Selaat arkistoa kohteelle ystävänpäivä.

Elisa Kirjasta saa ilmaisen e-kirjan!

9.2.2018 Yleinen

Eli Elisa Kirjasta saa hetken aikaa valita itselleen ilmaisen e-kirjan tulevan ystävänpäivän kunniaksi. Vaihtoehtoja on kolme: Eve Hietamiehen Yösyöttö, Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa ja Jarkko Sipilän Valheen kasvot. Itse valitsin näistä ensimmäisen.

Tässä linkki:

https://kirja.elisa.fi/kampanja/ystavaetu

Mukavia lukuhetkiä!

Ystävänpäivä 2017

16.2.2017 jotain positiivista, Kuulumisia

Aamuni oli lievästi sanottuna ihan paska. Ainakaan minä en osaa olla aurinkoinen ja ystävällinen herätessäni myöhässä. Hyvää mieltä ei nosta, kun koin etten saanut ymmärrystä, huoltani ei jaettu. Huoltani siitä selviänkö bussille asti vai pyörrynkö matkalla. Okei olen useamman kerran ollut paljon kuolleemmassa kunnossa jätettyäni pyörän kololle ja käveltyäni pysäkille. Nimim. Pari kertaa muistan kirkkaasti, kun en pystynyt istumaan bussissa sitä 10-15 minsan matkaa vaan jouduin pakosti ottamaan aikalisän vaakatasossa bussin käytävällä. Vastaavissa tilanteissa mulla on tasan kaks vaihtoehtoa: a) jatkaa istumista ja pudota lattialle kiitos painovoiman tai b) hyväksyä tilanne ja laskeutua vapaaehtoisesti lattialle ja nostaa jalat koholle.

 

Eli siis selvisin kouluun ja onneksi aamusta huolimatta päiväni parani pikkuhiljaa. Varsinkin illalla mulla oli hyvä fiilis, koska juttelin hyvän ystävän kanssa tai oikeastaan kahden. Sain hymyillä paljonkin ja hiukan jopa nauraa. Varsinkin toisen ystäväni kanssa sain jutella mukavia ja puhua asioista joista mulla oli paljon sanottavaa. Ei se tarvitse olla maailman ihmeellisin asia mistä jutella, mutta silti se voi olla se päivän tärkein juttu.

Kuten monet tietävät partio, Lappi ja vaeltaminen kuuluvat asioihin joita rakastan ja joista jaksan puhua tuntikausia. Myös itsensä telominen (en tarkoita itsetuhoisuutta vaan ”tekevälle sattuu” -tyylistä) on asia josta voin puhua tunnin jos toisenkin. Vaikka siinä nimenomaisessa hetkessä olisikin sattunut, olo ollut kurjaakin kurjempi jne., voi jälkikäteen nauraa ja muistella mistä mahtavasta syystä se hammas lohkesikaan ja mitä kaikkea seurasi luistelusta tai muutamasta juoksuaskeleesta. Aika kultaa muistot kuten eräs ystäväni minulle tässä taannoin sanoi. Kultakehyksiin vain kipsit, lääkekuurit, kylmäpussit ja ne kaikki miljoonat uudet kokemukset, joiden ansiosta elämästäni on tullut rikkaampaa. Kuten joku joskus sanoi: ”Jos ei koskaan tee mitään, ei mitään voi sattuakaan”/”Jos et ole koskaan loukannut itseäsi et mitään ole tehnytkään”. Viisaus on täysin oikeassa, kuinka moni on juossut/ pyöräillyt yms., eikä ole kertaakaan kaatunut ja saanut naarmua? Niin mitä vaarallisemmaksi ja riskialttiimmaksi homma menee sitä varmemmin jotain ikävää sattuu, mutta virheistä voi oppia (ellei menetä henkeään). Kaikissa asioissa on riskejä, monet asiat aiheuttavat syöpää päihteet, punainen liha, uv-säteily jne. jne. Jos haluat pysyä hengissä älä syö, älä matkusta, älä käytä päihteitä, äläkä ainakaan ole kotona, älä tee mitään ei kunhä hetkinen kuolet siltikin.. Niin että jos kuitenkin eläisit ja ottaisit elämästä mahdollisimman paljon irti, matkusta, näe ja koe maailmaa, syö simppelisti elä kuolethan kuitenkin johinkin.

