• Pitkään kestänyt hiljaisuus ei tässä tapauksessa tarkoittanut pahaa.

    Lily kävi tosiaan kontrollissa puolivuotta sitten ja lääkäri vahvisti sen mitä epäilinkin, koira on täysin sokea. Näköhermon pää oli tuhoutunut lopullisesti. Se oli musta.

    Talven vaihtuessa kevääksi huomasimme kuitenkin pikkuhiljaa kuinka helpolta koiramme elämä vaikutti. Vaikka sitä sokeutta niin paljon pelättiin. Otin Lilyä paljon mukaan päivittäisille vaunulenkeille ja se ei ollut moksiskaan enää ohi suhauttavista pyöristä tai kovista äänistä. Sen kanssa oli helppo mennä. Helppoa on myös se, että aikanaan opetettua ohi-käskyä ei tarvitse enää käyttää kun neiti haistaa ohi menevän koiran vasta kun se on jo mennyt menojaan, hihi. Se on aina ollut niin kovin kiinnostunut ja innoissaan vieraista ihmisistä ja koirista että työtä on saanut tehdä jotta ohitukset löysällä hihnalla onnistuu. Toki mieluummin sellainen ongelma kuin haukkuva tai hyökkäilevä koira!

    Takapihan tarhassa Lily osaa väistää, kyllä, se väistää jo kaukaa tietyt kivet. Lisäksi se osaa kävellä ihan suoraan terassin portaille aitauksen kivikkoisimmasta ja puskaisimmasta kolkasta. Nykyään jo ilman minun ääniohjausta. Välillä se saattaa erehtyä siitä mistä kohti ovi aukeaa tai missä oven karmit menee. Jotkut ovat ihmetelleet kuinka se tietää että ovi on nyt auki ja sisään voi astella: sisäilma (tai ulkoilma) tietenkin tuoksuu ja tuntuu aina erilaiselta, lämmön ja ilmavirtojen avulla suunnistaminen tuntuu olevan ainakin koiralle helppoa!

    Talvella Lily oppi kävelemään ulkona sutjakasti lumen tekemissä urissa. Sitä oli kiva pitää tällä tavalla vapaana. Se ei vielä silloin tuntenut oloaan itsevarmaksi ja lähtenyt hötkyilemään hankeen kuten näkevä koira varmasti tekisi. Nyt kesällä mökillä sen ollessa vapaana se hötkyili mennen tullen nurmella ja niityillä, kaikki hajut, äänet ja tuntemukset viiksissä antoi niin suurta nautintoa tutkivalle koiralle että ei siinä paljon kukkia enää tarvinnut katsella!

    Itse koiran sokeus ei vaikuta arkeemme oikeastaan ollenkaan. Olemme käyneet myös kylässä ja lenkkeilleet vieraassa maastossa, muutamia törmäilyjä lukuunottamatta elo niissäkin paikoissa onnistuu. Vauhti on hieman hidastunut entisestä joten haavereita ei ole sattunut. Kotonamme Lily ei törmää mihinkään, jos se pyörii keittiössä niin käskyllä ”oma paikka” se hyvin laskelmoivasti menee aina sitä samaa reittiä suoraan omaan petiin. Se navigoi mm. eteisen maton reunan avulla petiin. Ei ole montaa kertaa tarvinnut katsoa kuinka se ottaa tasan samat askelmäärät juuri tuossa maton reunan kohdalla ja tietää siitä kääntyä vasemmalle ja nostaa etutassuja juuri oikeaan aikaan pedin laidan vuoksi.

    Lilyn sopeutumisesta sokeana koirana kertoo ehkä parhaiten se kuinka välillä joudun miltein sanaharkkaan ihmisten kanssa jotka väittävät minulle että ”kyllä se varmaan vielä jotain näkee”. Olen oppinut itse seuraamaan sen taitavaa muiden aistien käyttöä ja voinen todeta että se on aika uskomatonta. Koiran kuulo on tietenkin vertaansa vailla, vaikka Lily katsoo juuri sinun suuntaasi se ei näe sinua mutta ei vaatteiden kohina jää siltä huomaamatta. Tai lentävä kärpänen. Tai hengitys. Lily osaa etsiä ihmiset kodista ja ulkoa, se kävelee ihan suoraan meitä kohti vaikkemme päästä ääntäkään koska haisemme.

    Kaikenkaikkiaan voinen todeta että meillä on siis edelleen tallella oma elinvoimainen ja elämänhaluinen höpsö bullamuffinssi. Silloin tällöin joku säälii koiraamme mutta uskon vakaasti että Lilyä ei säälitä eikä se kärsi. Pitänee muistaa että me järjellä ja sydämellä tuntevat ihmiset annamme hyvin suuren arvon omalle näkökyvyllemme. Koira ei sitä niin ajattele..

    Aiemmin perheenjäsenet olivat kovin huolissaan kuinka meidän pienen lapsen käy kun talossa löntystää yli 40 kiloinen sokea rotkale! No ei ole käynyt kuinkaan. Tai ainakaan mitään sellaista mitä ei voisi käydä ison näkevän koiran kanssa. Aina on syytä varovaisuuteen mutta mitään törmäyksiä tai kumoon juoksemisia ei ole tapahtunut. Lily leikkii edelleen paljon poikamme kanssa ja se on ihan kaunista katseltavaa.

    image

    image

    image

    image

    image

    Lilyn ”onni” tapauksessamme oli ehdottomasti se että sen sokeutumisprosessi alkoi jo 9 kuukauden iässä eli se on tottunut hyvin varhaisesta asti siihen kuinka rajoittunut näkö sillä on. Toinenkin silmä sai sokeutua ihan rauhassa lääkkeiden avulla (mikäli silmätipat eivät olisi auttaneet niin toinen silmä olisi pitänyt kasvavan paineen vuoksi leikata heti). Lääkkeet eivät tietenkään näköä pysty säilyttämään koska tila on etenevä. Lily saa edelleen kahta eri tippaa päivittäin useamman kerran yhteen silmäänsä. Jos Lilyn tilan olisi huomannut aiemmin, ehkä sillä olisi nyt kaksi silmää edelleen mutta eihän se olisi kuin kosmeettinen etu, tiedä häntä menisikö se esim näyttelyissä tuomarille läpi. Toisaalta kaikista helpointa meille hoitajille olisi tietenkin se että toistakaan silmää ei olisi: tippojen laittamisessa on oltava tietty aikataulu ja täytyy sanoa että se on monesti rajoittanut ja hankaloittanut meidänkin elämää.

    Harmikseni tästä blogista ei kuitenkaan tullut koulutus -ja harrastuspäiväkirjaa mutta mikäli jokin aihe koskien rotua kiinnostaisi niin jätä kommetteihin aihetoive!

    Lilyn kuulumisia tuskin tulee jatkossa postatattua – edes nykyistä tahtia – useammin mutta toivottavasti rodusta kiinnostuneet ovat saaneet jotakin irti. Itse aikanaan etsin nimenomaan blogeja tästä rodusta koska ei näitä koiria jokaisella vastaantulevalla ole hihnanpäässä. Harmikseni en niitä kyllä tainnut löytääkään. Jatkossa poikani, tuleva muutto ja uudet opiskelut pitävät minut sen verran kiireisenä että Lilylle tuskin tulee keksittyä uutta harrastusta josta voisin sokean koiran näkö(tai siis kuulo)kulmasta kertoa.

    – Jasu & Kuin viimeistä päivää elävä-niminen koira –

  • Aika on mennyt kovin nopeasti. Lily on ehtinyt  jo täyttää toisen vuoden. Silmänpoistosta tuli marraskuussa täyteen vuosi. Minulle sanottiin että toinenkin silmä voi mennä nopeasti, luultavasti vuodessa samaan jamaan. Sitä mennään ensiviikolla selvittämään kontrolliin. Sen verran kuitenkin osaan kertoa että koira on jo sokea, luultavasti valot ja varjot ovat vielä erotettavissa..

    Näkö on lähtenyt yllättävän nopeasti tai sitten sitä on ollut vaikea huomata tutuissa ympyröissä. Lily osaa kuitenkin suunnistaa hyvin kotona. Toki muilla aisteilla on ollut aikaa nyt terävöityä. Huomasin jo syksyllä kuinka Lily ei enää nauttinut kävelylenkeistä tuntemattomalla alueella, se oli ääniarka ja sai pikaspurtteja jos jokin ohitti nopeasti. Noin vahvan koiran – ja yleensä myös lastenvaunujen kera – lenkki ei ole kovin leppoisa.

