanteessani.  2) Molemmissa sukuhaaroissa serkkuni olivat saaneet laskimoveritulpat. 3) Pillerit oli alunperin määrätty aknen hoitoon, ja olin toiveikas aknen ”hiljaisen hiipumisen” suhteen (tosin kävi, kuten aikaisemmista kirjoituksista selviää).

    Pillereiden lopettamisen jälkeen kului n. neljä kuukautta ennen kuin ensimmäinen epämääräinen tuhruvuoto ilmaantui. Seuraavat keväiset parin päivän tuhrut ilmaantuivat pitkillä n. 38 vuorokauden kierroilla, jonka jälkeen aloin pitämään kuukautiskirjaa syksystä talveen: 38 – 40 – 36 – 36 – 38 – 32 – 30 – 32. Ja kaikkiin kiertoihin liittyi 1-2 vrk:n pituinen niukka vuoto, joka tyypillisimmin ensimmäisenä päivä oli kirkkaan punaista ilman hyytymiä (1-2 sidettä) ja seuraavan päivänä ruskeaa tuhrua (pikkuhousunsuoja).

    Aloin hieman tuskastumaan, sillä vaikken koskaan erityisemmin ollut pitänyt itseäni lapsirakkaana tahi kuvitellut itseäni äiti-ihmisenä, aloin ajattelemaan pitkän kuukautiskierron ja niukkojen vuotopäivien liittyvän siihen, etteivät munasarjat ovuloi ollenkaan. Rupesin pohtimaan, että minulla oli pari vuotta aikaisemmin ollut selittämätöntä alakuloisuutta ja itkuisuutta pienistäkin kurssikavereideni sanomisista ja muutaman kuukauden kausi, jolloin heräilin sietämättömään yöhikoiluun hiukset ja lakanat litimärkänä. Aloin yhdistämään oireitani hiipuneiden munasarjojen mahdollisuuteen (POF – premature ovarian failure), mikä siis tarkoittaa sitä, että toistaiseksi tuntemattomasta syystä munasarjat siirtyvät keskivertoa aikaisemmin ”menopaussitilaan” (tässä yhteydessä on kuitenkin väärin puhua ennenaikaisesta menopaussista tmv). Tällöin aivolisäke alkaa piiskaamaan munasarjoja follikkeleita stimuloivalla hormonilla, jotta munarakkula vielä viimeisen kerran kehittyisi ja ovuloisi ennen sammumistaan.

    Varasin lääkäriltä ajan kyseisen ja muutaman muunkin hormonin mittausta varten. Ajattelin, että myös kilpirauhasarvot olisi syytä tarkistaa, vaikka en hyvän vireystilani vuoksi uskonutkaan sieltä vikaa löytyvän. Halusin selvittää asian ollakseni reilu avopuolisolleni, joka aina oli ollut erittäin lapsirakas ja loistava lasten kanssa. Mutta hänen mielestään selvityksillä ei ollutkaan tässä vaiheessa vielä kiire. Näytteet olisi muutenkin pitänyt antaa kiertopäivänä ~20 ja jostain syystä labraan meneminen kuitenkin lykkääntyi aina kuukausi kuukaudelta… Joten jäimme miettimään olisimmeko edes halukkaita hoitoihin, jos niille ilmenisi tarvetta. En ostanut ”ovistikkuja”, sillä en halunnut arjen pyörivän ”yrityspuuhien” ympärillä, vaan heiluttelimme peittoja tavalliseen tapaan kerran pari viikkoon.

    Nuoruusvuosistani poiketen kiertoihin liittyi nykyään myös selkeät pms-oireet: rinnat pingottivat ja aristivat viikko ennen vuotoa, olin väsyneempi ja himoitsin makeaa. Sitten eräällä viikolla pms-oireiden aikoihin kiinnitin huomiota huomattavasti arempiin rintoihin. Lisäksi minulla puhkesi hiiva kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tässä vaiheessa pillereiden lopetuksesta oli siis n. puolitoista vuotta, ja jotkut ehkä vuoden yrittämisen jälkeen olisivatkin jo hakeutuneet hoitoihin ja selvityksiin, mutta me jahkailimme edelleen asian kanssa.