 

Hieman äsken hairahdin sivuraiteille, mutta sekin on elämää. Jollain konstilla kaikista arvistaankin pitäisi olla ylpeä, edes sillä perusteella että on vielä elossa. Jotain kumman syystä kyynerpäähän murtuman hoidon yhteydessä laitettujen ruuvien tekemistä arvista on helpompi olla ylpeä kuin niistä kun sua on viillellyt joku, vieläpä joku muu kuin sinä itse. Noi molemmat arvet tulevat varmaan pysymään nahkassani siihen asti kun pääsen hautaan. Kaikilla arvilla on jokin tarina, oli se sitten pienemmässä tai suuremmassa roolissa se on osa sinua, halusit tai et juuri se arpi tekee sinusta juuri sinut.

 

 

 

Illalla viimesimpiä biisejä radiost enne kuin nukahdin oli Lauri Tähkän ja Elastisen Lempo. https://youtu.be/VImBwlInGpo  Hyvällä mielellä hymyillen sain nukahtaa, kerrankin..

Juu, olis se nukkumine voinu men samaa rataa, mut ei pakol. Ensmäine n. 45min jälleen painajaista. Sen verran hereil havahduin et katoin kellonajan. Paljoo mitään en muista, ainoat hämärät muistikuvat ovat: joissain kohdissa en päässyt liikkumaan ja ahdistus ja pelko olivat läsnä. Miettiessäni tuota kun en päässyt liikkumaan, mieleeni tuli sen vastakohta vapaus ja mitä Haloo Helsingin biisissä ”Vapaus käteen jää”  https://youtu.be/6IhnydCct80  lauletaankaan: ”Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää. On ylämäki raskas askeltaa, mutta alamäkeen liian usein katoaa…” Mutta entä jos sulta viedäänkin vapaus, mitä sulle sitten jää? Tätä olen pohtinut usein miettiessäni niitä kertoja kun multa on riistetty vapauteni

 

 

 

Vielä paluu positiiviseen: kaikkein parasta on päästä sanomaan hyvää ystävänpäivää face to face ja halaten kiittää ihanasta ihmisestä elämässä, mutta luonnollisesti on mahdotonta nähdä kaikkia eritoten tuona yhtenä päivänä vuodessa, silloin kortti on toisteks paras vaihtoehto. Kuten usein sanotaan tehdessäsi jollekin hyvää, palaa se hyvä joskus takaisin luoksesi, niin minulle kävi. Ystäväni ei ollut lainkaan odottanut korttia ja onnistuin ilahduttamaan häntä, hyvä mieli palasi luokseni kuullessani asiasta. Se ihana tunne kun onnistut piristämään toista vain pienellä hyvällä eleellä, vieläkin hymyilyttää ja tulee hyvä olo. Ilo, onnellisuus, ystävyys. ❤

 

 

 

 

 

-Elina

Pohdintoja erilaisista ystävyyssuhteista ja ystävyydestä yleensä

11.2.2016 Yleinen

Ystävänpäivä lähestyy. Joillekin se on vain yksi päivä muiden joukossa, toisille se on tekosyy katsoa Netflixiä koko vihuliaisen päivän ja syödä jäätelöä suoraan paketista, kolmannelle se tarkoittaa erityisen hauskaa päivää ystävien kanssa, tai neljännelle päivää täynnä romanttisia huomionosoituksia.

