Selaat arkistoa kohteelle wolff.

Maldonado tapahtumarikkaan testipäivän nopein Barcelonassa

19.2.2015 Uutiset

Lotuksen Pastor Maldonado oli tapahtumarikkaan Barcelonan ensimmäisen testipäivän nopein torstaina. Maldonado ajoi aikansa pehmeillä renkailla aivan testisession lopuksi.

Maldonado sai kasaan 69 kierrosta ja kellotti ajan 1.25.011, jolla hän peittosi pitkään kärkipaikkaa pitäneen Kimi Räikkösen, jolla oli erittäin rohkaiseva testipäivä Ferrarin ratissa. Räikkönen jäi kärkiajasta vajaat kaksikymmenystä kovemmilla renkailla ja kiersi yhteensä päivän aikana 74 ongelmatonta kierrosta.

Sekä Maldonado että Räikkönen rikkoivat viime kauden paaluajan, jonka Mercedeksen Lewis Hamilton saavutti samalla radalla viime toukokuussa.

Red Bullin Daniel Ricciardo oli kolmas jääden yli 0,5 sekunnin päähän kärjestä. Ricciardo löi viimevuotisella Force Indialla ajaneen Sergio Perezin, jonka ei edes pitänyt olla torstaina ajovuorossa. Mercedeksen Hamilton sairastui aamupäivän aikana, joten Force Indialla ajanut Mercedeksen testikuski Pascal Wehrlein siirrettiin hopeanuolen rattiin, jolloin Perezille avautui ajovuoro jo torstaina.

Sauberin Felipe Nasr oli aamupäivällä kärkivauhdissa, mutta joutui iltapäivällä poikkeukselliseen kolariin Williamsin testikuskin Susie Wolffin kanssa, minkä seurauksena molempien testipäivä päättyi hiekalle. Nasr oli viides, Wolff kymmenes.

Toro Rosson kohutulokas Max Verstappen oli torstaina ahkerin, kiertäen radan 94 kertaa ja ajaen kuudenneksi nopeimman ajan. McLarenin Jenson Button ajoi aamupäivällä rohkaisevan kierrosajan, mutta päivä päättyi lyhyeen, kun Hondan voimayksikön ERS-energiankeruujärjestelmästä petti tiiviste, joka aiheutti konerikon. Honda joutuu suunnittelemaan uuden osan ongelmakohdan tilalle, joten Fernando Alonson perjantainen ajovuoro voi hyvinkin jäädä tästä syystä ajamatta.

Testit jatkuvat perjantaina Barcelonassa.

Torstain tulokset