    Nyt talven tullen ja paukkupakkasten vuoksi ollaan keksitty enemmän tekemistä takapihalla. Onneksi se on aidattu jotta Lilylle on raamit suunnistuksen apuna. Vapaana ulkoilu on tätä nykyä hieman rauhallisempaa kuin juoksemista ei enää niinkään esiinny varovaisuuden vuoksi. Onneksi koira itse tajuaa hidastaa vauhtia. Vaikka koirat ovat sopeutuvaisia, tulee heti tästäkin ajatus: voiko se olla koira joka ei koskaan juokse? Nauttien vapaudesta ja purkaen patoutumia.. Vielä joulukuussa kun kävimme mökillä, touhut olivat toiset vaikka näkö oli jo silloin heikentynyt. Olen tehnyt ulkona testejä Lilylle ja nyt viimeisin ei ollut enää niin mukavaa katseltavaa. Lilyllä on kuitenkin etsijäkoirakoulutustaustaa joten se kyllä osaa ja haluaa toimia, sille on todella luontaista hakeutua luokse ja etsiä varsinkin meitä perheenjäseniä tai muuta mielenkiintoista hajujen perusteella. Mutta nyt sille piti ensinnäkin jutella koko ajan (suunnistaa äänen perusteella) ja suuri haaste oli ymmärtää ja osata kiertää esteet. Törmäilyä oli luvassa kiviin ja puihin, aitaan jne. Mutta oli koira iloinen kun vihdoin pääsi luokse. Sokeaa koiraa on tietenkin hieman haastavaa ohjata kaukaa, minäkin näin parhaaksi ”saattaa” Lilyn pois pienestä metsän tyngästä jonka maasto oli hieman vaikeakulkuista. Pannasta ei välttämättä tarvitse ottaa kiinni koska käsi pään lähellä ja askeleet näyttää oikeaa tietä.

    Toisekseen käskyjen antaminen ja niiden toteutus on muuttanut merkittävästi muotoa. Huomasimme alkuun että kaikenlainen meistä poispäin käskyttäminen oli yhtäkkiä ikävä toteuttaa Lilyn mielestä, myös sisällä kotona. Ei se sitten varmaan ollutkaan uppiniskaisuutta – mikä toki pölvästiffille on ihan ominaista – joten sen oli pakko johtua näön puutteesta: koira ei tiennyt enää mihin mennä. Se ei uskaltanut aina peruuttaa koska törmäsi johonkin. Se ei halunnut mennä omassa pimeydessään pois meidän turvallisen tuntuisesta läsnäolosta. Se halusi olla lähellä, tuntea ja kuulla. Olla mukana koska se ei enää onnistu kauempaa katsellen. ”Omapaikka” ei ole enää se oma kiva nahkasänky vaan tuntuu että se olisi täysi rangaistus nykyään kuin sen sinne käskee. Vauvan kanssa tämä uusi käyttäytyminen sisällä on oma haasteensa jo turvallisuuden vuoksi. Ja kyllä se kerran on ulkona juossut täysiä minun polvitaipeisiin vauvan ollessa kantorepussa, onneksi pyllähdin takapuolelleni. Tätä päinjuoksua se ei ole koskaan tehnyt tahallaan, se on etevä viime hetken väistäjä.

    Ajatukset ja kysymykset ovatkin seuraavat: Lily on jo sokeutunut luonnollisesti, hiljakseen. En lopettaisi sitä nyt tässä tilanteessa sokeuden vuoksi? Jos Lilyn silmässä olisi paineet kasvanut yhtäkkiä ja silmäleikkaus olisi jouduttu suorittaa välittömästi näkevään silmään niin olisin lopettanut sen. Siihen olen psyykannut itseäni jo vuoden päivät. Eli vaikka lopputulos olisi molemmissa sama niin miksi mun päätös on kuitenkin eri!

    Saako sokeaa nuorta ja tervettä koiraa lopettaa? Voisiko se oppia, opitaanko me? Olisiko se ”onnellinen”? Riittääkö meidän perheessä resurssit tällaisen koiran hoitoon ja aktivointiin? Osaako joku muu tarvittaessa hoitaa sitä esimerkiksi lomamatkan ajan? Vaarantuuko pienen lapsemme turvallisuus? Voiko jonkun muun turvallisuus vaarantua, kolmen muun pienen koiramme eläminen?

    En enää edes pyydä rukouksiin vastauksia tai ketään pitämään peukkuja pystyssä. Jotain pelättyä ja peruuttamatonta on jo tapahtunut. Jatkossa kyse on tahtojen taistelusta, oikein tekemisestä, vastuun kantamisesta.. Se mitä se olisi, siihen en osaa vastata.

    Jasu & Lilystiffi

     

  • Meidän perheen koirat ovat saaneet tämän kesän totutella uuteen arkeen uuden perheenjäsenen, vauvan, kanssa. En osaa sanoa yleisesti millainen perhekoira bullmastiffi on tai millainen sen pitäisi olla mutta ainakin meidän lapsiperheeseen tämä yksilö sopii täydellisesti. Ja mitä yhtään olen nähnyt ja kuullut muilta bulliharrastajilta niin bullmastiffit ja lapset ovat erittäin toimiva ja hauska yhtälö. Saa nähdä millainen on vauhti ja vaaralliset tilanteet sitten kuin lapsi saa jalat alleen. Joka tapauksessa on selvää että tämän kokoisesta koirasta ei koskaan voi tehdä lapselle kaveria taikka hoitajaa. Meillä Lily ei saa tulla sohvalle joten ainakaan alle liiskautuminen ei täten ole mahdollista. Tosin piirretyt voi mennä sivusuun kun tämä möhkäle parkkeeraa sohvan eteen rapsutuksia kerjäämään. ;)

    Monesti kuuluu puhuttavan että kuinka perheen koira tai koirat tulisi totuttaa kotiin saapuvaan vauvaan. Itsekin sitä mietin, varsinkin kuin tunnen nuo pikkukoirat jo sen verran hyvin että voin todeta yhden niistä pelkäävän lapsia ja toinen jopa vihaa niitä (on muistaakseni näykännyt jokaista lasta joka meillä on käynyt), kun taas kolmas nuolisi kasvoja ja käsiä koko ajan. Kuulostaa kammottavalta yhtälöltä, kuinka niitä voi pitää samassa tilassa! Lilyssä ei tietenkään mietityttänyt muu kuin sen iso koko..

    Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä näiden kanssa että erilaiset ja uudet asiat ovat vain tottumiskysymys ja meidän omalla käyttäytymisellä voi vaikuttaa moneen asiaan, positiivisesti ja negatiivisesti.

    Lily on nähnyt jonkin verran eri-ikäisiä lapsia ennen meidän esikoisen syntymää. Otin heti sen linjan että katsoa voi kauempaakin. Lily oppi aika pian että aikuisten luo voi mennä tohottamaan mutta lapsi kuin tuli niin oltiin kiltisti läsnä, ehkä nuuhkastiin mutta ei muuta kanssakäymistä. Lily on kuitenkin sen verran energinen etten halua sen leikkivät lasten kanssa, pidin siitä että se osasi suhtautua niihin erilailla. Sitä kehuttiin joka tapauksessa paljon pidättäväisyydestään ja se olikin aina kovin utelias, sen vuoksi en ajatellut tekeväni ainakaan väärin ”eristäessäni” sen vierailijoiden lapsista.

    Kerran kävikin todella hauskasti kuin Lily otti liian kirjaimellisesti opitun pidättäytyneisyytensä vauvoja kohtaan. Pyysin sen lähelle haistelemaan ystäväni vauvaa, kerrankin, koska tiesin että halu olisi varmasti kova. No, raukka tuli lähelle häntä heiluen mutta ei katsonut yhtään vauvaa kohti. Lily katsoi minua arasti mutta innokkaasti vilkuillen ja selvästi oli nähtävissä kuinka se luuli ettei se saisi ottaa mitään kontaktia pieneen ihmiseen. Nauruhan siitä pääsi. Myöhemmin meidän vauvan tullessa taloon oli jopa hieman surku ettei Lily tullut aluksi lähelle.. Sitä sain mitä tilasin.

    Nyt esikoisemme ollessa melkein 7 viikkoa, Lily tulee jo päivittäin haistelemaan vauvaa mutta se selvästi tarvitsee asiaan kannustusta ja tulee haistelemaan heti uudemman kerran jos häntä kehuu vuolaasti. Reppana luultavasti tosiaan luulee tekevänsä väärin? Ainut hyvä puoli tässä on tosiaan se, ettei ainakaan kamalasti tarvitse pelätä että se vahingossa satuttaisi vauvaa esimerkiksi sen ollessa lattialla leikkimatolla, koska se ei ole tai sen ei olla annettu olla kovinkaan kiinnostunut pienistä ihmisistä. Toki asiaan vaikuttaa varmasti sekin että se on uusi ja outo ”ihmisenmuoto” Lilylle ja siltä ei saa minkäänlaista vastakaikua taikka kosketusta, joka vähentää Lilyn innostumista, toisin kuin miten aikuisten kanssa käy.

