• Olen mä kyllä löytänyt sellaisen timantin että oksat pois. Neiti F on ollut nyt sen toissa vuoden halloween sairastelun jälkeen suht terveenä, jos paria oksennustautia ei lasketa, ne saatiin samoilla ”lääkk[…]

  • Tämä oli tallennettu luonnoksena huhtikuussa ja olin näköjään unohtanut sen julkaista. Asiaa on siis ollut vielä lääkekuurista silloin kun Neiti F. muutti taloon. Lisäsin myös loppuun nykyvoinnista ja mitä mieltä[…]

  • Joo…o, ei oo tullu vähän aikaan kirjoiteltua. Hyvin meillä on mennyt. Neiti F. on oppinut uusia temppuja ja metsälenkit on edelleen sen lempipuuhaa. Ja siellä se päästeleekin ylimääräisiä virtojaan kun pääsee vapaana juoksemaan. On se pari kertaa lähtenyt oravan ja jäniksenkin perään, mutta tullut ”tyytyväisenä” takaisin kuin sanoakseen: ”Näiksä, mä paimensin sen pois.” Kun ei kerta kiinni saanut. Se onni on, että Neiti F. tulee aina takaisin luokse vaikka olisikin vähän poikennut polulta, kun on tärkeää pitää omaa emäntää silmällä. Loistava marjastus ja sienestys kaveri se on myös. Jää makoilemaan hiukan pidemmälle ja nautiskelee ulkoilmasta kun meikäläinen kyykkäilee ämpärin tai pussin kanssa varvuissa ja sammallissa.
    Ai niin ja Neiti F. oppi kulkemaan pyörän vierellä. Ja emäntä innostui lainaamaan isän oikeaa maastopyörää niin ollaan päästy mettäpoluille juoksee ja pyöräilee. Kyllä paranee tasapaino ja kunto kehittyy. Asfalttitiellä en tykkää mennä Neiti F.:n kanssa, ystävä kertoi nuorena saaneensa heidän koirien anturat rikki asfaltin takia, joten haluan välttää sitä ja toiseksi en luota yhtään autoilijoihin. Tullaan niin läheltä ja niin kovaa vauhtia, että jos jotain erikoista sattuisi niin olisimme auton alla. Ei se ihmishenki täällä näytä paljoa maksavan, siksi pysyn mielummin lähi hiekkateillä sekä metsässä.
    Tokoa ja agilityä en ole vielä päässyt harjoittelemaan ja ystäväni lupasi tulla opettamaan meitä match showta varten. Ihan vain huvin vuoksi käytäisiin sekarotuisten luokassa kokeilemassa osattaisiinko olla vaikka ympärillä olisi paljon kavereita.
    Ollaan myös käyty koirapuistossa leikkimässä kavereiden kanssa ja pian onkin asiaa hakea kennelyskä rokote eläinlääkäriltä.
    Niin ja ostin tai siis tilasin sellaisen kura/sadepuvunkin Neiti F.:lle. Sen verran usein jouduin huuhtelemaan, ettei neidin iho siitä tykännyt, ja puku on ollut hyvänä apuna puhtaana pysymisessä. Ei tarvitse kuin tassut putsata.

    Niin, mutta itse asiaan. Neiti F. tosiaan sairastui nyt sitten kunnolla ensimmäisen kerran.

