• tunturiaAion pitää lomani kahdessa erässä tänä kesänä. Ensimmäinen osa alkaa jo ensi viikolla, kahdeksan päivän kuluttua. Väsymys alkaa olla jo aivan massiivista. Viimeiset päivät menen ryömimällä. Odottavan aika on pitkä ja lisäisin siihen vielä että kivinen. Koko ajan tulee asioita joita täytyy hoitaa ennen ja lista senkun kasvaa.

    Tällä pikkulomalla aion kiivetä vuorelle. Ihan niinkuin elämässäni ei viime vuosina olisi tarpeeksi ollut vuorta ja kukkulaa kavuttavaksi, mutta aion kiivetä korkealle ja nähdä kauas. Kiipeäminen tulee viemään voimia ja niitähän minulla ei nyt oikein tunnu olevan. Voimaa ei ole pohkeessa eikä pakarassa, enkä ihan ole tuosta korvienvälistäkään kovin varma ja vakuuttunut. Mutta aion päästä perille.

    Elämässäni on ollut kukkulaa riittämiin. Kun yhdestä nyppylästä pääsee, on näköpiirissä jo toinen, vielä korkeampi. Välillä on täytynyt mennä jopa nelinkontin. Ja usein on ollut pakko huutaa apua. Pahinta ovat olleet ne hetket, kun tuska kiipeämisestä on tehnyt suun mykäksi ja korvissa on vain tuuli humissut, etkä ole jaksanut enää edes huutaa. Silloin on jokainen kivi antanut periksi jalan alla, etkä ole päässyt eteenpäin, vaan pudonnut joka yrittämällä vähintään metrin taaksepäin.

    Kun muistelen näitä aikoja, hengästyn pelkästä ajatuksesta, mutta uskallan kuitenkin kurkistaa itseäni siellä kaiken keskellä ja alla. Kipua en kaipaa enkä sitä ahdistusta, mutta näen silmissäni kuitenkin elämänhalun, ainakin pienen kipinän siitä. Ja kuiskaan korvaani: jos et pääse eteenpäin, lähde sivusuunnassa, sillä jossain on aina maasto helpompaa.

    Tunturissa ei voi edetä pystysuoraan ylös, vaan on edettävä siksakkia. Sillä aina jossain on kivissä rako, mihin saat jalkasi sopimaan tai paikka, missä kivet eivät karkaa jalkasi alta ja maa on luotettavaa edetä. Ja kohta huomaat olevasi kohdassa, missä voit pysähtyä, tasoittaa hengitystä ja katsoa taaksepäin. Katsoa sinne mistä olet tullut. Katsoa omaa selviytymistietäsi…ja olla ylpeä itsestäsi.

    tunturipolut

     

     

    Korkealta näkee kauas. Näköalapaikalle on hyvä seisahtua. Jos vain juoksee suinpäin, ei opi mitään matkasta. Ja jos ei kuuntele kipua, ei voi olla kiitollinen rauhasta.

  • kelopuuNäinä hetkinä on julkistettu uusi hallitus ja sen julkistama hallitusohjelma. Monet ovat älähtäneet, jotkut ovat suuttuneet, toiset kiittelevät. Ratkaisut ovat vaikeita. Tai riippuu siitä, mistä kulmasta katsoo. Katsooko asioita pientuloisen, työttömän, pikkulapsiperheen, eläkeläisen, opiskelijan, vai yrittäjän, hyvin toimeentulevan tai uraputkessa olevan kanttilta. Mutta monen mielessä on kysymys: Selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

    Mietitäänpä asioita muutamasta näkökulmasta:

    Perheen isä on ollut työttömänä jo niin pitkään, että ansiosidonnainen on jo pian päättymässä. Yritetty on, mutta jokaisesta työllistymisyrityksestä on tullut karenssia, sillä kaikki työ ei olekaan TE- keskukselle kelpaavaa. Olisi vain pitänyt olla kotona hiljaa eikä yrittää. Nyt perhe on velkaantunut karenssikuukausien takia. Yhteiskuntaa ei kiinnosta, sillä perheen äiti käy töissä ja tienaa lähihoitajana liikaa. Iltakävelyllä äiti puristaa isän kättä lujasti ja kysyy: selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

