• Pari päivää mua on ahdistanut huomattavan paljon. En tarkkaan osaa sanoa, mistä tunne nousee. Omassa analysoinnissa olen tullut siihen tulokseen, että jotkut menneisyyden haamut sieltä nostelevat päätään. Olen nyt antanut tämän ahdistuksen tunteen olla, yrittämättä sitä paeta. Ahdistus ei ole kivaa, ei todellakaan!! Välillä mieli pyrkii pakoon. Varsinkin kun tiedän keinoja, joilla saan itseni rauhoitettua ja ns. luotua positiivia tunteita. Mutta ei tällä kertaa. Tällä kertaa en pakene.

     

    Muutin Tampereelle vuonna 2001. Olin vasta 18 vuotta. Olin kasvanut ja elänyt nuoruuteni Oulussa. Olin ajautunut vääränlaiseen kaveripiiriin ja huonostihan siinä kävi. Kun en muuten tajunnut, että seura oli minulle myrkyllistä, niin minulle näytettiin ihmisen pahuus toista kohtaan rankalla tavalla. Ainakin nuorelle tytölle se oli kovin rankka. Kaikesta väkivallasta ja pelon ilmapiiristä ympärilläni en vielä osannut ottaa onkeeni. Vasta, kun minut kolmannen kerran pahoinpideltiin ystäväni asunnossa ystävieni katsellessa telkkaria, aloin pelkäämään tarpeeksi ja ymmärtämään, että jonkin on muututtava. Pakenin pois. Jätin perheen, sukulaiset, ystävät ja kaiken tutun taakseni. Rakensin itselleni uudenlaisen elämän. Turvallisen elämän. Toki Tampereen alkuaikoihin mahtuu jonkin verran sekoilua ja tunteiden turruttamista juhlimalla, mutta aika nopeasti käänsin elämäni suunnan totaalisesti. Alkuun vihasin syvästi. Sitten luovuin vihasta. Säälin välillä. Mutta ehkä en ikinä täysin ymmärtänyt. Tätä tarinaa en ole kertonut kuin aivan muutamalle lähimmälle ihmiselle Tampereella. Kielsin sen jopa itseltäni.

     

    Olen unohtanut paljon, todella paljon. Ihmisten nimiä, paikkoja, tapahtumia. En ole halunnutkaan muistaa. Mieleni rakenteli aika tehokkaan suojauksen, jotta pystyin elämään ”normaalia” elämää. Vihaani ja kiukkuani olen purkanut kyllä, mutta en ikinä tajunnut mistä se kumpuaa.

     

    Viime vuosina olen oppinut keinoja, joilla mieleni pysyy ”hallinnassa” ja positiivisena ilman järjetöntä treenimäärää. Mutta kuten kaikki kielletyt tunteen, niin tämäkin palasi. Ahdistus. Miksi minä? Miksi minulle? Miksi minä tarvitsin nuo kokemukset elämääni? Ymmärrän hyvin, että en olisi tässä tänään tämmöisenä ihmisenä, jollei niitä asioita olisi tapahtunut. Todennäköisesti eläisin kovin toisen näköistä elämää, jos edes eläisin. Silti jossakin sisälläni liikahtaa nytkin tätä kirjoittaessa. Tänään annan tämän tunteen olla. Annan tuntua juuri siltä kuin tuntuu. Katsotaan mitä tapahtuu. Se pelottaa ja ahdistaa. Olenko näin rikkinäinen sittenkin? Ja vastaus on kyllä. Saan olla tänään rikki ja heikko. Saan itkeä. Näistä tunteista huolimatta olen onnellinen ja kiitollinen – haavoistanikin.

     

    Tunteet ovat suuntaviittoja elämässä. Kuuntele niitä heti kun ne ilmenevät. Sinun ei tarvitse paeta niitä vuosi kausia, vaikka se helpolta pikaratkaisulta tuntuukin. Tunne palaa yhä vahvempana ja vahvempana niin kauan, että suostut kuuntelemaan sen viestin. Kaikille tunteille on tarkoitus, vaikka kaikki tunteet eivät mukavalta tunnukaan. Silti tunteminen tekee meistä ihmisiä ja elämästä elämän makuista. Tunteeseen ei tarvitse reagoida. Sen voi antaa olla. Olla ja tuntua. Voi katsoa ja kuunnella uteliaana. Ja lopuksi kiittää niistä opeista, joita sinun oma viisautesi halusi tuoda tietoisuuteen <3

     

    Sallivuutta päivääsi!

     

    Marjo xxx

    [caption id="attachment_38" align="alignnone" width="634"]Luotan siihen, että pilvien takana paistaa aina aurinko Luotan siihen, että pilvien takana paistaa aina aurinko[/caption]

  • Kuinka usein kiinnität huomiota siihen, mistä mielipiteesi ja ajatuksesi kumpuavat? Kun kerrot mielipiteesi johonkin asiaan, oletko varma, että se on sinun oma mielipiteesi?

