Selaat arkistoa kohteelle yrittäjyys.

Surkea työntekijä

25.1.2016 Yleinen

Kaikki, jotka ovat työskennelleet esimiehenä edes jossakin mittakaavassa, ovat kohdanneet esimiestyön liittyvää koulutusta, valmennusta tai vähintään lukeneet kirjoituksia siitä millainen on hyvä esimies. Puhutaan ihmisen yksilöllisestä kohtaamisesta, tunneälyn käyttämisestä, rehellisyydestä, kannustavuudesta ja kannustavasta kritiikistä.

Olisi oltava samaan aikaan vaativa, mutta ymmärtävä. Olisi siedettävä huonoja päiviä ja annettava riittävä työrauha. On hallittava elegantti tapa kommunikoida ja samaan aikaan oltava suora negatiivisissakin asioissa. Kunnioitettava yksityiselämää, mutta oltava aidon kiinnostunut toisen asenteista, arvoista ja perheestä. Pitäisi kohdella tasapuolisesti kaikki työntekijöitä sekä palkkauksen että kannustimien osalta työn tuloksista tai suorituskyvystä riippumatta.

Aika harvoin kuulee kuitenkaan pidetyn ”Hyvä työntekijä” -koulutuksia. Siis sellaisia kaikille työyhteisön jäsenille suunnattuja koulutustilaisuuksia, joissa kerrotaan, että työntekijällä on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia. Velvollisuus olla hyvä työntekijä ja hyvä alainen. Sellainen, joka antaa esimiehelleen työrauhan ja kunnioittaa tämän yksityisyyttä. Osaa olla rehellinen ja suora, eikä muuntele totuutta. Sellainen, johon asenteeseen ja sitoutumiseen voi luottaa ja joka pitää lupauksensa. Tai oikeastaan siis ihan sellainen, jollaisen hän vaatii esimiehehensäkin olevan. Onneksi näitä työntekijöitä on valtaosa ihan ilman koulutustakin. Mutta se tuppaa olemaan niin, että ne huonot kellot kuuluvat kovemmin ja jäävät mieliin.

Hieman samaa analogiaa on mielestäni myös työparissa yrittäjä – työntekijä. Julkisessa keskustelussa – aivan oikeutetusti tosin – keskustellaan jatkuvasti työntekijöiden oikeuksista, eduista, palkoista, työkyvystä, uupumuksesta ja sopimuksen yksityiskohdista. Valtaosa suomalaisista on palkkatyöläisiä, joten keskustelun näkyvyys on ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

Aika harvoin samaa keskustelua käydään yrittäjien aseman puolesta. Ja silloinkin kun joku sen esiin nostaa, aletaan puhua parempiosaisten toissarvoisista vaatimuksista ja jopa riistäjien lisävaatimuksista. Tämä on aika kiusallista. Hieman mieleeni tulee se, että yrittäjien etujen ajajat eivät ole oikein tehtäviensä tasalla. Mediakampanja näyttää kääntyvän tappioksi aina. Yleinen käsitys yrittäjyydestä on täysin vääristynyt useimpien palkansaajien mielissä. Korporatiivinen yritystoiminta on Suomessa häviävän pieni osuus yrittäjyydestä ja siihen liittyvä mittakaava, voitonjako ja menestyminen ovat yhtä kaukana tavallisesta keskivertoyrittäjästä kuin Paavo Väyrynen presidenttiydestä.

Yrittäjäperheessä kasvaneena en voinut kuin kadehtia lapsena kavereideni palkansaajaperheiden lomanviettoa ja rahankäyttöä. Yrittäjien unen määrä ja laatu eivät ole vertailukelpoisia koskaan palkansaajien, edes esimiesten vastaaviin. Toisaalta opin itse jo lapsena, mitä työnteko on. Se ei ole rahassa mitattavissa se. Jotenkin kaipaisin tähän keskusteluun tosiasiallista tietoa yrittäjien – joita on lähes 300 000 – elämästä ja oikeuksista. Ja että muistettaisiin se, että aika harva yrittäjä haluaa potkia ketään pois töistä, jos yrityksellä menee hyvin ja ihmiset ovat motivoituneita tekemään töitä. Ja jokainen yrittäjä myös taatusti haluaa nämä työntekijät palkita silloin kun siihen on mahdollisuus ja aihetta.

