Selaat arkistoa kohteelle yhteiskuntasopimus.

Pidetäänpä eduistamme kiinni vaan

6.3.2016 Yleinen

En ole luonnostani varsinaisesti poliitikko, mutta pidän politiikan seuraamisesta. Tai sanotaanko niin, että haluan pysyä viivalla niistä keskeisistä yhteiskunnallisista asioista, joita politiikan kentällä käsitellään. Etenkin silloin kun asia koskettaa minua. Ja meneillään oleva kilpailukykysopimus tai yhteiskuntasopimus nyt taatusti on sellainen. Itse asiassa varmaan jokaisen aikuisen tulisi olla asiasta kiinnostunut.

Keskustelusta ja jopa poliittisista kannanotoista johtuen syntyy tosin mielikuva, että kiinnostus vaikuttaa olevan draamaelokuvan tai näytelmän tai populistisen loanheiton tasolla. Ihmettelen toisaalta sitä, että ihan terminologisestikin aika monelle tuntuu olevan epäselvää, ketä nyt pitäisi tilanteesta syyttää ja toisaalta erityisesti sitä, että etenemisen kannalta keskiössä olevat toimijat eivät näytä tunnistavan tai tunnustavan tarvittavan sovun tärkeyttä.

Kun tämä hallituksen vatulointi on kohta kestänyt jo vuoden ja kolmannen kerran työmarkkinaosapuolilla oli mahdollisuus sovitella asia kuntoon, niin yhtäkkiä se ei olekaan (taas) mahdollista. Miksi ihmeessä neuvottelupöydässä on SAK, jos sillä ei itse asiassa ole edes mandaattia asiasta sopia? Ja miksi ihmeessä syytä ollaan nyt kasaamassa jo valmiiksi kompuroivalle hallitukselle, vaikka itse ratkaisu on näiden työmarkkinaosapuolten itse aikaansaama. Ei kuulemma luoteta hallitukseen. Mitä ihmettä, kysyn. Luottamuspulahan pitäisi kohdistaa neuvotteleviin osapuoliin ja ratkaisun tekijöihin.

Viimeistään nyt omakin mittani alkaa olla täynnä verovähennysoikeudellisiin liittojen jäsenmaksuihin ja koko ay-järjestökenttään. Puhumattakaan näiden neuvotteluoikeudesta. Eiköhän olisi aika siirtää neuvotteluvalta yrityksille ja niiden työntekijöille? Miksi on niin monimutkainen keskusjärjestö – liitto – paikallisjärjestö – työntekijä -verkosto, jos se ei toimi? Rahaa ja toimijoita tarvitaan joka väliin ja itse kontribuutioarvo on kyseenalainen.

Minulle virkamiehenä kelpaa lomarahojen leikkaus ja 0-ratkaisu ja lisääntyvät työttömyysvakuutus -yms maksut. Koska minä ymmärrän, että jotain pitää tehdä. Ammattiyhdistysliikkeelle olennaista vaikuttaa olevan vain jo saavutetun institutionaalisen aseman pitäminen ja pönkittäminen. Puhutaan työntekijän menetyksestä. Kolme päivää lisää työtä vuodessa on kynnyskysymys. Siis noin seitsemän minuuttia päivässä. Se on kova pala. En voi yrittäjän poikana kuin ihmetellä tätä kummallista yksityiskohtaa.

Myös vasemmistosiipi on muistanut kovasti arvostella tätä sopimusta. Arvostelu on haluttu kohdistaa hallitukselle, vaikka se ei ole edes sopimusosapuoli. Suosikkipaavoni mm otti sosiaalisessa mediassa kantaa asiaan: Arhinmäki katsoo, että ”Ns. kilpailukykysopimuksessa työnantajien ei tarvitse luopua käytännössä mistään, mutta työntekijät ovat maksajan asemassa.” Paavon tuntemus yrittäjyydestä ja työn antamisesta paljastuu jälleen kerran. Ei työnantaja – joka suomalaisessa tapauksessa on pienyrittäjä – tarvitse mitään sopimusta omien etujensa tinkimisessä. Tämän asian hoitaa yrityksen kyky suhteessa kilpailijoihin ja yleinen markkinatilanne. 