    Hieman epäröiden tein raskaustestin, sillä tablettimuotoista hiivalääkettä ei raskauden aikana saisi käyttää. Päädyinkin sitten ostamaan paikallishoitovalmisteen – testi oli plussalla! Olin ihmeissäni ja häkeltynyt. Olin juuri edellisten kuukautisten aikoihin ollut poistattamassa kaksi viisuria ja jälkikivun vuoksi olin syönyt suuret määrät särkylääkkeitä 2 vko:n ajan Buranaa 2400 mg/vrk ja paracetamolia 3 g/vrk. En yleensä käytä särkylääkkeitä, joten ajattelin tälläisen jymyannoksen viimeistään häiritsevän ovulaatiota. Kokemuksestani huolimatta suosittelen kuitenkin raskauden aikana käyttämään ensisijaisesti paracetamolia (max 3 g). Mutta ainakaan en olisi huolissani kertaluontoisesti käytetyistä satunnaisista pienistä määristä alkuvaiheessa keskenmenon pelossa. Naprokseeni (mm. migreenin hoidossa) kuitenkin on ehdottoman vasta-aiheinen alkuraskaudessakin.

    Tästä nyt kirjoittaessani ”plussa” on asunut minussa jo muutaman kuukauden. Tänä aikana olen vakaasti päättänyt tulevaisuudessa luovuttaa munasoluja hedelmöityshoitoihin hakeutuville.

  • Eräs tuttavani kolmenkympin nurkilla tuumasi, kuinka oli viimeaikoina havahtunut huomaamaan sen kuuluisan naisen ensimmäisen kuoleman kolkuttaneen oveaan jo muutamia kertoja – kaksikymppiset neitoset käänsivät ravintoloissa miesten katseet pois hänestä. Opiskelun ja mieskeskeisen elämänrytminsä sijasta hän ryhtyikin pikkuhiljaa haaveilemaan omasta lapsesta mainiten, että toisin kuin miehet, oma lapsi olisi ainakin pysyvästi häntä varten. Lause kalskahti jo tuolloin mielestäni oudolta, mutta toisaalta olin aina ollut sitä mieltä, ettei lapsien saaminen voinut olla muuta kuin omien tarpeiden tyydyttämistä, joten pistin lauseen samaan koppaan kyseisen ajatuksen kanssa.

    Ostin eurolla psykoanalyytikko Alice Millerin kirjan ”Lahjakkaan lapsen tragedia” (1979), jossa esittelyn mukaan kuvataan selkokielellä narsismin taustoja ja ilmenemismuotoja. Kirjassa narsismia kuvataan alla olevien katkelmien mukaisesti, mikä oli minulle herättävää tajutessani narsismia löytyvän itseäni hyvin läheltäkin, muualtakin kuin naistenlehtien kohtalopalstoilta.

    ”Näillä ihmisillä on itsellään runsaasti kykyjä, joita he ovat myös kehittäneet, ja usein he ovat myös saaneet kiitosta lahjakkuutensa ja saavutustensa vuoksi. Tälläisilla ihmisillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla voimakas ja horjumaton itseluottamus. Siinä samassa he ovat ahdistuksen tai syyllisyyden ja häpeäntunteen kourissa. Mistä johtuu, että nämä ihmiset kärsivät tuollaisesta syvästä narsistisesta häiriöstä?”

    Miller käy kirjassa läpi kasvatuksen merkitystä narsismin kehittymisessä. TERVE NARSISMI kehittyy, jos vanhemmat ovat niin lahjakkaita ja rohkeita, että tulevat toimeen ilman lapsensa saavutuksia. Lapsi voi rauhassa käydä läpi kapinansa äitiä haavoittamatta, ”äidin varmuutta järkyttämättä, hänen valtaansa kaventamatta, hänen tasapainoaan vaarantamatta”.

    Miksi olisi niin tärkeää, että lapsi saisi rauhassa käydä läpi tunnetilansa? Millerin mukaan narsismin yksi kovimmista hinnoista on depressio. ”Se depressiosta eli masennukseksi kutsumamme tila, jonka koemme tyhjyytenä, olemassaolon tarkoituksettomuutena, köyhtymispelkona ja yksinäisyytenä, on mielestäni riipaiseva osoitus nykypolven vaivaavasta kyvyttömyydestä saada kosketus itseensä eli itsestään vieraantumisesta”. Äkkiseltään ajateltuna ihmisiä tuntuu koettelevan edelleen sama vaiva.

    Mistä puolestaan narsismi sikiää? Millerin mukaan äidin narsismista, johon lapsi sopeutuu itseään tukahduttamalla: ”Lapsen voi kasvattaa mieleisekseen. Häneltä voi saada kunnioitusta, hänet voi mukauttaa omiin tunteisiinsa, hänen rakkaudessaan ja ihailussaan voi peilailla, hänen rinnallaan voi tuntea itsensä voimakkaaksi… Lapsi vaistoaa tämän, ja luopuu jo hyvin varhain ilmaisemasta omia tarpeitaan.” Narsistinen äiti saattaa helposti kokea, että häneltä vaaditaan liikaa, lapsi sitoo ja riistää häntä. Lapset siis oppivat miellyttämään muita, ja aikuisuuteen mennessä ovatkin mahdollisesti oppineet tunneherkiksi muille ihmisille ja saattavat olla kyvykkäitä tulkitsemaan muita. Miller tuumaakin monen psykoanalyytikon olleen narsistisen äidin kasvattama.