    Yksinhuoltajaäiti on masentunut vaikean avioeron takia ja jäänyt pitkälle sairaslomalle. Nyt kuntoutusjakson jälkeen on väläytetty mahdollisuutta hakea työkyvyttömyyseläkettä. Äiti on kotona, eikä jaksa joka päivä laittaa kunnon ruokaa. Puhumattakaan virikkeellisistä lukutuokioista tai askarteluhetkistä lapsen kanssa. Päivähoitopaikka on ainoa valopilkku, sillä sen hetken, kun lapsi on päivähoidossa, äiti saa olla vapaa syyllisyydestään. Hallituksen päätökset pelottavat. Otetaanko meiltä päivähoitopaikka pois, koska minä en ole töissä? Äiti ajattelee viimeiseksi illalla, ennenkuin ottaa nukahtamislääkkeensä: selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

    Kansaneläkkeellä oleva nainen on melkoinen penninvenyttäjä. Hän tietää miten tehdä ruokaa yksinkertaisista aineista ja miten sukat parsitaan kolmatta kertaa samasta kohdasta. Mutta viime aikoina on ollut murhetta, sillä lääkelaskut ovat kasvaneet melkoisesti. Kaihileikkaus on tulossa, mutta sairaalalaskut pelottavat. Televisiouutisissa puhuttiin lääkekulujen vähennysoikeuden supistamisesta. Kissa hyppää syliin ja sitä silittäessään nainen kysyy kissalta: selvitäänkö me tästä, ihan oikeasti?

    korttikuva

     

    Keksittyjä tapauksia, mutta voivat olla tottakin. Kyllä tässä on itsellekin tullut mieleen huokaus: selvitäänkö me tästä? Ihan oikeasti? Mies katsoo silmiin ja vastaa: selvitään me, tavalla tai toisella, ihan oikeasti.

  • PikkukuvaViimeiset kolme vuotta olen elänyt tunnetilojen vuoristorataa. Rauhallisesta kotielämästä, tyhjänpäälle putoamisen ja tikapuiden rakentamisen kautta tähän hetkeen, jossa päälimmäisenä tunteenani on rauha.[…]

  • sydän-hiekassaEnsimmäinen kesän tuntu minulle tulee tuoksusta. Siitä kun aikaisin aamulla tai myöhään illalla menet ulos ja ilman lämpö kohtaa kasvavan kostean ruohon ja lehden. Toivon, että se tuoksumuisto säilyy mielessäni aina vanhainkotiin asti. Tuoksut ovat muutenkin merkittäviä. Eilen katselin sisustuslehteä, jossa oli kuvattuna hehkuvan violetti syreeninkukka ja mieleeni tuli heti syreenin tuoksu. Ihan kuin koko lehden sivu olisi oikeasti tuoksunut.

    Tänään olen saanut istua auringonpaisteessa takapihalla. Olen istunut silmät kiinni lepotuolissa, nojannut vähän taakse ja saanut auringon lämpöä. Jopa niin paljon, että silmissä on tuntunut, vaikka luomet ovat olleet kiinni. Lämpö on tuntunut hyvältä ja lohduttavalta. Aurinko on sanonut minulle: elämässä on toivoa, sillä minä olen olemassa vaikka pilven tullessa et olekaan siihen jaksanut uskoa.

    Alkukesän huumaa. Odotuksen huumaa. Täyttymyksen odotusta. Ei minulla ole suuria suunnitelmia, vain pieniä hyviä hetkiä. Odotan lepoa ja rauhaa. Hiljaisuutta ja hiekkarantoja. Rakkautta ja rentoutusta. Uudistumista ja unennäköä. Läheisyyttä ja lohdutusta. Kukkia ja korkokenkiä paljoissa jaloissa.

    lomavarpaat

     

    Kesä on tulossa ja se tuntuu hyvältä. Suu menee hymyyn ja varpaat löytyvät sandaaliin. Voin sanoa olevani huumassa. Enkä edes yritä päästä pois.