    Joka tapauksessa asiaan, vauvan tullessa sairaalasta kotiin koirat olivat koirahuoneessa portin takana. Koska tulimme aamupäivästä oli heidät helppo pitääkin portin takana vain katselemassa ja totuttelemassa. Vauvan tuoksu oli niille jo jollainlailla tuttu koska olin pakannut sairaalakassiin rätin joka oli muutaman päivän vauvan sairaalasängyssä ja joka sitten tuotiin kotiin ihmeteltäväksi. Seuraavana päivänä koirat olivat jo vapaasti kanssamme. Ensimmäisinä päivinä huomasi levotonta käytöstä vain pikkukoirissa. Lily pysyi etäällä. Pikkukoirien ”iholle” tulemista helpotti se että koulutimme ne pois sohvalta jo useita kuukausia ennen vauvan syntymää. Näin niitä ei sysätty heti pois meidän kainalosta uuden tulokkaan vuoksi, ymmärtää eläin sen tai ei niin ainakin yhdelle ylisylikoirallemme se olisi ollut kova paikka.. Mieheni kanssa otimme selkeät roolit että hän hoitaa koirat ja antaa heille huomiota ja minä yritän antaa huomiota sitten vauvan nukkuessa jne. Niin ne viikot lähti käyntiin ilman suurempia ongelmia ja tällä hetkellä vauva on jo jokusen viikon ollut lattiallakin ilman ongelmia. Yksi ei enää pelkää, toinen ei todellakaan vihaa ja kolmas on nuollut vain kerran todella ällöttävästi vauvan suun ympäri. Ja mikä parasta, tuo tonnikeiju on aina varovainen ja aina sopivan kaukana.

    Koirien käytös ei ole onneksi muuttunut vaan ovat omia itsejään ja nyt ensimmäisen rankan vauvakuukauden jälkeen koirat saivat vihdoin emäntänsäkin takaisin. Ne ovat minulle olleet jo vuosien ajan käsittämättömän tärkeitä perheenjäseniä että on suuri helpotus kun kaikki on mennyt hyvin. Yksi chihuista tykkäsi jonkin aikaa tulla lapsen imetyshetkellä todella lähelle. Vaunulenkeille otan niitä yksitellen mukaan joten yksilöity huomioiminen on taattua. <3

    Jasu & Lily ”The Guardian Angel”

    11214069_803658586398400_2207909191324511218_n

  • Jasu kirjoitti uuden kommentin toimintaan 4 vuotta, 4 kuukautta sitten

    Vastauksena viestiin: Jasu kirjoitti uuden julkaisun, Koiran glaukooma, sivulla My remarkabull bullmastiff Meidän Lily on ollut nyt marraskuun ajan hieman sairaslomalla. Saimme juuri päätökseen etsijäkoirankoulutuksen peruskurssin kunn […] Näytä

    Voi olen pahoillani tilanteestanne! Sain tiedon kasvattajalta joka oli ulkomaita myöten selvittänyt Lilyn tilaa ja se on maailman laajuisesti hyvin harvinainen. Eli teidän koiralle varmasti riittää jäljellä olevan silmän lääkitys jatkossa. Meillä taas on suuri riski että näkö lähtee pian toisesta jonka vuoksi on kontrolleja. Meidän Lilyn silmä on…[Lue lisää]

  • Ajattelin luoda katsauksen aiheeseen joka on kiinnostanut muita. Muistan itsekin kuinka olisin halunnut ennen ison koiran hankintaa tietää enemmän konkreettisia lukuja siitä mitä isoon koiraan uppoaa vaikka onhan se tiedossa että kyllä uppoaa. Perehtyminen ja ennakkoon varautuminen ei voi koskaan olla pahasta!

    Selväähän on se että Lily (tai isot koirat yleensä?) maksoi vähemmän kuin kääpiökoirani. Joka tapauksessa hankintahinnassa on hyvä varautua siihen tonniin puoleentoista. Paras sanontahan koiran hintoihin ja rahanmenoon on aina ollut, että ei se koiran hankinta vaan sen hoito..

    Harrastamisessa maksut ei onneksi mene painon mukaan, heh. Olen harrastanut yhtä paljon tai vähän on minulla sitten ollut pieni taikka iso koira. Lajit ovat toki muuttuneet.

    No rahaa ei sentään tarvitse säästää vuosia sitä varten että ison koiran pystyy kunnollisesti hoitamaan mutta täytyy myöntää että on se hienoa etten keksinyt hankkia bullmastiffia opiskeluaikoina. ;) Kolme chihua vielä meni, vaikka hankintahinta oli siihen aikaan helposti 2000 euroa per lihakimpale.

    Ensimmäinen kauhistus oli vakuutukset. Silloisesta yhtiöstä tarjousta pyydettäessä hinta olisi ollut 600 euroa per vuosi eli enemmän kuin oman autoni vakuutukset, otin ne kuitenkin muualta noin 400 euron vuosimaksulla. Vakuutus korvaa eläinlääkärikulujen lisäksi hengen, tosin siitä aion luopua nyt kuin koira ei ole enää sijoitussopimuksella. Vertailun vuoksi mainittakoon että esimerkiksi tuohon 600 euron hintaan saan mahdutettua kaikkien kolmen chihun vakuutukset.

    Pedit, pannat ja hihnat maksavat myös enemmän koska ne ovat isompia. Toisekseen vaikka kääpiöilläkin olen aina nahkaa suosinut niin 60 cm kaulanympäryksen omaavan koiran nahkapanta on jo todella arvokas. Ja koska nyt on meidän Lily kyseessä niin mainittakoon että se tuhoaa aina uuden pedin yhdessä yössä joten en osaa sanoa kuinka monta petiä olen sille hankkinut tässä reilun vuoden sisään. Tästä voisi kirjoittaa hulvattoman postauksen erikseen! :D

    Kolmas ja se suurin tosiasia on tietenkin ruoanmäärä. Lily syö kaksi kertaa päivässä aika jäätävät satsit. Meillä koirat syö paljon koirapuuroa, lihaisia luita ja lihoja. Niitä saa edullisesti tehtyä itse, sekoiteltua ja haettua Kennelrehun rekasta 20 kiloa lihaa kerralla muutamalla kympillä, myös metsästysseurat kannattaa käyttää hyväksi. Mutta esimerkiksi nappulasäkki jota minulla on aina sivuruokana (mm. aamupala ja mökkireissut) on Lilyllä vähintään 15 kg kokoinen ja se kestää vain noin kuukauden jos sitäkään. Varsinkin kuin itse suosin markkinoiden parhaimpia laatuja ja merkkejä niin hintaa säkille kertyy äkkiä 60-70 euroa. Verrattakoon että chihut syövät myös laatumerkkiä yleensä noin 8 kg säkistä joka kestää niillä helposti kuukausia (muistaakseni 3-4 kuukautta)!

    Autoa ei sentään ole tarvinnut Lilyn takia laittaa vaihtoon, meillä on miehen iso farmari jossa se matkustaa mukavasti ja oma autoni on pieni sedan mutta valittu tarkoituksella viistoperäiseksi jolloin hattuhylly on poistettu ja koira pystyy istua ja maata tilavassa takakontissa.

    Mukavaa talvea toivottelee Lilyn lisäksi pikkujengi!

    10689925_902434523115144_8540663650348806287_n

    10881687_901612406530689_1909974028841411860_n

  • KottariFannyNicky_resized_462x365
    ”Elämää chihuahuan kanssa vuodesta 2001”.
    Sivuilta löydät suorien yhteystietojen lisäksi lisäinfoa kasvattajasta sekä rodusta, koiristamme ja tulevista pentueista.
    Ollaan yhteyksissä! Toistaiseksi meille ei ole enää syntymässä pentueita. Löydät meidän sivut Facebookista kennelnimellä.
    LogoKottariinUusi_resized_179x125
    Kotisivuiltani ei saa kopioida tekstiä eikä kuvia!
    royalCaninBanner_resized_188x56
    Päivitetty: 22.1.2016

  • PikkukuvaMeidän Lily on ollut nyt marraskuun ajan hieman sairaslomalla. Saimme juuri päätökseen etsijäkoirankoulutuksen peruskurssin kunnes alkoi tapahtua.. Näyttelyihinkään ei tarvitse enää mennä.

    Itkut on itketty ja[…]

  • Meillä on jo tovin ollut käynnissä projekti nimeltä ”Evasta Eriksi! And we did it, kirjaimellisesti! :D Kaikki lähti elokuisista kotinäyttelyistä jolloin kaikki ei mennyt ihan putkeen..