    Lapsen tarina noudattelee Millerin mukaan seuraavanlaista polkua: ”Lapsi ei ole perillä omista tarpeistaan, ja on siis pahasti ’vieraantunut’ itsestään. Jos tilanne on tällainen, lapsi ei pysty eroamaan vanhemmistaan ja tukeutuu aikuisenakin alinomaan kumppaneihin, ryhmiin ja varsinkin omiin lapsiin.”

    ”Hänen täytyessään olla jotain erityistä hän ei voi olla mitä on, ja ymmärrettävästi menettää itsetuntonsa. Mitä enemmän hän sitten yrittää pönkittää horjuvaa omanarvontuntoaan, sitä pahemmin hän kärsii narsistisesta heikkoudestaan. Tällainen ihminen ei ole koskaan vapaa, sillä hän on suunnattoman riippuvainen muiden osoittamasta ihailusta ja koska hänen itsekunnioituksensa on sellaisten ominaisuuksien varassa, jotka saattavat koska tahansa pettää”.

    Narsistin kasvattama lapsi on siis yleensä lahjakas ja tietyillä mittareilla menestyvä, mutta kääntöpuolena Miller mainitsee aikuisena helposti yllättävän tyhjyyden ja masennuksen, sillä itsekunnioitus pohjautuu korkean minäihanteen toteutumiseen, jolloin narsisti on altis loukkaantuvuudelle ja rauhattomuudelle. ”Monesti masennus saa vallan vakavan sairauden, vamman tai vanhenemisen jälkeen. Esim. erään ikääntyneen naimattomana naisen ulkonainen narsistisen tyydytyksen lähde ehtyi vähän kerrassaan hänen kadottaessaan miesmaailmassa kauan nauttimansa suosion”.

    —–

    Huomautan, että tätä pätkää kirjoittaessani olen sortunut valitsemaan kirjasta katkelmat, jotka minun oli helppo ymmärtää ja sitoa omiin havaintoihini, en siis välttämättä tulkitse oikein alkuperäistä ajatusta. Lisäksi minulla ei ole alan koulutusta, joten tiede mahdollisesti hionut käsitteitä ja oppeja Millerin ajoista.

    Toivottavasti en koskaan aseta lapselleni odotuksia, joiden varassa oma onneni olisi. Onnistuisinpa antamaan turvallisen ympäristön, jossa lapsi voisi kehittyä omanlaisekseen ilman riippuvuussuhteiden (päihteisiin tai ihmisiin) kehittymistä. Luulen, että koulumenestys ei ole tae onneen, mutta muiden ihailusta ja odotuksista riippumaton itsetunto ja ihmissuhteet ovat.

  • Joillakin on taipumus akneen, mahdollisesti geneettinen, ja suvusta löytyy muitakin tämän itsetunnon pilaavan pirulaisen uhreja. Veikkaan, että ”tavallinen ihminen” ei saa aknea, vaikka vuoden ajaksi laiminlöisi hygieniansa, söisi joka päivä pizzan, suklaalevyn, pekonia ja ryystäisi cokispullon. Yksittäisiä finnejä saattaisi tulla, mutta ei siis aknea. Aknea sairastava taas saatta olla urheilua harrastava, normaalipainoinen kasvissyöjä, joten ei kannata ruveta tuomitsemaan huonoihoisen ihmisen elämäntapoja naaman perusteella. Toisaalta aknea sairastavan ei tulisi kokea huonoa omatuntoa kaikista tekemisistään ja joutua oravanpyörään, jossa laskelmoidaan jokaisen naamapesun ja suupalan korrelaatiota seuraavalla viikolla ilmestyneisiin märkäpaiseisiin.

    сирень

    Yllä Vrubelin ”Syreeni” vuodelta 1900.

    YLEISESTI AKNESTA

    Aknealttiilla henkilöllä yksi mekanismi aknen kehittymiselle on hormonaalinen, jolloin androgeenit (mieshormonit) aiheuttavat keratosyyttien hyperkeratinisaatiota ja liiallista talineritystä, mikä puolestaan luo otolliset olosuhteet propionobacterium acnekselle viihtyä talirauhasissa, jonka seurauksena kehittyy tulehdus.