Innostava ja inspiroiva ilta eilen

23.10.2015 Erityisherkkyys, Yleinen

Minulla oli ilo osallistua Anja Kuloveden Made with Love – Pienyrittäjän valttikortit -kirjajulkkareihin eilen Teatterimuseolla Helsingin Kaapelitehtaalla. Tämä erityisherkkä oli mennä sekaisin kaikesta pukuloistosta, valovoimaisesta illan sankarista ja upeista yrittäjistä, joiden tarinoita sai kuulla ja joihin sai tutustua. Kerrassaan mahtavia kontakteja tulevaisuuden yrittäjyyshaaveideni kannalta katsoen.

Illan saldo: Anjan innostava ja inspiroiva kirja varustettuna itse kirjailijan sekä tarinoiden yrittäjien nimikirjoituksilla (7 kpl), tutustuminen erilaisten yrittäjien kanssa – verkosto syntymässä ?, uusi tilaisuudenviettopaikka (Teatterimuseo) ja uusi ravintolatuttavuus (Faro Kellosaarenrannassa). Kaiken kaikkiaan mahtava ilta, jonka voiman tunnen vieläkin kehossani. Kaunis kiitos kaikille asianosaisille! ☀️

 

SI­VU­TOI­MI­NEN YRIT­TÄ­JYYS OSANA PE­RUS­TU­LOA

2.5.2015 Yleinen

PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄN LISÄTULOLÄHTEEKSI SIVUTOIMINEN YRITTÄJYYS Monella yrittäjyydestä kiinnostuneella työttömällä on jonkin alan osaaminen tai muuten elämänsä aikana syntynyt erityistaito tehdä jotakin mutta sitä ei usein pääse missään käyttämään. Hyvä keino tarjota omaa osaamistaan käytettäväksi, on myydä sitä sivutoimisen yrityksen kautta.

Toiminimellä sivutoimisesti työskentely ammatinharjoittajana tuo lisätuloja, jotka kohentavat toimeentuloa. Perus-, tai ansiosidonnaisella päivärahalla oleva voi hakea sivutoimisen yrityksen yritystuloon nähden soviteltua päivärahaa kun liittää jokaisen hakemiskuukauden liitetiedoksi tuloslaskelman, josta selviää yritystoiminnan kannalta hyväksyttävät tulot, menot ja tulos.

Sivutoimisen yrittäjyyden harjoittaminen vähentää harmaata taloutta ja lisää työttömän ostovoimaa ja tuottaa verotuloja, kun yritys on virallisesti rekisteröity ja tehty ilmoitukset eri viranomaistahoille. Se voi olla lisätulolähde esim. erääntyneen kulutusluottovelan hoitoon. Tämä edellyttää usein sopimusta velkojien kanssa, siitä miten velan hoito toteutetaan.

Kenelle palveluita sitten myydään? Palveluiden ostajina voi olla yritykset, yhdistykset, tai kotitaloudet. Toiminimellä tehdyn työn sopiminen ei edellytä työsuhteen solmimista, vaan tehdään mielellään kirjallinen toimeksiantosopimus. Työn laskutus on yksinkertaista ja maksajan velvoitteeksi jää ainoastaan bruttosumman maksaminen. Lasku laaditaan niin että siinä on laskun muiden tietojen lisäksi arvonverolisäveron erittelyt, mikäli maksaja on arvonlisäveronmaksu velvollinen yritys, tai yhteisö. Kotitalouksien maksamissa laskuissa se ei ole välttämätön mutta oman arvonverolisäveron kirjanpidon kannalta se kannattaa olla eriteltynä koska myynnin- ja ostojen arvonlisäveron erotus tulee tilittää valtiolle, mikäli on ilmoittautunut verovelvolliseksi.