Monet teistä muistavat varmaan ensimmäisen parhaan ystävänne. Muistatko vielä teidän päättömät päähänpistonne, ikimuistoisimmat inside-läppänne ja tolkuttomimmat riitanne, jotka kuitenkin sovittiin viiden minuutin päästä ja leikit jatkuivat kuin mistään ei olisi koskaan riideltykään? Jotkut ystävyyssuhteemme ovat tulleet tiensä päähän, kun olemme esimerkiksi muuttaneet toiselle paikkakunnalle, vaihtaneet koulua, tai sitten olemme vain oppineet tunnistamaan oikeat ystävämme.

Olen huomannut ”uuden” ystävyyssuhteen päättymis-/kehittymättömyysilmiön. Ystävälle ei ole aikaa. Joillekin ystävät saattavat tarkoittaa ihmisiä, joita tapaa töissä tai koulussa. Omat lapset ja aviomies ovat parhaita ystäviä. Vanhukselle paras ystävä saattaa olla Punaisen Ristin ystäväpalvelun suorittanut, häntä kerran viikossa ilahduttava vapaaehtoinen. Jotkut ystävyyssuhteet eivät vain yksinkertaisesti ota kehittyäkseen, kun juoksemme kieli ulkona kiireen ja suorittamisen oravanpyörässä.

Pystymmekö luomaan aikuisenakin yhtä syviä ystävyyssuhteita kun lapsena? Ovatko ne lapsuuden hiekkalaatikkohetket vieläkin mahdollisia, kun tiesimme jo jonkun ensimmäisestä hymystä, että hänestä tulee minun paras ystäväni?

On olemassa erilaisia ystävätyyppejä. Someystäviä, tai itse sanoisin mieluummin tuttavia. Ihmisiä, joiden kuvia kommentoidaan ja joiden julkaisuista tykkäillään ihaillen, mutta joita ei ehkä ikinä tavata oikeasti fyysisesti. On olemassa myös ”Sovitaanko joku toinen päivä?” – ystäviä. Ystävät, joiden kanssa aikataulut eivät tunnu ikinä sointuvan yhteen, ja sopivan tapaamisajan suunnittelu on saattanut jatkua jo useita viikkoja. Johtuuko se ystävien erilaisista elämäntilanteista vai eikö kumpikaan pidä tapaamista niin tärkeänä, että jompikumpi tai molemmat voisi siinä joustaa?

Sitten on niin sanottuja ”viikonloppuystäviä”. Heidän kanssaan sinulla on todella hauskaa yökerhon tanssilattialla, mutta joiden kanssa puheenaiheiden keksiminen, kun törmäät heihin arkisessa ”lookissa” kadulla, ahdistaa. Ihminen ei ole oma itsensä alkoholin vaikutuksen alaisena. Ihmisiä, joiden ystävyysmiljöönä on baari, voisi kuvailla niin, että heidän ystävyydessään on vahvasti mukana kolmas pyörä, Kuningas Alkoholi. Jokainen meistä tuntee kolmas pyörä- termin. Kun kolmatta pyörää ei yhtäkkiä olekaan, joudumme vieraaseen tilanteeseen. On kuin Kuningas Alkoholi olisi aina antanut meille aiheen, josta keskustella. On kuin Kuningas Alkoholi olisi virittänyt soittimemme aina samaan vireeseen.

Emme tiedä, onko viikonloppuystävä oikea ystävämme, jos emme tutustu toisiimme ilman kolmatta pyörää.

Sanotaan myös, että ystävät kyllä ymmärtävät. Pitääkö ystävän ymmärtää se, että miksi emme enää näe toisiamme? Pitääkö ystävän ymmärtää, miksi hänen kanssaan ollaan yhtäkkiä vähemmän, kuin toisen ystävän kanssa? Pitääkö ystävän ymmärtää, miksi häneen otetaan yhteyttä vain silloin, kun muilla on vaikeaa? Onko hän silloin todellinen kultakimpale, kun ymmärtää kaiken tämän?

