Selaat arkistoa kohteelle youtube.

17.02.2018

17.2.2018 Yleinen

Robukka teki tätä blogia varten hienon uuden kuvan, joka näkyy tuossa ylempänä. Kiitos tuhannesti hänelle!

Omablogi.fi, jossa tämä minunkin blogini sijaitsee, on aina välillä ollut epätoimintakunnossa. Tästä syystä olen vakavasti harkinnut blogin siirtämistä jonkin toisen palvelun alle. Eli jos tämä sivusto vielä jatkossakin kenkkuilee, niin luultavasti osoitteeni muuttuu. Harmillinen juttu, sillä muutenhan olen ollut tähän sivustoon hyvinkin tyytyväinen. Täältä on myös kadonnut kokonaan ominaisuus, jolla seurataan kävijöiden määrää ja muita statistiikkoja. Mahdollisesti tulevan uuden blogini luultavasti voi löytää ainakin hakemalla Googlella sanoilla ”Soltun blogi”. Jos tiedät jonkin hyvän nettisivun, jossa voi pitää omaa blogia, niin pistähän vinkkiä! :)

Olen ollut pikkuisen innoissani yhdestä pienestä asiasta! Äitini sanoi vakavasti harkitsevansa kissan hankkimista kotiinsa. Itsekin pidän kissoista ja koirista. Kissahan meillä olikin kotona, kun olin vielä jotain 6-vuotias. Se annettiin pois, koska Robukka oli allerginen (Robukka on siis isoveljeni, ei ole silti hänen ihan oikea nimensä). Kissan nimi oli Iines, koska serkkuni kehoitti nimeämään sen jonkin Disney-hahmon mukaan.

Katselin juuri uuden Tuntematon sotilas -elokuvan. En juurikaan tykännyt, mielestäni aika tylsä elokuva. Mutta ne elokuvat, joista tykkään ovatkin aika harvassa. Kohta alkaa TV:stä Putous, jonka jokaisen kauden jokaisen jakson olen katsonut tähän asti. Luultavasti katson koko tämänkin kauden. Vielä kanavalta 5 tulee huomenna klo 14:05 alkaen olympialaisjääkiekkoa, jossa pelaavat vastakkain Suomi ja Ruotsi.

Ylihuomenna olisi tämän aikaisemmin mainitun veljeni kanssa tarkoitus mennä pelaamaan sählyä. En ole nyt pariin viikkoon mennyt, koska on ollut muutakin tekemistä. Meitä on ollut hyvin pieni, mutta hyvä porukka pelaamassa.

Lähiaikoina olisi tarkoitus tehdä uutta musiikkia. Saa nähdä saanko inspiraatiota. Jos tulee hyviä biisejä, niin luultavasti lisään nettiin ja ilmoittelen täälläkin. Nyt siirryn kuitenkin lukemaan kirjaa! =)

Tässä vielä kaksi hienoa kappaletta kuunneltavaksi!

Uutta materiaalia Ready Player One -elokuvaan liittyen!

16.2.2018 Yleinen

Eli mm. Youtubeen, Facebookiin ja IMDB:hen on ilmestynyt viime aikoina jonkin verran video- ja kuvamateriaalia elokuvaan Ready Player One liittyen. Osoitteet ovat http://www.imdb.com/title/tt1677720/?ref_=ttmi_tt, https://www.facebook.com/readyplayerone ja https://www.youtube.com/playlist?list=PLVfin74Qx3tWeLhHoEf3EEbBYcxJjM5e1.

Esim. tässä mielenkiintoinen uusi traileri:

Ja tämän linkin takaa löytyy joku julisteentapainen kuva:

http://www.imdb.com/title/tt1677720/mediaviewer/rm282154752

Tässä vielä joku aiheeseen liittyvä sivu:

http://www.jointhequest.io/

Itse elokuvahan tulee Suomen teattereihin 28.03.2018. Aion ennen sitä lukea Ready Player One -kirjan vielä kertaalleen.