    Perjantai – pyhäinpäivä lauantai välisenä yönä heräsin siihen, että Neiti F. oksensi. On se oksentanut joskus aiemminkin, mutta yleensä vain kerran tai kaksi, joten en aluksi huolestunut. Mutta kun oksentelu ei ottanut loppuakseen ja yön aikana oli oksentanut jo kuusi kertaa sekä lyhyen aamulenkin ohessa sekä sen jälkeen vielä kaksi kertaa niin soitin päivystävälle eläinlääkärille. Ensin eläinlääkäri (ELL) pyysi tarkkailemaan tilannetta ja jos tilanne paranee niin antamaan riisi-kana-raejuusto sekoitusta, joka olisi ennemmin puuromaista (eli tosi vetistä) kuin tiivistä tavaraa sekä seurata juomista. Suositteli myös hakemaan apteekista suoliston mikrobiston tasapainoittaja tahnaa, joka sisältää koiran luonnollista suoliston bakteerien hyvinvointia edistävää sekä huonojen bakteerien kiinnittymisen suolen pintaan estäviä bakteereja. Lämpöä hän pyysi myös mittaamaan ja jos tilanne pahenee niin ottamaan yhteyttä uudelleen.
    Neiti F. vaikutti edelleen erittäin väsyneeltä ja alakuloiselta sain äidin avustuksella mitattua lämmön ja oli 39,9 astetta, kun normaali on siinä 38 asteen luokissa. Soitin samantien takaisin ja ELL pyysi tulemaan puolentoista tunnin päästä vastaanotolle.

    En siis ehtinyt käydä hakemassa apteekista kyseistä tahnaa kun kuitenkin apteekille oli sama matka kuin itse ELL vastaanotolle. Äitini tuli onneksi avuksi ELL:lle. Neiti F.:n paino oli 23,5kg kun normaalisti se oli siinä 25kg paikkeilla. ELL ultrasi Neiti F.:n kohdun (koska juoksut olivat alkaneet noin viikko sitten) ja totesi ettei märkäkohtua tai muuta vapaata nestettä vatsan alueella näkynyt, myös suoli ja rakko näyttivät normaaleilta. Mikä siis Neiti F.:llä oli vikana. Se ei selvinnyt. ELL otti vielä verinäytteet ja totesi Neiti F.:n olevan kuivunut, joten laitettiin nesteytykselle. Neiti F. sai samalla kipulääkettä ja pahoinvoinninestolääkettä tiputuksen yhteydessä. Ja ELL varoittikin, että Neiti F. saattaa mennä vähän ”humalaiseen” olotilaan, koska kipulääke oli obioidi pohjainen (eli huumausainepohjainen kipulääke, ei pelkkä huumausaine). Sai 100ml infuusinestettä eli parempaa suolaliuosta suonen kautta ja loput 400ml niskanahan alle ”patiksi”. Sain siis kotiin baarin illan jälkeen tulleen kamelin. Neiti F. käveli itse autoon ja kävin apteekissa sekä ainoassa pikku kaupassa joka oli auki hakemassa kanaa ja raejuustoa, kun ei sitä tietenkään kotona ollut. Riisiä oli.

    Ohimennen ELL ripitti minua vielä raakaruokinnasta, mutta minusta tuntui ettei hän ollut edes tutkinut asiaa sen paremmin, koska kommentit oli sellaisia jotka oli helposti selitettävissä tutkimusten pohjalta, mutten kuitenkaan ruvennut tappelemaan asiasta vaan kuuntelelin ripityksen ja tulin kyllä siihen tulokseen, että pitää miettiä tuo ruokinta vähän uusiksi, mutta raaka-ruokinnasta en luovu. Luita voisin vähän vähentää, koska olen ostanut sellaisia ruokaseoksia Neiti F.:lle jossa luu on jauhettuna seassa, ja kuitenkin suoliston tukkeutuminen luuseoksella on pelätty riski. Mutta kun ei saatu edes selville mistä huono vointi johtui (luultavasti pari päivää sitten annetusta haisevasta kalasta, jonka isä kertoi vasta jälkeen päin) niin tutkin hiukan taas raaka-ruokailua ja tottahan se on, että raaka menee helpommin huonoksi kuin valmistettu liha, joten ostan pienempiä annoskokoja jatkossa, jotteivät ehdi mennä huonoksi jääkaappi lämmössä, vaikka myyjä oli sanonut minulle jo raaka ruokinnan alussa että lihaseokset ”pärjäävät” päivän-kaksi jääkaappi lämmössä. Ja jos tosiaan huononvoinnin taustalla on ollut se kala, niin en anna kuin oikeasti hyvää kalaa ja sellaista joka ei ole jääkaapissa ollut sulatuksessa/”säilössä”.