    Muutama vuosi sitten minulle kävi[…]

  • PikkukuvaSana arki kuulostaa ärsyttävän tylsältä. Sanaan itsessään sisältyy jo tunne tylsyydestä, rutiineista, kahleista. Minulla alkoi arki elokuussa. Lomat on pidetty. Äh, arkeen paluu on prosessi. Ikinä se ei ole mennyt[…]

  • Mikä estää meitä tekemästä asioita, joita oikeasti haluamme? Tällä hetkellä minun vastaukseni on pelko.

    Haluan muuttaa työelämääni, mutta kun on tuo asuntolaina. Haluan aloittaa uuden harrastuksen, mutta mitä ne muutkin sanoo, kun en osaa heti. Haluan pitää puoleni töissä, mutta jos saankin potkut tai työkaverit ei enää tykkää minusta. Haluan käyttäytyä kaikissa tilanteissa juuri omana itsenäni, mutta mitä ne muutkin sanoo..joka kerta kun jäät kiinni selittelystä, miksi et tee jotain mitä sydämesi haluaa, taustalla vaanii jokin pelko.

    Mitä on pelko? Pelko on ajatus. Pelko on aina pään sisällä. Pelkäätkö ajatusta vai pelkäätkö todellisuutta? Ajatusten pelkääminen kuulostaa naurettavalta! Ajatukset on kuitenkin aina omassa päässä. Entä todellisuuden pelkääminen? Mistä voit edes oikeasti ja satavarmasti tietää todellisuudesta. Meillä kaikilla on niin vahva uskomusjärjestelmä, että epäilen voimmeko edes ikinä tietää mikä on totta? Jos teen näin tai noin, niin sitten tapahtuu tätä ja tuota, koska se ja tuo sanoi ja teki..Mistä me voimme ikinä tietää mitä tapahtuu? Ja siis tarkoitan varmasti tietää! Muodostamme todellisuutemme uskomustemme ja kokemustemme kautta. Se mikä minulle on totta ei varmasti ole totta kovinkaan monelle muulle ihmiselle.

    Törmään tähän uskomusjärjestelmään jokapaikassa ja kaikkialla. Pohdiskelin joskus, että mitä tapahtuisi jos menettäisin muistini ja minut tiputettaisiin viidakkoon. Olettaen kuitenkin, että elämä ei olisi hengissäpysymistaistelua. Mitä tapahtuisi? Millaiset asiat olisivat minulle tärkeitä? Millaiset ja minkänäköiset ihmiset mielyttäisivät minua? Mitä ruokaa haluasin syödä? Millaisia harrastuksia haluaisin harrastaa? Tilanteessa jossa kukaan ei olisi minulle ikinä kertonut, että mistä minun pitää tykätä, voisin ite katsoa ja kokeilla. Ilman mediaa, ilman vanhempia, ilman yhteiskuntaa, ilman koulujärjestelmää. WOW!! Voinhan sen toki tehdä nytkin, mutta uskomusjärjestelmä toimii ja on syvällä. Eräs ystäväni käyttää sanaparia ”uskomusten räjäyttely”. Joo o, kyllä omia uskomuksia voi räjäytellä. Silti huomaan, että vaikka en enää AJATTELE jostain asiasta kuten aiemmin, niin uskomusten muuttaminen ei käy ihan niin nopeasti kuin ajattelun muuttaminen.

    Testaappa itse: ota tarkastelu kohteeksi esim. naiset tai miehet. Listaa 10 adjektiivia jotka kuvaavat millaisa naiset/miehet ovat.  Anna vaan tulla paperille 10 mieleen tulevaa asiaa.
    Minun mielestäni naiset ovat kauniita, herkkiä, lämpiä, rakastavia, vahvoja, huolehtivia, jne..kirjoita ylös kaikki mitä tulee mileeen.

    Katso sitten tuota listaa. Ajatteletko tietoisella todella näin? Kyseenalaista lista! Ovatko kaikki naiset herkkiä? Aina? Varmasti? Mieli yleistää helposti ja uskomukset puskevat läpi. Se että ajatteletko oikeasti niin, ei välttämättä kerro, että uskotko asian olevan niin..siis sydämessäsi, oikeasti, alitajunnassasi. Uskomukset saattavat räjähdellä joskus. Jos taas eivät, niin sinulla on mahdollisuus muokata uskomuksiasi enemmän sinua palveliviksi. Osa niistä varmasti on jo nyt tukevia. Osa voi olla rajoittavia. Ajatellaan esim. sitä että naiset ovat huolehtivia. Minun mielestäni. Mitä se tarkoittaa? Minun maailmassani nainen huolehtii, että lapset voivat hyvin, että koti on siisti, että on puhtaita vaatteita, että on aamupala, että koira on käytetty, että kello on soimassa. Nainen huolehtii. Hmm..uskallanko tehdä lapsia, kun sitten yksin huolehdin?Omastakin hyvinvoinnista pitäisi huolehtia. Kannan huolta ja murehdin. Onko tämä minun elämääni ja arvomaailmaani tukeva vai rajoittava uskomus? Rajoittava sanoisin. Tiedostan asian kyllä. Räjähtikö tuo uskomus sillä, että tiedostan? En tiedä. Katsotaan. Minulla on myös mahdollisuus muokata tuota uskomustani, esim. hieman lievemmäksi. Minun mielestäni naiset ovat JOSKUS huolehtivia. Minulla on sellainen USKOMUS; että naiset ovat huolehtivia. Ehkä se on parempi niin.