Ready Player One -elokuvasta tehty virtuaalitodellisuusympäristö

10.1.2018 Yleinen

Ready Player One -elokuvan tarinan Aechin ”autotallista” on tehty video, joka on ilmestynyt Youtubeen. Kyseessä on joku virtuaalitodellisuusjuttu, joka on ilmeisesti ladattavissa myös netistä.

Uudesta Tähtiportti-sarjasta traileri!

21.12.2017 Yleinen

Eli Tähtiportti (Stargate) sarjalle tulee jatkoa. Tosin vain 10 jaksoa, jotka kestävät 10 min. (suurinpiirtein saman verran kuin The Joulukalenterin jaksot).

Luin asiasta Findancen sivuilta. http://www.findance.com/uutiset/36524/uuden-tahtiportti-sarjan-traileri-stargate-origins

Muse – Undisclosed Desires

13.12.2017 Yleinen

Löysin yhden tosi hyvän aiemmin itselleni tuntemattoman biisin netistä ja halusin jakaa tämän onnen blogini lukijoiden kanssa! =)

Ready Player One -elokuvasta uutta videota!

10.12.2017 Yleinen

Katsoin Facebookin sivuilta juuri ilmestyneen uuden trailerin elokuvasta Ready Player One. Ihan ok:n näköistä, mutta missä on 80-luku? Lisäksi sivulta löytyy jonkinlainen keskustelu Ernest Clinen (Ready Player One -kirjan kirjoittaja ja yksi elokuvan käsikirjoittajista) kanssa.

Videot voit katsoa täältä:
https://www.facebook.com/readyplayerone/

Löytyy nyt myös Youtubesta suomeksi tekstitettynä.

01.12.2017

1.12.2017 Yleinen

Se on sitten joulukuu jo! Katsoin heti herättyäni DVD:ltä ensimmäisen jakson The Joulukalenteria. The Joulukalenteri on jo ollut muutaman vuoden ajan tapanani katsoa, joulukuussa aina oikea jakso oikeana päivänä tietenkin. Heti perään vetäisin suklaajoulukalenterista ensimmäisen suklaan. Nami nami! The Joulukalenterihan tulee nyt taas telkkarista, tänään ensimmäinen jakso kello 18:50 Subilta. Jokaisen jakson pituus on muistaakseni jonkin verran päälle 10 minuuttia. Juulian joululevyä kuuntelin sitten jonkin aikaa, siinä on muutama aikas hieno kappale. Kiitos pikkuveljelle sen hankkimisesta minulle. Löytyyhän se nykyään Spotifystä, mutta on se hienoa omistaakin noin hieno levy.

Käytiin juuri äsken isoveljen kanssa Gigantista ostamassa Playstation VR. Olin oikeastaan valmis pettymään. Asentelemisessa meni jonkin aikaa ja sitten veli kokeili niitä vr-laseja ensin ja kyselin ihan malttamattomana, että miltä se näyttää? Saanko minäkin kokeilla? Veli ajatteli, että olen joku 10-vuotias. :) Minulla ei ollut mitään käsitystä, miltä virtuaalitodellisuus näyttäisi ja tuntuisi. Valitsimme Youtube VR:stä jonkin virtuaalivideon, jossa oli Paul McCartney. Ilman 3D-efektiä tosin. Katselin sitä ja ajattelin, että onpa erikoista, ihan kuin olisin videon sisällä itse! Itse asiassa tuli mieleen se, kun joskus näin hyvin realistisia selkounia. Mietin, että jos nyt olisi joku jyrkänne ja siitä pitäisi hypätä alas, niin en ehkä uskaltaisi! Vielä mielenkiintoisemmaksi meininki meni, kun kokeilin ”syvänmerensukellusta”. Kuva oli aika realistinen ja huutelin vaan, että ”mahtavaa, mahtavaa!”. Ajattelin, että tätä systeemiähän voisi soveltaa vaikka mihin hienoon. Esim. elokuva jossa itse olisi mukana, eli katsella ympärilleen ja näin, voisi tuntua tosi hienolta elämykseltä.