    Kiitos kaikille lähimmille tuesta ja neuvoista, että ei saa ottaa näitä asioita liian vakavasti. Varsinkaan koiran ollessa nuorikko. Mutta kyllä se show oli minulle aikamoinen shokki.. Ja tiesinhän minä itse että koira käyttäytyy kyllä muualla juuri niin kuin pitää (mutta hyvähän se niin on sanoa). Mutta mitä ja miksi näin sitten tapahtui? Koiranäyttelyt ovat olleet Lilyllä vähän hankala nakki, koska siellä pitäisi olla hillitty. Toisaalta sille ollaan kuitenkin tehty siitä ympäristöstä kiva ja hauska, jotta sille jää tietty kokemus näyttelyistä. Sana hillitty ei tosiaan kuvaa meidän iloista koiruutta! Siihen kuin lisää 50 kiloa niin hallinta kärsii huomattavasti.. Mutta toisaalta sen jo hyvin tuntevana, sitä ei olisi pitänyt villitä niin paljon tai muutenkaan vahvistaa ”mukavia kokemuksia liikaa”. Sitä olisi pitänyt puhtaasti, tylsästi ja tiukasti vain kouluttaa, näyttelyissäkin. Muutamat häpeän hetket ja itkut kehän laidalla koettuna päätin että tämä ei jää tähän, me ei luovuteta ja me korjataan asia. Emme halua häpäistä rotua ja varsinkaan Lilyn kasvattajaa. ;)

    Lähemmin tarkasteltuna oli aika onni että kävi miten kävi! Lily oli juuri tuolloin sen ikäinen että se testasi minua selvästi ja vaati tiukkaa koulutusjaksoa. Olisiko sitä tullut ilman tätä? Oli hyvä että pääsin puuttumaan asioihin samaisella hetkellä. Samalla sainkin koirasta aivan erilaisen kuin mitä se oli, niin kliseeltä kuin kuulostaakin niin emäntä kasvoi mukana ja taidot taas karttuivat. Niin paljon kun Lily välillä ottaakin, niin se antaa kaiken tuplana takaisin!

    En kovinkaan paljon valmentanut Lilyä näyttelyitä varten. Muita omia koiriani ei ole niihin tarvinnut erityisesti kouluttaa, joten kehään ollaan vain menty ja taidot on koirillekin harjaantunut sitä mukaan kuin näyttelyissä ollaan käyty. Ensimmäinen virhe.

    Toisekseen koiralle täytyy aina yleistää opittua erilaisiin ympäristöihin. Kaikki mikä tutussa ympäristössä onnistuu, ei välttämättä onnistu häiriöiden vuoksi muualla, ilman yleistämistä. Toinen virhe.

    Teinkin ensimmäistä kertaa koulutussuunnitelman ja päiväkirjan, sen mukaan lähdimme treenaamaan ankarasti kohti seuraavia näyttelyitä, seuraavat noin 50 päivää. Sisällä kotona kiinnitimme huomiota siihen, että koira pääsee ajattelemaan ja tekemään jopa ruokansa eteen töitä. Kokeilimme myös eri aktiviteettien kautta väsyttää koiraa ja katsoa millainen vaikutus sillä on. Tämä uusi ”ruotu” teki Lilystä nopeasti hyvin kuuliaisen ja terävän kaverin.

    20141005_143912

    Lähdin siis perustaidoista liikkeelle ja hoidin niitä päivittäin kuntoon. Joy of learning:n kursseilla opin että koiran koulutuksessa perustaidoiksi voisi kuvata mm. lähellä pysymisen, luokse tulemisen, irtaantumisen jne. Kun ne ovat kunnossa koiran saa toimimaan haluamallaan tavalla, missä vain. Ei tarvita monimutkaisia oppeja, ihmiset monesti ajatteleekin asiat koiran koulutuksen suhteen aivan liian pitkän kaavan kautta. Kun massaa on tarpeeksi takana oikean palkkion turvin, koiran toiminta voi olla hyvinkin automaattista pelkästään käskysanan kuullessaan.

    Kyseiseen taulukkoon lisäsin erikseen myös harjoitteet jotka tukee nimenomaan näyttelykäyttäytymistä eli hampaiden katsominen, näyttelyravi ketjussa (Lilyn ongelmana oli peitsaus) jne.

    Keskivaiheille otin tulikokeeksi mätsärit, näkisimme onko edistymistä tapahtunut vai jätetäänkö suoraan menemättä seuraaviin näyttelyihin. Mätsärit menivät kaikesta siitä stressaamisesta huolimatta täysin nappiin, joka oli aikamoinen yllätys: hampaita annettiin katsoa kauan ja seisottiin hienosti ihanista ympäröivistä ihmisistä ja koirista huolimatta. Tuloksena punainen nauha ja pääsy vielä viiden parhaan joukkoon loppukehään!

    IMG_20140914_165839

    Jännitys tiivistyi kun lokakuu läheni ja varsinainen testi eli näyttelyt oli tulossa. Miten meidän kävi? No oikein hyvin, olisin ollut iloinen pelkästään siitä että koira toimi täydellisesti, näytti hampaat ja oli mitä mahtavin esittää mutta me vedettiin paremmaksi ja saatiin mahtavan arvostelun lisäksi tulokseksi junnuluokassa ERI, olimme myös kilpailuluokan kolmansia.

    Joskus tulee eteen tilanne kuin koira on vain hyväksyttävä sellaisena kuin se on. Se on tällöin helpompaa sekä koiralle että omistajalle että kaikkea ei voi eikä kannata korjata, mutta poppakonstit voi silti ottaa käyttöön. Meillä ne on nyt kokemuksen kautta seuraavat joita suosittelen lämpimästi vilkkaalle isolle koiralle:

    1. Ei aamuruokaa! Näyttelypäivän aamuna herään aikaisin ja vien Lilyn ”kontaktilenkille”. Noin puolen tunnin lenkki tehdään tässä naapurustossa täyskontaktilla, mieluiten vielä oma-aloitteisella.

    2. Lenkin perään vielä vapaata juoksua pellolla että koira saa irroiteltua ja varsinkin raskasrakenteinen koira väsyy fyysisesti näin.

    3. Näyttelypaikalle saavumme vähintään tuntia aikaisemmin. Lily saa haahuilla ja haistella ympäriinsä. Kontaktia koiraan ei vielä oteta vaan annan sen rauhassa purkaa mielenkiintoaan kaikkeen mikä liikkuu..

    4. Olen nyt kaksi kertaa huomannut Lilyssä tietyn terävöitymisen ja kontaktihaluisuuden juuri tiettyyn aikaan. Tällöin vaihdan ketjun kaulaan ja alan tekemään sille näyttelyissä vaadittavia harjoitteita.

    5. Näyttelypaikalla ei haistella muita koiria eikä kosketa ihmisiin! Pois-käsky on ahkerassa käytössä jolloin Lily ottaa etäisyyttä kohteesta joka kiinnostaa.

    Ja voilá! ;) .. Lily ja varsinkin minä, jäämme nyt näyttelytauolle kehittymään ja kasvamaan. Meillä on niin mielenkiintoinen ja hyödyllinen projekti alla että keskitymme muihin harrastuksiin.

    Jasu & kaikille näyttelymenestystä toivova pikku Lily joka ei ota näyttelyitä liian tosissaan (kuvassa kesäkuussa ryhmänäyttelyissä).

    IMG_20140608_182926

  • ”Hakukoe on muiden palveluskoiralajien tapaan sotilaallista alkuperää. Sodan aikana hakukoiria käytettiin haavoittuneiden etsintään. Hakukoiran nykyiset tehtävät ovat lähinnä eksyneiden etsintää. Haku on jakautunut pelastusetsintään (PEHA) ja palveluskoirien hakukokeeseen (PAHA).

    Haku tarkoittaa, että koira etsii nopeasti ja järjestelmällisesti ilmavainunsa avulla metsään piiloutuneita ihmisiä eli ”maalimiehiä”. Hakualueen keskellä kulkee pituussuunnassa keskilinja, jota ohjaaja kulkee eteenpäin ja josta koira lähetetään etsimään järjestelmällisesti vuorotellen kummallekin puolelle. Hakualue on tallattu, eikä koiran pitäisi jäljestää, vaan etsiä nimenomaan ilmavirtojen mukana kulkeutuvien hajujen perusteella. Hakualueen pituus ja työskentelyaika riippuu koiran kilpailuluokasta.

    Maalimiehen löydettyään koiran tulee ilmaista hänet, joko haukkumalla tai rullalla. Haukkumalla ilmaiseva koiran tulee haukkua koetilanteessa niin kauan, kunnes ohjaaja saapuu paikalle. Rullailmaisu tarkoittaa sitä, että löydettyään maalimiehen, koira ottaa pannassaan roikkuvan rullan suuhunsa ja vie sen ohjaajalle. Tämän jälkeen ohjaaja kytkee koiran näyttöliinaan ja koira vie ohjaajan maalimiehen luo.” (Lähde KPSH:n nettisivut)

    Kursseilun ja perustottelevaisuuden opettelun jälkeen on luonnollista lähteä hakemaan sitä päälajia ja omaa harrastusta itselle ja koiralle. Ajattelin että innostuisin Lilyn kanssa erityisesti jäljestämisestä, verijälkeä pellolle sille ei kuitenkaan koskaan ole ehditty vielä tekemään koska hakuilu vei mennessään!