    Aknea on eri tyyppejä (hoitoesimerkkejä, suurin osa lääkärin tai ihotautilääkärin määrättävissä):
    1. Komedoakne – mustapäitä ja valkopäitä (talirauhasen tukkivia sarveistulppia). Hoitona mm. voiteet Avitcid tai Differin (komedogeneesiin vaikuttavia).
    2. Inflammatorinen akne – märkäpäitä ja näppylöitä, vaikeassa taudissa myös kyhmyjä. Hoitona lievään mm. voiteet Clindoxyl tai Epiduo (inflammaatioon ja P.Acnesiin vaikuttavat). Hoitona keskivaikeaan mm. Tetrasykliini antibioottikuuri + Differin (anti-inflammatorinen) voide. Vaikeaan hoitona Roaccutan.
    3. Onteloakne – suuria kyhmyjä, jotka voivat yhdistyä käytäviksi. Hoito Roaccutan.

    Hormonaalisessa etiologiaepäilyssä hoitona käytetään naisilla usein muiden hoitojen lisänä sypreteroni-etinyyliestradioli-ehkäisyvalmistetta.

    OMA TARINA

    Minulla on puhjennut akne kolme kertaa. Ensimmäisen kerran yläasteella ja seuraavat kaksi kertaa yli 20-vuotiaana. Viimeisimmän kerran vuosi sitten, jolloin päätin kirjoittavani oman versioni nettiin tilanteen rauhoituttua. Ihoni on tyypiltään pintakuiva.

    Teininä akne oli lähinnä selässä. Aloitin Mercilon ehkäisyvalmisteen (pääasiallisesti ehkäisyvalmiste, ei aknenhoitoindikaatiota), joka kuitenkin hieman hillitsi aknea. Lopetin pillerit muutaman vuoden jälkeen.

    Puolen vuoden tauon jälkeen akne roihahti kasvoihin. Katselin kovien märkäpäiseiden kehittymistä puoli vuotta, selittelin niitä stressillä ja kuvittelin niiden aina väillä olevan menossa parempaan suuntaan. Toisaalta itkin toisinaan ennen ja jälkeen työpäivieni, sillä olin töissä ravintolassa asiakaspalvelussa, enkä pystynyt peittämään hiuksilla poskiani ja altisuin (omasta mielestäni) asiakkaiden kauhisteluille. Ymmärsin vasta hakea hoitoa jonkun sukulaisen surkutellessa tilannettani. Sain Diane Nova ehkäisypillerit ja kolmen kuukauden tetrasykliini-antibioottikuurin. Lisäksi jatkohoidoksi Basiron-geelin ja pesunesteen. Kolmessa kuukaudessa ihoni tervehtyi lähes entiselleen. Nuoren ikäni vuoksi säästyin tuolloin myös arvilta, siitäkin huolimatta, että minulla oli ollut erittäin kipeitä kyhmyjä (noduloita) leukaperissä.

    Takerruin e-pillereihini. Pelkäsin lopettaa niitä, sillä edelliseen akneryöpsähdykseen assosioitui niin paljon häpeän ja nöyryytyksen tunnetta. Sitten serkullani todettiin veritulppa sääressä ja siihen altistava geeni. Vaikka alttius yleensä liitetään ensimmäisen asteen sukulaisiin (vanhemmat, sisaret, lapset), peloissani halusin lopettaa pillerit. Olin tässä vaiheessa syönyt pillereitä useita vuosia ja salaa toivoin, että ikä olisi tehnyt tehtävänsä ja rauhoittanut tilannetta.

    Kolme kuukautta meni hyvin, ja ajattelin jo säästyneeni pahimmalta. Sitten toiselle puolelle leukaperiin alkoi ilmestymään kipeitä pikkurillinpään kokoisia patteja. Asuin tuohon aikaan erään maanläheisen ihmisen kanssa, ja aivopeseydyin yrittämään lääkkeetöntä hoitoa elämäntapahienosäädöillä.

    [caption id="attachment_41" align="alignleft" width="181"]Oikean leukaperän pahenemisvaihe. Oikean leukaperän pahenemisvaihe.[/caption]

    [caption id="attachment_42" align="aligncenter" width="167"]Vasemman leukaperän pahenemisvaihe. Vasemman leukaperän pahenemisvaihe.[/caption]

     

    Tähän väliin eräs hypoteesi hormoneista ja ravinnon glykeemisestä arvosta: hypeRglykeeminen ruokavalio saa haiman erittämään korkeita insuliinipiikkejä, jolloin myös vapaiden androgeenien osuus verenkierrossa vastaavasti lisääntyy (pieniä muutoksia). Kyseisten pienten yksikköjen muutoksella lähinnä kuitenkin vaikutusta vain geneettisesti herkistyneisiin reseptoreihin (kasvoissa, selässä).