Ystävien pitää tulla meitä puolitiehen vastaan. Emme voi syventää ystävyyttä yksin, it takes two to tango. Ystävien ei tarvitse suodattaa ihan kaikkea, vaikka he aika mahtavia ovatkin! Arvostakaamme siis ystäviämme ja kohdelkaamme heitä ystävä-nimen arvon mukaisesti ❤.

11272137_977925855585042_125256928_n

Minä, Kaarina ja Satu, alias Kullanmurut <3

Rakkaudentäyteistä lähenevää ystävänpäivää, rakastakaa toisianne ?

11139612_675033769291131_67476499_n

Lotta ja minä, alias brasilialaiset siskokset.

Kiitos kaikesta vielä mun ihanille ystäville ?

Herkku helmikuu

16.2.2015 Yleinen

Aika monella ihmisellä on menossa toi herkuton helmikuu mut mulla se on jotenkin kääntynyt herkuttelu helmikuuksi. Päättäväisesti mä vielä tammikuussa ajattelin et ensi kuussa en syö yhen yhtä herkkua. Mutta sehän on käytännösää mahdotonta!! Helmikuussa on ystävänpäivä ja mikä ihanampaa kuin hemmotella itseään ja ystäviä suklaa kakun tai leivoksien parissa? Sit on heti perään laskiainen ja ei laskiainen oo mitään jos et saa edes yhtä pullaa jossa on paljon hilloa ja kermavaahtoo. Nam! Sit ku oon täällä niin lapsilla sattuu nyt vaan olemaan synttäreitä ja et halua kieltäytyä kauniista leivoksista ja kakuista mitä äidit ja isät on vaivan kanssa leiponut. Sehän olisi epäkohteliasta eikö totta? Ja sit vielä ihana Nelly ystäväni jättää meidät ja Sveitsin ensikuun alussa niin pitää nyt käydä kahviloissa ja maistella kaikkia ihania herkkuja siinä sivussa. Ihan vaan sen kunniaksi että toinen lähtee. Joten herkuttelu helmikuu sallittakoon minulle !

Synttärisuklaakakku <3

Synttärisuklaakakku <3

Synttärisitruunakakku. <3

Synttärisitruunakakku. <3

Elämä ranttaliksi. Sillävälin kun lapset nukkuu syön sohvalla telkkaria katsoen herkkuja. Kaikkea mitä ei saisi tehdä. :p

Elämä ranttaliksi. Sillävälin kun lapset nukkuu syön sohvalla telkkaria katsoen herkkuja. Kaikkea mitä ei saisi tehdä. :p

Palataan sit tähän iltaan. Aateltiin laittaa Nellyn kanssa elämä ihan ranttaliks! Eli sen sijaan että oltaisi menty tähän minun kylän kahvilaan niin päätettiinkin mennä suurcity Nyoniin. Ja siellä löydettiinkin itsemme mccafen mahtavien herkkujen äärestä. Tuli sitten suunniteltua elämää eteenpäin ihan huolella ja ihmeteltyä mailman kaikkeutta. Tavoitteet läksiäis illallekkin on tehty, siitä tulee mahtava ilta. Ihan pelottaa et mitä käy… Iltaamme tulee kuulumaan ainakin tequila, ystävät, nauru, konttaus ja mäkkäri. Pitää sit kertoilla et miten käy! Hauskaa oli ja naurua riitti, kiitos! Haikee on kyl fiilis kun toinen lähtee, mut uusiatuulia kohti ja me jatketaan seikkailuja kyl sit suomessakin. <3

Kahville, mars! Oli ihana laittautuu pitkästä aikaa.

Kahville, mars! Oli ihana laittautuu pitkästä aikaa.

Tiramisu, chai latte nam!

Tiramisu, chai latte nam!