    Tiesin myös että mitään kovin vakavaa lajia ei voi Lilyn kanssa alkaa harrastaa mun hermoilla saati atleettista agilityä kun tuota massaa löytyy. Rotu on toisaalta aika itsenäinen ja täysin vastakohta paimenkoirille eli varmasti joku muukin rodunedustaja on samaa mieltä kanssani jos sanon että bullit tuppaa kyseenalaistamaan välillä käskyt, ”aivan turhuutta istua nyt tältä seisomalta” ne murmattaa, ”onko pakko, kannattaisko..”. Bullit ovat sen verta fiksua sakkia että ihan huvikseen ne ei ala ihmistään takapuolesta nuolemaan. ;) Ja varmaan jokunen bullmastiffi sopii tokon viimeistellyn täydelliseen maailmaan mutta ei Lily, haha. Olen myös niin paljon harrastanut näyttelyitä että turhanpäiväinen hienostelu ei tunnu nyt omalta jutulta (Lily on täysin samaa mieltä!) vaan haluan merkityksellistä äksöniä.

    JA MÄ NIIN TIESIN että Lily loistaa tässä, rodun tausta huomioiden. Rodulla ei tietenkään ole kilpailuoikeutta palveluskoirakokeissa mutta meidän tavoitteet olikin alusta asti ”korkeammalla”, ei vaan tiedetty että ne nopeutuu. Ja harrastaminen on äkkiä kivempaa ilman kisastressiä! Lähdin siis etsimään lähialueiden koirakerhoista ryhmää jossa treenit saisi aluilleen ja sainkin hauskat ja opettavaiset treenit pk-haun tiimoilta. Oli myös hienoa päästä seuraamaan kisakoiria treeneissä, hienoja otuksia. :) Rämpiminen metsässä, hirvikärpästen seassa ja istuminen märällä mättäällä on kyllä sitä jotain.. Kaikki se on sen arvoista kun koira oikeasti nauttii maalimiehen löytämisestä eikä ainakaan Lilylle hirveästi tarvinnut suuntaa näyttää että mitä täällä nyt oltiin tekemässä, lähdettiin aikalailla ihan kylmiltään liikenteeseen loistavin tuloksin. Ollaan myös puolison kanssa tehty muutama omatoimitreeni.

    Lily käyttää ilmavainua automaattisesti kuten kuuluu, se ei hauku ollenkaan joten ilmaisun kanssa opetteluun täytyy ottaa rulla kuvioihin. Nyt kuitenkin emme tule enää lähiaikoina käymään hakuharkoissa, koska..

    10626829_826213380737259_1247970253980605277_n – Kopio

    .. äkkiä se meni siihen hakuharrastuksen laajentamiseen omassa mielessä, on kuitenkin perus pk-haun lisäksi enemmänkin pelastukseen liittyvää rauniohakua, metsähakua, vesipelastusta jne. Noh, tiesinhän minä että tie tulee olemaan pitkä ja hakeutuminen ylipäätään koulutukseen voi olla kiven alla. Minulla on kuitenkin ilo ilmoittaa että olemme päässeet alkeiskurssille Pirkanmaan etsijäkoirat ry:n! Kyllä siitä riemu repesi ja edessä on pitkä matka mamman mussukasta pelastuskoiraksi.

    10670187_845595988798998_875458649792861945_n

    Ensimmäiset teoriat on takana enkä voi tarpeeksi painottaa kuinka paljon nyt tiedän ylipäätänsä koirien hajutunnistukseen liittyvistä asioista saati kuinka paljon tulen oppimaan koiran kielen tulkintaa, koirat ovat aivan korvaamattomia tässä tehtävässään, täytyy sitten löytää kuolleeksi epäillyn lemmikin olinpaikka, karannut lemmikki, kadonnut lapsi taikka huume-tai rahakätkö! Eli tästä alkaa aktiivinen harjoittelu Tampereen seudun metsissä. Itse innostuin myös etsijäavustajan kurssista, joka on tarkoitettu nimenomaan jalkaväelle (ilman koiraa etsinnöissä avustava henkilö). Varsinaiseksi etsijäkoiraksi pääsemisessä on upeampi taso ja jatkokurssille mennessä vaaditaan myös pääsykoe.

    Pääset blogin kautta seuraamaan meidän taivalta! :) Tämä laji poikkeaa sitten aivan täysin pk-hausta, joten senkin vuoksi jätän sen nyt taka-alalle toistaiseksi.

    Jasu & Tarkkanenu (väsyneenä treenistä)

    10632856_837410479617549_1644231834632542780_n – Kopio – Kopio

  • Kohta siitä on vuosi kuin iso toive toteutui ison pennun myötä, sen kunniaksi sen aiheinen postaus. Laumamme hauska kokoonpano on herättänyt kiinnostusta ja ulkona vähän huvitustakin, varsinkin kun mieheni taluttaa yleensä chihut ja minä Lilyn! :)

    Olen saanut monenlaisia kysymyksiä koskien ison koiran tulemista pienten koirien talouteen: mistä tiedät että rotu on sopiva pienille koirille? Entä jos ne ei tule toimeen? Mitä jos iso koira satuttaa pieniä? Vietkö ne kaikki samaan aikaan ulos? Miten totutit ne toisiinsa? Voiko niitä sitten pitää samassa tilassa keskenään? Eihän bullmastiffi tykkää saman sukupuolen edustajista? Teidän chihuillahan on huonoja kokemuksia isoista koirista? Jaan mielelläni meidän omat kokemukset tiedonjanoisille.

    Muistan vieläkin sen syksyisen pimeän illan kun tulimme kotiin niin oudon uuden tuttavuuden kanssa. Koira oli pieni pentu mutta chihuahua kokoinen! Siinä oli itse emännällekin totuttelemista, saati meidän neideille. Koska oli jo myöhäinen ilta niin päätimme että näytämme koirat vain toisilleen koirahuoneen portin takaa ja menin kodinhoitohuoneeseen touhuamaan pennun kanssa koska siitä paikasta tulisi Lilyn oma huone. Siihen se sitten leikin ja syönnin jälkeen nukahti, minun jaloilleni. Siirsin sen pieneen petiin ja hipsin hiljaa pois..

    Seuraavana päivänä aloitimme tutustumisen talon muihin koiriin! Yllätyksekseni chihut eivät haukkuneet yhtään, haistelivat kovasti. Kaikki oli yhdessä lattialla jolloin ajattelin vaikuttaa tilanteeseen positiivisesti syöttämällä heille nakkeja vuorotellen. Siitä se sitten lähti. Vähitellen myös ulkoiltiin yhdessä, nukuttiin yhdessä jne.

    1396854_660584757300123_1487536401_o

    1399841_660586227299976_730184349_o

    1404657_660586630633269_1816192410_o

    Meidän chihut eivät koskaan ottaneet Lilyä yhdeksi ”chihuksi”. Lilyn erilainen käyttäytyminen ja koko ajan kasvava olemus on pitänyt ne kaikki aina hieman etäämmällä toisistaan. Lily on pennusta asti osannut kunnioittaa kuitenkin niitä kaikkia ja niiden välinen kieli ja kommunikaatio on ollut mielenkiintoista seurattavaa.

    Itse olen vakaasti sitä mieltä että rotua enemmän itse koira yksilönä, muut lauman koirat persoonineen sekä ympäristö (omistajien ”taidot” ja viitseliäisyys) vaikuttaa enemmän tähän asiaan kuin rotu? Aiheesta tuskin on suoraa tilastotiedettä, mikä rotu olisi suopein pienten koirien talouteen. Mikä taas olisi paras rotu isojen koirien laumaan otettavaksi? On ollut hauskaa seurata mm. chihujen kautta millaisia kokoonpanoja muilla harrastajilla ja kasvattajilla on. Itse olen luovuttanut yhden chihukasvattini tätä nykyää 3 ison koiran laumaan (alla kuva heidän yhteisistä touhuistaan, jossa myös mukana pieni soopeli chihuahua). Yhteiselo on sujunut moitteettomasti ja on ollut hauska saada kuvia joissa chihu nukkuu muiden koirien päällä jne. Meillä yhteiselo ei ole niin tiivistä koirien kesken, asia olisi varmasti eri jos chihumme olisi nuorempia ja niillä ei olisi niin paljoa huonoja kokemuksia isoista koirista. Ne eivät todellakaan arvosta Lilyn suurta massaa ja osaavatkin onneksi olla se fiksumpi osapuoli joka väistää, koska Lily ei osaa väistää ja varoa.

    12506_10152343310094372_989005056965921446_n

    Sitähän kukaan ei tiedä mitkä koirat tulee toimeen ja mitkä ei. Sama kysymys joka tapauksessa joudutaan esittämään minkä tahansa kokoisen ja rotuisen koiran yhdistämisessä uuteen laumaan. Kärjistetysti voisi kuitenkin sanoa että tällaiset asiat on voi olla tottumiskysymyksiä ja ehkäpä oman lauman koirat hyväksytään mutta koirapuiston muiden koirien kanssa voi mennä tappeluksi? Lily on vielä nuori, mutta tällä hetkellä luonteeltaan kaikkia koiria ja ihmisiä rakastava. Bullmastiffihän ei perinteisesti ole ns. koirapuistokoira, mutta meidän sosiaalinen ja alistuva höpelö on!