    Söin paljon kasviksia, päivällisenä kanaa tai kalaa, välipalaksi hapanmaitotuotteita, kananmunaa, siemeniä ja pähkinöitä sekä 1-2 hedelmää ja aamupuuron. Juomana käytin vain vettä. Herkuttelin välillä tummalla suklaalla, jossa hiilareita alle 30 g/100 g. Kahdessa kuukaudessa tilanne eteni kaikesta huolimatta, joten karsin ruokavaliosta lisäksi pois mielestäni vielä joitakin hyperglykeenisiä tuotteita, kuten puuron, maitorahkat ja muut maitotuotteet. Jäljelle jäivät kasvikset, siement, pähkinät, kananmuna, kala ja kana. Lisäksi käytin kalsium- ja D-vitamiini-valmisteita.

    Jatkoin tällä ruokavaliolla kuukauden, jonka jälkeen eräs vanha ystäväni kehotti minua menemään lääkärille aina vain pahentuneet akneni vuoksi. Varasin ajan YTHS:ltä ja sain ajan 1,5 kk päähän. Noudatin ruokavaliota vielä edelleen. Lääkärin reseptillä aloitin Tetrasyklin-kuurin 1,5 kk, jonka jälkeen jatkoin Clindoxyl-geelillä kolme kuukautta, ja sen jälkeen vielä jatko alustavasti kahden vuoden ajan Scinoren-voiteella. Tämän kombon myötä olen päässyt naamani kanssa rauhalliseen vaiheeseen, tosin tällä kertaa arvet ehtivät muodostua leukaperiin (siitäkin huolimatta, että en niitä puristellut! Arvet syntyvät paiseiden aiheuttaman kudostuhon vuoksi jo ihan ilman puristeluakin). Ruokavalioon olen palauttanut kaurapuuron, satunnaiset ruisleivät, pienet määrät maitotuotteita, riisiä, pastaa ja perunaa lounaalla yms. Nykyisessä tilanteessani (vuosi aknesta) voin siis syödä tavallista ruokaa, kaikkea kohtuudella. Välillä myös karkkeja ja alkoholiakin.

    JOHTOPÄÄTELMIÄ

    Ajoissa aloitettu oikeanlainen aknen hoito säästää sinut hyvässä lykyssä arvilta ja tuntikausien itkulta peilin edessä kipeiden paiseiden pärskähdellessä. Komedotyyppisessä arpiriskiä ei käytännössä ole, mutta keskivaikeassa, vaikeassa ja nodulaarisessa riski arpiin on jo todellinen, joten älä jää odottelemaan poppaskonstien kanssa enää sekunniksikaan, vaan hakeudu ihotautilääkärille! Lievässäkin aknemuodossa pitäisin matalaa kynnystä hoidon aloitukselle, jottei otolliset olosuhteet talirauhasessa aknen suhteen räjähdä käsiin. Jos olet lopettamassa e-pillereitä ja sinulla on ennen niiden aloittamista ollut akne, suosittelisin omalla kokemuksellani harkitsemaan ennaltaehkäisevässä mielessä antinflammatorisen tai antimikrobiaalisen voiteen aloitusta.

    Luulen, että matalaglykeemistä ruokavaliota noudattamalla SAATTAA pystyä HILLITSEMÄÄN aknen puhkeamista tai ylläpitämään hyvää tasapainoa. Mutta jos kyseessä on jo tulehduksellinen märkäpaisevaiheeseen ehtinyt akne (kyhmyisestä puhumattakaan!), uskon syvästi avuksi tarvittavan lääkärin määräämiä reseptivalmisteita. Voi olla, että omalla kohdallani matalaglykeeminen ruoka vauhditti hyvään hoitotulokseen pääsemistä, mutta ruokavalio yksinään ei koskaan olisi pystynyt poistamaan jo kytevää tulehdusta rauhasista.

    Clindoxyl, Basiron ja Epiduo sisältävät bentsoyyliperoksidia, joka värjää tyynyliinat, vaatteet, pyyhkeet yms koskemasi PYSYVÄSTI. Joten pese kädet levityksen jälkeen huolellisesti äläkä valitse tyynyliinaksi lapsuuden tunnearvoyksilöä tai kalleinta silkkiliinaa.