    Kotona keitin riisin ja kanan mössöksi. Ja lisäsin raejuuston, muttei ruoka kelvannut. Joskus saa riisiä ja raejuustoa ihan normaalistikin, eli eivät olleet uutta Neiti F.:lle, niin ja normaalisti neidille kyllä kelpaa melkein mikä vaan mitä kupista löytyy. Nestettä juotin väkisin ja sai ELL määrämän tahnan sekä vatsahappo salpaajan vielä illalla. Myöhään illalla kelpasi muutama kanapala riisin seasta, muttei muu. Ja teki onneksi illalla vielä pissat ulos. Yöllä nukkui tyytyväisenä aamuyöstä kävi itse juomassa vettä. Sunnuntaina oli hiukan vaisu, mutta lähti aina mielissään ulos ja vesi kelpasi sekä pissa tuli. Aamulla oli raasu vielä ripulilla, mutta eipä se ollut mitään syönytkään. Päivällä käytiin keräämässä suppilovahveroita ja nähtiin naapurin koirakaverikin, mutta sen verran Neiti F. oli vielä kipeä, että oikein murahti pentuystävälle, joka olisi halunnut leikkiä. Lepo ja vesi onneksi kelpasi. Illemmella annoin omaa raakalihaa kana-riisi seoksen joukossa, muttei edelleenkään itse kana-riisi seos kelvannut.

    Maanantaina oli jo normaali oma itsensä. Kyllähän tuollainen yö-päivä oksentelu vie ihmisestäkin voimat ja nyt voidaan taas olla turvallisemmalla mielellä että sairaus on tällä kertaa taltutettu. Tarkempana raakaruokien kanssa ja onneksi ei ollut märkäkohtu.

  • Olen tässä 3kk koiran omistajan ajallani huomannut mielenkiintoisia pointteja koiranomistajan näkö kulmasta. Suhteellisen samanlaisia olen huomannut myös ratsastajan näkökulmasta, mutta tämä käy jo pelottavaksi, nimittäin autoilijat. Hevosen kanssa on yleensä hidasteltu vauhtia ja annettu kunnolla tietä (ei joka kerta ja kuspäitä on aina oltava seassa), mutta kun käyn koiran kanssa lenkillä, niin autoilijat tulee yllättävän lähelle. Tiedän itsekin autoilijana ajatelleeni, että hyvinhän tuosta mahtuu, vaikka vastaan tuleekin auto, menen vain mahdollisimman keskelle tietä. Nyt kun olen itse ollut se auton ja koiran välissä oleva ”toinen ihminen” niin olen pari kertaa säikähtänyt ihan todella ja varsinkin sellaisella tiellä, jossa nopeusrajoitus on 60km/h, mutta ajetaan n.75km/h. Kuinka usein olen joutunut miettimään, että mitä jos Neiti F. olisikin yhtäkkiä nähnyt oravan tai kaverin toisella puolella tietä, tai liukkailla keleillä olisinkin yhtäkkisesti horjahtanut. Suoraan olisin ollut konepellillä. Onneksi sille 400-600kg hevoselle + muutaman kymmenen kilon ratsastajalle/taluttajalle on annettu tietä, mutta kun on vain se n.100kg, niin ajetaan kovaa ohi. Miksi? Ja sen olen huomannut, että jos autot tulevat jonossa ja ensimmäinen tulee todella läheltä, niin tulee ne perässä tulevatkin, mutta jos ensimmäinen ohittaa kauempaa, yleensä muutkin. Ei tietenkään aina, mutta usein omalla kohdallani olen sen huomannut.