  • pylväsJa nyt en tarkoita mitään pilasoittopilareita, vaan niitä pylväitä, jotka auttavat pitämään katon korkealla ja elintilan elämässä sopivana. Niitä pilareita, joiden varassa ja suojassa on hyvä olla. Jossa voin elää ja rakastaa, itkeäkin ja olla heikko.

    Koko elämäni olen uskonut Jumalaan. Siihen, että minulle on aina tarjolla isompi käsi ja syli ja turva ja joka kyllä sanoo rehellisesti myös ne minun virheeni, mutta joka ei silti jätä eikä hylkää eikä heitä roskikseen. Jumalaani liitän aina adjektiivit: viisas,uskollinen, oikeudenmukainen ja pyhä.

    Toinen pilarini on usko hyvyyteen. Jollain kummallisella tavalla siihen liittyy myös kiinteästi usko pahuuteen, mutta että se pahuus on vain siivelläeläjä, joka tulee vielä häviämään. Hyvyyttä on ja hyvyys ei jätä heikompaa. Hyvyys näkee ihmisen sydämeen ja muuttaa sitä. Hyvyys tuo tullessaan rauhan ja levon, mutta samalla hyvyys on myös haavoittuvainen ja altis hyväksikäytölle. Kuitenkaan en halua luopua hyvyydestä.

    Kolmas pilari on elämä itsessään. Se, että elämä on lahja ja mahdollisuus, muuttuva ja arvoituksellinen. Koska en voi nähdä kulman taakse, enkä tiedä tulevasta, tekee se elämästä entistä arvokkaampaa juuri tässä hetkessä. Jokaisella hetkellä, hengenvedolla ja ratkaisulla, sanalla ja sanomattajättämisellä on merkitystä siihen tulevaan, vielä aavistuksenomaiseen. Miksi elän, ei ole sattumaa, vaan minun elämälläni on tarkoitus. Enkä pysty pilaamaan elämäni tarkoitusta, vaikka usein sitä väärillä ratkaisuillani yritänkin tiedostamattani.

    kaariporttiNeljäs pilari (jostain kummallisesta syystä haluan, että asioita on parillinen lukumäärä) on ihminen. Läheinen ihminen tai läheiset ihmiset. Tämä on se pilari, jonka varassa kattoni ei lepää, mutta joka tekee asumuksestani kauniimman ja täydellisemmän. Ilman toista ihmistä en pystyisi peilaamaan itseäni ja tekemisiäni. Toisesta ihmisestä opin eniten elämästä ja kompromisseista, vuoropuhelusta ja yhteydestä. Opin myös itsestäni ja yksinäisyydestä kun minulla on tarpeeksi vertailupohjaa. Ihminen on mielenkiintoinen. Ja ihminen on aina tarina. Läheinen ihminen näkee myös minun tarinani ja läsnäolollaan tekee siitä kauniimman.

    Minun pilarini ovat tässä. Lahjana sinulle. Saat tutkia niitä ja tarkastella, ja minun puolestani vaikka arvostella, mutta sinä et pysty niitä murtamaan ja kaatamaan. Jotkut ovat sitä yrittäneet tahallaan ja tiedostamattaan. Kuitenkin siinä onnistumatta. Pilari voi horjua, mutta se ei kokonaan kaadu, sillä se ei ole yksin.

  • minä-ja-pipoKävin vaa-assa. Ehkä ei tarvitsisi kirjoittaa mitään muuta. Siinä se koko kauheudessaan. Tulosta oli tullut pitkin talvea. Ja nyt sitten olisi aika kuoriutua kaikista niistä talvitamineista ja paljastaa sisus. Mutta kun ei huvita. Ei näillä tuloksilla. Jälleen on uuden ryhtiliikkeen paikka. Pitää tehdä muistilista siitä mitä pitää muistaa ja mitä pitää unohtaa.