    Clindoxyl kahden käyttökerran jälkeen lehautti kasvoni punaiseksi ja naamassa alkoi hillitön kirvely. Jätin voiteen pois käytöstä kolmeksi päiväksi, jonka jälkeen vieläkin kirveli, jolloin jatkoin taukoa vielä muutaman päivän ajan. Tämän jälkeen reaktiota ei enää tullut ja pystyin käyttämään voidetta loppukuurin ajan normaalisti.

    Tavallisten kasvorasvojen käytöstä en ole tullut omalla kokemuksellani yhtään viisaammaksi. Luulen, että pintakuivalle iholle sopivat paremmin rasvaisemmat voiteet, kun taas rasvaiselle emulsiot. Itse olen suosinut apteekkien valmisteita. Roaccutanin yhteydessä kuulee joskus puhuttavan, että perusvoiteita tulisi välttää kuurin hoitotehon huononemisen vuoksi, mutta jos naama rapisee kuivuuttaan, niin varmaan hankala olla ilmankaan.

     

    Alla Zinaida Serebriakovan omakuva vuodelta 1909.

  • Kävin katsomassa Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla kotimaisten elokuvien kilpailuryhmän yhdeksän. Pidin suurimmasta osasta. Tässä kiteytettynä omia näkemyksiäni suosikeistani:

    Eeva Putron ”Rakastuneita naisia” – ainakin minä haluaisin kokea sellaista lämpöä, jota märkähiuksinen nainen (E. Putro) säteili rakastetulleen aamukeittiössä.

    Alla ”Rakastuneita naisia”. Ohjaaja Eeva Putro on valmistunut aikoinaan Pietarin teatteritaideakatemiasta.

    Malakiaksen ”Kukka ja Hauta” sai alullaan minut epäilemään liiallista yritystä yleisön ”järkyttämiseen”, mutta hellyin teoksen sympaattiselle päähahmolle ja ristiriitaiselle lopulle.Jesse Jalosen ”Pauli” muistutti aikuisille lapsia omaaville vanhemmuuden olevan kaikista tärkein rooli, vaikka aikuisen elämässä siinä sivussa olisikin tarve itsensä ammatilliseen kehittämiseen tai muuhun itsensä etsimiseen.

    Jonne Järvisen ”Lissa” oli dokumentti nuoresta saamelaismiehestä, joka kesäisin kävi lapsuudenseuduillaan 83-vuotiaan perhetuttunsa opissa perinteisiin saameilaiskäsitöihin. Etenkin vanhempi mies sai minut pohtimaan sitä, että elämä on aina ollut tulevaisuudeltaan epävarmaa, ei se ole uusi ilmiö. Mutta aivan kuin se ahdistaisi enemmän tänä päivänä…?

    Risto-Pekka Blomin Teemapuistossa oli jotain minuun vetoavaa yksinkertaisuudessaan. Oranssi puhaltimessa huojuva muovimies toi mieleen yksinäisen tanssin, johon monet erinomaisuudessaan ajautuvat. Mutta hieman liian kärjistetyn kliseinen monologi häiritsi minua, tuskinpa aina menestys vaatii vastapainoksi läheisten menetyksen ja kylmät ihmissuhteet. Luulen, että kateellisten ja katkerien helpompi hyväksyä toisten menestys uskomalla tällaisiin yksinkertaisuuksiin.

    Innostuin! Lyhyt pätkä parhaimmillaan antaa nopeasti uutta oivallusta omaan elämänkatsomukseen. Huonoimmillaan alleviivaa liikaa omaa sanomaansa aliarvioiden katsojaa.

  • Pau muutti profiilikuvansa 4 vuotta, 9 kuukautta sitten

  • Muutama kuukausi sitten olin koulun kirjastossa, ja kiinnitin huomiota hyllyyn, johon oli nostettu esille valikoituja teoksia. En ollut aikaisemmin huomannut mokomaa kirjastossamme, ja päätin antaa hyllylle mahdollisuuden. Erään kirjan kannessa hymyili veikeästi poika lasikupu päässään. Summanmutikassa aukaistussa kohdassa poika ja isoäiti kävivät vuoropuhelua siitä, miten parvekkeelle oli ilmestynyt jalanjäljet, vaikka pojalla ei ollut lupaa sinne mennä. Poika sepitti kenkien pudonneen yläkerrasta jättäen jäljet hankeen. Isoäiti jatkoi edelleen pojan tenttaamista, tosin silmiinpistävän kalskahtavan kielenkäytön kera. Mutta koska puhetyyli ei herättänyt pojassa erityisiä pelon tai hämmennyksen tunteita, kohtaus huvitti minua ja oli mielestäni humoristisesti kirjoitettu. Luin vielä pari muutakin satunnaista kohtausta, joissa lapsen mielikuvitus oli alkuunsa törmäyskurssilla aikuisen realiteettien kanssa, mutta silti isoäiti ivailevaan tyyliin antoi pojalle mahdollisuuden vielä lisää kietoutua mielikuvituspuheisiinsa.