    Huomasin muuten myös sen, ettei tämä eläinlääkärin määräämä rauhoittava lääke, ollutkaan lumetta. Yksi päivä ilman ja Neiti F. muuttui taas todella araksi, säikyksi ja muutenkin epävarmaksi, joten lähdin heti hakemaan uuden kuukauden satsin. Nyt ei lenkillä enää rekatkaan pelota, paitsi jos joutuvat ajamaan todella lähelle. Ja olen huomannut, että Neiti F.:lle on turha suuttua, asiat menee vain monimutkaisemmaksi. Esim. Kerran kun yritin ensimmäisiä kertoja laittaa sille pöksyjä, eikä Neiti F. halunnut pysyä paikoillaan, hermostuin sille ja käskin sen eri paikkaan kuin oltiin ”harjoiteltu”, todella vihaisella äänensävyllä ja Neiti F. säikähti niin paljon, että siltä pääsi vahinko lattialle. Onneksi huomasin asian, enkä suuttunut siitä lisää. Neiti F. kävi lammikkoon anteeksi pyytävästi makaamaan selälleen ja rupesi heiluttamaan varovaisesti häntää, jolloin pissa lensi sinne tänne. Pysäytin koiran pitäen sitä kevyesti kaulalta ja hännältä, laskin kymmeneen ja sanoin sille rauhallisesti, että nyt pesulle. Ei naurattanut silloin yhtään vielä kun oli tarkoitus lähteä käymään hevostallilla, mutta aikatauluun tuli vain pieni mutka, että sain koiran, lattian ja pinnat siivottua. Opinpahan, että rauhallisesti pitää pyytää mitä toivotaan ja Neiti F. kuitenkin oppii nopeasti. Mutta vähän tulee sellainen fiilis, kuin Neiti F.:ää olisi kaltoin kohdeltu jossain elämänsä vaiheessa. Olisi kiva päästä kurkistamaan sen historiaan ja selvittää onko se vain erityisen arka, vai onko jotain joskus oikeasti tapahtunut.

    Neiti F.:ää en ole päästänyt haistelemaan muita koiria vielä käynnissä olevien juoksujen takia, mutta naapurin pihanarussa oleva koira ärsyttää selkeästi Neiti F.:ää aina kun kävellään ohi. Neiti F. pysähtyy aina ennen pihaa kuin varmistaakseen onko toinen ulkona, sitten tullaan juosten minuun kiinni, jolloin toinen koira tietenkin rupeaa haukkumaan ja Neiti F. nostaa niska- ja kannikkakarvat kuin susi konsanaan pystyyn ja saattaa hihnassa haukahtaa ”puolustukseksi”, muiden koirien kanssa ei ole tätä tehnyt. Ihmettelen moista käytöstä. Muutenkin nyt juoksujen aikaan sen käytös on muuttunut, omat jäljet piilotellaan potkimalla roskia päälle ja toisten hajut ovat ihan fannyjakuivamaaylitsepääsemät-tömiä, joten lenkeistäkin on tullut muutamaa minuuttia pidempiä. Eilen korkattiin Neiti F.:n kanssa matkapullo n.4km lenkin puolessa välissä ja kotona. On se hyvä keksintö, eikä tarvitse Neiti F.:n etsiä enää sulavia lumia, jota maistaa veden puutteessa. Nyt vain toivoisin, että nuo juoksut loppuisi. Tuntuu, että ne on kestänyt jo vaikka kuinka pitkään. Kevät tulee, pajut kukkii ja pian alkaa koivutkin saamaan hiirenkorvia. Ihanaa aikaa, eniten pidän siitä kun lämmin tuuli puhaltaa ja voi tuntea sen lämmön. Kyllä on kiva, kun Neiti F. on saanut minutkin käymään ulkona ainakin 3-4 kertaa päivässä. 1-2 pitkää lenkkiä, 1 lyhyt ja yksi pihalla käynti. Harmi, ettei se kaikki käveleminen vielä näy kiloissa. ;) Onneksi on suurimmaksi osaksi ollu hyvät kelit, lenkkien jälkeen joudutaan usein huuhtelemaan, sillä sulava lumi aiheuttaa hyvät kurat Neiti F.:n vatsan alle ja jalkoihin, mitään pukua en taida sille ostaa, sillä luulen, että Neiti F.:lle tulisi liian kuuma.
    (kuvassa näkyy kuraa jaloilla, kyljissä ja mahalla)