    1. Jääkaapin tsekkaus. Vapusta on jäänyt vielä hyvää pitsavärkkiä ja toisaalta tekisi mieli ihanaa aitoitalialaista tattirisottoa valkoviinillä ja parmesaanilla ja voilla. Eikö olekin niin, että aloittaa ei voi ennenkuin on jääkaappi syöty tyhjäksi kaikista herkuista. Sitä olenkin nyt tämän päivän antaumuksella ja suurella kaihoudellakin tehnyt niin että vyötärö kiristää.

    2. Oikeanlaisen ryhtiliiketekniikan haltuunotto. Ei muutakuin valitsemaan kirjahyllystä kaikkien niiden upeiden dieettiruokaohje- elämänhaltuunottamisopusten joukosta se ainoa oikea juuri tähän hetkeen sopiva. Ja löytyihän se: kaikkein inhimillisin ja minua ymmärtävin teos, jossa lähdetään liikkeelle korvien välistä, eikä ensimmäisenä kajota oliiviöljyyn.

    3. Liikuntasuunnitelma. Ensin pitää tietysti hahmottaa asia liikkuminen. Kuinka nopeasti sitä pitää liikkua ja miten pitkänaikaa kerralla? Täytyykö ihan hengästyä, vai voiko samalla päivittää facea? Ja jos liikunnaksi lasketaan hengästyminen, niin tämäniltainen Tähdet Tähdet- ohjelmajakso oli niin hengästyttävän ihana, että kyllä tuntee ihminen liikkuneensa ainakin sen puolitoista tuntia putkeen. (tosin kyllä nautin samalla sitä tähteettähteet-pitsaa…)

    minä-ja-kenkä4. Vaatekaapin tsekkaus. Mitkä vaatteet voi ottaa uudelleen käyttöön dieetin oikein purressa ja mille vaatteille voi antaa lähtöpassit partiolaisille telttamateriaaliksi? Paljonko menee rahaa tulevana kesänä uusien vaatteiden hankintaan? ja onko minulla siihen varaa?

    Tekosyitä on monia. Mutta pääasia on, että tunnistaa ne tekosyiksi aloittamatta jättämiselle. Tällä kertaa haluan aloittaa…ja jatkaa…ja päästä ainakin tyydyttävään lopputulokseen. En ehkä joudu koko garderobia uudistamaan, mutta jos sentään kesällä jo pystyisin viemään edes roskat- hengästymättä.

  • PikkukuvaKun työssä on niin syvällä ihmisten arjessa ja vielä usein siinä nurjassa puolessa, tarvitsee latautuakseen välillä pyhää ja juhlaa. Ja tällä pyhällä tarkoitan myös sitä pyhyyden kokemusta, mikä ei ole ihmisen[…]

  • IMG_4060Aikaa on kulunut ja hampaankolossa on yhä vähemmän asioita. Eräs ystävä puhui kahdesta vuodesta, minä ajattelen, että toipuminen kestää koko elämän, eikä siltikään koskaan tule ennalleen. En tiedä, onko edes tarvetta. Takaisin paluuseen ei ole mahdollisuuksia, ei edes astraalitasolla, saatikka fyysisesti ja oikeasti.

    Eilen illalla kotona oli hyvä jutteluhetki. Tiedäthän niitä hetkiä, kun molemmat ovat vapautuneita ja läheisyys antaa luvan olla rehellinen ja avoin pohjia myöten. Se on niitä hetkiä, kun tulee sanoneeksi asioita ihan oikeasti ja oltua auki ja vapaa. Siinä hetkessä minäkin totesin olevani onnellinen ja vapaa suuremmista katkeruuksista. Hengitin tässä ja nyt, en mennyttä enkä tulevaa.