    Mikäs kirjan nimi olikaan? ”Haudatkaa minut jalkalistan taakse” (Pavel Sanajev). Pysähdyin. Nimi oli niin erityinen ja nyt vielä mieleeni muistui eräs elokuvakin, jossa äiti oli jättänyt poikansa vanhempiensa luokse asumaan, että olin varma nähneeni kirjasta elokuvan. Järkytyin, ja syy oli se, että olin juuri hyväntuulisesti hymyillyt ihmissuhteelle, joka elokuvassa oli saanut minut voimaan niin pahoin, etten koskaan pystynyt katsomaan elokuvaa loppuun. Siis todellakin, ensimmäinen elokuva elämässäni, jota en ahdistuksen vuoksi pystynyt katsomaan loppuun! Elokuvassa pystyin tulkitsemaan isoäidin mielipuolisen käytöksen kaikista eleistä ja olemuksesta sekä pojan avuttomuuden, lukemissani osioissa sellaista tunnelmaa ei ollut. Kirjan kappaleissa tuli esiin lapsen näkökulma, jossa näkyi lapsen kyky sopeutua aikamoiseenkin elinympäristöön ilman kykyä tulkita ja ilmaista kaikkia tapahtumia lukijalle. Sen sijaan pelko ja turvattomuus tulivat esiin sitten käytöksessä ja ”selviytymistoimintamallien” omaksumisessa.

    Nopealla googlailulla en löytänyt englanninkielistä dubbausta saatikka tekstitystä elokuvalle, mutta hyvän näyttelijäntyön vuoksi ”pelin henki” tulee ymmärretyksi myös ilman venäjän osaamista (tai surkealla, kuten omani :) Jos ei jaksa katsoa koko elokuvaa, niin esim. 17-21 min kohdalla otos isoäidin kotiopettajan taidoista.

     

     

     

  • Aloitettuani opiskelut muutamia vuosia sitten jouduin tahtomattani kärvistelemään yksinäisten iltojen kanssa. Hämmennyin, sillä nuorempana ystävyyssuhteita oli muodostunut aina itsekseen ja olin saanut valita oman rauhan ja jopa keksiä tekosyitä viettääkseni omaa aikaa. Mutta nyt kuitenkin oli käynyt niin, että kaveriporukat oltiin sosialisoitu jo ensimmäisten viikkojen aikana tekemällä aktiivista tutustumistyötä oman porukan haalimiseksi. Vuosien aikana juttelin satunnaisesti monien kanssa ja sovin iltakupposiakin, mutta mitään syvempää yhteyttä ei syntynyt. Havaitsin, että useat kurssilaiseni olivat opiskelujen ohessa musiikillisesti, urheilullisesti ja taiteellistieteellisesti aktiivisia. Minun itsetuntoani tämä häiritsi. Lisäksi he olivat mukavia ja rentoja tyyppejä. Tunsin itseni kateelliseksi, hirvein tunne mitä tiedän. Minulla onnekseni oli kuitenkin vanha ystäväpiirini lähikaupungissa, jossa olin mukavuusalueellani ilman kulttuurikynnystä ja koin olevani ”hyvä tyyppi”.

    Alla Vrybelin teos ”Demoni” (1890), joka ilmeisesti ollut tutkimus yksinäisyyden tunteisiin.

    демон

    En tiedä, onko kurssikavereitani vaivannut koskaan taustatiedoiltaan epäeksaktit puheeni, suurpiirteisyyteni nimissä ja termeissä tai humalahakuinen juomiseni. Itse pidin näitä seikkoja tuolloin jopa vahvuuksinani, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen huomatessani käyväni jonkinasteista kehityspolkua noista ajoista.

    En ole koskaan lukenut pakollisten peruskouluromaanien lisäksi yhtäkään ylimääräistä. Tätä ei nyt pidä käsittää niin, ettenkö lukisi mitään. Luen uutisia ja opintoihini liittyvää :). Olen siis kuitenkin yrittänyt ja monta kertaa seissyt kirjaston tai anoppilan painosta kumartuvan kirjahyllyn edessä ja silmäillyt, jopa istahtanut sohvalle, ja yrittänyt rentoutua lukemaan, mutta kertaakaan kirja ei ole ollut niin kutkuttava, että pääsisin pitkälle. Tuttuni sanoi, että etenkin klassikkokirjan lukemisessa täytyy nähdä vaivaa, olla sinnikäs ja omata  keskittymiskykyä kahlatakseen sen kannesta kanteen. Vaativia ominaisuuksia siis, jota kaikilla ei siis nähtävästi ole. Onko näin? Olen aina luullut, että todelliset aarteet imaisevat mukaansa niin, ettei lukunautinta voi lopettaa koiranulkoilutusvelvoitteesta huolimatta .