  • Onhan Neiti F. vähän arka, mutta myös innokas ja vilkas, ja kuitenkin niin älyttömän viisas koira. Neiti F.:n kanssa on opittu käymään sedanin takapenkille vöihin, mutta kun lähdetään liikkeelle, neiti hyppää heti jalkatilaan ja usein nojaa päällään ikkunan kahvaan, jolloin ikkuna aukeaa. Ulos tulee vasta pyynnöstä, nyt sitten harjoitellaan farkun konttia, koska luukku on edelleen niin pelottava. Eläinlääkäri sanoi perustarkastuksessa Neiti F.:n olevan hyvässä kunnossa, vaikka arka olikin ja pyrki kokoajan ovelle. Noh, otti hyvin rokotukset vastaan ja saatiin näin ollen nekin kuntoon. Ihmeteltiin kuitenkin lonkista irtoavaa karvaa ja eläinlääkäri sanoikin, että jos karvan lähtö ei rauhoitu ensimmäisen kuukauden jälkeen niin ruvetaan tutkimaan kilpirauhasta, josko olisi vajaatoimintaa tai muuta, mutta onneksi karvan lähtö rauhottui, ja sekin taisi johtua siitä kun elämän rytmi muuttui ulkotiloista sisätiloihin. Jotain ”lume lääkettä” määräsi myös arkuuteen, käytin kuukauden, mutten huomannut muutosta, joten en hankkinut uutta purkkia. Sinne meni nekin opiskelijan rahat.

    Mutta eikös meillä nyt asukin ”pöksyeläin”. Jep, eli juoksut, welcome and hope you don’t stay for long. Löydettiin onneksi suht’ halvalla housut ja sitten törkeällä hinnalla ns. siteitä. Käytin ne 10kpl, jonka jälkeen siirryin halvalla löytyneisiin pikkuhousunsuojiin, tarralla kiinnitettynä tulevat vielä parempaan paikkaan, kuin housuihin tehty sidepaikka, jonka jälkeen ei enää löytynyt vahinkoja matoilta. Neiti F.:kin taitaa tykätä näistä enemmän, koska sidepaikkaan tehty tekonahka taisi tuntua ikävältä. Olipa hauska laittaa pöksyt Neiti F.:lle ensimmäistä kertaa, en tiedä onko sillä ollut koskaan aiemmin pöksyjä, mutta ainakin oli yllättynyt kyseisestä härpäkkeestä. Neiti F. oikein heitätytyi takapuoli edellä lattiaan ja yritti asetella/repiä pöksyjä, mutta totteli heti kieltoa ja tottui niihin nopeasti, mutta oli kyllä vaikeaa pitää pokkaa, kun toinen oli niin hämmentynyt. Ystävä ehdotti myös, että antaisin välillä olla ilman housuja (”jotta saa ilmaa, you know”) ja olihan se mahdollista ensimmäisinä kahtena päivänä, kunnes vuoto muuttui runsaammaksi. Ja mikä käytös! Ryntäilee lenkeillä kaikkien vastaantulevien koirien luo ”neliveto päällä”, vaikka kyseistä käytöstä sain jo vähenemään ennen juoksuja (eikä se silloinkaan ollut noin mahtipontista), mutta ei onneksi käyttäydy sen agressiivisemmin. Onhan se helppo yksittäisen koiran luo rynniä, mutta jos vastaan tulee kolme koiraa, Neiti F. piiloutuu taluttajansa taakse. Sen se on tehnyt kahdesti, kerran kun käytiin kaupungilla kävelemässä (ennen juoksuja) ja kerran äitini kanssa kotitien varrella.