    Uskon edelleen ihmisyyteen, vaikka näenkin, että on ihmisiä, jotka elävät myös toisia ihmisiä varten ja sitten on niitä, jotka tallovat edeltään aina yhden ihmisen kerrallaan. Uskon rakkauteen, vaikka näenkin itsessäni arpia, jotka vihlovat huonolla säällä. Uskon tulevaisuuteen, vaikka hetki sitten toivoin kuolevani puukoniskuihin selässä ja sydämessä. Uskon siihen, että minä tulen nousemaan ja että saan kauneimmat siivet ever. Eikä uskoni Jumalaan kuollut, vaikka häntä kovasti haukuin ja soimasinkin huonoista korteista ja pahasta raekuurosta. Heinäsirkoista ja paiseista puhumattakaan.

    jäinen puuVielä jokin aika sitten näin joka paikassa ällöttävän onnellisia ihmisiä ja olin heille niin kateellinen, että leukaperissä kiristi. Tänään tiedän, että toisten kadehtiminen ei lisää piiruakaan omaa onnellisuuttani, eikä muiden menestys ole minulta pois. Ja uskon vakaasti, että minullekin on pala kakkua olemassa, jossa on valkosuklaakuorrute ja nonparelleja.

    Uusi sivu on käännettävänä ja se on jo käännetty. Vielä en osaa ajatella itsestäni kovin suuria. Häpeän omaa jätettyä itseäni. Mutta onneksi nyt osaan jo uskoa elämään. Tulossa on uusia sivuja, uusia voittamisen arvoisia esteitä, valloittamisen arvoisia vuoria. Ja jos ei niin olisi, olisin vain yksi pieni hapan pihlajanmarja, joka talven jälkeen löytyy tallattuna lumen alta kovasti  jäätyneenä. Siihen en suostu. En vain suostu.

  • PikkukuvaEilen yhdessä suositussa tv-sarjassa pohdittiin tällaista: Voiko olla niin, että ihmiselle olisi elämän alussa myönnetty tietty määrä rakkausvarantoja, joita sitten on lupa käyttää koko elämänsä ajan? Jos jossain[…]

  • ikkunaenkeliTapaan paljon ihmisiä, jotka ovat elämässään joutuneet kyykytetyiksi. Tiedät sen tilanteen, kun joku käyttää sinua kohtaa ylivoimaa tai valtaa ja kävelee ylitsesi ikäänkuin sinulla ei olisi mitään merkitystä tai ihmisarvoa. Ja aina joudut itse kärsimään tai maksamaan tai antamaan periksi. Koska raha, tai röyhkeys, tai valta, tai voima, tai pahuus. Annat periksi, koska et jaksa tai koska sinulle ei vaan anneta mahdollisuutta olla tasavertainen.

    Maailmassa on liian paljon vääryyden voittokulkua. Sitä, kuinka röyhkeämmin ja julkeammin valehtelevat saavat sanoa sen viimeisen sanan. Ja liian usein se on mies, joka voittaa ja nainen, joka alistuu ylivoiman alle. Vaikka sunnuntaina oli kansainvälinen naistenpäivä ja moni päivitti facebookkiaan kauniilla kukkakimpuilla ja muilla mukavilla lahjuksilla, se ei mielestäni ole pelkästään tuon päivän tarkoitus. Kansainvälisesti ja ihan kansallisestikin katsottuna, naisten asema on vielä edelleen olla nöyrä ja antaa periksi. Liian usein.

    Avioerossa nainen, joka ei jaksa pitää puoliaan, antaa asioiden olla ja maksaa vaikka miehen velat, että saisi olla rauhassa. Ja mies antaa asioiden tapahtua. Tai nainen on hiljaa ja suostuu liian pieneen elatusmaksuun, koska ei vaan jaksa riidellä ylivertaisen verbaaliakrobaattinarsistin kanssa. Ja mies antaa asioiden tapahtua. Voi, mikä uljaus! Oih, mikä luomakunnan kruunu! Lapsia hankitaan, mutta kun niistä onkin vähän vaivaa, ne on helppo ulkoistaa avioerossa toiselle vanhemmalle ja unohtaa. Koska oma elämä, koska itsensä toteuttaminen, koska elämisen sietämätön keveys.

    Kuinka paljon kipua ja turhaumaa maailmassa kannetaan?! Kipua, joka on toisen aiheuttamaa. Turhaumaa, jonka kanssa vaan on elettävä ja jota täytyy sietää päivästä toiseen.

    Rehellisyys ei todellakaan peri maata. Mutta se perii taivaan.