Sosiaalietuuksien täysimääräinen säilyminen määrättyyn ansiotasoon nähden kannustaisi tehokkaasti aloittamaan sivutoiminen yritystoiminta. Sosiaalietuuksien leikkurit ovat usein esteenä siihen että omatoiminen itsensä työllistäminen ja lisätulojen hankkiminen ei ole järkevää, miksi tehdä työtä jos leikkurien vaikutuksesta nettotulot ovat lähes samat kuin täysin sosiaalietuuksilla eläessä?

Merkittävä este toiminnan aloittamiseen on myös tiedon puute siitä miten työttömänä ollessa sosiaalietuuksiin nähden sivutoimisen yrittäjyyden edellyttämät viranomaisvelvoitteet hoidetaan ja ilmoitetaan.

Sivutoimista yrittäjyyttä harkitseva työtön voi aloittaa selvitystyön esittämällä suunnitelmansa mm. verotoimistossa, työvoimatoimistossa, KELA:ssa, ja mikäli on toimeentulon piirissä, niin selvittää lisätulojen vaikutus sosiaalietuuksiin. Selvitystyö kannattaa tehdä, koska sivutulojen kautta tuleva nettotulojen kasvu lisää aina omaa osto- ja maksukykyä.

Juhani Vuorela, Joensuun PS- varavaltuutettu, -sihteeri ja -taloudenhoitaja

Ruikuttavat yrittäjät

16.4.2015 Yleinen

Rosa Meriläinen pysäytti alkuviikosta rauhallisen kahvihetkeni tavalla, missä hyvänmakuinen kahvikin alkoi maistua pahalta. Hänen kolumninsa http://www.hs.fi/elama/a1428896771717 yrittäjien ruikuttamisesta oli sisällöltään sellainen, että harvoin tulee närkästyttyä nin paljon. Totean kuitenkin heti alkuun, että minä pidän siitä Rosa Meriläisestä, mihin olen tutustunut julkisuuden välityksellä. Hänen rohkeutensa ilmaista itseään, individuaali ajattelunsa ja verbaalinen ilmaisunsa on ollut lähes poikkeuksetta mukavaa seurattavaa. Tällä kertaa hän paljasti minulle itsestään piirteen, jota en tiennyt hänen omaavan. Kirjoitusta kutsuisin vaikkapa huutamiseksi ilman ääntä. Sisältö on puutteellinen, sen taustalla ei yksinkertaisesti ole riittävästi oikeaa tietoa tai mikä pahinta – tieto on väärää. Hän syyllistyi mielestäni populistiseen, tiettyjä massoja tyydyttävään ruikuttamiseen ilman, että itse tietää asiasta riittävästi.

Rosa paljastaa jo heti kolumninsa alussa oman tietämyksensä puutteensa. Hän yhdistää asiasisältöönsä – leveästi elämiseen – sekä yrittäjän että johtoportaan. Vihervasemmistolaispersumaisella ilmaisullaan johtoportaan ja yrittäjän leveästä elämisestä Rosa syyllistyy juuri siihen populistiseen ruikuttajaporukkaan, miksi hän yrittäjiä kolumnissaan itse nimittää. Rosan elämänlaatumittarissa tätä leveää elämää on muun muassa ”ehjistä astioista syöminen”, ”yksityisautolla ajaminen” sekä ”omalla tontilla asuminen”. Melkoisen joukon suomalaisia tämä kotisivullaan itseään kansalaisaktivistiksi esittelevä vihreä leveän elämän eläjiksi nimeää. Koska Rosa kuvaa kotisivullaan, että ”identiteettiäni taitaa oikeasti enemmän määrittää kaikki ne ihanat ihmiset, joita elämän varrella on läheisikseni siunaantunut”, on aika helppoa nähdä Rosan siunaantunut lähipiiri. Ainakaan yhtään yrittäjää siellä ei ole. Eikä kyllä taida tullakaan.