    ”Odota”, ”istu”, ”maahan”, ”tassu”, ”toinen (tassu)”, ”hyppää”, ”seiso”, ”nosta”, ”väistä”, ”ei”, ”tule”, ”mene”, ”ole hyvä”, ja mitä muita komentoja se osaakaan. Tassut oppi nopeasti ensimmäisten viikkojen aikana ja hyppääminen oli selkeästi jo vanha temppu, en ollut osannut vain pyytää sitä. Pallon kanssa on opittu leikkimään, vaikka aluksi pitikin sitä ihan turhana kapistuksena. Meillä sana ”paikka” onkin ”odota”, mutta tottelee sitä paremmin ja tuntuu ettei ymmärrä koko ”paikka” sanaa. Nyt harjoitellaan kovasti sanaa ”vierellä” tai ”sivulla” aina kun tulee auto, kävelijä, pyöräilijä, toinen koira tai kuka tahansa vastaan, jolle tarvitsee antaa tietä. ”Nätisti” sanaakin olen sanonut, mutten osaa varmuudella sanoa ymmärtääkö Neiti F. sitä, saattaa nimittäin johtua ihan äänen painosta. Myös ”ravista” sanaa ollaan harjoiteltu ulkona, varsinkin näinä sateisina päivinä lenkin jälkeen, kun itse irrottelen kenkiin laitettuja jarrunastoja (tai miksikä niitä sitten kutsutaankaan). Joskus onnistun sanomaan sanan oikeaan aikaan ja joskus se unohtuu sanomatta täysin, eli ollaan molemmat harjoittelu vaiheessa. Olen kyllä miettinyt, että pitäisikö meidän osallistua TOKO:on eli tottelevaisuuskoulutukseen, itse haluaisin, koska tuntuu välillä, etten osaa koiran ”kieltä” yhtä hyvin kuin hevosten (koska niiden kanssa olen 12 vuotiaasta touhunnut) ja kuitenkin haluaisin, mutta luulen Neiti F.:n olevan sen verran viisas, että alkeis-toko kurssi voisi käydä sille tylsäksi pentujen keskellä. Agilitykin olisi hauskaa, mutta tällä hetkellä on pari kaatunutta puuta riittänyt metsälenkeillä siihen.

    Facebook:n koirasivut ovat täynnä koiran kakan keräily keskusteluja näin kun kevät tulee, itse en kerää täällä maalla ja Neiti F. osaa niin kauniisti mennä pellolle tai metsään ja ylipäätään pois tieltä tekemään asiansa, että olisi vaikea itse kömpiä samaan paikkaan keräämään kokkareet (jotka raakaruokinnalla saatu aikaan) kastelematta tai sotkematta itseäni, aina kuitenkin katson tarkkaan, ettei toisten pihalle tai ihan tielle tule asiaa ja olen pari kertaa siirtänyt kokkareet kauemmas, ettei olisi toisten harmina, sitä ei taida muut täällä tehdä. Mutta siitä olen samaa mieltä, että minuakin harmittaa enemmän teiden varsilla olevat tölkit, pullot, hampurilaispaperit ja muut roskat. Ja varsinkin tölkit, niitä näkee usein jopa pellolla. Miettisivät nyt että, jos pellolla kylvetään viljaa tai heinää esim. lehmille tai jopa meille, niin ei pellon omistaja pysty näkemään tölkkiä kun ajaa puimurilla tmv yli. Ja mistä ne metallinpalat löytyvät? Joko itse puimurista, eläinten heinistä tai jopa meidän ruuasta ja kyllä niitä löydöksiä löytyy välillä pakkauksista, jolloin lähetetään koko pakkaus valmistajalle takaisin. Myönnän, en itsekään osaa ottaa isompaa pussia mukaan, että keräisin sinne pellolle heitetyt roskat, mutta miksi niitä ylipäätään tarvitsee sitten heitellä. Omassa autossa pidän roskani ja heitän roskiin kun pääsen kotiin, samoin olen neuvonut kanssamatkustajiani.

