Selaat arkistoa kohteelle zermatt.

Zermatt

17.10.2014 Treeniblogi, Yleinen

5 työ viikosta ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa, ainut että olen oppinut jo hieman ranskaa! Pääsen tunneilla jopa hetkeksi mukaan aiheeseen, mutta sitten tipun taas kärryiltä..

Innostukseni kävelemiseen kasvaa ja päätin ilmottautua Link aupairin järjestämälle vaellukselle Zermattiin. Mahtava reissu! Aamulla aikasin lähtö, Zermattissa ei ole autoja niin siellä oli jotenkin hyvin raikas ilma. Ja aivan mahtava kylä muutenkin. Ohjelmaa kaiken ikäisille ja kaunis maisema. Lähdimme aamulla aikasiin liikenteeseen eli taas 6:00 soi kello ja siitä matka starttasi. Olin todella innoissani reissusta. Ekana päivänä kävelimme noin 2km ylämäkeen ja se oli todella uuvuttavaa, mutta kyllä kaunista siellä ylhäällä oli. Itse kärsin vaan korkean paikan kammosta, joten matkalle meinasi tulla hieman mutkia… Polku ylöspäin mennessä kapeni kapenemistaan, mutta minä selvisin siitä hitaasti mutta varmasti! ai että olen ylpeä itsestäni ja tietysti kiitos ihanille kavereille jotka jaksoivat tsempata minua koko ajan eteenpäin. Illalla kävimme katsomassa hieman yöelämää, ei ollut itenkäàn ihmeellistä. No me olimmekin liikenteessä jo 9 aikaa ja jo ennen 12 lähdimme hotellille nukkumaan koska seuraavana päivänä on pitkä vaellus edessä ja kaikki oli ihan poikki. Olen kuullut huhuja että Zermattissa on kova yöelämä.

Aamulla taas porukka lähti liikenteeseen, hypättiin alppi junaan (oli muuten hieno kokemus) ja kohta oltiinkin yli 3000 km korkeella. WOW mitkä näkymät, 5-6 tuntia meillä meni kävellä sieltä alas ja kyllä oli paikat jumissa ihan taas muutaman päivää, mutta kuvat kertonee taas paremmin mun fiiliksistä.

10542005_10204710568068677_2311293278698821182_n

 

(voittaja fiiilis)

 

 

10710797_716150631767625_721338566599975703_n

 

(ekalta päivältä)

 

10710639_10204362355635074_8096984936914361914_n

 

(lösin uusia kavereita)

1922005_10204362357955132_3172990968595547587_n

 

(edelweiss, paikallinen omenapaistos, kahvitauko kauniissa maisemissa ja pääsin sytyttämään kynttilän kaikkien rakkaitteni muistoksi <3)

 

10653381_10204362360155187_1881498018513239113_n

 

(maisemia matkan varrelta)

10514657_10204362364795303_5519888341339850603_n

10703568_716150535100968_4071149882749386540_n

10698457_716150671767621_3644741186438832479_n

10628297_716150698434285_7063067543552602061_n

(yöelämää kahtelemassa, hauskaa oli)

1238996_716150785100943_4042887297940360815_n

1381909_716150855100936_7106656101480011326_n

 

(scandinavian group)