  • PikkukuvaVaikka koko talvilomani ajan oli sateista ja pilvistä ja harmaata ja kuumeista ja flunssaista ja ikävää, olen kuitenkin nauttinut siitä, että päivän ja yön ero on selvä. Aamulla valo lisääntyy ja yöllä on pimeää.[…]

  • Muutto on tehty ja kohta on taasen elämä kohdillaan ja paikoillaan. Epäjärjestyksessä eläminen on väsyttävää ja rasittavaa. Ensin purat kodin, laitat asiat laatikoihin ja säkkeihin. Kannat osan, jätät toisen ja koskaan et muista ihan tarkkaan mihin ihmeeseen sen yhden tärkeän laitoit, ennen kuin olet päässyt siihen onnelliseen pisteeseen, että kaikki nyssäkät on purettu ja aseteltu mikä esille, mikä kaappeihin.

    Löytöjäkin olen tehnyt. Ainiin, minullahan on tämmöinen! Esimerkiksi eilen löysin ihanan yöpaidan, jota tuskin olen juurikaan käyttänyt, mutta nyt se löysi ylleni ja aikaansai iloa. Tai ne esineet, jotka löytävät kokonaan uuden tarkoituksen, kun sen asettelee eri paikkaan tai huoneeseen.

    Pikkuisen piti tehdä myös hankintoja. Olohuone sai uuden maton ja kattovalaisimen ja eteinen istuimen (käytetyn parturintuolin ;D )ja pianontausta peilin lauluharjoituksia varten. Vaikka uusissa tavaroissa ei ole vielä historiaa meille, tuntuvat ne nyt jo ihan omilta ja tärkeiltä omissa tehtävissään.

    kahvilassaPalautumista ja lepoa on tarvittu. Armollisuutta omalle riittämättömyydelle ja voimattomuudelle. Ikä ei kasvata voimia kuin korkeintaan henkisiä ja palautuminen kestää yllättävän kauan. Särkylääkettä on otettu ja sohvalla on maattu. En ole yrittänyt kiirehtää elimistöäni, onpahan saanut tuntea mitä on tehdä äärirajoilla ja mitä on olla väsynyt. Pikkuhiljaa, aamu aamulta on olo ollut parempi ja virkeämpi. Eikä kädetkään ole enää niin turvoksissa, sormuksetkin menevät jo hyvin sormiin.

    Meillä tämän päivän ihmisillä on suuri tarve tehdä kaikki suorituksena. Voimakas kuntosuoritus ja sitten siitä nopea palautuminen. Heti pitää olla valmis uuteen koitokseen ja suoritukseen, mikä ikinä se sitten onkin. Heikko ei saa olla, eikä hidas. Nopeasti, voimakkaammin, paremmin, korkeammalle, sitkeämmin ja röyhkeämmin. Ja väiaikoina nopeaan palautumiseen auttavat proteiinithivenaineetvitamiinitkuidutpalautumisjuomatpatukatjauheet. Mikä ihmeen kiire kaikilla on kokea liian paljon liian pienessä ajassa?

    sydän-hiekassaVanheneminen antaa viisautta hidastaa ja kuunnella. Ja nyt en tarkoita vain eläkeläisiä, vaan ihan jokaista, joka tunnustaa saavansa joka vuosi vähän enemmän ikää itselleen. Erikseen ovat ne, jotka aina täyttävät 35, vaikka näyttäisivät ryppyisiltä. Minun on ollut pakko tunnustaa sekä itselleni, että lähimmilleni, että enää en jaksa siirtää yksin lipastoa, enkä halua kantaa kirjahyllyä. Minä tarvitsen aikaa ja toista ihmistä. Ja särkylääkettäkin, joskus.