    Mutta niin, aikomuksenihan oli leikkauttaa Neiti F. ennen kuin rupeaisin harrastamaan sen kanssa ja yritin netistä löytää milloin narttu on hyvä leikkauttaa juoksu kiertoa ajatellen. Neitistä löytyy tosi vähän tietoa siihenkään, kuin raakaruokintaankaan. Eräs eläinlääkäriketju neuvoo, että koiran edellisestä kiimasta tulisi olla vähintään 3kk, voidaan kuitenkin leikata myös kiiman aikana, muttei mielellään kiiman jälkeen tai valeraskauden aikana. Eli Neiti F.:n leikkaus siirtyi nyt sitten kesä-heinäkuulle, jolloin taas alkaa ”mätäkausi” ja en mielläni haluaisi leikata omien kesätöiden aikana, kun muutenkin vaikea saada töitä ja ainoat vapaat itselleni tulee luultavasti olemaan viikonloput. Jolloin leikkaus siirtyy taas syksyyn. Ja mites se narttujen kierto menikään, 6-8kk eli Neiti F. pitäisi leikata heti syyskuussa ennen uutta juoksuaikaa. Kaikkea sitä joutuukin miettimään. En varmaan muutoin leikkauttaisi Neiti F.:ää, mutta naapureissa olevat 3 (ehkä) leikkaamatonta urosta voivat käydä liian tuttavallisiksi ja en jaksaisi ruveta pentuetta hoitamaan, kun pentueella voi mahdollisuuksien mukaan oli useampikin isä. Nyt onkin tärkeää, ettei Neiti F. ole yhtään vapaana eikä varsinkaan ilman valvontaa, siksi olen joutunut lenkeillä Neiti F.:ää komentamaan tarkemmin vastaan tulevien koirien kanssa ja metsällä ollaan menty flexin kanssa, onneksi Neiti F. oppi jo kiertämään jos mennään ristiin jonkin puun tai pajun kanssa.

    Ehkä se siitä, näihin aikoihin olen joutunut myös siivoaamaan normaalia enemmän. Verilaikut matolta, tippuvia karvoja, ja jopa yhden puklun, kun olikin karva jäänyt kurkkuun kiinni. Vähän rasittaa, mutta toivon senkin rauhoittuvan kun kevät tulee pidemmälle, on se kuitenkin ihana kuunnella ulkona lintujen sirpitystä kun käydään kävelemässä. Ja iso plussa on siitä tullut, että itse olen timmiytynyt tässä lenkkien ohessa ja kevään tulessa toivon Neiti F:n oppivan myös pyörään, jotta päästään pidemmille ja reippaammille lenkeille. Saas nähdä, miten se opetus sitten sujuu. Ensin se takakontti, sitten polkupyörä.

  • PikkukuvaSiitä on nyt päivää vaille kuukausi kun Neiti F. ensimmäisen kerran astui kotiimme ja ihan koeaika mielessä. Neiti F. oli todella hermostunut aluksi, autoon meno oli jo pelottavaa, mutta matkalla makoili farkun[…]

  • ”No niin, nyt se on menoa sitten”, sanoi Kodin Terran myyjäkin kun ensimmäisiä koiran ruokia ja välineitä kävin hakemassa. Miten voi olla mahdollista, että jo lapsesta asti ollut haave olikin nyt yht’äkkiä totta, ja nyt kun olen 24-vuotias. Facebook on ihmeellinen paikka, siellä liityin ryhmään ja kiitin mukaan pääsystä lyhyellä ja ytimekkäällä viestillä: ”Kiitos ryhmään pääsystä. Etsiskelen itselleni ensimmäistä koiraa omakotitaloon.” Ja johan rupesi tulemaan viestiä, en ollut edes esitellyt itseäni kunnolla, vasta etsiskelin oikeanlaista koiraa itselleni vähän silläkin ajatuksella, josko se koirakuume siitä heltiäisi. Koiran olisi pitänyt olla lyhytkarvainen ja uros, mutta kiinnostuin tarjotusta paimenmix nartusta ja nähtyäni kuvan koirasta sovin sen väliaikaisen kodin kanssa tapaamisesta. Kun pääsin paikan päälle ihastuin koiraan ensisilmäyksellä. 988459_916114488407341_4823775634902026087_nSe oli kaunis, musta ja utelias nuori koira, joka enemmänkin innostui ulos pääsystä kuin minun näkemisestäni, mutta tuli pikku hiljaa tutustumaan päästettyään ensin pahimmat höyryt pois. Koira lähti samalla reissulla minulle viikon koeajalle ja sijaiskoti sirutti sen samantien.

