Selaat arkistoa kohteelle yksinhuoltaja.

Alkusanoja

30.12.2016 Yleinen

Mistä muustakaan aloittaisin kuin siitä, missä mennään. Lapsi on pian 4 kuukautta täyttävä poika. Minun ei koskaan pitänyt saada biologista lasta, mutta niin tässä nyt vain kävi. Olen todella kiitollinen ja iloinen terveestä pojastani. Kuitenkin on rankempiakin hetkiä. Olen väsynyt ja kiukkuinen. Tekisi mieli heittää lautaset lattialle ja itkeä ja huutaa. Koen kuitenkin suurimmaksi osaksi ilot ja surut yksin. Virallisesti olen yksinhuoltaja. Mies on kyllä kuvioissa, mutta emme asu yhdessä. Lisäksi mies tekee vuorotyötä, joten sekin rajoittaa yhdessä oloamme.

Mitä muuta. No koska yh äidin rooli on muuten liian helppoa, on minulla ilonani koira. Tuo uskollinen ystävä on kohta jo 4vuotias. Koira ilahduttaa ja vihastuttaa. Varsinkin haukkuherkän koiran kanssa eläminen. Ai että kun on ihana tunne kun on monen tunnin yrittämisen jälkeen saanut lapsen uneen ja koira haukahtaa naapurin ovikelloa. Tosin en myöskään ilman tuota uskollista ystävääni jaksaisi yhtä hyvin. Se tsemppaa minua ja ei hylkää. On rinnallani hyvässä ja pahassa.

 

Että sellainen poppoo täällä siis. Katsotaan tuleeko tästä mitään.

Pitääkö aina ollu joku.

8.9.2015 Yleinen

Välillä on niin yksinäistä, ei ole sitä kenen kanssa jakaa arjen kuulumisia. Soitin äitilleni kolme kertaa tänään, koska oli vain niin hiljaista, eikä vuosikkaan tyttären kanssa keskustelut kovin syvällisiä ole.

Usein kaipaan sitä, että voi jutella suunsa puhtaaksi, viettää aikaa, iltaa jonkun kanssa. On se sitten sisko, ystävä tai mies. Saatuani lapsen, en edes muista, olisiko kukaan käynyt näin illalla lapsen mentyä nukkumaan luonani, seku vain höpöttämässä ja vaihtamassa kuulumisia. Se olisi kivaa.

Mutta, joskus yksinkin on kivaa. Tai ainakin siihen tottuu ajallaan. Vai tottuuko? Tarviiko aina olla joku? Ei, ei tarvi. Mutta… kivaa vaihteluahan se olisi. Ehkä jonain päivänä ♡