    Pelko ja uskomukset. Mikä on kamalinta mitä voi tapahtua, jos elänkin unelmaelämääni? Mikä oikeasti voi mennä niin pahasti pahasti pieleen, että se ei enää olekaan unelmaelämääni. Kuinka tärkeä minun asuntoni on minulle? Mitä jos asuisin vuokralla? Mitä jos minulla ei olisikaan omaisuutena asuntoa? Mitä sitten? Voisinko silti olla onnellinen ja toteuttaa itseäni? Onko minun arvojeni mukaista edes omistaa paljon asioita? Ei ole. Oho ;) Tämä on mielenkiintoinen tie. MITÄ MINÄ TODELLA HALUAN JA ARVOSTAN? Mitä asioita tekemällä ja mitä ajatuksia ajattelemalla minä olen onnellinen?

    Facebookissa törmäsin männäviikolla kuvaan, jossa oli teksti jotenkin tähän suuntaan:”Täytä kalenterisi asioilla, jotka ovat sinulle tärkeitä – tai joku muu täyttää sen asioilla, jotka ovat hänelle tärkeitä!” Osu ja uppos. Kunnes nousi pinnalle :)

    Unelma elämää päin ja vuoria valloittamaan <3

     

    Vuorenvalloitus on monen lapsen unelma. Valloitetaan ne vuoret, vaikka kasvamme aikuisiksi <3

    Vuorenvalloitus on monen lapsen unelma. Valloitetaan ne vuoret, vaikka kasvamme aikuisiksi!

  • PikkukuvaToukokuun koulutuspäivillä teimme paljon tunnetyöskentelyä ja opimme vetovoimanlaista. Olen kuullut aiemmin ja tiennyt, että se mihin kiinnittää huomiota, lisääntyy elämässä. MUTTA voi härregyyd oikeasti noita[…]

  • Tänään olen tullut siihen pisteeseen, että oli hyvä päästää irti eräästä tietystä toimintamallista ja ajattelutavasta. Ajatuksissani tein siis jo päätöksen, että päästän irti ja tietoisesti muutan käyttäytymistäni. Mulla ei ikinä tämmöset oikeen mee läpi sydämen tasoalla, jos vaan päätän, niin sitten se muka olis siinä. JOTENKA tein näin:

    Kävelin työpaikan pihalle ja nousin kallion päälle. Kyykistyin puun juurelle istumaan kasvot kohti aurinkoa. Suljin silmäni ja mietin sisälläni vellovaa ahdistuksen tunnetta ja ajatusta, joka johtaa tähän tunteeseen. Rinnassa tuntui puristus, ahdisti, harmitti, ärsytti. Sitten hengitin syvään ja kuvittelin itseni tilanteessa, jossa olen vapaa ja olen pystynyt päästämään irti. Levisi rauha, levollisuus ja ilo. Fyysinen puristus loppui. Hymyilytti. Otin uudelleen tuon inhottavan tunteen käsittelyyn ja puristin sen nyrkkieni sisään. Hengittelin taas syvään, kunnes olin valmis avaamaan nyrkit ja luopumaan. Mieleen nousi kuva omista käsistäni, joista tuo ikävä tunne lensi paperisilppuna tuulen mukana pois. Taas se rauha, levollisuus ja ilo alkoi vallata. Hymy palasi kasvoille. Jännittävää tässä oli huomata, että kun vapautunut tunne valtasi minut, niin aurinko alkoi lämmittämään käsivarsia aivan eri tavalla. Jopa polttamaan kuumasti.

    Lähdinpä siitä sitten naureskellen sisälle päin ja jännä juttu oli vielä se, että jätin työpaikan avaimen vahingossa sinne maahan. Olikohan minun tarkoitus edes mennä takaisin sisälle? Sitä en tiedä, eikä sillä edes ole väliä. Päästin irti. Kirjaimellisesti irti.

    Itsevalmennus siis onnistui tänään loistavasti. Kiitos minä! Olen välilillä sitä mieltä, että monet ihmiset kokevat että olisi hyvä tehdä mielikuvaharjoituksia ja uskovat että ne saattavat toimia, mutta eivät silti niitä tee. Syystä tai toisesta.. On kuitenkin eri asia ajatella tekevänsä jotain kuin oikeasti fyysisesti tehdä. Noh, käytän itse ja suosittelen <3

    Tässä kuva ennen..

    WP_20150527_09_54_10_Pro[1]

    Ja sitten jälkeen..

    WP_20150527_09_55_54_Pro[1]

    Välissä muuttui ainoastaan ajatus ja tunne. Olen niin kiitollinen Valmentamosta saamistani valmennusopeista, jotka hioutuvat päivä päivältä minulle sopiviksi!
    Näihin kuviin, näihin tunnelmiin <3

     

  • Marjo Keränen rekisteröityi sivustolle 4 vuotta, 3 kuukautta sitten