Nelly, chai latte ja suklaakakku <3 pienet asiat tekee niin onnelliseksi. <3

Nelly, chai latte ja suklaakakku

Blogihaastetta tältä päivältä ei tule, koska en omista autoa. Lankku haaste tehty 90 sekunttia ja viimeset 15 sekunttia oli yhtä tuskaa. Mut tein sen, voittaja fiilis! Tältä erää onkin sit hyvä lopettaa ja käydä nukkumaan.

image

– Haikeen onnellinen

 

p.s. Huomenna testissä uus laji! Oon kuullu et se on aika haastava, mutta testataan ja katsotaan selviinkö hengissä!

p.p.s. Onneksi kohta saan tietokoneen, oon niin kyllästyny tähän kännykällä räpeltämiseen!

Suklaa sydämiä

14.2.2015 Treeniblogi, Yleinen

”Kauneinta on elämässä
lämpö kahden ihmisen.
Vaikket tänään ole tässä,
ystävyys jää, ikuinen.”

Mulla on niin kova ikävä Suomen ystäviä ja perhettä. Tänään on ollut tunteikas tunnelma. On itketty, naurettu, rakastettu ja voitu pahoin. Kaiken kaikkiaan mahtava päivä takana, käyty shoppailemassa ja ulkoilemassa. Täällä on niin keväinen sää että minussa heräsi sellainen muuttumis vietti. Tekisi mieli värjätä hiuksiin turkoosia, pinkkiä tai jotain shokkiväriä, vähän piristystä. Maisteltiin sushia ja tekasin ihanan suklaakakunkin. Ateriat on kyllä tänään ollu kohdillaan. Mitäs tässä nyt enempiä löpisemään joten päästetään kuvat valloilleen.

gluteeniton/jauhoton suklaakakku, nami nami.

gluteeniton/jauhoton suklaakakku, nami nami.

ystävänpäivä sushia ja motzarella tomaatteja.

ystävänpäivä sushia ja motzarella tomaatteja.

Suklaakakun resepti:

200g tummaa suklaata, 120g voita, 2 dl tummaa ruokosokeria, 2rkl kaakaojauhetta, 3 kanamunaa, 1 ja puol dl kuohukermaa

vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla tai voitele ja jauhota vuoka mantelijauholla. Uuni 180 asteeseen. Sulata voi ja suklaa tasaiseksi seokseksi. sekoita joukkoon loput ainekset. Kaada seos vuokaan ja paista noin 20-30 min, niin kauan kunnes kakku on noussut reunoilta ja keskeltä kiinteähkö.

Helppo ja nopea tehdä ja vie makean himon. Suosittelen!

Eilen unohtu kirjottaa Blogia joten kirjottelen tähän nyt blogihaasteen vastaukset kahdelta päivältä. Eli eilen ois pitänyt kertoa kuinka korjaisin puhjenneen renkaan. No tämäpäs olikin helppo, laulaisin pikkumatin autosta on kumi puhjennut laulua ja ottaisin neuvosta vaarin. Eli ”purukumilla me paikkaamme sen”. Niin tai sit pyytäisin jotain fiksua immeistä mua neuvomaan tai oikeestaan joku sais paikata sen mun puolesta.Ehkä turvallisin vaihtoehto. Ja tän päivän kysymys oli että viimeisin ääneen laulettu laulu? Romanssi, laulan sitä aina ku se on varmaan ainut kipale mistä sanat muistan :D

Mitä lankkuhaasteeseen tulee eilen oltiin 60 sekunttia ja tänään 90 sekuntia. Hienosti meni, mut toi 90 sekuntia on ihan kuoleman pitkä aika… :D huomenna sit lepopäivää nautiskellaan lasten synttäreillä. Jippii! Kiitti kuitti ja nukkumaan, Hyvää yötä!

hubbabubba purkan paluu. tuli ihan lapsuus mieleen <3

hubbabubba purkan paluu. tuli ihan lapsuus mieleen <3