  • PikkukuvaOlen nyt muuton loppusuoralla. Paljon on pakattu, kannettu, maalattu, pesty ja suunniteltu. Nyt uusi koti on hahmottumassa ja kaksi yötä pitää vielä nukkua vanhassa paikassa. Tyttären kanssa eilen juuri huoattiin[…]

  • PikkukuvaNivelkivut ovat tulleet takaisin. Tämä jatkuvasti muuttuva ilmanala on pahasta. Kylmä on pahasta. Kosteus on pahasta. Talvi on pahasta. Olen kankea ja särkyinen. Ja juuri nyt, kun pitäisi olla vahva ja[…]

  • kaariporttiOlen jälleen muuttamassa. Tavaroita laatikkoon- ja laatikoista ulos. Huolellista pakkaamista, että mikään ei menisi rikki. Suunnittelua huonekalujen paikoista ja se johtaa aina verhojen miettimiseen ja tauluihin sekä koriste-esineisiin ja huoneiden värimaailmaan. Aivot raksuttavat koko ajan asioita joita pitää muistaa, joita olisi jo kiva päästä tekemään ja joiden olisi jo pitänyt toteutua. Kuukauden kuluttua kaikki on taas kohdallaan, tavarat ja ihmiset yhdessä osoitteessa.

    Portti auki ja portti kiinni.

    Ylimääräisen ylimääräisiä tavaroita ei enää paljoa ole, sillä muuttoja on ollut niin usein ja niin pienin välein, että karsintaa on tehty. Se helpottaa. Kaikkien muuttojeni jälkeen olen miettinyt sitä, mikä on ylimääräistä ja turhaa. Jos joku muu lajittelisi tavaroitani, hän säästäisi varmasti eri asioita kuin minä, tai heittäisi pois. Jokaisen tunnearvoasiat kun ovat niin henkilökohtaisia.

    Tämä pois ja tuo talteen.

    Jokaiseen uuteen kotiin muuttaessa sitä toivoo, että tapahtuma olisi jollakin lailla lopullinen. Että tapahtuisi se ihme, että saisi asua juuri tuossa kodissa niin pitkään, että näkisi jonkun elämäntilanteen vaihtuvan ennen osoitetta. Että näkisi naapureiden vaihtuvan ja tuntisi kuuluvansa kalustoon. Ja joku tulisi kysymään neuvoa ”te kun olette asuneet täällä niin pitkään…”.

    Täällä elän ja muualle en haikaile.

    Taas pitäisi pystyä katsomaan kulman taakse, mutta se ei ole mahdollista. Ja jos sinne näkisikin, niin pelottaisiko sinne astuminen enemmän kun tietää mitä tulee? Haluan edelleen uskoa ja luottaa tulevaan. Haluan rakentaa enemmän kuin purkaa. Haluan astua uuteen, tästä portista, tallettaa tärkeät ja elää juuri näin.

    Tuosta ulos- ja tuosta sisään, siitä mun matkani pitää.

     

  • PikkukuvaUusi vuosi on alkanut. Tuntuu jotenkin juhlalliselta astua uuteen, ihan kuin astuisi ensimmäistä kertaa puhtaalle, neitseelliselle lumihangelle tehden ne ainoat jäljet, jotka erottuvat. Seuraavat hukkuvat jo[…]

  • PikkukuvaTänä vuonna olen tehnyt historiaa: En ole kirjoittanut yhtään joulukorttia, en leiponut yhtään piparkakkua, enkä paistanut lanttuporkkanaperunamaksalaatikonlaatikkoa. Ei ole ollut aikaa, eikä ole huvittanut. Vielä[…]

  • PikkukuvaViikonloppuna oli rappukäytävässä vilskettä. Ovet paukkuivat ja portaissa tömisi. Ulko-oven edessä oli jatkuvasti auto, johon kannettiin tavaraa laukuissa ja jätesäkeissä. Naapurin kaikissa ikkunoissa oli[…]

  • PikkukuvaMeillä oli viikko sitten ensimmäinen hääpäivä. Aloitin taas alusta näiden vuosipäivien laskemisen. Mietin etukäteen, ja vähän pelkäsinkin, onko siinä enää mitään hohtoa. Tuntuuko enää miltään viettää jälleen kerran[…]

  • PikkukuvaKuinka syvällä surussa ihmisen täytyy käydä, jotta oppisi näkemään selvemmin?

    Kuinka rikki ihmisen täytyy mennä, jotta oppisi tuntemaan syvemmin?

    Kuinka paljon ihminen voi syventyä ja[…]

  • Lataa lisää