Ennustan, että ei tässä hyvin käy. Emme vaan omaa kansana kykyä tunnistaa vieläkään tilannettamme. Velkaantumisnopeutemme, kilpailukykymme heikkous ja ominaisuutemme silmien ummistamisessa ovat eurooppalaista huipputasoa – kreikkalaista normia jopa. Tässä asiassa erityisesti tosin toivon olevani täysin väärässä.

Tyhmyydestä sakotetaan

23.8.2015 Yleinen

Tyhmyydestä sakotetaan. Aika vanha sanonta, joka mielestäni taas tulee osoittamaan voimansa. Ja se tulee tapahtumaan seuraavien lähivuosien aikana, jolloinka koko Suomen kilpailukyky laskee vielä entistä dramaattisemmin ja yhteiskunnan turvalliseksi koettuja rakenteita joudutaan purkamaan siten, että vaikutukset koskevat kaikkia.

Kyse on tietenkin siitä, että paljon toivottua yhteiskuntasopimusta ei syntynyt ja jo etukäteen hallituksen ilmoittamat kustannusvaikutukset toteutetaan leikkauksilla. Keino, joka oli ilmoitettu siis etukäteen tavoitteena kannustaa sopimuksen osapuolia ponnistelemaan pontevammin kohti tavoitetta. Ei auttanut. Nyt on käsittämättömän monessa suunnassa ymmärtämättömyyttä, ärtymystä ja jopa vihaa, koska 1,5 miljardia kaivetaan muualta. Vastuun kantaa hallitus tekemällä leikkauksia ja rakenteellisia muutoksia, jotka luonnollisesti vievät pois saavutettuja etuja.

Minun silmiini koko etukäteen laadittu iso suunnitelma suunnan käännöksestä sekä valtaosa suunnitelluista keinoista ovat aivan kritiikinkestäviä. Ne, jotka voittivat vaalit ovat velvollisia toimimaan. Ja toimet on suunniteltu sekä viestitetty. Mahdollisuuksia toimia eri keinoin on ollut olemassa, mutta ne eivät toteutuneet. On aivan käsittämätöntä, että tuottavuuden nousun eräs aivan keskeisin keino eli työllisen ajan pidentäminen, ei saa ymmärrystä. Vain siten yksikköhinnat laskevat ja Suomen houkuttelevuus nousee ja tänne on mahdollista saada investointeja, yrityksiä ja uusia työpaikkoja. Koska työpaikkoja ei synny muualle kuin yrityksiin. Julkinen sektori on edelleen liian suuri eikä sen tehtävä olekaan ensisijaisesti työllistää.

Olen itse hieman kummastellut sitä, että yhteiskuntasopimusta leimattiin yksinomaan työntekijöitä koskevaksi ja heidän asemaansa heikentäväksi. Siis tulkinta ei minua hämmästytä, vaan se, että sitä ihmetellään. Totta kai se on niin, että pääosin se tuottavuuden kasvu toteutetaan henkilöstön tuottavuuden nostolla. Yrittäjät ovat jo kaikkien lakien ja sopimusten ulkopuolella, joten sieltä on vaikea tehoja hakea. Sopimukset koskevat vain työntekijöitä ja siksi – totta kai – keinot kohdistuvat siihen porukkaan. Minusta tässä on sellaista vanhaa saavutettujen etujen puolustamista ja muodollista taistelua. Sokeuttakin. Ei tunnusteta tosiasioita tai omata realistista tilannekuvaa.

Olen itse virkamies, joten omat asiani työsuhteeni suhteen ovat varmastikin verrattain paljon paremmin kuin monella muulla. Olen silti ehdottoman valmis lisäämään omaa työaikaani tai lyhentämään lomaani sekä nostamaan eläkeikääni. Enkä ole mikään laupias samarialainen. Näen vaan tilanteen vakavuuden. Ja niin näkee moni muukin eikä taatusti ymmärrä suurmielenosoituksia leikkauksia vastaan. Ja tervetuloa – näihin ”kovapalkkaisiin” julkisiin hommiin voi hakeutua kuka hyvänsä ihan vapaaehtoisesti.