Sitten iskäkin tuli käymään ja hänkin kokeili uutta laitettamme ja taisi tykätä kovasti. Kysyin häneltä, ja hän vastasi, että ihan kiva. Virtuaalitodellisuus tuntuu jo nyt hienolta, vaikka se maailma on vielä lapsenkengissä. Ja tämähän on vasta halvin vaihtoehto, ehkä muut VR:t ovat vielä parempia! Minulla on laadukas pyörivä tuoli, jonka päällä on kiva istua virtuaalilasit päässään. Mutta ei siis ollut lopulta pettymys. Luulen, että tämä on hieno laite! Suosittelen ostamaan, jos on ylimääräistä rahaa! Vielä kun tosiaan tulisi paljon materiaalia, pelejä ja elokuvia. Haluan pyytää anteeksi äidiltä, joka ei halunnut, että ostamme PS VR:n. Tule joskus kokeilemaan niin huomaat, ettei se ole niin paha juttu!

Parin kuukauden aikana olen taas muuten vähän urheillut. Kerran viikossa olen käynyt pelaamassa sählyä ja se on ollut kivaa. Edellisestä kerrasta oli ollut joku puolitoista vuotta jo. Lenkkeillytkin olen melkein joka päivä, joten eiköhän kunto tässä pikkuhiljaa taas kohene.

Joulua odottelen innolla. Olen ostanut jo muutaman lahjan itselleni, ja suunnitelmissa oli ostaa vielä pikkuveljelle ja itselleni ainakin yksi kalliimpi lahja. En tiedä onnistuuko nyt, kun tähän PS VR:ään meni niin paljon mania. Esko Valtaojan Kohti ikusuutta vois olla yksi mihin rahat vielä hyvin riittäisivät. Itsenäisyyspäiväkin on ovella. Suunnittelin vähän, että syötäisiin pizzaa isoveljen ja äitin kanssa silloin. Ja katsottaisiin TV:stä linnan juhlia.

Sanctum 2 -peli ilmaiseksi tietokoneelle!

23.11.2017 Yleinen

Humble Bundle tarjoaa vielä melkein kahden vuorokauden ajan ilmaiseksi peliä nimeltä Sanctum 2. Kyseessä on käsittääkseni jonkinlainen FPS-peli.

Videokuvaa pelistä taitaa löytyä Youtubesta:

https://www.youtube.com/results?search_query=sanctum+2

Pelin saa tämän linkin avulla:

https://www.humblebundle.com/store/sanctum-2?hmb_source=search_bar

Videokuvaa naapuritalon seinän taideteoksesta!

27.9.2017 Yleinen

Tästä voit katsoa taideteoksen valmistumista kotini viereisessä korttelissa! Livenä! :)

Muraali eli seinämaalaus syntyy kerrostalon seinään osoitteessa Kotkankatu 12. Teoksen toteuttaa maailmalla suurta arvostusta nauttiva australialaislähtöinen, nykyisin Skotlannissa asuva taiteilija Sam Bates eli Smug.

Uusi ilmainen peli Fortnite: Battle Royale tulossa!

22.9.2017 Yleinen

Eli 26. syyskuuta ilmestyy Fortnite: Battle Royale -niminen taistelupeli Xbox Onelle, PS4:lle sekä PC:lle. Kyseessä on ilmainen peli! :) Luin asiasta täällä:

http://www.tilt.fi/uutiset/epic-gamesin-fortnite-battle-royale-saapuu-ensi-viikolla-vielapa-taysin-ilmaiseksi/

Käsitykseni mukaan tietokoneelle pitää ladata Epic Games Launcher, jotta pelin saa itselleen. Joten pelin voi sitten saada suuntaamalla osoitteeseen https://epicgames.com/. PS4:lle ja Xbox Onelle pelin saa ilmeisesti helpommin. No, sen näkee sitten, kun peli ilmestyy. :)