    Niin, mitä jos iso koira satuttaa pieniä koiria? Riski on aina olemassa. Eläinten ollessa kyseessä kaikki on mahdollista. Meillä lähinnä Lilyn roikkuvat huulet ovat saaneet osumaa hieman tulisesta toiseksi vanhimmasta chihunartusta joka kerran jos toisen on roikkunut Lilyn huulissa. Kerron kuitenkin taas meidän kokemuksistamme, heti alussa chihut osasivat kyllä antaa kyytiä Lilylle jos se yritti käpälöitä käyttäen leikkiä. Pentu tottakai koostaan huolimatta kunnioitti vanhempia. Luistaan ja leluistaan chihut ovat aina osanneet pitää huolta eli ärinämurina piti Lilyn poissa eikä se nyt vuotiaanakaan ole koskaan kyseenalaistanut minkään luun tai lelun sen hetkistä mutustajaa. Sama toimii toisinpäin, paitsi että Lily ei murise lainkaan, se vain on ja mutustaa itsevarmasti. :) Eläimestä ei koskaan voi sanoa mitään varmasti, mutta vihainen koira Lily ei kyllä ole. Se jopa nöyrtyy omasta tahdostaan joskus näille röyhkeille.. Meillä yleinen näky on se, että kaikki neljä on vuorollaan jonkin luun mutustajana (vaikka jokaiselle olisi kyllä omatkin). Ja se joka hetkellisesti luun luota pois lähtee niin seuraava saa jatkaa.. Lilyn mutustaessa luuta, yksi chihu seuraa vierestä ja toinen yrittää hivuttautua lähemmäs. Kolmas kärkkyy ympärillä ja se vierestä seuraaja murisee tälle kolmannelle jos lähestyy luuta joka kuitenkin on vielä Lilyllä. Sekalainen soppa! :D

    Talvella Lilyn saadessa vauhtia alle ja kokoa kroppaan sen meno oli taannoin aika villiäkin. Chihut eivät todellakaan arvostaneet sen rallia kotona tai sitä kuinka se haukkua louskutti nurkassa nukkuvalle chihulle, kutsuessaan tätä leikkiin tai saadakseen vain liikkeelle. Tässäkin vaiheessa oma toiminta oli suuressa roolissa! Meidän oli oltava se leikkivä osapuoli pentukoiralle ja toisaalta taas osattava puuttua tiettyyn käytökseen. Joka tapauksessa aika korjaa, nimenomaan sen liian pentumaisen käytöksen. Tuolloin chihut varmaan tajusi että ”voi luoja, tuo on tullut tänne jäädäkseen”: aikamoinen riesa mutta siedettävä sellainen eli ylimpiä ystäviä heistä ei koskaan tullut mutta helliä hetkiä on aina välillä havaittavissa. Minulle oli alusta asti myös selvää että Lilyä ei olla hommattu meille chihujen leikkikaveriksi. Meillä oli myös selvät sävelet sen suhteen, että kotona ei rallata ja chihuja ei jahdata ulkona. Se minkä nuorena opettaa koiralle, kantaa hedelmää aikuisena. Meillä koirien oleminen ja eläminen on siis tätä nykyä helppoa ja rauhallista.

    Meidän talossa koirat ovat aina samassa tilassa. Lilyn paikka kuitenkin on lattialla vaikka chihut pääsisivätkin sohvalle. Tälläkin periaatteella on helppo torjua sitä riskiä että joku koirista jää 50 kilon alle. Jos lähdemme töihin tai muuten pidemmäksi ajaksi pois niin Lily ja chihut eivät jää samaan tilaan. Meillä on onneksi puitteet siihen, että molemmille ”puolueille” löytyy talosta omat siivet.

    Läheltä piti-tilanteilta ei olla säästytty, mutta ne ovat minimissään. Yksi päivä kaikkien koirien ollessa piha-aitauksessa chihut juoksivat yhdessä tuumin haukkumaan jotakin mielenkiintoista toiseen päähän aitaa ja Lily seuraa tietenkin perässä, 50 kiloa jyräsi täysin meidän pienimmän 2 kilon chihun. Onneksi kaveri pyöri vain jaloissa muutaman kerran ympäri vinkuen, mitään ei tapahtunut. Toisena päivänä taas useamman koiran kertyessä vieraan lähelle Lily tallasi vanhimman chihun varpaille, voi sitä huudon määrää, mutta kaikki hyvin! :)

    Meillä oli yksi chihupentuekin talvella, niiden kanssa oli heti selvää että pienet 500 gramman pennut eivät tule olemaan samassa tilassa kuin Lily. Se kuitenkin oli hyvin hienosti pentujen kanssa meidän vahtiessa.

    Lyhyesti kiteytettynä voisin sanoa että näin ison koiran oleminen ja eläminen näin pienten koirien laumassa vaatii hieman hienosäätöä mutta olemme hyvin onnellisia siitä kuinka laumamme toimii ja on nyt viimeinkin on kokonainen. Ja oli meillä ehkä vähän sattuman suomaa onneakin, Lily oli ja on hyvä yksilö juuri meille!

    Jasu & Mindy, Fanny, Cissy sekä Lily

    10369198_834630073228923_240779526624112851_n

  • Nyt tulee teoriapainoitteista! Ja koska löysin mitä mahtavinta tietoa jo valmiiksi kirjoitettuna niin linkkaan muutamat tiedonlähteet tänne ja lisäähän löytyy Googlaamalla ja kirjallisuudesta:

    Klik!

    Klik!

    Klik!

    Klik!

    Klik!

    Klik!

    Tutustuin erilaisiin ehdollistamisen käsitteisiin noin kuusi vuotta sitten, sain niistä apua chihunartulleni ja sen siedätykseen toisiin koiriin. Otin käsitteen laajemmin käyttöön Lilyn tullessa taloon. Vasta nyt myöhemmin tuo hyvin teoreettinen puoli on avautunut minulle käytännön kautta, josta olen kiitollinen mm. Jaana Rajamäki & Joy of learningille. Tiedä mitä haluat (tiedä mitä vahvistat), tiedä mitä et halua -lause on edelleenkin kirkkaana takaraivossa.

    Klassisella ja operantilla ehdollistamisella saa koiran tekemään ihan mitä vain, se myös auttaa ihan mihin tahansa ongelmaan! Ihan totta, ei muuta kuin kokeilemaan. :)

    Meidän usein käyttämä klassinen ehdollistuminen näkyy esimerkiksi lenkeillä: Lily terävöityy nähdessään vastaantulevan koiran. Käskysana ”ohi” kertoo sille että sen on otettava kontakti minuun ja mennä rauhassa ohi. Ja se saa palkan.

    Operantti ehdollistuminen on käytössä silloin kun Lily tahtoo ulos koira-aitaukseen tai tuulikaapista remmin ottamisen jälkeen pois, taikka vain liikkeelle eteenpäin: odotan paikallani hiljaa. Lily ottaa itse oma-aloitteisesti minuun katsekontaktin. Lily saa jatkaa matkaansa, joka toimii sille palkkana eli se pääsee eteenpäin..

    Muutamat klassiset virheet joita olen tehnyt nyt lähiaikoina on tottakai se, että en ole joka kerta vaatinut Lilyltä samaa käytöstä samoissa tilanteissa (hyvin ristiriitaista koiralle ja fiksu koira käyttää tämän äkkiä hyväkseen) ja massan puuttuminen eli tällä tarkoitan harjoitteiden vähyyttä tai yleistämistä kotiympäristöstä kauemmas. Syitä on monia miksi näin ei ole nyt tapahtunut, mutta kyllä ne omat virheet nopeasti edestään löytää..

    Meillä on tällä hetkellä Lilyn kanssa käynnissä projekti joiden tuloksista pääsen toivon mukaan kirjoittelemaan parin kuukauden päästä. Lily on opettanut että laakereilleen on turha jäädä makaamaan eli koulutusta on tapahduttava koko ajan ja minun on oltava aina askeleen sitä edellä. Enkä missään nimessä saa unohtaa että kerran opittu taikka tutussa ympäristössä tapahtunut oppiminen pätisi muualla.. Lily tuntuu olevan murrosiässä ja nyt viimeistään punnitaan kumpi tätä sirkusta pyörittää.

    Melkein vuosi takana, vielä vuosi edessä jonka jälkeen saan (toivottavasti) alkaa poimimaan sadon viljelyn tuottamia hedelmiä. Lauseella viittaan juurikin ison rodun henkiseen kehitykseen ja vastaanottavaiseen mieleen iän puolesta. Pohja ja perustukset on valettu ja nyt alkaa rakennustyöt!