    Eilen kaupungin kirjastossa katselin ilmaishyllyyn muiden jättämiä kierrätettäviä lehtiä ja kirjoja. Silmiini osui Westermack-seuran ”Sosiologia”-julkaisuja vuodelta 2013. Päätin istahtaa kirjaston aulan sohvalle hieman silmäilemään lehdyköitä, sillä ulkona lorisi maaliskuinen räntäsade. R. Muhosen julkaisuun oli kerätty kokemuksia opinteillä etenemisestä itsenäisyyden alun Suomessa. En tässä yritäkään analysoida tai edes referoida tekstiä, vaan tyylilleni uskollisesti poimin omaan ajatuskehikkooni sopivia katkelmia.

    Tarinoissa käydään mm. läpi sitä, millaisia haasteita kulttuuripääomaltaan matalan statuksen perheistä lähtöisin olevat ovat koulumaailmassa kohdanneet. Muhosen aineistossa ”tietoavujen” puuttumista on myös 2000-luvulla osuvasti kuvattu räpiköimisenä. Lisäksi tekstissä todettiin, että huolimatta korkeakoulutuksen yleistymisestä, koulutuksen maksuttomuudesta ja hyvinvointivaltion muista tasausperiaatteista, koulutus periytyy yhä edelleen. Tunnistin tästä itseni, sillä oli saanut aina elää vapaasti. Vanhemmillani ei ole koskaan ollut tarvetta jakaa elämäoppejaan minulle, ehkäpä jaettavaa ei ole ollut. Uskon, että hyvin usein, jos ei jopa aina, arvomaailma omaksutaan jonkun esimerkkinä. Minuun vaikuttaja olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka joku opettajastani kouluvuosien aikana, mitä näin jälkeenpäin oikeastaan olisinkin toivonut, mutta kukaan tai mikään ei hyvin moneen vuoteen tehnyt vaikutusta tai saanut minua oivaltamaan uusia näkökulmia elämässäni.

    Eräässä tarinassa nainen kertoi joutuneensa muuttamaan erinäisten seikkojen vuoksi kotiopettajaksi ruotsalaisperheeseen. Jälkeenpäin hän oli todennut, että käyttäytymistavat ja muu mitä hän itse tuona perheen myötä oppi, oli sellaista, mitä rahalla ei voisi korvata. Mieleni tuli kokemukseni hiljattain viettämästäni välivuodesta ulkomailla, jonka aikana tutustuin (koulumenestykseltään) vaativiin ihmisiin, jotka luonnollisesti pystyivät yleisen mielenkiintonsa vuoksi keskustelemaan mistä vain ja muodostamaan mielipiteen kaikkeen. Aika idealistista :), ei tietenkään aina ollut näin. Olin myyty. Toisaalta ahdistuin, sillä en voinut osallistua kunnolla keskusteluun yleisen huonon sivistykseni vuoksi (lisäksi tällaisessa asetelmassa lisäsuolan tuovat muita mittailevat ylimieliset ihmiset). Kiemurtelin itsesyytöksissä tyhmyyteni kanssa. Mutta sitten kuitenkin, muutaman vuoden ahdistelujen jälkeen, olen löytänyt elämääni (jo jonkun aikaa kaipaamaani) vaihtoehtoista sisältöä jokatuutista pursuavalle lifestyle-, mielenterveys/henkinen pahoinvointi- ja ravintokeskusteluille (kyllähän toki näihin teemoihin edelleen olen sidoksissa).

    Tuskin minusta koskaan enää tässä elämässä tulee suurta asiantuntijaa ja keskustelijaa, mutta olen nyt kuitenkin, pikkuhiljaa, avannut kapeaa näkökenttääni uusille, omalle sielulle iloa antaville pienille asioille, joista välillä iltaisin blogiini kirjoittelen :). Ja ehkä erehdyn jotain muutakin tilittämään siinä sivussa :)

    P.s. Tampereella Film Festival ”Lyhyestä filmi kaunis” loppuviikon ajan.

  • Pau rekisteröityi sivustolle 4 vuotta, 9 kuukautta sitten