Rosan kolumnin keskeisin viesti kulminoituu yrittäjäriskiin. Hänen mielestään yrittäjyyteen kuuluvan riskin korostaminen on turhaa, koska tämä riski ei ole yhtään sen merkittävämpi, kuin työntekijän riski olla töissä jonkun toisen leivissä. Kyllä – näin hän itseään ilmaisee. Perusteluna tälle hän mainitsee muun muassa ”yhden tehtaan varaan pikkupaikkakunnalle talon rakentamisen” riskin sekä nollatyösopimukset. En lähde varsinaisesti kiistämään sitä inhimillisesti ottaen merkittävää tragediaa tapauksessa, että työpaikka menetetään ja olet veloissasi talosi kanssa. Rosa kuitenkin hyppää itse tuohon ”leveästi eläjien” ryhmään surkuttelemalla kyseisen talon arvon romahtamista tehdaspaikkakunnan muuttuessa tavalliseksi pienpaikkakunnaksi. Suuren suuri ristiriita hänen lähestymisessään mielestäni. Nollatyösopimus taas on toden totta problemaattinen kysymys ja on itsestään selvää, että moraalisesti kohtuullisen kyseenalainen. En tunne yhtään yrittäjää, joka kuitenkaan aktiivisesti haluaisi laatia nollatyösopimuksia. Sen sijaan aktiivisen jouston aikaansaamiseksi vallalla on ihan kelvollinen malli; niin sanottu ”ekstraajasopimus”. Siis sellainen menettely, missä jousto saadaan aikaan molempia tyydyttävällä tavalla. Työntekijällä on siis oikeus kieltäytyä tarjotusta työkeikasta menettämättä varsinaisesti oikeuttaan tulla uudelleen kysytyksi. Tämä lienee kasvamassa oleva tapa työllistyä ja sopii oikein hyvin esimerkiksi nuorille, opiskelijoille, moniosaajille tai muuten vaan itseään etsiville. Mahtaakohan Rosa itse tietää tuon nollatyösopimuksen ja ekstraajasopimuksen eron ja kuinka aktiivisesti hän mahtoi valtiopäiväurallaan asiaa edistää?

Yrittäjän riskin ottamisen vähättely vertaamalla sitä edellä mainittuihin palkansaajan riskeihin on suorastaan törkeää. Jo pelkästään kiinteästä ja sopimuspohjaisesta kuukausipalkasta sekä lomaoikeudestaan luopuminen sekä huomattavasti vähäisempään sosiaali- ja eläketurvaan tyytyminen ovat mittaluokaltaan riskejä, joiden vertaaminen ei ole oikeudenmukaista Rosan esiin nostamiin. Pientalon lainoittaminen on varsin vaatimatonta melkein minkä tahansa yrittäjyyden lainoitustarpeeseen. Työajan laskentaoikeus päivittäin, viikoittain tai vuositasolla on oikeus, josta yrittäjä saa vain haaveilla. Sairaiden lasten hoitaminen kotona ei kuulu yrittäjien oikeuteen. Eikä myöskään haitta- ja lisätyökorvaukset. Tätä listausta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta uskon että erot kävivät jo selväksi.

Kuten jo alussa totesin, on pääosin mukava lukea Rosan tekstejä ja kuunnella hänen oivalluksiaan. Hänen peräänkuuluttaessaan suhteellisuudentajua yrittäjiltä kirjoituksellaan on kuitenkin riman alitus. Tällä kertaa olisi mukavaa lukea jossain hänen pahoittelunsa huonoista sanavalinnoista ja tiedon puutteesta asian tiimoilta.