    Jasu & vuotias tänä aamuna aamupalasynttärikakun kera

    10255108_822544484437482_866236701323506726_n

  • Niin se huuto kuuluu kun koira joka ympäristöstään kiinnostuu on vapaana ja lähtee pihasta. Ihan normaalia toimintaa sinänsä mutta miksi koiraa ei oltu kytketty tai pihaa aidattu (kun ongelma kuitenkin on tiedossa)?

    Täytyy heti alkuun painottaa että meillä tätä ongelmaa ei ole yhdelläkään koiralla. Varmaan olisi ilman luoksetulo-harjoituksia, kytkettyjä koiria sekä piha-aitaa. Omien kokemusteni perusteella koin kuitenkin tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta jos se muuttaisi edes yhden koiranomistajan asenteita.

    Minua aihe koskettaa varsinkin pienten koirien osalta siksi, että yksi jos toinenkin niistä on saaneet koiran joskus kimppuunsa joten niiden luottamus muihin koiriin on mennyt jo aikoja sitten ja se vaikuttaa niiden käytökseen. Minulle ei riitä jos vastapuoli sanoo legendaariset ”se on ihan kiltti” -sanat! Lily on toistaiseksi suhtautunut pihoista ryntäileviin yllätysnuuhkijoihin hyvin iloisesti ja uteliaasti, lempeä jättiläinen ei todellakaan pistä pahaksi pientä leikkihetkeä.

    Siinä vaiheessa kuin koira on jo sen kerran tai kaksi päässyt pihasta juoksemaan kohti toista koiraa tiellä tai pihassa, se ei sitä enää pysty lopettamaan, ellei siihen puututa. Jotkit koirat on kuitenkin vain hyväksyttävä tietynlaisina yksilöinä jolloin tielle juokseminen on estettävä kytkemällä tai aidalla, that’s it!

    Itse pikkukoirien ja yhden ison koiran omistajana en uskaltaisi monestakaan syystä kokeilla mitä tapahtuu jos jokin koiristani lähtee pihastamme tielle: jää auton alle? Kaataa naapurin pienen lapsen asfalttiin? Toinen koira voi hyökätä puolustautuakseen? Ihminen voi potkaista koiraa peloissaan? Mikä häpeä kun koira ei tottele? Tai ehkä pelkästään huonon tavan omaksuminen, joka pääsi ainakin yhden kerran vahvistumaan?

    Se käytös mitä koiran päästää tekemään, vahvistuu koko ajan jokainen kerta ja itsestään. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi aggressiivisten koirien päästessä puremaan toista koiraa taikka ihmistä, kynnys seuraavaan hyökkäykseen madaltuu huomattavasti jolloin ongelma on jo hyvin suuri. Sama tässä karkaamisessa taikka reviirin suojelussa, mikäli ei kumpikaan kyseessä niin vähintään kiva päästä nuuhkimaan (ilman lupaa) naapurin koiraa taikka saamaan silityksiä mummoilta, jotka palkkaa karkaavan koiran parhaimmailla (pahimmalla) mahdollisella tavalla.

    Olen kokemuksieni mukaan ymmärtänyt, että se mitä teet vihdoin saadessasi koiran kiinni pihasta lähtemisen jälkeen ei merkitse mitään. Sille ei kannata sanoa mitään, kuinka paljon se ymmärtää kuin sille höpistään että ”voi Musti, ei saa lähteä pihasta”? Tai jos saat sen kiinni pannasta ja annat sen jälkeen selkäsaunan niin koira ei todellakaan yhdistä sitä kipua hetki sitten tapahtuneeseen karkaamiseen. Hakkaamalla koiran siihen paikkaan katkaisee koiran ja omistajan suhteen, joskus jopa kerrasta. Seuraavalla kerralla kiinnisaaminen voi olla mahdotonta koiran pelon takia. Koira on ilo saada tottelemaan kunnioituksesta ja kiintymyksestä, ei puhtaasta pelosta (vaikka onnistuuhan se niinkin).

    Meille on joitain muutamia kertoja käynyt niin että koira on jotenkin päässyt vapaaksi pahassakin paikassa, olen menetellyt niin että koitan kävellä pois koirasta ja huonosta tilanteesta (esimerkiksi lähellä oleva tie), puhun tavallista korkeammalla äänellä ja pyydän luokse. Paras olisi kun taskussa olisi vielä nami annettavaksi. Koirat ovatkin olleet hyvin kiintyneitä (jos se on oikea termi), että epätavallisen tilanteen ilmetessä ne kokee että on paras tulla pian minun lähelle takaisin. Lilyn kanssa toki kaikki on vielä harjoitusasteella ja vahvistuu vuosi vuodelta ja harjoitus harjoitukselta.

    Jasu & lempeä jättiläinen

    10533493_627706897326904_2029655679517567346_n

  • PikkukuvaMeillä alkoi viikko sitten  Hienosti hihnassa-kurssi (josta aiemmin kerroin saman nimisessä postauksessa). Olemme harjoitelleet kotitehtävät sisällä ja yleistäneet koulutuksen pihamaalle ja huomenna kursseillaan[…]

  • Siinä sitä onkin ollut harjoittelua itse kullekin. :) Pienet koirat hoitaa äkkiä ja KEVYESTI käsitellen mutta..

    Heti Lilyn tullessa meille oli selvää että myös tämä pentu tullaan alusta asti opettamaan käsittelyyn, jotta tarvittavat toimet ovat helppoja meille molemmille läpi elämän. Oman painoarvonsa antoi kuitenkin se että koirasta tulee suuri ja voimakas.

    Käytin kynsienleikkuun osalta samaa taktiikkaa pentuaikana kuin muidenkin koirien kanssa eli toimenpide hoidetaan koiran ollessa väsynyt tai jopa koiran nukkuessa. Hampaita alettiin katsomaan heti, liittäen siihen käsky ”näytä” ja myös vieraiden ihmisten toimesta on harjoiteltu tätä samaa. Harjausta harjoiteltiin selvästi vähemmän, mutta välillä tuntui että juuri se oli Lilyn mielestä se tyhmin asia milloin ei kannata olla paikoillaan ja harja sai pelkän purulelun arvon. Korvat katsotaan myös säännöllisesti puhdistaen ja koira oppii aika pian että määrätietoisesti tehtynä toimenpiteen aikana on turha paeta tai heittäytyä vaikeaksi, toimenpide hoidetaan loppuun ja lopussa kiitos sekä palkka odottaa.

    Lilylle on opetettu käsky ”kylki”. Se tarkoittaa että maahan-käskystä käännytään kylkiasentoon niin että myös pää lepää lattiassa. Lily yrittää olla välillä tosi hauska kun se nostaa pään merkiksi että nyt hän voisi lähteä pois, vaan eipä onnistu. Annan uudelleen käskyn ”kylki” ja koira malttaa taas olla kun tajuaa ettei tässä nyt hänen aikataulujaan katsotakaan.

    Olen leikkaillut kynsiä aina noin parin viikon välein. Yhdestä syystä, ettei kynnet yksinkertaisesti kasva liian pitkäksi ja saa pelätä mustan kynnen tuomaa suonikirousta ja varsinkin siihen osumista. Ja toisesta, koira saa säännöllisesti koulutusta aiheen osalta ja oppii koko ajan lisää.

    Seuraavassa step by step-ohjeet kuinka meillä on toimittu:

    1. koiralle annetaan käsky ”kylki” (onnistuu helpommin jos koira on valmiiksi maahan-asennossa).

    2. varmistetaan toisella käskyllä että myös pään on pysyttävä lattiassa ja koiran aloillaan. Tässä vaiheessa koiran voi jo palkita ja odotuttaa koiraa esimerkiksi 15 sekuntia ennen kynsienleikkaamisen aloittamista.

    3. käyn itse istumaan koiran etu -ja takajalkojen väliin niin että omat jalkani lepää pystyasennossa koiraan nähden koiran vatsan ja kyljen päällä. Omaa painoa pystyy hieman käyttää avuksi jos koira alkaa liikentimään.

    4. otan koiran etutassun ja alan napsimaan kynsiä. Yhteen tassuun minulta menee aikaa varmaan noin 5 minuuttia koska yritän vuolla pitkän aikaa kynttä hyvinkin lyhyeksi. Palkkaus. Ja tassun vaihto. Asento ei ole kovin ergonominen, mutta samalla pääsee kehittämään omia vatsalihaksia, varsinkin niitä vinoja! :D

    5. kun kaikki tassut on käyty läpi, nousen seisomaan ja koiran on edelleen oltava kylkiasennossa. Vasta kun se saa luvan, se voi nousta. Tässä vaiheessa voi vielä palkata.

    Pienen koiran osalta tämä ei toimi, ohjetta voi soveltaa heille niin että koira opetetaan (minulla siis itselläni chihuahua-koiria) olemaan reisien päällä selällää. Meillä ainakin chihut miltein nukkuu kuin niiltä leikataan kynsiä eli helppoa kuin heinän teko (itseasiassa paljon helpompaa)!