    Sijaiskodilta sain tietää koiran nimen, rodut, joita siinä on ja syntymävuoden. Rokotuskorttia ei ollut mailla eikä halmeillä, ja koira oli kuulemman saanut pentueenkin. Historia oli hiukan epäselvä, Neiti F. (ko.koira) oli ollut perheessä jossa oli ollut monta koiraa, mutta perheen muuttaessa kaupunkiin heidän oli luovuttava koirista. Kaikki rotukoirat ja pennut olivat menneet kaupaksi, mutta Neiti F. ja toinen koira olivat siirtyneet sijaiskotiin uutta kotia odottamaan. Neiti F. oli ollut kuukauden sijaiskodilla ja ruokavaliona oli raakaruokinta. Siis… Aha, raakaruokinta… Olinhan minä lukenut siitä ohimennen ja todennut, ettei taida kukaan oikeasti raa’alla lihalla koiraansa ruokkia, mutta nyt tuli sekin ajatus käännettyä nurin niskoin, sillä minä päätin jatkaa sitä. Toki, aika paljonkin sovelletussa muodossa. Viljaa en lisännyt ruokintaan, ja kasvissoseen väsäsin kaiken näköisistä kasviksista mitä jääkaapista löytyi: kesäkurpitsaa, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, parsakaalia, taisi mennä tomaattikin. Ja hyvin on mennyt muun ruuan seassa. Äitini ohjeisti ruokkimaan koiraa myöskin tattaripuurolla, jotta raakalihan jälkeen vatsa toimisi ja kun selvisi, ettei tattari ole viljakasvi se sopisi paremmin koiran vatsalle. Äitini oli itse omia koiriaan tattaripuurolisällä ruokkinut.

    Mutta niin… Nyt se on tuossa. Koira… Oma Koira. Oma Neiti F. Oliko tämä sittenkään hyvä idea? Osaako se mitään? Mitä jos se järsii kaikki huonekalut tai sotkee pahasti tai haukkuu kaiket päivät. Sijaiskoti oli varoittanut, että Neiti F. saattaa yrittää ottaa ruokaa pöydältä, mutta ei ole minun luonani sitä tehnyt. Neiti F. on kuitenkin jo 4 vuotias, luulis sen nyt jotain osaavan. Miksihän sitä ei ole kukaan halunnut. HEI! Se ymmärtää sanan ”odota” ennen kuin annan ruuan, se osaa istua ja mennä maahan, se ei tule kerjäämään, jos pyydän sen pois. Se ymmärtää sanan ”ei”, tulee luokse, väistää. Mitä muuta… Häh?! Miten voi olla mahdollista ettei Neiti F. ole aikaisemmin kenellekään kelvannut. Tästä tulee hauskaa…

    Mutta mitenhän se nyt sopeutuu, kun ei ole koirakavereita tai kun joutuu välillä olemaan yksin kotona. Tottuukohan se helposti muihin ihmisiin…? Noh, se tuli ainakin todettua, että lapsirakas Neiti F. todellakin on. Ystäväni kävi hakemassa Neiti F.:n ensimmäisenä päivänä meiltä tavaraa ja hänellä oli nuorimmainen mukanaan, Neiti F. meni heti uteliaasti tutustumaan ja kerjäämään rapsutuksia, vaikka talossa oli minun lisäkseni neljä muuta aikuista. Onneksi Neiti F. ei ollut vihainen lasta kohtaan. Neiti F. ei pyrkinyt sohvalle eikä sängylle vaan nukkuu tyytyväisenä missä tahansa matolla jos minä olen lähellä. Selkeästi Neiti F. otti minut omakseen ja tuli aina uusiin ihmisiin tutustuessa turvaan luokseni.

    Saas nähdä miten tulen pärjäämään tämän ”lyhytkarvaisen uroskoiran” kanssa, joka piti hankkia eikä karvojaan tiputtavaa leikkaamatonta narttua, mutta sitäkin suurempi sydämistä koiraa.

  • 7aru rekisteröityi sivustolle 4 vuotta, 10 kuukautta sitten