    Meillä homma sujuu loistavasti näin, tällä hetkellä Lilyn päällä ei oikeastaan tarvitse enää niinkään maata koska se on tajunnut jutun juonen jolloin ei yritä lähteä livohkaan. Työskentelyasento itsellekin on helpompi jos pystyy olla vain polvillaan koiran edessä. Tai miksi ei myös haara-asennossa polvillaan koiran vatsan päällä hellästi. Itse pidän siitä että näen tassun nimenomaan sieltä alasuunnasta anturoiden yltä, jolloin kynsien leikkaus ”anna tassu”-menetelmällä ei minulla toimi.

    Koirat joita trimmataan rotunsa puolesta pennusta saakka, saattavat olla paljon tottuneempia hoitotoimenpiteisiin jolloin opetuskin on helpompaa kun se on niin rutiinia. Toivotamme onnistuneita kynsienleikkuuhetkiä kaikille muillekin!

    Jasu & jo 37 kiloinen vauva

    1403666_748190371872894_6415048847916543904_o 1606484_748193971872534_7488572600026489216_o

  • PikkukuvaKohdetyöskentely on osa Lilyn päivittäisiä harjoitteita, ollut oikeastaan ihan alusta asti ja sen harjoittelu on todella innostavaa. Se pakottaa koiran keskittymään ja käyttämään päätään, lisäksi sitä voi soveltaa[…]

  • Kuten otsikkokin kertoo, seuraavaksi pohdinnassa on meidän hihnakäytös kodin ulkopuolella. Minulle on ollut ihan uutta opettaa koira olemaan vetämättä. Treenejä meillä on tietenkin päivittäin, koska lenkkeilemme päivittäin. Ja lisäksi, ilmoitin itseni ja Lilyn juuri Trainer’s Choisen hienosti hihnassa-kurssille, jotka vihdoin taas starttaa (tosin meidän vuoro on vasta kesäkuussa :D ).

    Muutama sananen siitä miksi (taas) kurssille? Ilmoittauduin juuri heidän kurssille sen vuoksi että tiedän siellä saavani jotakin semmosta tietoa mitä kukaan muu ei minulle pysty kertomaan. Olen joskus ollut toisten rotuisten koirieni kanssa yhdessä ja erikseen erään koirakoulun ohituskurssilla, millä keskityttiin hihnakäyttäytymiseen ja remmirähjäämiseen. Valitettavasti kurssi antoi minulle, noh ei mitään. Eli vielä vähemmän se antoi koirilleni (paitsi mahan täydeltä namuja 45 minuutin ajan). Jopa minä olisin näillä taidoillani sen kurssin pystynyt vetämään niille 20 koirakolle (aivan ylisuuret kurssikoot) joiden kanssa nimenomaisesti hinkattiin ympyrässä ohituksia ja huonolla menestyksellä, yllätys! Kokemani perusteella remmirähjäyksen syyt voivat olla moninaisia ja parasta on keskittyä etsimään syy käyttäytymiseen. Moni koiranomistaja ei varmaan usko että usein on itse ollut syypää siihen että koira on remmirähjä. Pakko puolustaa remmirähjien omistajia sen verran, että rodullakin ja laumalla on pakko olla väliä (viittaan omakohtaisiin kokemuksiin omista koiristani)! :D

    Lilyn kanssa olen onnellisessa tilanteessa sinänsä että se ei ole koskaan haukkunut pihalla. Kyllä. Se ei pelkää mitään eikä sillä ole syytä rähjätä. Rotu itsessään on aika vähä-ääninen. Lily on vain kovin avoimesti kiinnostunut kaikesta mikä liikkuu tai ei edes liiku, heh.

    Hankin Lilylle taannoin kuonopannan koulutuksen tueksi. Lisäksi sillä on vielä tapana vetää joissakin tilanteissa joten se vähenee nyt merkittävästi tai ainakin pysyn pystyssä. Se menee kyllä ulkona nätisti tavallisessa pannassakin, mutta tässä iässä tarvitsen sen täyden keskittymisen joka välillä haahuilee jossakin.. Se oli hieman epämiellyttävä kapine pentukoiralle, joten namit apuun ja kärsivällisyyttä. Lisäksi pidin sitä noin tunnin päällä kotona ennen ensimmäiselle lenkille lähtöä. Noin viikossa siihen on opittu hyvin. On myös tärkeää että taluttaja osaa käyttää kuonopantaa oikein!

    Uskokaa tai älkää olen kuivaharjoitellut myös hihnan käyttöä eli selventänyt itselleni neuvojen ohjeistamana hihnan käyttöä ilman koiraa. Suuri oivallus on tietenkin se, että jos minä taluttajana luon painetta hihnan päässä niin onko koiralla muuta vaihtoehtoa kuin vetää päinvastaiseen suuntaan? Se on luonnollista, ihmiselläkin. Lisäksi jos koira vielä pääsee eteenpäin joka kerta kuin hihna kiristyy niin uusi opittu käytös on taattu (tosin huono sellainen). Voimakkaan koiran omistajana minulla ei ole varaa joustaa yhtään. Myös kytkettynä olevat koirat voivat käyttäytyä ihan erilailla kuin jos ne olisi vapaana ja tutustuisivat sillä tavalla toisiinsa, kokemusta on. Jaksan edelleenkin ihmetellä esimerkiksi Pariisia koirakaupunkina, siellä koirat kulki omistajan vierellä tai pyörän läheisyydessä vapaana, ne eivät olleet kiinnostuneita muista ihmisistä ja koirista. Mikäli koiran käyttäytymiseen kiinnitettäisiin kytkettynä aina yhtä paljon huomiota kuin vapaana ollessa niin koirat olisivat täälläkin varmasti paremmin hallittavissa.

    Olen opettanut Lilylle käskyn ”odota”, jolloin se hiljentää vauhtia. Tästä on ollut hyötyä varsinkin liukkailla talvikeleillä. Tällöin minun ei tarvitse odottaa siltä vetoa jonka seurauksena meidän matka pysähtyisi (mikäli niin tapahtuisi, niin hihnan löystyessä koira saisi vasta luvan jatkaa matkaa).

    Tärkein käsky pihalla Lilylle on ”ohi”, käytän vastaehdollistamista. Me emme lenkillä haistele muita koiria tai ihmisiä. Ehkä jonain päivänä, kun se osaa käyttäytyä haluamallani tavalla. Nyt se saisi vain vetämisestä ja haahuilusta palkinnoksi ihanien ihmisten luokse pääsyn ja rapsutuksen, voinee arvata millainen se sen jälkeen olisi jatkossa lenkillä (aiheuttaisin itse omalla toiminnalla sille huonon hihnakäyttäytymisen). Ehdollistan Lilyä joka päivä tuohon käskyyn vaikkei ketään tulisikaan juuri sillä hetkellä vastaan, toivomuksena on saada käskystä niin vahva että se automaattisesti ottaa kontaktin minuun ja unohtaa näköpiirissä olevan ärsykkeen. Jokaisesta onnistuneesta kerrasta heruu tietenkin herkku kun ärsyke on ohitettu toivomallani tavalla käskyn turvin. Aina en edes anna käskyä, yksittäisten ihmisten ohi Lily malttaa jo mennä ilman sen suurempaa kiinnostusta ja halua pyrkiä ihmistä kohti. Käsky toimii kuitenkin vaihtelevasti, joskus meillä on vaikeita tilanteita kun olisi niiiiin älyttömän kivaa mennä halaamaan kaikkia vastaantulevia tai leikkimään toisen koiran kanssa. ”Pilalle menneen” ohituksen jälkeen palkkaa ei tietenkään heru ja menemme ohi vähin äänin, en hoe käskyä turhaan useasti. Enkä toru koiraa.

    Meidän treenit tämänkin aiheen osalta jatkuu vielä pitkän aikaa, joten palaan aiheeseen myöhemmin uudelleen, vielä parempien tulosten kera.

    Jasu & Lily The Lenkkeilijä

    1796548_735093423182589_880241907_n

  • PikkukuvaPaljon on työtä tehty ja nyt se tuottaa tulosta! Meillä ei kuitenkaan koko aikaa käy vieraita, saati edes kavereita joten itse koulutustilaisuuksien määrä on ollut vähäistä. MUTTA Lilyn käyttäytyminen vierailla ja[…]

  • PikkukuvaHeti ensin minun on tunnustettava että toisen rotuiset koirani ovat päässeet vähän liian helpolla. Ne ovat saaneet myönnytyksiä, koska ovat pieniä. Tosin, niitä on helpompi hallita ja niistä on tullut ihan ookoo[…]

  • PikkukuvaAloitan Lilyn koulutuskertomukset tärkeästä käsitteestä, jota ilman koiran ei kannata toimia halutulla tavalla: palkka, palkkio. Varsinkin koira joka ei kuulu palveluskoiriin eikä omaa miellyttämisen halua toimii[…]

  • Jasu muutti profiilikuvansa 5 vuotta, 4 kuukautta sitten

  • Lataa lisää